Raskausdiabetes ja ravinto-tutkimuksesta uusi julkaisu

Tutkimusryhmämme on julkaissut tieteellisen artikkelin Raskausdiabetes- ja ravintotutkimuksen aineistosta. Julkaisussa selvitettiin onko ravinnolla ja suoliston mikrobiston koostumuksella vaikutusta verenkierrosta löytyvään tekijään, joka kuvastaa suoliston läpäisevyyttä.

Terveillä ihmisillä suoliston läpäisevyydessä on vaihtelua, mutta sillä saattaa olla vaikutusta myös raskauden kulkuun ja myös äidin ja sikiön terveyteen. Aiemmin on havaittu, että mikäli suoliston läpäisevyys kasvaa ja suolistosta pääsee ”vuotamaan” pieniä suolistobakteerien osasia elimistön puolelle, voi elimistö reagoida näihin ylimääräisiin osasiin muodostamalla tulehdusreaktion. Tulehdusreaktio on elimistölle haasteellinen ja vaikka olisikin lievä (tällöin puhutaan matala-asteisesta tulehduksesta), voi se johtaa aineenvaihdunnan häiriöihin. Tästä syystä suoliston kunto ja sen ylläpito on tärkeää. Tutkimuksessa havaittiin, että tietyillä ravintoaineilla, kuten kuidulla voisi olla hyödyllistä vaikutusta suoliston kunnon ylläpitämisessä. Lisäksi havaittiin, että suoliston mikrobiston koostumus vaihteli suoliston läpäisevyyden mukaan. Tutkimustyö jatkuu tämän osalta, ravinto vaikuttaa monella tavalla ihmisen terveyteen ja tämä tutkimus valotti uutta mekanismia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *