Veren rasvahapot kertovat ruokavaliosta

Itä-Suomen yliopistossa tarkastettiin TtM Taisa Venäläisen väitöskirja Plasma Fatty Acid Composition, Dietary Components and Cardiometabolic Risk Factors In Children – Cross-Sectional Associations And Effect of a Lifestyle Intervention (Plasman rasvahappokoostumus, ruokavalio sekä aineenvaihdunta- ja verenkiertoelinsairauksien vaara lapsilla – Yhteydet poikkileikkausasetelmassa sekä elintapaohjauksen vaikutus). Vastaväittäjänä toimi tutkimusryhmämme johtaja, dosentti Kirsi Laitinen.

Väitöskirjassa todettiin, että veren rasvahappokoostumus kuvastaa lasten ruokavalion rasvan ja hiilihydraattien laatua. Vähintään 60 prosenttia rasvaa sisältävien kasvirasvalevitteiden runsas käyttö heijastui veren suurempiin välttämättömien monityydyttymättömien rasvahappojen, linoli- ja alfa-linoleenihappojen osuuksiin. Runsaasti kasvirasvalevitteitä käyttävillä oli lisäksi plasmassa vähemmän tyydyttyneitä ja kertatyydyttymättömiä rasvahappoja, minkä on osoitettu olevan terveydelle eduksi. Plasman suuri tyydyttyneiden ja kertatyydyttymättömien rasvahappojen osuus ja pieni monityydyttymättömien rasvahappojen osuus olivat tutkimuksen mukaan yhteydessä suurempaan sydän- ja verisuonitautiriskiin jo lapsuudessa. Tutkimuksen aineisto kerättiin  lasten liikunta ja ravitsemus PANIC –tutkimuksesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *