Vauva tarvitsee kiinteää ruokaa puolen vuoden iässä

Noin puolen vuoden iässä vauva tarvitsee muutakin ruokaa kuin rintamaitoa. Jos lapsi kasvaa nopealla vauhdilla, saattaa hän tarvita lisäruokaa jo aiemmin – neljän, viiden kuukauden iässä. Suosituksena on antaa lapselle ainoastaan rintamaitoa puolen vuoden ikään ja jatkaa imetystä vuoden ikään saakka. Lisäruokien antaminen aloitetaan kuitenkin yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Imetyksen jatkuvuuden kannalta saattaa olla parempi antaa vauvalle lisäruuaksi soseruokaa kuin siirtyä käyttämään äidinmaidonkorviketta tai vellejä. Tarjoamalla vauvalle lisäruokia, turvataan mm. riittävä energian, proteiinien ja raudan saanti. Sikiökautena kertyneet rautavarastot riittävät noin puolen vuoden ikään saakka, jolloin lapsi tarvitsee rautaa lisäruuasta, mm. lihasta.

Vauvan ruokavaliota laajennetaan neljän – kuuden kuukauden iässä hitaasti, yhdellä, kahdella uudella ruoka-aineella viikkoa kohti. Kun ruoka-aineet annetaan yksitellen, on mahdollista havaita helposti mikäli joku ruoka ei sovi vauvalle. Pikkuhiljaa makuannoksia suurennetaan ateria-annoksiksi. Aluksi ruoka tarjotaan vauvalle kypsennettyinä, hienojakoisina soseina. Pikkuhiljaa voi ruokaan jättää purupaloja ja noin kahdeksan kuukauden iässä voi vauvalle antaa jo tuoreraasteita ja siten totutella häntä jo isomman lapsen ruokavalioon. Myös lehmänmaitoa, aluksi ruuanvalmistuksessa tai hapanmaitovalmisteina voi alkaa antaa pieninä määrinä 10 kuukauden iässä. Rintamaito, tai sen puuttuessa äidinmaidonkorvike on kuitenkin pitkälti vauvan ruokavalion perusta ensimmäisen ikävuoden aikana.

Lapsen voi totuttaa jo pienestä pitäen monipuoliseen ruokien valikoimaan, esimerkiksi erilaisiin kasviksiin ja marjoihin. Toisaalta muutamakin lisäruoka on riittävä turvaamaan vauvan ravintoaineiden tarpeen, kun ruuat valitaan monipuolisesti kaikista ruokaryhmistä. Kasvis- ja marja- ja hedelmäsoseita sekä perunaa voi vauvalle antaa neljän kuukauden iästä alkaen. Lihaa ja viljapuuroa sekä kalaa voi vauvalle antaa viiden kuukauden iästä alkaen. Mikäli imetys sujuu hyvin ja vauva kasvaa hyvin, kannattaa imetystä jatkaa ja vasta lähempänä puolta vuotta aloittaa tarjoamaan vauvalle kiinteitä lisäruokia.

Yksinomaan imetetty tai pelkkää äidinmaidonkorviketta saava vauva ei juuri tarvitse vettä. Lisäruokien aloituksen jälkeen lapselle on hyvä tarjota aterioilla vettä mukista tai nokkamukista. Alle yksivuotiaan ruokaan ei lisätä suolaa. Makua saa halutessa paitsi itse raaka-aineita, esimerkiksi kasviksista, niin suolattomista yrttimausteista. Alle yhden vuoden ikäiselle vauvalle ei tarjota nitraattipitoisia ruokia, kuten punajuurta ja lanttua.

Yhden vuoden iästä alkaen lapsi siirtyy pitkälti tavalliseen perheen ruokailuun. Toki vielä kestää aikansa ennen kuin lapsi oppii omatoimiseksi ruokailijaksi ja apua ruuan pilkkomisessa ja ruokailussakin tarvitaan vielä pitkään. Tutkimusten mukaan lapsen ruokavalion ravintoainesisältö heikkenee, kun lapsi siirtyy syömään samaa ruokaa kuin muukin perhe. Esimerkiksi suolan ja sokerin määrä ruokavaliossa kasvaa reippaasti. Tässä kohtaa muun perheen olisikin hyvä siirtyä enemmän vauvan ruokailun suuntaan – eli huolehtia mm. monipuolisesta kasvisten käytöstä sekä pitää suolan ja sokerin määrät kohtuullisina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *