Humanistina Porissa

Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman opiskelijoiden näkemyksiä yliopisto-opiskelusta Porin yliopistokeskuksessa, http://www.utu.fi/ktmt/

Miltä maistuu kulttuuriperinnön tutkimuksen opiskelijan fuksielämä Porissa?

Saatuani opiskelupaikan kulttuurintuotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmasta aloin saman tien jännittää opintojeni alkua. Olinhan viettänyt kolme välivuotta ja pelotti, mitä jos kaikki ovat minua paljon nuorempia tai vanhempia tai en muuten vain tulisi toimeen muiden opiskelijoiden kanssa. Pelko oli turha. Heti ensimmäisellä viikolla meillä oli paljon aktiviteettejä ja tapahtumia, joissa aivan puolivahingossa tutustui uusiin opiskelukavereihin. Koulutusohjelmassa aloitti paljon eri-ikäisiä opiskelijoita, osa aloitti kandivaiheen opinnot, osa tuli jatkokouluttautumaan maisterivaiheeseen. Joten olet minkä ikäinen tahansa, sovit varmasti joukkoon!

Onkin ollut ihana huomata, kuinka hyviä kavereita koko porukasta on myös keskenään tullut huolimatta siitä missä vaiheessa opiskeluja kukin on.

Pori oli minulle jo entuudestaan jonkin verran tuttu, vaikka tulenkin toiselta puolelta Suomea. Opiskelijakaupunkina se kuitenkin ylitti odotukseni täysin. Pori on kaupunkina sopivan kompakti, jossa yliopistokampus on keskeisellä paikalla Puuvilla-kauppakeskuksen kupeessa ja keskustan läheisyydessä. Opiskelijatapahtumat ovat lähes kaikki olleet keskustassa, mikä helpottaa niihin osallistumista ja niitä opiskelijatapahtumia on paljon. Mukaan vaan!

Täällä kätevin tapa liikkua paikasta toiseen on varmasti pyörä, mutta Citylinja-bussi sekä muut bussilinjat kuljettavat myös paikan päälle, mikäli on asiaa kauemmas keskustasta.

Vaikka Porin keskusta tai kävelykatu ei ehkä teekään parasta ensivaikutelmaa 1970-luvun kerrostaloillaan, löytyy täältä aivan ihania paikkoja kuten Kokemäenjoen ranta vanhoine kivirakennuksineen ja mukulakivikatuineen, Puuvillan läheisyydessä olevat puutaloasuinalueet, Kirjurinluoto, missä on hyvät ulkoilu mahdollisuudet sekä Viikkarin ja Kuukkarin puutaloasuinalueet.

Muita kivoja urheilu- ja ulkoilupaikkoja ovat Porin metsä, joka on vain parin kilometrin päässä keskustasta sekä hiekkarannastaan paremmin tunnetun Yyterin lietteiden pitkospuut. Täällä on myös paljon kivoja kuppiloita, ravintoloita sekä kirppareita, jos on tekemisen puutetta.

Kun aloitimme opiskelut, en ollut vielä varma, mikä olisi minulle sopiva pääaine. Hyvät ja kattavat johdantokurssit auttoivat minua valinnassa, joten jos pääaine mietityttää, niin älä huoli, kyllä se oikea löytyy. Toki valinnan vaikeutta ei helpottanut kaikki ihanat ja inspiroivat opettajat sekä mielenkiintoiset kurssien sisällöt. Pääaineekseni valitsin kulttuuriperinnön tutkimuksen, joka on osoittautunut todella mielenkiintoiseksi.

Valitsin sen siksi, koska kulttuuriperintö on hyvin laaja käsite ja sen alla on tuhat ja miljoona mielenkiintoista asiaa. Toisaalta se tutkii menneisyyttä ja historiaa, toisaalta taas nykypäivää ja -ilmiöitä. Uskon tämän pääaineen tuovan erinomaiset valmiudet työskennellä hyvin monenlaisissa työtehtävissä tulevaisuudessa.

Lisäksi haluaisin vielä kertoa mahdollisuudesta hyödyntää Porin yliopistokeskuksessa toimivien yliopistojen tarjontaa. Porin yliopistokampuksella toimii Tampereen yliopiston yksiköiden lisäksi muun muassa Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikkö, joten sieltä on mahdollisuus suorittaa esimerkiksi sivuainekokonaisuus tai vaan muutamia mielenkiintoisia kursseja. Tätä mahdollisuutta aion itse varmasti hyödyntää!

Helmi Hietalahti
Ensimmäisen vuoden opiskelija

Sivuaineita Turussa

Olen kaksi vuotta opiskellut Porissa digitaalista kulttuuria pääaineena ja siinä sivussa suoritin myös sivuaineopinnot kulttuurituotannosta. Toisen vuoden lopulla olin aika lailla saanut nämä opinnot pakettiin ja jäin pohtimaan, mitä sivuaineita ja kursseja suorittaisin seuraavaksi, jotta saisin tarpeeksi opintopisteitä kandidaatin tutkintoon. Porin puolelta en löytänyt enää itseäni kiinnostavia sivuaineopintoja, joten päätin katsoa mitä Turun puolella voisi opiskella. Muutinkin Turkuun syksyllä 2019 ja sivuaineiksi valikoitui mediapsykologiaan painottuvan kanditutkielmani innoittamana psykologia ja filosofia. Päätös Turkuun lähtemisestä oli minun kohdallani helppo. Porin puolella oli ainoastaan yksi digin kurssi suoritettavana ja psykologian sekä filosofian luennot Turussa olivat lähiopetusta. Päätöstä edesauttoi myös se, että minulla on ystäviä Turun puolella.

Sivuainekokonaisuuksia pystyy valitsemaan aika vapaasti, kunhan on opinto-oikeudet Turun yliopistossa. Näin ei kuitenkaan ole kaikkien sivuaineiden kohdalla, vaan joidenkin sivuainekokonaisuuksien suorittamiseen tulee hakea erikseen opinto-oikeuksia. Tässä asiassa opinto-opas Peppi toimii apuna, sillä sieltä löytyy tietoa sivuaineista ja mahdollisia ohjeita opintoihin hakemisesta tai ilmoittautumisesta. Pepistä löytyy myös kurssien vastuuhenkilöt, joihin voi ottaa yhteyttä, jos jokin asia jää epäselväksi.

Turun puolella opiskeleminen eroaa hieman Porin opinnoista. Lähes kaikki luennot ovat olleet isoissa luentosaleissa ja kurssien osallistujamäärä on huomattavasti isompi. Psykologian perusaineopintojen kursseja on suorittamassa päälle 300 ihmistä, mutta ensimmäisen luentokerran jälkeen kaikki eivät tule enää paikanpäälle luennoille. Osallistujien suuri määrä vaikuttaa myös kurssien rakenteeseen. Tällä hetkellä kaikki kurssit, joilla olen ollut, on sisältänyt luennot ja tentin. Ryhmätöitä tai esseitä ei ole ollut erään luennoitsijan sanoin siitä syystä, että esseiden tarkistaminen niin suurelta opiskelija määrältä on liian työlästä. Kuitenkin nämä asiat voivat vaihdella tiedekunnista riippuen ja kurssit, joilla on vaikka pienemmät osallistujamäärät voivat olla sisällöltään erilaisia.

Opiskelen kahta sivuainekokonaisuutta, joten lukujärjestyksestäni löytyy luentoja maanantaista torstaihin. Molempien sivuaineiden luennot ovat olleet yhteiskuntatieteiden Publicum-rakennuksessa, joten en ole hirveästi kierrellyt muualla kampusalueella. Kuitenkin yliopiston sivuilta löytyvä kampuskartta tulee avuksi, jos luentoja sattuisi olemaan eri puolilla kampusaluetta. Poriin matkustin bussilla muutaman kerran syksyn aikana, jotta sain suoritettua jäljellä olevan digin kurssin. Porissa minun ei kuitenkaan tarvinnut käydä kuin kerran viikossa, joten kurssien päällekkäisyys ei tuottanut suurempia ongelmia. Digin kurssin päätyttyä en ole käynyt enää Porissa, mutta laukussa edelleen pyörivä yliopistokeskuksen sähköavain muistuttaa minua siitä, että tulen käymään siellä vielä.

  • Vinkkejä Turussa opiskeluun
  • Jos olet tenttimässä sähköisesti Turussa päin, kannattaa hakea muutamia päiviä ennen tenttiä sähköinen kulkulätkä IT-palvelusta. IT-palvelu pisteitä on useita eri puolella kampusaluetta.
  • Peppiin saatetaan päivittää luentojen aikatauluja myöhään, joten kannattaa olla tarkkana ennen kurssin alkamista.
  • Vaikka ilmoittautumisaika kurssille olisi päättynyt on silti mahdollista päästä kurssille mukaan, sillä ilmoittautumisella yleensä kartoitetaan osallistujien määrää. Kannattaa laitta sähköpostia kurssin vetäjille muistakin asioista, jotka mietityttävät. Luennoitsijat ovat olleet tosi mukavia ja he auttavat mielellään. 

Tiia Juopperi
Digin pääaineopiskelija
Psykologian ja filosofian sivuaineopiskelija

Kuvat: Tiia Juopperi

Luonnonläheinen vaihtokokemus Kanadassa

Minulle vaihtoon lähteminen oli lähes itsestäänselvyys koko yliopistourani ajan. Siinä vain kesti muutama vuosi ennekuin oli mahdollista lähteä, sillä kaikki muut velvollisuudet oli tehtävä ensin. Ei siis ole lainkaan liian myöhäistä lähteä vaihtoon viimeisinä maisteri-opiskelu vuosina jos minulta kysytään. Itse asiassa se tuo paljon enemmän vapautta, sillä itselläni oli jo kaikki pakolliset kurssit ja sivuaineet suoritettu ja lähdin vaihtoon vain oppimaan elämästä ja kaikesta mikä itseäni kiinnosti, eikä tarvinnut välittää, saako niistä kokonaista sivuainetta tai saako korvattua jonkin pakollisen kurssin. Sain ottaa mitä vain kursseja kunhan ne liittyvät opintoihini jotenkin ja opettajat hyväksyvät ne.

Kanada oli selvä valinta, sillä olin haaveillut sinne pääsemisestä jo lukiosta asti. Myös British Columbian provinssiin oli pakko päästä, sillä rakastan vuorimaisemia ja vihreyttä. Hain alun perin kolmeen eri yliopistoon, mutta pääsin lopulta pienten mutkien kautta University of Northern British Columbian (UNBC) yliopistoon Prince Georgen kaupunkiin.

North2north vaihto on hieman erilainen hakemusprosessiltaan kuin perinteinen Erasmus-vaihto. Hakuprosessi alkaa aina marraskuussa seuraavaa lukuvuotta varten ja prosessissa kestää puolisen vuotta. Paperit kiertävät ensin yliopiston kautta opetusministeriöön ja sitten vasta pääset hakemaan varsinaisesti kohdeyliopistoon. Pinna pitää olla pitkä, sillä välillä odotus voi tuntua pitkältä ja vaihtoyliopistoon viestittely ei aina suju niin sulavasti kuin toivoisi. Suosittelen myös asumisvaihtoehtojen hintalaskentaa, vaikka kampus oli Prince Georgessa ehdottomasti paras, sillä kaikki asuivat siellä ja muuten olisi ollut vaikea tavata ystäviä niin usein. Ruokaakaan ei itse tarvinnut valmistaa, kun kampuksen ruokala oli avoinna 5-22 ja syödä sai niin usein kuin halusi, sillä ruokailu oli etukäteen maksettu koko lukukaudelta.

Prince George oli yllättävän pieni kaupunki, vähän jopa huonolla maineella, vaikka yliopisto oli pohjois- British Columbian parhaita. Kaupunki on kuuluisa korkeasta rikollisuusasteestaan ja viime vuosina siellä on kasvanut myös kodittomien määrä, johtuen provinssin suurista metsäpaloista, jotka ovat ajaneet ihmisiä pois kodeistaan. Mitään tästä ei kuitenkaan yliopistolla huomannut, sillä se sijaitsee keskustan ulkopuolella metsänreunalla ja kukkulan päällä. Siellä on vieressä myös kaikki kampuksen opiskelija-asunnot, jossa me kaikki vaihto-opiskelijat asuimme. Se huonopuoli UNBC:ssä oli, että kampus on tosiaan eristyksissä muusta kaupungista ja vaikka busseja kulkee, tulee kampuksella välillä tylsää. Talvi on kuitenkin kylmä ja pimeä eikä huvita kauaa matkustaa kaupungille. Kampuksella oli onneksi oma pubi, mutta sekään ei ollut auki kuin korkeintaan kahteentoista illalla, useimmiten vain kymmeneen. Kotiudun itse helposti uuteen paikkaan eikä UNBC ollut poikkeus. Saapuminen ei tosin ollut yhtä sulavaa kuin olisi voinut odottaa, mutta liekö syynä se, että saavuin uuden vuoden aattona eikä kampuksella ollut juuri ketään. Löysin itse shuttle bussin, joka vei minut lentokentältä suoraan kampukselle. Onneksi kampuksella oli toinen eksynyt opiskelija etsimässä asuntoaan, muuten olisin varmasti ollut hukassa. Sain kämppikseni vasta melkein viikon kuluttua omasta saapumisestani ja ehkä siksi kotiutuminen oli helppoa, kun sai ensin itse rauhassa tutustua asuntoon. Ystäviä sain ekoiksi päiviksi kampukselta muista vaihto-opiskelijoista, jotka olivat tulleet yhtä ajoissa kuin minä. Olin liittynyt Facebookissa etukäteen kampuksen kansainvälisyysryhmään ja huutelin siellä seuraa uudeksi vuodeksi. Suosittelen!

Loppujen lopuksi vaihto-opiskelijoita ei UNBC:ssä ollut keväällä kuin viitisentoista, mutta meistä tuli erittäin tiivis porukka. Meille järjestettiin oma lyhyt orientaatio yliopistoon ja pääsimme tutoreiden kanssa kiertämään vähän kaupungilla. Muuta ohjausta ei sitten paljon ollutkaan. Onneksi kansainvälisyystoimistossa oli avuliasta henkilökuntaa ja opasti kurssienvalinnoissa, sillä itse jouduin tekemään aika paljon muutoksia learning agreementtiini, olin valinnut liikaa kursseja. Kanadan 3 opintopistettä vastaa 6 suomalaista opintopistettä, joten valitsin vain neljä kurssia kevääksi. Nekin olivat yllättävän työläitä verrattuna suomalaisiin kursseihini Lukemista ja kirjoittamista oli joka viikko. Opin kyllä paljon ja opettajat olivat todella hyviä. Kaikilla kursseilla oli myös yksi tai useampi vaihtokaveri ja tutustuimme kurssitöiden aikana myös moniin paikallisiin opiskelijoihin.

Kevään kolme ja puoli kuukautta meni tooodella nopeasti, mutta paljon ehti tehdä ja nähdä. Matkustimme eripuolilla provinssia kevään aikana, kävimme laskettelemassa ja vaeltamassa. Se hyväpuoli Prince Georgessa on, että se sijaitsee aivan vuoriston vieressä ja Jasperin kansallispuistoon oli vain kolme tuntia! Opimme myös paljon alueen alkuperäiskansojen kulttuurista, tavoista ja luontokäsityksestä. Oli myös upeaa huomata ja kuulla kuinka paljon alkuperäiskansojen kohtelu on parantunut Kanadassa viime vuosina, vaikka työtä vielä on paljon. Suomi voisi ottaa myös mallia saamelaisten kohteluun, esimerkiksi matkailun saralla.

Kotiinpaluukaan ei sujunut ihan ongelmitta. Suosittelen lukemaan aina lentolippujen pienen präntin sähköposteissa, sillä itse en ollut huomannut että vaikka minulla on vain lyhyt välilasku Seattlessa (Yhdysvalloissa) tulee minun hommata viisumi. No ei sitä ollut, kun menin lähtöselvitystä tekemään, enkä ehtinyt sitä ajoissa saamaan, että olisin päässyt lennolle. Muita lentoja ei mennyt samana päivänä, joten en päässyt myöskään jatkolennolle ja jouduin ostamaan kokonaan uudet lentoliput seuraavalle päivälle. Suomeen paluu meni muutoin melko mutkattomasti, sillä palasin keskelle vappuhulinoita ja sen jälkeen aloitin toukokuun alussa harjoittelupaikassani. Ikävä ystäviä kohtaan kyllä jäi, mutta soittelemme ja viestittelemme edelleen ahkerasti ja yksi on tulossa pian tervehtimään minua tänne Suomeen. Toivottavasti itsekin pääsee pian matkustamaan heidän luokseen ympäri maailmaa.

Lisää tietoa north2north vaihdosta voit lukea omasta vaihtoblogistani osoitteessa https://partofpetra.wordpress.com/2019/06/07/north2north/  sekä University of the Arcticin sivuilta https://education.uarctic.org/mobility/about-north2north/ 

Toivottavasti sinäkin pääset vaihtoon sinne, minne haluat ja pääset toteuttamaan omia unelmiasi!

Petra Nikula
Vaihto-opiskelija 2019
Kulttuuriperinnön pääaineopiskelija

Retrokronikka – Retropeli-illan tarina

”PANA ry järjestää jo kuudetta kertaa pidettävän retropeli-illan keskiviikkona 23.5.2018 klo 16–23 Porin Opiskelijatalo Saikulla!”Retro Game Night 2018

PANA on vuonna 2011 digitaalisen kulttuurin opiskelijoiden perustama pelaamiseen ja nörttikulttuuriin erikoistunut opiskelijajärjestö. Retropeli-ilta on yhdistyksen vuosittain järjestämä, kaikille avoin ja pääsymaksuton tapahtuma, jossa kisaillaan retropelimestaruudesta ja vietetään laatuaikaa vanhojen pelien parissa.

Toukokuun lopulla pidettävästä retropeli-illasta on hiljalleen kasvanut Panan suurin tapahtuma, minkä vuoksi yhdistyksen ulkopuolella Pana helposti mielletäänkin retropeliyhdistykseksi, vaikka retropelit ovat vain pieni osa yhdistyksen toimintaa.

Yhdistystä on vuosien aikana pyydetty järjestämään retropelipistettä ainakin taidemuseolle, nuorisotalolle, kirjastolle, kirkolle sekä musiikkitapahtumaan lyhytaaltoasemalle. Aivan kaikkiin ehdotuksiin yhdistys ei ole kuitenkaan pystynyt tarttumaan.

Mutta miten sitten koko retropeli-ilta sai alkunsa?

Retropeli-ilta järjestettiin ensimmäisen kerran kaikille avoimena turnausmuotoisena tapahtumana vuonna 2013, mutta jos tarkkoja ollaan, teknisesti ensimmäinen retropeli-ilta pidettiin 23.04.2012 jäsenillassa Saikun neukkarissa. Tuolloin tapahtuma oli osa yhdistyksen kevään teemailtoja, jossa ei ollut turnauksesta tietoakaan, paikalla oli ehkä hyvällä tuurilla juuri ja juuri kymmenen henkeä. Ainoa oma muistikuva tapahtumasta on se, että pelasimme kaverin kanssa kuvaputkitelkulta äärimmäisestä vaikeudestaan tunnettua Battletoads nimistä NES-klassikkoa. Löimme pitkään päätämme seinään, mutta emme koskaan päihittäneet pelin Turbo Tunnel -tason mahdotonta esterataa.


Kuva 1. Battletoads (NES), Turbo Tunnel.

Tarkkaan en muista sitä tilannetta, jolloin idea turnausmuotoisesta retrotapahtumasta heräsi, mutta todennäköisesti taustalla oli idea kehittää jotain samanlaista konseptia, mitä Turun Akateeminen Nintendoseura (ANC ry) oli jo vuosia sitten järjestänyt Turussa. Tällä viittaan Akateemisen Nintendo-pelaamisen SM-kisoihin, joissa yhdistys vieraili vuosina 2011 ja 2012. Tuolloin tuli vielä pahasti takkiin turkulaisilta, mutta mainittakoon, että yhdistyksemme on harjannut SM-kisojen voiton kotiin nyt kahtena vuonna peräkkäin.

2013

[Turnauspelit: Crash Bash, Killer Instinct, Track & Field, Super Mario Battle Game]

Ensimmäinen turnausmuotoinen retropeli-ilta pidettiin Saikulla 27.5.2013 klo 18–23. Tuolloin tapahtuma oli jo kaikille avoin, mutta osallistujia yhdistyksen ulkopuolelta ei montaa ollut. Tarkkoja osallistujamääriä en muista, mutta sanoisin että kyseessä oli tuolloin vielä alle 20 hengen pikkukisailut. Muistikuvani mukaan tapahtuma pidettiin Saikun ravintolan puolella, josta siirryimme neukkariin illan tullen, kun ravintolapuoli suljettiin. Tapahtumassa pidettiin 3 peliturnausta ja finaali. Illan päättänyt finaaliturnaus Super Mario Battle -pelistä pidettiin neukkarissa ja finaalipelin voittaja oli tavallaan koko roskan voittaja. Voittajalle annetun kunniakirjan olin printannut halvalle paperille samana päivänä yliopiston opettajanhuoneen väritulostimella ja mistään pokaaleista ei tietenkään ollut tietoakaan. Voittajan palkintoa en muista, mutta jos ottaa huomioon, että yhdistyksen alkuvuosina järjestämässä taistelupeliturnauksessa palkintona oli tölkki ES-energiajuomaa, niin odotukseni eivät ole korkealla asian suhteen.

Vaikka tapahtuma oli melko olematon, niin ne harvat yhdistyksen ulkopuoliset, jotka olivat paikalle vaivautuneet, tuntuivat kuitenkin nauttivan tapahtumasta täysin siemauksin ja yllättävän suuri osa viihtyi iltamyöhään pidettyyn finaaliin asti. Illasta jäi kaiken kaikkiaan lämmin fiilis ja olimme onnistuneet jossain, ainakin tunnelmatasolla.

2014

[Turnauspelit: Dr. Mario, X-Men: Mutant Academy 2, Mario Party 4, Super Bomberman 5]

Vuonna 2014 tapahtuma oli rakennettu edellisen vuoden ”kolme turnausta + finaaliturnaus” -kaavalla. Kävijämäärä ei muistaakseni mitenkään suuremmin noussut mutta pääsimme kuitenkin yli 20 kävijään. Tänä vuonna joka turnauspelin voittajalle oli tiedossa pieni palkinto ja kokonaiskilpailun voittajalle oli virallisen tiedon mukaan luvassa ”diplomi ja hieman arvokkaampi palkinto (ei henkilöauto)”. Palkintoina oli muistaakseni lahjakortteja tuolloin Saikun tiloissa toimineeseen ravintola Wanha-Apteekkiin. Muistan myös että tapahtuman Bomberman-finaali oli huikean tiukka jännitysnäytelmä!


Kuva 2. Vuosien 2014 ja 2015 tapahtumajulisteet.

2015

[Turnauspelit: Metal Slug 3, Tekken 3, Super Mario Lost Levels, James Bond Golden Eye, Space Invaders]

Vuonna 2015 tapahtuma kasvoi noin 30 hengen tapahtumaksi ja tapahtumasta tehtiin tuolloin myös pieni lehtijuttu, kun eräs toimittaja eksyi tapahtumaan. Tapahtuma sai lisänäkyvyyttä ja kasvu kävijämäärässä oli mukava. Tapahtuma aikaistettiin alkamaan edellisvuosista poiketen tuntia aikaisemmin (klo 17) ja lisäksi kilpailun rakenne koki päivityksen, kun finaaliturnauksesta luovuttiin ja siirryttiin kilpailullisempaan kokonaiskisaan, joka koostui viidestä turnauksesta. Voittaja oli se joka pärjäsi kokonaisvaltaisesti parhaiten peleissä, mutta nyt myös yksittäisten turnausten voittajat palkittiin. Taka-ajatuksena oli se, ettei kukaan menettäisi toivoaan, vaikka kokonaiskilpailu olisi mennytkin penkin alle. Palkintoihin tuli myös parannusta, kun yksittäisten turnausten takuupalkinnoiksi tuli 10€ lahjakortit Poromagia-peliliikkeeseen ja kokonaiskilpailun voittaja sai kunniakirjan lisäksi myös pienen pokaalin.

Mainittakoon tähän kohtaan myös, että kolmena ensimmäisenä vuonna turnauspelit paljastettiin vasta paikan päällä (Nintendon SM-kisojen tapaan), tosin tapahtumajulisteiden grafiikassa oli tuolloin melko vahvoja spoilereita tulevista turnauspeleistä. Tapahtumajulisteita on ollut joka vuosi hauska suunnitella.

2016

[Turnauspelit: Chu Chu Rocket, Gradius, Crash Team Racing, Tetris, Samurai Shodown II]

Vuoden 2016 tapahtumassa turnauspelit paljastettiin ensimmäistä kertaa etukäteen. Päätöksellä haluttiin lisätä tapahtuman kilpahenkisyyttä sekä vahvistaa markkinointia. Tapahtuman markkinoinnissa onnistuttiinkin ja tapahtumassa vieraili noin 40 henkeä. Tapahtumassa pidettiin 5 turnausta ja yksi turnauksen ulkopuolinen Speedrun-haaste. Palkinnot jaettiin vuoden 2015 tyyliin, tosin pokaali oli edellisvuotta suurempi, tottakai. Tapahtumassa tarjotut makkaraperunat toisinaan vähän kärähtivät ja toisinaan olivat raakoja, mutta muuten tapahtuma onnistui hienosti. Yhdistyksen jäsenestä, Iirosta, tuli myös tapahtuman ensimmäinen tuplamestari, voittaen nyt tapahtuman toista kertaa peräkkäin.


Kuva 3. Vuosien 2016 ja 2017 tapahtumajulisteet.

2017

[Turnauspelit: Puzzle Bobble, Mario Kart: Double Dash, Rival Schools, Mario Party 2]

Viime vuonna pidetty tapahtuma oli ensimmäinen, johon saimme sponsorit vahvemmin mukaan, mikä mahdollisti paremmat palkinnot. Osallistujamäärä pysyi vuoden 2016 tienoilla, ollen kuitenkin hieman yli 40 henkeä. Vuoden 2016 tapaan tänä vuonna turnauksia pidettiin kuudesta pelistä, tosin tällä kertaa muodossa: 4 pääturnausta ja 2 sivuturnausta. Palkinnot olivat paremmat kuin koskaan ja jokaisen turnauspelin voittaja sai 10€-lahjakortin lisäksi sponsorin lahjoittaman peliaiheisen yllätystuotepalkinnon. Tämän lisäksi ensimmäistä kertaa myös kakkoseksi tulleille oli luvassa pieniä lohdutuspalkintoja, kuten peliaiheisia tarroja, avaimenperiä ja kyniä. Koko kisan voittajalle oli tuttuun tapaan luvassa kunniakirja ja pokaali, joka oli nyt edellisvuotta pienempi, mutta ei niin muovinen. Iirosta tuli tapahtuman ensimmäinen triplamestari, voittaen kokonaiskilpailun jo kolmatta kertaa peräkkäin.

Vuosi 2017 oli turnauksen osallistujamäärällisesti onnistunein ja saimme jokaiseen pääturnaukseen 16 osallistujaa, mikä oli meille hieno saavutus. Porukka viihtyi pitkään ja tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut, vaikka merkittävää lisäystä kävijämäärään ei tullutkaan.

2018?

[Turnauspelit: Pop n’ Pop, Street Fighter II Turbo, Duck Hunt, Beatmania, Virtua Tennis]

Tämän vuoden tapahtuman valmistelut ovat jo pitkällä ja kaikki on sujunut toistaiseksi hienosti. Tänä vuonna tapahtuman ovet aukeavat jo klo 16 ja ensimmäistä kertaa tapahtumassa sijaitsee myös retropelikaupan myyntipiste. Tarkoituksena olisi myös kiikuttaa paikalle Speden Speleistä tuttu nopeustestilaite. Täksi vuodeksi saimme paikalliselta pelikaupalta, Pelipisteeltä, aivan huikean sponsoripalkinnon ja tänä vuonna kokonaiskilpailun voittaja saa SNES Classic Mini -konsolin (arvo n. 100€). Tänä vuonna tapahtumalle on painettu myös omat haalarimerkit! Hyvillä palkinnoilla ja uudistuksilla saadaan toivottavasti houkuteltua lisää porukkaa paikalle kisaamaan ja olisikin hienoa, jos tänä vuonna pääsisimme ensimmäistä kertaa yli 50 kävijän haamurajan.

Kuva 4. Retro Game Night –haalarimerkki.

Meille kuitenkin kävijämäärää tärkeämpiä tavoitteita ovat aina olleet hyvän tunnelman luominen ja korkeat standardit tapahtuman laadussa. Loppujen lopuksi tapahtumajärjestäjälle pienet asiat merkitsevät eniten: hymy kävijöiden huulilla, satunnaiset kehut tapahtumasta, kävijöiden nostalgiahumuinen fiilistely vanhojen laitteiden äärellä, toisten harrastajien kohtaaminen sekä turnauspelaajien rehdit kättelyt ja onnentoivotukset kanssapelaajille. Ja ne kävijät, jotka jäävät vielä tapahtuman loputtua vapaaehtoisesti auttamaan purkamisen kanssa. <3

Joka tapahtumassa on aina hienoa nähdä sekä uusia että vanhoja tuttuja naamoja, erityisesti heitä yhdistyksen ulkopuolisia peliharrastajia, jotka ovat vierailleet tapahtumassa sen alkuvuosista lähtien.

Nöyränä miehenä en monesta asiasta ylpeä ole, mutta retropeli-illasta olen.

Nähdään retropeli-illassa! 🙂

 

Ville Nikander

Digitaalisen kulttuurin pääaineopiskelija

PANA ry:n puheenjohtaja

Tuutorina olemisen ihanuus

Tuutorin tehtävä on auttaa uusia opiskelijoita aloittamaan opiskelunsa, ohjeistaa opiskeluun liittyvissä teknisissä asioissa ja auttaa fukseja tutustumaan muihin opiskelijatovereihin sekä opiskelijaelämään yleisesti.

Minä olin maineikkaan huono näissä kaikissa, kun itse aloitin opiskeluni 2014 Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa. Minulla kesti kauan saada joku tolkku kaikkiin verkkosivuihin ja opetusohjelman koodeihin, huonon rytmityksen takia minulla oli ongelmia opintopisteiden saamisen kanssa toisena vuotenani ja minulla kesti lähemmäs puoli vuotta ennen kuin astuin jalallanikaan mihinkään opiskelijatapahtumaan sisälle. Tunsin enemmän naamoja kuin nimiä. Kulmaan liityin vasta keväällä 2017- en vain ollut muistanut koko asiaa!

 

Tämä ei ole missään nimessä minkäänlainen syytös omia tuutoreitani kohtaan. Muistan heitä vain lämpimästi, mutta sisäänpäinkääntyvän luonteeni ja hajamielisyyteni takia en vielä tuolloin oikein sisäistänyt opiskelun perusrutiineja. Tämän takia missasin oman fuksiviikkoni, kastajaiset ja muut hauskat tapahtumat täysin, vain oman saamattomuuteni takia. Ja tämä on aina harmittanut minua.

Kun pääsin tuutoriksi syksyn 2017 fukseille, tietynlainen takauma tästä kaikesta iski. Mitä ihmettä minä osaan sanoa fuksiviikosta tai ylipäätänsä toimia minkäänlaisena oppaana kenellekään! Tämä olisi katastrofi! Aloin tiukasti opiskelemaan mitenkä kaikki toimi yliopistokeskuksella, ja psyykkaamaan itseäni tätä koetusta varten.

Mutta kuten aina tällaisissa tapauksissa, huoleni olivat aiheettomia. Vaikka tuutorina oleminen ei ole aina helppoa, oli se joka kerta hauskaa. Tutustuin uusiin opiskelijoihin heti kättelyssä, ja pääsin jopa itse jyvälle taas siitä mitenkä tämä yliopistokeskuksemme toimii (kertaus on opintojen äiti). Ja fuksiviikon tapahtumissa oli hauskaa, vaikka olinkin teknisesti “töissä” niissä. Olen tutustunut kymmeniin uusiin ihmisiin hyvin lyhyen ajan aikana, eikä tämä jäänyt pelkästään fuksiviikkoon. Vaikka aluksi tuutorina oleminen tuntui pelottavalta- vastuuta, velvollisuutta ja sen sellaista- oli se loppujen lopuksi parhaimpia valintoja joita olen opiskelujeni aikana tehnyt.

Muistan yhä elävästi, kun fuksiviikon torstaina istuin teekkarisaunan portailla, ottaen hieman taukoa löylyistä ja selventäen päätäni päivän juomisen jäljiltä. Katselin opiskelijatalo Saikun pihalle, jossa uudet fuksit juttelivat vanhojen opiskelijoiden kanssa. Vuosiluokat ja ikäluokat sekaisin, kaikki pitämässä hauskaa hiljalleen pimentyvässä syysillassa.

Sain osallistua fuksiviikkooni sittenkin.

 

Atte Timonen

Tuutori

 

Projekteja ja käytännönläheistä opiskelua

Projekteja ja käytännönläheistä opiskelua

Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmaa mainostetaan usein sillä, että opiskelu meillä on todella käytännönläheistä. Mitä tällä oikeastaan tarkoitetaan? Käytännönläheisessä opiskelussa opitaan asioita kokeilemalla itse. Tarkoituksena on siis se, että tenttikirjojen pänttäämisen ja oppimisraporttien kirjoittamisen lisäksi opiskelija pääsee tuottamaan kursseilla erilaisia projekteja. Meillä opiskelijoita myös kannustetaan kulttuurialan työharjoitteluihin. Tämän vuoksi kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma tarjoaakin hyvin ainutlaatuiset yliopisto-opinnot.

Itselleni aikoinaan juuri käytännönläheisyys oli syy siihen, miksi kiinnostuin näistä yliopisto-opinnoista. Se tuntui niin erilaiselta. Lukuvuoden 2016-2017 aikana olin mukana muutamassa projektissa, joista kerron pian lisää. Se auttaa ehkä sinuakin hahmottamaan sitä, mitä tämä käytännönläheisyys opinnoissamme oikein tarkoittaa. Näillä kursseilla olen päässyt toteuttamaan jotakin konkreettista, luomaan ryhmässä jotakin uutta ja mielenkiintoista. Näistä projekteista olen myös oppinut todella paljon, kuten työtä tehdessä usein tapahtuukin.

 

Kulttuuripolku Iso-Enskeriin

Syksyn 2016 aikana alkoi kurssi, jossa oli tarkoituksena toteuttaa luontopolkua muistuttava kulttuuripolku Satakunnassa sijaitsevalle Iso-Enskerin saarelle. Meidän opiskelijoiden tehtävänä oli toteuttaa polun varrelle aseteltaviin kyltteihin tekstit ja etsiä aiheeseen sopivat kuvat. Tarkoituksena oli tuoda esille saaren historiaa kulttuurisesta näkökulmasta perehtyen erityisesti saaristolaiselämään. Merkittävimmäksi osaksi tiedonkeruussa nousikin saaristolaiselämää eläneiden ihmisten haastattelut. Haastatteluissa pyrittiin saamaan henkilö muistelemaan tuota mennyttä saaristolaisaikaa ja jakamaan muistoja kanssamme.

Kuva: Milla HautaojaKuva: Milla Hautaoja

Tämän lisäksi lähdemateriaalia etsittiin myös eri arkistoista. Itse lähdin parini Millan kanssa Helsinkiin lähdeaineistoa metsästämään. Matkalla eksyimme aivan väärään arkistoon, mutta onneksemme löysimmekin sieltä vahingossa oikean aarteen, vanhan sotapäiväkirjan, joka sisälsi projektimme kannalta paljon arvokasta tietoa. Tekstien tuottaminen onnistui mukavasti parityönä, ja ongelmaksi kehkeytyi ainoastaan se, että teksteille varattu tila kylteissä oli hyvin rajallinen. Upean tekniikan ansiosta osan asiasta saikin kätkettyä kätevästi QR-koodien taakse.

Kuva: Milla Hautaoja

Visit Yyterin esittely Iso-Enskeristä: https://www.visityyteri.fi/iso-enskeri-seliskeri-ja-munakari

 

Seinätön museo

Samana syksynä lähdin mukaan toisenlaiselle kurssille rakentamaan seinätöntä museonäyttelyä. Kyseessä oli siis museonäyttely-sovellus älypuhelimiin ja tabletteihin. Tällaisen näyttelyn toteuttamisen ideana oli se, että museonäyttelystä nauttivan henkilön ei tarvitse tulla paikanpäälle museoon ihastelemaan esitystä, vaan sitä voi vaivattomasti katsella omalta kotisohvalta. Tämä helpottaa kovasti esimerkiksi liikuntarajoitteisia. Näyttelyn aiheena oli Suomen sisällissota, jonka tapahtumiin katsoja pääsee tutustumaan kahden fiktiivisen hahmon avulla. Tavoitteena oli antaa katsojalle mahdollisimman todentuntuinen kokemus sisällissodan ajan hengestä.

Itse lähdin kurssille mukaan sovelluksen toteuttamisvaiheessa. Opiskelijat oli jaettu neljään ryhmään, joissa aiheina olivat käsikirjoitus, kuvat, audiot ja digisyöttö. Ryhmissä käytiin läpi jo edellisellä kurssilla valmiiksi etsityt materiaalit, jotka hiottiin lopulliseen muotoonsa. Tässä vaiheessa täytyi perehtyä hyvin tarkasti materiaaliin, sillä pienimmätkin kirjoitusvirheet täytyi löytää ja korjata lopullista versiota varten. Todella tärkeää oli myös tarkistaa se, että materiaali ja lähteet vastasivat toisiaan. Tämän jälkeen tiedostoja alettiin syöttämään sivustolle, jonka avulla näyttely rakennettiin digitaaliseksi kokonaisuudeksi. Oli todella mielenkiintoista nähdä ja oppia, kuinka tällainen digitaalinen sovellus käytännössä syntyy.

Satakunnan Kansa 26.11.2016. Kulttuuri, Lempin ja Juhon sisällissota

Linkki näyttelyyn: https://tarinasoitin.fi/lempijajuho 

 

Dokumenttielokuvan toteuttaminen

Olin myös mukana kurssilla, jossa päästiin sisälle dokumenttielokuvan toteuttamisen perusteisiin sisällissotaa muistelemalla. Tähän aiheeseen liittyen pääsimme tekemään pienen ja hyvin vapaamuotoisen dokumenttielokuvapätkän. Päätimme toteuttaa dokumentin itse näyttelemällä erään sisällissodan tapahtuman Lyseon koulun pihalla. Dokumenttielokuvaa tehdessä täytyi miettiä millaisia tuntemuksia uhreilla on ollut sillä hetkellä, ja hyytävän kylmä talvipäivä toi dokumentin tekoon juuri oikeanlaisen tunnelman.

Tarkoituksemme ei ollut näytellä tapahtumaa täsmällisesti vaan lähinnä tuoda esiin tapahtuman tunnelmaa tietystä näkökulmasta. Dokumenttipätkässämme perehdyimme enemmän uhrien näkökantaan; hyytävässä kylmyydessä odottamiseen, pelkoon, elämän loppumiseen, kapinointiin, hyväksyntään ja yleisesti tapahtumien julmuuteen. Tapahtumasta ei ole olemassa valokuvia, vain satunnaisia kuvauksia tapahtumien kulusta ja henkilöistä.

Dokumenttielokuvan toteuttaminen ei ole aivan yksinkertaista, ja luennoitsijammekin kertoivat, etteivät pysty mitenkään opettamaan meille kaikkea vain yhden kurssin aikana. Saimme kuitenkin kokea pienen pintaraapaisun dokumentin tekemisestä ja saimme aikaiseksi onnistuneen ja omaperäisen dokumenttielokuvan. Dokumenttielokuvaa kuvatessa täytyi kuitenkin perehtyä sisällissotaan todella syvällisesti. Sisällissotaa lähestyttiin kurssilla pääasiassa kuvamateriaalin avulla, ja näihin valokuviin tuli perehtyä todella yksityiskohtaisesti. Joillekin kuvamateriaali saattoi olla liian raskasta käsiteltäväksi, mutta omasta mielestäni se oli hyvin mielenkiintoista.

Projektin blogisivusto: https://blogit.utu.fi/sisallissodanmaisemat/

 

Näyttely Kultarannan puutarhasta

Pääsin mukaan myös tällaiseen upeaan yhden lukuvuoden kestävään projektiin, jossa suunniteltiin ja toteutettiin näyttely Naantalin Kultarannasta, Suomen tasavallan presidentin kesänviettopaikasta. Näyttely perustui Kultarannan puutarhan historiaan ja tämä näyttely oli osa Suomen satavuotisjuhlaa. Näyttelyn rakentaminen oli todella upea ja ainutlaatuinen kokemus. Itselleni tämä oli upea kokemus senkin vuoksi, että näin Kultarannan puutarhan ensimmäistä kertaa elämässäni, ja olihan se henkeäsalpaavan kaunis paikka.

Projekti alkoi siitä, että jaoimme Kultarannan puutarhaa koskevat merkittävimmät aihealueet ryhmämme kesken, ja sitten jokainen lähti etsimään tietoa aiheeseensa liittyen kirjallisuudesta, netistä, museoista sekä projektiamme varten rakennetusta tietopankista, jonne oli kerätty paljon puutarhan historiasta kertovaa kuvallista sekä kirjallista materiaalia. Kun tekstit ja kuvat oli saatu valmiiksi, ne lähetettiin tarkastettavaksi, ja hyväksynnän sekä kylttien valmistumisen jälkeen kyltit asetettiin Kultarannan puutarhaan ryhmämme yhdessä päättämiin paikkoihin. Näyttelyssä esiintyi myös muutaman oppilaan ottamia kuvia puutarhasta. Työskentely oli erilaista kuin aiemmissa projekteissa, sillä tietopankki sisälsi paljon luottamuksellista tietoa. Kurssin sisällöstä ei saanut puhua etukäteen kenellekään ulkopuoliselle, mikä on täysin ymmärrettävää. Sen vuoksi projekti tuntuikin todella jännittävältä ja mielenkiintoiselta.

Satakunnan Kansan artikkeli Vuoden opetuspalkinnon voittaneesta Kultaranta-projektista:

https://www.satakunnankansa.fi/satakunta/porissa-palkittu-kurssi-rakentaa-nayttelyn-kultarantaan-200115781/

Teksti: Kulttuuriperinnön pääaineopiskelija Johanna Rokosa

Kuvat: Johanna Rokosa ja Milla Hautaoja

Porilaisen opiskelijakulttuurin elinvoimaisuus lähtee opiskelijoista itsestään

 

Saavuin Poriin syksyllä 2014. Mitenkään uusi ja tuntematon kaupunki se ei minulle ollut, sillä vaikka kasvoin nuoruuteni Turussa, on koko sukuni yhtä periporilainen kuin Ojalan lihapiirakat. Pieni epäilys minulla kuitenkin oli Porista opiskelijakaupunkina, sillä ensimmäiset asiat joita Porista ajattelin olivat kirpputorit, tuulipuvut, liikenneympyrät ja mopoautot. Tämä huolimatta siitä, että olin viettänyt lukuisia kesiä Impolassa isäni lapsuudenkodissa, johon oli minun vuoroni asettua taloksi opiskeluideni alkaessa. Mielessäni oli alituisesti ajatukset Porin opiskelijaelämästä ja kysymykset siitä, miksi en ollut koskaan nuoruudessani nähnyt haalarikansaa kaduilla. Jo fuksiviikko vapaa-ajan tapaamisineen, sekä lukuisine ainejärjestö & aktiviteetti -luentoineen todistivat murheeni turhiksi. Mielenpainuvimmat sanat koko viikkona syöksyivät ainejärjestömme, Kulma ry:n silloisen puheenjohtajan, Tytti Walleniuksen suusta Kulman esittelytilaisuudessa. En nyt sanasta sanaan kykene toistamaan sitä, mitä Tytti sanoi, mutta uskallan väittää viestin olleen kutakuinkin seuraavanlainen: Opiskelijakaupunkina Pori on suhteellisen pieni, jossa vielä pienempänä instanssina toimii Kulma ry. Kulma ry:n tehtävänä on toimia edunvalvojana KTMT:n opiskelijoille, sekä luoda opiskelijoidemme välille yhteenkuuluvuuden tunnetta. Vaikuttaminen asioihin on suhteellisen helppoa, sillä meidän pieni kokomme mahdollistaa paljon luontevamman ja sujuvamman tapahtumaorganisoinnin.

 

 

Fuksiviikko jatkui ja yhtenä iltana opiskelijatalo Saikulta poistuessamme, eräs nimeltämainitsematon koulutusohjelmamme opiskelijapatriarkka raahasi meidät uudet fuksit torin laidalla sijaitsevaan Panimoravintola Beer Hunter’siin mieleenpainuvilla saatesanoillaan. ”Juu tää on meen humanistie vakkaribaari. Ei paskempi paikka lainkaa.”. Olin ällikällä lyöty, sillä vuoden 2013-2014 aikana olin onnistunut ottamaan ensiaskeleitani erilaisten oluiden kanssa. Lavalliset keskiketterää olivat vaihtuneet pienempiin määriin parempia oluita, mutta ne maistuivat tuolloin silti vain keskenään erilaisilta, enkä ymmärtänyt niistä juurikaan mitään. Syksy taittui opintojen parissa lokakuuhun ja olimme jo useaan otteeseen olleet kaveriporukalla muutamilla ”humanistien vakkariravintolassa” tutustumassa laadukkaaseen tarjontaan, joka heillä oli. Sain kuitenkin kauhukseni huomata, että mikään ainejärjestö Porissa ei järjestänyt opiskelijoille suunnattua Oktoberfestia, joka on kuitenkin konseptiltaan sellainen tapahtuma, joka kiinnostaa satavarmasti tavallista suomalaista haalaritolloa.

 

 

Aloimme kypsyttelemään ideaa mahdollisesta tapahtumasta muutaman henkilön kanssa ja myöhemmin kohti joulua tulimme valituiksi Kulma ry:n hallitukseen. Kerroin tapahtumaideasta hallituksen sisällä ja aloimme ryhmänä työstää tapahtumaa, joka olisi hyvin erilainen muihin opiskelijatapahtumiin verrattuna. Ensimmäistä kertaa huomasin, että tapahtuma joka kiinnostaisi minua itseäni, kiinnosti myös muita ihmisiä. Emme kuitenkaan jaksaneet odottaa syksyyn asti, koska tapahtumakeväämme oli muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tyhjää täynnä. Päätimme tunnustella tulevaa syksyn Oktoberfestia Aprilfest -nimisellä tapahtumalla, joka näyttäisi sen, riittäisikö ihmisten kiinnostus hieman erilaista tapahtumaa kohtaan. Suurena valttina meillä oli yhteistyökumppanimme Beer Hunter’s, joka panimotoimintansa lisäksi oli voittanut lukuisia palkintoja ja omasi hirmuisen määrän asiantuntijuutta, jota muualla tuskin olisi. Olimme vahingossa ehdottaneet yhteistyötä panimoravintolle, jonka perustaja/omistaja sattui olemaan Suomen pienpanimoliiton puheenjohtaja. Kysymys kuuluikin, että houkuttelisiko jo trendikkääksi muodostunut ”olut-tasting” jonka juontaisi asiantunteva alan rautainen ammattilainen, ihmisiä paikalle? Olisivatko opiskelijat uteliaitia oppimaan oluen historiasta, suomalaisesta panimotoiminnasta, oluen oikeaoppisesta nauttimisesta ja sen yksityiskohtaisesta ja tarkkuutta vaativasta valmistusprosessista jonka eri vaiheilla on vaikutuksia oluen vivahteisiin? Kyllähän ihmiset paikalle saapuivat. Saimme tuvan täyteen, kaikilla oli iloinen puna poskilla, meille annettiin arvokasta palautetta ja kehitysehdotuksia tapahtumasta, sekä tärkeimpänä meille näytettiin vihreää valoa tulevaisuuden tapahtumille ravintolan ja yleisön osalta. Syksyllä 2015 mukaan tuli panimokierros ja konseptia kehitettiin eteenpäin.

 

 

Valehtelisin jos väittäisin, että toistuva yhteistyö Beer Hunter’sin kanssa ei ole kantanut hedelmää. Tapahtumat ovat olleet kerta toisensa jälkeen Kulma ry:n suosituimpien ja suurimpien tapahtumien joukossa, joihin on osallistunut toistuvasti myös kauppakorkean, SAMKIN, Porin ilmailuopiston sekä Rauman OKL:n opiskelijoita. Olemme luoneet ainejärjestöinä ja yksityisinä henkilöinä, oppiaineita ja tiedekuntia ylittäviä siteitä, jotka jo itsessään parantavat keskinäistä yhteistyötä, sekä opiskelijakulttuuria Porissa. Tämä on välttämätöntä kaupungissa, joka opiskelijakaupunkina vielä ottaa ensiaskeleitaan. Tämän lisäksi onnistuimme silloisen ainejärjestömme hallituksen kanssa luomaan tapahtuman, jota voidaan pitää jo perinteenä Porilaisessa opiskelijavuodessa. Nyt kaksi vuotta myöhemmin, ensi keskiviikkona, 5.4.2017 järjestetään viidettä kertaa Kulma ry:n Fest -juhlat Beer Hunter’sissa, jossa uusi hallitus tuo taas jotain uutta ja mahtavaa mukaan, ja näin pitää tapahtuman elinvoimaisena ja kiinnostavana. Perimmäisenä tarkoituksena tällä epäselvällä huru-ukon horinallani on kannustaa teitä, hyvät opiskelijat, osallistumaan porilaisiin opiskelijatapahtumiin ja luomaan jotain uutta. Kumma kyllä, helpoin tapa osallistua aktiviteettien hengissäpitämiseen on yksinkertainen: saavu paikalle ja pidä hauskaa. Tämä myös on helpoin tapa välittää kiitosviesti tapahtumajärjestäjille jotka jaksavat järjestää lisää tapahtumia luodakseen Poriin uniikkia opiskelijakulttuuria. Voit myös rikkoa ennakkokäsityksiäsi asioista ja opiskelijatapahtumista ja todeta niiden olevan itseasiassa ihan kivoja iltoja. Mutta mikä tärkeintä, osallistuessasi tapahtumiin luot mahtavia muistoja ajasta, joita muistelet vielä post-apokalyptisella 2080 -luvulla. Ja jos huomaat, että Porin alati laajenevasta opiskelijatapahtumakalenterista puuttuu jokin tapahtuma, tai kerhotoiminta, joka juuri SINUA saattaisi kiinnostaa niin:

 

  • Tuo äänesi kuuluville ja kerro ehdotuksesi ainejärjestölle tai pyri ainejärjestön hallitukseen ja luokaa tapahtuma yhdessä jos tahdot olla luomisprosessissa mukana. Se vähentää yksin kannettavaa taakkaa huomattavasti, kun sinua ympäröi kokonainen ryhmä joka tuo oman osaamisensa ja panoksensa tapahtumatuotantoon.

 

Tai

 

  • Kerää ympärillesi muita asiasta kiinnostuneita ja järjestäkää aktiviteettia itse! Voit olla varma, ettet ole yksin intresseinesi.

 

Älä siis rutkuta kahvikupin ääressä jos Porissa ei ole jotain, jota juuri sinä kaipaisit. Opiskelijakaupunkina Porin hienoin puoli on se, että kuka tahansa pystyy vaikuttamaan porilaiseen opiskelijakulttuuriin ja tapahtumatarjontaan. Meidän ei Kulmassa tarvitse tehdä tyytyväiseksi satoja tai tuhansia tapahtumavieraita, kuten Turuus, Stadis tai Tambereel. Meille riittää se, että omat opiskelijamme saavat pitää hauskaa eri tavoin opiskeluidensa ohessa ja siinä samalla muutkin tapahtumasta kiinnostuneet opiskelijat muista tiedekunnista tai korkeakouluista löytävät paikalle. Porissa tehdään mittatilaustapahtumia, eikä bulkkikuraa. Siksi Pori on opiskelijakaupunkina vertaansa vailla.

 

Juho Virtanen, kolmannen vuoden Digitaalisen kulttuurin opiskelija joka on lukuvuoden 2016-2017 ollut tutustumassa englantilaiseen olutskeneen vaihto-opiskelun muodossa.

 

Omalaatuista opiskelijayhdistystä perustamassa – PANA ry

Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura, yhdistys joka aikoinaan nimettiin Satakunnan Kansassa (2012) vuoden erikoisimpana kaupungin toiminta-avustuksen hakijana, on vuonna 2011 perustettu opiskelijayhdistys, jonka perusti viisihenkinen joukko digitaalisen kulttuurin opiskelijoita. Aluksi puhuttiin vapaamuotoisesta nörttikerhosta ja yhdessä hengailusta, mutta myöhemmin todettiin, että yhdistyksen perustaminen ja sen rekisteröiminen luo parhaat mahdollisuudet monipuoliselle toiminnalle. Näin syntyi PANA, jonka perustamiskokous pidettiin 21.3.2011
opiskelijatalo Saikulla, jossa myös yhdistyksen peli-illat ovat siitä lähtien pidetty.

Monilla voi olla mielikuva nörttiyhdistyksestä paikkana, jossa hikinörtit pelaavat pitkiä ja strategisesti raskaita hc-pelejä verenmaku suussa ja keskustelevat tämän hetken kuumimmista peliuutisista.
Tämä kuvailu on kuitenkin varsin kaukana Panan tavallisesta peli-illasta.

Uskoisin, että tämä mielikuva voi kuitenkin helposti nostaa osallistumiskynnystä, herättäen ajatuksen siitä, onko itse tarpeeksi nörtti tai gamer osallistumaan toimintaamme. Tämä pelko on kuitenkin turhaa Panan tapauksessa, emmekä ole edes lähteneet määrittelemään nörtteyttä sen tarkemmin, sillä kaikki ovat lämpimästi tervetulleita mukaan yhdistyksemme toimintaan.

Panaan olemme alusta alkaen pyrkineet luomaan rennon ilmapiirin, jossa kaikenlaiset enemmän tai vähemmän peleistä kiinnostuneet ihmiset voivat viettää laatuaikaa pelaamisen parissa. Lisäksi olemme aina pyrkineet jäsenilloissamme panostamaan siihen, ettei kukaan tuntisi itseään ulkopuoliseksi tai jäisi vaille peliseuraa.

 

Panassa on paljon (jopa enemmistö) sosiaalisia pelaajia, jotka pelaavat tavallisesti hieman suoraviivaisempia ja lyhyempiä pelejä. Tällöin pointtina ei ole niinkään pelattava peli itsessään tai sen voittaminen, vaan enemmänkin seurallisuus, ajatusten vaihto sekä hauskanpito. Toisaalta haluamme tietysti myös tavoittaa lautapeliharrastajat ja tarjota heille hieman strategisempaa ja kilpailullisempaa peliseuraa.

Joka maanantaina pidettävien peli-iltojen lisäksi yhdistys järjestää noin kerran kuussa aina jotain spesiaalia, kuten videoiltoja, turnauksia tai virkistysiltoja – kesällä jopa hikinörteille sopivaa liikuntaa! Näiden lisäksi yhdistys vierailee vuosittain alan tapahtumissa, esimerkiksi roolipeli-, anime-, ja lautapelitapahtumissa, joihin yhdistys usein tarjoaa lippuja jäsenilleen alennettuun hintaan. Toukokuun lopulla jo viidettä kertaa pidettävästä retropeli-illasta on tullut perinne ja siitä kasvanut meidän isoin vuosittainen tapahtumamme. Viime vuonna pidimme retropelipistettä myös isänpäivänä Porin taidemuseolla ja Kansallisena pelipäivänä keskustan nuorisotalolla. Yhdistyksen ulkopuolella meidät usein tunnetaankin vain retropeleistä, vaikkemme varsinaisesti edes ole retropeliyhdistys ja esimerkiksi lautapelailu on jäsenilloissa huomattavasti yleisempää.

Yhdistystoiminnan pyörittäminen on opettanut monenlaisia taitoja esimerkiksi tapahtuma- ja turnausjärjestämisestä, kokoustamisesta, kirjanpidosta, markkinoinnista, viestinnästä sekä toiminta-avustusten hakemiskäytännöistä. Myös teknisempiä taitoja on oppinut tapahtumajulisteita ja esitteitä vääntäessä sekä videotykkien ja konsolien liittämisongelmien kanssa painiessa.

Kaikki pienissä hallituksissa toimineet varmasti tietävät, että joskus yhdistystoiminta saattaa viedä paljon aikaa ja energiaa. Itse monivuotisena puheenjohtajana olen usein löytänyt itseni hoitamasta sekä rahastonhoitajan ja sihteerin että viestintä-, some- ja nettisivuvastaavan virkaa samanaikaisesti. Hauskaa puuhaa tämä on kuitenkin pääasiassa ollut ja pelaaminen on aina parasta vastapainoa opiskelulle!

Lisätietoa toiminnastamme löydät yhdistyksen kotisivuilta ja Facebookista. Mikäli kiinnostuit, hae ihmeessä myös yhdistyksen jäseneksi, se kun on vielä opiskelijoille täysin ilmaista! Nähdään peli-illoissa!

 

Ville Nikander

PANA ry:n puheenjohtaja

Digitaalisen kulttuurin pääaineopiskelija

Skål! Sitseillä lauletaan ja noudatetaan sääntöjä

Jos minulta olisi ennen opintojeni alkua kysytty, mitä odotan opiskeluiltani eniten, olisin sen lisäksi, että saan opiskella unelma-alaani, vastannut odottavani sitsejä. Opiskelijaelämää googlaillessani tapahtuma jäi mieleen sen erityislaatuisuuden vuoksi. Eihän koko tapahtumasta saanut hakutulosten perusteella ollenkaan järkevää kuvaa, mutta sama viesti välittyi kuitenkin kaikista löytämistäni teksteistä. Sitseillä tulisi olemaan hauskaa! Epämääräiset kuvaukset toastmastereista, hauskoista juomalauluista ja tarkoista säännöistä saivat pohtimaan mitä ihmettä olisi oikein luvassa.

Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman opiskelijoiden ainejärjestö Kulma ry, järjestää vuosittain monia mahtavia tapahtumia, joista osa on jo muodostunut perinteiksi. Lokakuussa järjestetään Oktoberfestit, haalarimerkkejä ommellaan haalariompeluiltamissa ja Oscar-valvojaisissa valvotaan läpi yön, ehdolla olevia elokuvia ja Oscar-gaalaa seuraten. Monista mahtavista tapahtumista huolimatta, sitsit ovat kuitenkin sellaiset, mihin haluan aina osallistua.

Ensimmäisillä sitseilläni alkuvuodesta 2015, vielä putipuhtaissa ja lähes merkittömissä haalareissa.

 

Helan går,

sjung hoppfalleri fallerallalej!

Helan går,

sjung hoppfallerallala!

Och den som inte helan tar

han ej heller halvan får

Helan går, sjung hopfallerallalej!

 

Sitsit ovat akateeminen pöytäjuhla, jossa lauletaan juomalauluja, juodaan ja syödään. Tapa on rantautunut Suomeen Ruotsista, kuten moni muukin yliopistotapahtuma ja perinne. Sitsit aloitetaankin aina laulamalla Helan går ja kumoamalla sen jälkeen ensimmäinen snapsi. Sitsilipun hintaan kuuluu yleensä kaksi lyhyttä ja kolme pitkää juomaa, ja lisäksi ruoka.

Kokemattomampaa sitsaajaa sitsien säännöt saattavat kauhistuttaa. Sitseillä esimerkiksi jokaiselle on määrätty pöytiin omat paikkansa, joilta ei saa nousta, ellei saa sitsejä johtavilta toastmastereilta eli toasteilta lupaa. Ensimmäinen muistettava asia onkin, että toastmasterien sana on laki. He määräävät milloin pidetään tauot ja kuinka pitkiä ne ovat, antavat lauluvuoroja jne. Kun toastmasterit puhuvat, on oltava hiljaa. Sääntöjen rikkomisesta seuraa rangaistuksia eli punishmenttia. Tarkkojen sääntöjen ja rangaistuksien pelossa ei kannata kuitenkaan jättäytyä sitseiltä pois, sillä tarkoitus on pitää hauskaa, eivätkä ne rangaistuksetkaan niin pahoja ole. Rangaistuksilla ei ole tarkoitus nolata ketään, vaan ne ovat kaikille hauskoja.

Sitseille kuuluvat olennaisesti myös erilaiset juomalaulut, joihin liittyvät myös omat sääntönsä. “Omstart-huudahduksella aloitetaan laulu tai säkeistö alusta, kun jo juotujen juomien tai alkujännityksen vuoksi laulu kulkee epävireisesti, ja “Mellan sup-huudahduksen jälkeen juodaan. Laulun lopuksi skoolataan ensin vasemmalle, sitten oikealle ja lopuksi eteen. Skoolatessa katsotaan aina silmiin.

Pointer ry:n After ski -sitseille pukeuduin ruotsalaiseksi kilpalaskijaksi.

 

Korpikuusen kannon alla on humanistin kolo,

siellä on koti ja siellä on peti ja jatkoilla pehmoinen olo.

Tiu-tau tiu-tau tili-tali-tittan,

kylterit juhlii viinalla.

Pikkuiset humanistit liikkellä pyssyy halvalla El Tiempolla.

 

Ainejärjestömme Kulma ry:n Suomi, sisu ja sauna -sitseille, tein ehkä suosikkini tähän astisista sitsiasuistani, pukeutuessani Kalevalan Marjataksi. Inspiraatiota hain suomalaisista muinaispuvuista.

Porissa järjestettävät sitsit ovat yleensä aina erilaisia teemasitsejä. Opiskeluaikanani on järjestetty esimerkiksi Lapsuuden sankari -sitsit, joille pukeuduin Peppi Pitkätossuksi, Kauhu -sitsit, joille pukeuduin kannibaalikokiksi, Cinema -sitsit, joissa olin Hyacinth Bucket, sekä viimeisimmät Suomi, sauna ja sisu -sitsit, joihin pukeuduin Kalevalan Marjataksi. Mahtavaa on, että suurin osa osallistujista oikeasti näkee vaivaa asujensa eteen ja sitseillä näkeekin mitä mielikuvituksellisempia asuja ja hahmoja.

Lapsuuden sankari -sitseille pukeuduin Peppi Pitkätossuksi.

 

Äidin pienet sienet ryyppää viinaa,

pöytäviinaa, jaloviinaa.

Äidin pienet sienet puhuu kiinaa,

riisiviinaa, hiivaa.

Sinä ja minä, varsinkin minä.

 

Jokaiselle sitsaajalle on merkitty pöytiin omat paikkansa.

Sitseistä on vaikea antaa selkeää kuvaa, vaan ne on koettava itse. Sitsiperinteet vaihtelevat myös ainejärjestöittäin, joten myös muille sitseille kannattaa osallistua, kuin vain niille omille. Porissa onkin mahdollisuus osallistua Pointer ry:n sitseille, joka kokoaa opiskelijoita yhteen kaikista Porin yliopistokeskuksessa toimivista yliopistoista ja yksiköistä. Sitsit ovat myös loistava tapa tutustua uusiin ihmisiin, sillä ikinä ei tiedä kenen vierestä löydät itsesi istumasta. Sitsit ovat tapahtuma, jossa näkyvät perinteet pitkältä ajalta, aina ruotsinkielisistä juomalauluista vuosien saatossa luotuihin uusiin sanoituksiin ja oman ainejärjestön sisällä luotuihin hauskoihin tapoihin.

 

Kulttuuriperinnön tutkimuksen pääaineopiskelija, Turun yliopisto.

Marika Österlund

Opiskelujen ohella työskentely

Monelle opiskelijalle työpaikan löytäminen on vaikeaa tai töitä ei löydy välttämättä lainkaan. Itse olen ollut opiskelujen ohella töissä jo viimeiset kuusi vuotta. Alla kerron lisää opiskelujen ohessa työskentelystä!

 

Päädyin 15-vuotiaana tet-harjoitteluun Porin Amarilloon, josta minulle tarjottiin myös samaksi kesäksi kesätöitä apulaisena. Seuraavaksi kesäksi päädyin Porin Rossoon ruoankantajaksi, jonka jälkeen päädyin taas takaisin Amarilloon. Sinne olen sitemmin myös jäänyt ja viimeiset viisi vuotta on menty suhteellisen lujaa. Viikonloput ja kesät on painettu töitä kovaan tahtiin.

Moni ihmettelee usein sitä, että olen ollut jo niin monta vuotta Amarillossa. Itselläni on kuitenkin käynyt hyvä tuuri työyhteisön suhteen. Amarillossa ollaan ymmärretty hyvin, että opiskelu on oma päätyöni. Vapaiden suhteen ollaan joustettu tosi paljon ja tärkeimmät tapahtumat kuten vappuviikko, on saatu vapaaksi. (toisaalta suhteellisen rankan vappuviikon jälkeen töihin meneminen ei ole yhtään kivaa)

 

 

Työskentelyssä on paljon hyviä, mutta myös huonojakin puolia

Suurin positiivinen puoli opiskelun ohella työskentelyssä on tietenkin raha. Pelkillä tuilla ei pärjää kovin pitkälle ja olen vältellyt opintolainan ottamista. Tulojen avulla olen pystynyt matkustelemaan paljon eikä ole tarvinnut erikseen säästellä kesätyöpalkkaa koko lukuvuodeksi.

Tulot aiheuttavat kuitenkin myös suurta päänvaivaa opiskelijalle. Opiskelujen ohessa työskentely tarkoittaa myös tarkkaa seurantaa siitä, että tienaako liikaa. Tilipäivän pitäisi olla ilon ja onnenpäivä. Aina se ei kuitenkaan sitä ole, koska tajuaa tehneensä liikaa töitä ja tilinauhasta lähteekin sitten suurin osa takaisin Kelalle. Olen joutunut tälläiseen tilanteeseen monta kertaa. Tehtyjä työtuntimääriä pitäisikin siis laskea tarkkaan, jos haluaa nostaa kaiken opintotuen. Työnantajan kanssa kannattaakin keskustella ja sopia tuntimääristä tarkkaan. Itse en ole (ainakaan vielä) saanut Kelalta suuria laskuja, mutta olen toisaalta myös palautellut tukia reippaasti takaisin. Tiettyjen työtuntien rajoissa pysyminen ei olekaan kovin helppoa. Tukia palautellessa on monta kertaa pohtinut, että miksi on edes töissä, koska ilmaista rahaakin tulee tilille koko ajan. Olen joskus pohtinut myös tukien lopettamista, mutta tällöin joutuisi lisäämään työmäärää reilusti. Tämä taas johtaisi siihen, että ainakin itselläni ei riittäisi enää aikaa opiskeluun.

Oman työni huonoihin puoliin kuuluu työskentely yleensä juuri silloin, kun muut ovat pitämässä hauskaa. Ravintola-alalla työskentely painottuu vahvasti ilta- ja viikonlopputöihin. Toisaalta tämä on myös hyvä puoli, koska opiskelijana näinä aikoina on helppo työskennellä. Työskentely ravintolassa ajoittuu juuri niihin aikoihin, kun on esimerkiksi opiskelijabileitä. Itse olen joutunut uhraamaan monet opiskelijabileet työvuorossa olemiseen ja katselemaan töissä muiden opiskelijoiden örveltämistä. Tähän on kuitenkin jo aika tottunut ja  ainakin seuraavana päivänä pääsee pirteänä luennoille.

Kaiken kaikkiaan työskentely opiskelujen ohessa on antanut minulle paljon ja suosittelen sitä kaikille. Työn ei aina tarvitse liittyä omaan alaan ja siitä voi silti oppia valtavasti. Asiakaspalvelutyöskentely on opettanut paljon ihmisistä ja varsinkin oman työn kautta on tullut koettua kaikenlaista. Suosittelen siis hakemaan kesätyötä rohkeasti muualtakin kuin omalta alalta!

Emilia Merisalo, kulttuuriperinnön tutkimuksen pääaineopiskelija

(kaikki kuvat; Porin Amarillo)

« Older posts

© 2020 Humanistina Porissa

Theme by Anders NorenUp ↑