Avainsana-arkisto: Turun kaupunginteatteri

1900-luku

Messenius Turun linnassa

Kommentoi

Turun linna on ollut niin teatteriesitysten, konserttien kuin myös kotimaisten elokuvien tapahtumapaikkana ja lavasteena. Onpa linnan tiloja tarvittu ainakin kerran Yleisradion kuunnelman ääniympäristöksi.

Kirjailija Juha Seppälä tarjosi 1990-luvun puolivälissä Yleisradion Radioteatterille kuunnelmaideaa. Aihe oli Johannes Messeniuksen vankeusvuodet Kajaanin linnassa. Radioteatterin päädramaturgille ja ohjaajalle Ari Kalliolle porilaiskirjailija oli entuudestaan tuttu yhteistyökumppani. Ohjaaja tiesi myös Kajaanin linnan kuuluisimman vangin tarinan. Aihe innosti ja tuotanto käynnistyi.

Johannes Messeniuksen vankeudessa kirjoittama historiateos oli kaikkiaan 15-osainen Scondia illustrata. MDZ Münchener Digitielungs Centrum Digitale Bibliothek. https://www.digitale-sammlungen.de/en

Johannes Messenius (1579–1636) oli ruotsalainen oppinut, joka oli saanut Puolassa katolisen kasvatuksen mutta kääntynyt luterilaisuuteen, joten miehen ura urkeni reformaation läpikäyneessä Ruotsissa. Myöhemmin selvisi, että Messenius oli ylläpitänyt kiellettyjä yhteyksiä katoliseen Puolaan. Vehkeilyksi tulkittujen toimien paljastuttua valtakunnan arkistonhoitaja ja historioitsija tuomittiin kuolemaan valtiopetoksesta. Tuomio vaihtui parikymmentä vuotta kestäneeksi vankeudeksi ja karkotukseksi Kajaanin linnaan.

Kansallisbiografia-artikkelissaan Jussi Nuorteva kuvaa häädetyn Messeniuksen perheen eloa kärsimystaipaleena. Tuskainen oli myös Juha Seppälän ja Ari Kallion Messenius-hahmo, jonka vankeusajan yhdeksi juonteeksi muodostui laskelmoiva opportunismi ja takinkäännön selittely jumaliselle vaimolle. Historioitsija vetoaa vallanpitäjiin kynällään kirjoittamalla Ruotsille suurta menneisyyttä.

Perheen ahdingon tulkintaan ohjaaja Ari Kallio halusi autenttisen ympäristön.  Kajaanin rauniolinna ei sitä voinut tarjota. Sen sijaan Turku oli ohjaajalle entuudestaan tuttu opiskelukaupunki, josta korvaava linna löytyi. Turun museokeskukselle tilojen lainaaminen sopi. Niinpä linnasta tuli kuunnelman ääniympäristö.

Arno Virtanen ja Ulla-Maija Siikavire. Kuva Messenius-kuunnelman uusinnan esittelystä. Etelä-Suomen Sanomat 6.9.1999.

Ari Kallio kokosi Yleisradion kuunnelmatuotantoon ryhmän näyttelijöitä. Turun kaupunginteatterista tuli Messeniuksen rooliin Arno Virtanen.  Muista Kaupunginteatterin tuolloisista näyttelijöitä mukana olivat Mikko ja Antti Majanlahti, Riitta Salminen, Risto Salmi ja Petri Rajala. Messeniuksen puoliso oli freelancer Ulla-Maija Siikavire.

Turussa Yleisradion tuotantoryhmä teki äänityksiä vajaan viikon. Tilojen piti kaikua kolkosti, vuoroin kiviseinät saivat antaa ahtauden ja kylmyyden tuntua. Tärkeitä aitojen tilavaikutelmien luomiselle olivat linnan vankihuoneet. Lisäksi todenmukaista ääniympäristöä tallentui Kuninkaan Salissa, Nuorten herrain huoneessa, portaikoissa ja linnan pihalla.

Messenius-kuunnelman ensiesitys oli Ylen ykkösellä 15.12.1996. Helsingin Sanomien kriitikko Jukka Kajava tiivisti: ”Turussa äänitetyssä Ari Kallion ohjaamassa esityksessä on sekä väkivallan vimmaa että runsaasti puhumista.” 

Turun linnassa viipyi Arno Virtasen roolihenkilö, ei siis historiallinen Messenius (ks. sarjan blogit linnan todellisista vangeista, Turun linnan vankeja 1500-luvulla ja Turun linnan vankila 1600-luvulta 1800-luvulle).

Paavo Oinonen

Lähteet:

Kajava, Jukka: Radioteatteri: Messenius. Helsingin Sanomat 15.12.1996.

Kallio, Ari: Puhelinhaastattelu 11.10.2026 (Paavo Oinonen, tekijän hallussa).

Messenius, kuunnelma. Käsikirjoitus: Juha Seppälä. Ohjaus: Ari Kallio. Tekninen toteutus: Mikko Ahonen. Ensiesitys 15.12.1996. Yle,Metro.

Nuorteva, Jussi: Messenius Johannes (noin 1579–1636). Julkaistu 16.9.1997. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu, Studia Biographica 4. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-006257

1900-luku

Chorellia Kaupunginteatterissa

Kommentoi

Suomenruotsalainen kirjailija Walentin Chorell (1912–1983) oli lähtöisin Turun kupeesta Nummenpakalta, josta hän tosin muutti varhain Helsinkiin. Tuottelias kirjailija julkaisi yli sata teosta proosaa, runoutta, kuunnelmia ja näytelmiä. Chorellista tuli nopeasti helsinkiläisten näyttämöiden lemmikki, jonka tie vei ruotsinkielisiltä estradeilta myös suomenkielisille.

Sotien jälkeen kotimaiseen näytelmäkirjallisuuteen kaivattiin ihmisen sisäismaailmojen tulkitsijoita. Sellaiseksi Chorell tunnustettiin. Kirjailijaa kiitettiin ihmiskuvien kaksoisvalotuksesta, jolla hän kuroi yhteen hahmojensa myötätuntoa keräävän surkeuden ja avuttomuuden.

Kansallisteatterin apulaisjohtaja Jack Witikka ja Walentin Chorell. Kuva: Suomen Kuvalehti 17/1957, 21.

Häilyvien identiteettien kuvaajan tuotanto löysi paikkansa turkulaisilla näyttämöillä. Åbo Svenska Teater esitti kirjailijan esikoisnäytelmän vuonna 1950 ja vähän myöhemmin yksinäytöksisen kuvaelman nimeltä Haman. Vaikka Chorell tuli tunnetuksi hymyttömänä ihmisen rikkonaisuuden tulkitsijana, Turun Kaupunginteatteri esitteli hänet maaliskuussa 1957 komedialla Äidittömät, jossa dramaatikko kokeili absurdia huumoria.

Teatterinjohtaja Jouko Paavola kutsui esitystä varten ohjaajavierailulle Eine Laineen, joka mittavan teatteriuransa ohella oli tuttu radiosarja Suomisen perheen mummona. Eräs turkulaiskriitikko epäili, oliko viisasta esitellä Chorell kevyesti ja uhrata ohjaajavierailu komedian alttarille. Syy tähän oli kuitenkin ilmeinen. Jack Witikan ohjaama Äidittömät oli ollut Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä suurmenestys, joka oli tuohon mennessä myyty loppuun 60 kertaa. Hieman myöhäisempi Witikan ohjaama elokuvaversio ei yltänyt näyttämötulkinnan kaltaiseen menestykseen.

Turun Kaupunginteatterin Äidittömien pölvästit mammanpojat. Hemmo Airamo professorina ja Taito Mäkelä hänen poikanaan. Kuva teoksesta Teatteria Turussa 1940-luvulta 1970-luvulle.

Nykynäkökulmasta draaman juoni tuntuu asenteelliselta ja kömpelöltä. Keski-ikäinen miesprofessori ja hänen aikamiespoikansa havahtuvat siihen, että perheen laiminlyöty äiti on kadonnut jälkiä jättämättä. Aikalaisyleisö näki asetelman viihdyttävänä, ja näytelmä saavutti suosiota myös Turussa. Turun Sanomien kriitikko Teppo Samooja tiivisti ensi-ilta-arvioonsa:

”Eine Laineen ohjaajavierailu oli täysi menestys. Hän oli saanut esitykseen erittäin osuvan sävyn, ryydittänyt sen räiskyvin älypanoksin, antanut tapahtumille pirteän temperamenttisen kulun sekä tavoittanut näytelmän huumorin aitona.”

Samooja osui oikeaan toppuutellessaan, että kokeilu farssilla merkitsi kirjailijalle ”lepotaukoa parempien töiden lomassa”. Turun Kaupunginteatteri jatkoi kirjailijan vakavalla tuotannolla. Vuoteen 1965 mennessä Kaupunginteatteri esitti Äidittömien jälkeen viisi Chorellin näytelmää. Sen jälkeen ihmismielen riitasointujen paikantaja katosi Kaupunginteatterin ohjelmistosta. Seitsemänkymmentäluvulla kaikui moite, että kirjailijan töistä puuttui yhteiskunnallinen näkökulma. Ajat ja yleisön toiveet olivat muuttuneet, vaikka tarkkaan katsottaessa vähintään yhteiskuntaluokat teoksissa näkyivät.

Paavo Oinonen

Lähteet:

E–o L–n [Eino Lehtinen]: Äidittömät – Turun Kaupunginteatterissa. Uusi Päivä 3.3.1957.

Lindberg, Petter: Chorell, Walentin. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– [viitattu 14.5.2026].

T. S-ja [Teppo Samooja]: Walentin Chorell: Äidittömät. Turun Sanomat 3.3.1957.

Terho, Henri, Oinonen, Paavo ja Ylitalo, Jan-Erik: Teatteria Turussa 1940-luvulta 1970-luvulle. k&h, Turku 2006.