Tutkimukseen osallistuneen äidin haastattelu

Turkulainen Emma, 23v, kävi ensimmäisellä ”Raskausdiabetes ja ravinto” –tutkimuskäynnillään raskautensa 13. viikolla. Hän kuuli tutkimuksesta käydessään niskaturvotusultrassa ja kiinnostui osallistumaan, koska hänellä oli edellisessä raskaudessaan pari vuotta sitten yksi poikkeava arvo sokerirasitustestissä ja hän sai siten raskausdiabetesdiagnoosin. ”Sokeriarvoni pysyivät kuitenkin hyvinä koko raskauden ajan tekemieni ruokavaliomuutosten ja sokeriarvojen omaseurannan avulla. Meillä ei muuten ole suvussa diabetestä, paitsi papalla on ns. vanhuusiän diabetes”, Emma kertoo.
Raskauden takia hän pyrkii syömään pienempiä annoksia kuin aiemmin ja miettii muutenkin tarkemmin, mitä suuhunsa pistää. ”Alkuraskaudessa minua kiusasi makean mieliteko, vaikka tavallisesti en niin makeasta välitäkään”, Emma kertoo.
Tällä ensimmäisellä tutkimuskäynnillään Emma täytti kyselylomakkeita koskien mm. ruuankäyttöään ja syömiskäyttäytymistään. Häneltä mitattiin verenpaine ja myös kehonkoostumus laitteella, joka on Suomessa ainoa laatuaan. Myöskin verinäyte otettiin laboratoriossa ja siitä hän saa tulokset kotiin parin viikon kuluessa.
Hänen seuraava tutkimuskäyntinsä on raskauden loppupuolella, jolloin hänellä on mahdollisuus ylimääräiseen ultraäänitutkimukseen ja lapsen painoarvioon. ”Lähden tutkimukseen avoimin mielin ja on hienoa, jos näin tutkimukseen osallistumalla pystyn vaikuttamaan omaan ja lapsen terveyteen”, Emma toteaa ennen kotiin lähtöä. Hän sai mukaansa tutkimuskäynniltä tutkimuskapselit ja pienenä kiitoksena osallistumisesta purkin D-vitamiineja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *