Turun yliopiston Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelman opiskelijoiden, henkilökunnan ja yhteistyökumppaneiden näkemyksiä kulttuurista, yhteiskunnasta ja yliopistoelämästä.

Kuukausi: joulukuu 2016

Tapahtumasta toiseen

Niihin kolmeen vuoteen jotka olen kohta viettänyt Porin yliopistokeskuksessa, on kuulunut paljon erilaista toimintaa. En puhu nyt pelkästään opetuksesta ja luennoista enkä opiskelijatapahtumista (vaikka niissä onkin tullut käytyä ahkerasti) vaan vähän erikoisimmista projekteista, hankkeista, tapahtumista ja toiminnasta.  Kun tuli opiskelemaan tähän Suomen 11. suurimpaan kaupunkiin en odottanut pieneltä yliopistotoiminnalta kovinkaan paljoa. Pori ei saapuessani vakuuttanut minua ja vaikka Porin yliopistokeskus oli heti viihdyttävän oloinen opiskelupaikka, olin silti henkisesti varautunut vain luennoilla ramppaamiseen ja kovaan kirjoitustyöhön. Kuinka väärässä olinkaan! Ensimmäisenä vuotena pääsin osallistumaan yhteen Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen opetusohjelman isoimmista tapahtumista, Zombie Run Pori -tapahtuman suunnitteluun ja toteutukseen.  En ehtinyt olla talossa vielä edes puolta vuotta ja olin kirjoittamassa ison yleisötapahtuman mainosvideoita ja suunnittelemassa rasteja juoksumatkalle. Tapahtuman päivänä seisoin ratavahtina katsellen sitä kaikkea ja muistan yhä kuinka lievä epätodellisuuden tunne oli takaraivossa. En ollut osannut odottaa mitään niin hienoa. Varmasti tämä tulisi olemaan yksittäistapaus.

Seuraavana vuotena pääsin tutustumaan Porilaisen peliyhtiö Tactic Gamesin tuotantotiloihin ja kuulemaan pelintekijöiden tarinoita. Keväällä pääsin opettelemaan koodausta ja sen aikana tein oman yksinkertaisen tekstiseikkailupelini (Varjot Innsmouthin Yllä, kauhupeli Lovecraftin hengessä). Okei, ei ihan yhtä hienoa kuin edellisenä vuotena mutta silti hyvin erilaista mitä ennakoin. Tänä vuonna palasin taas ensimmäisen vuoteni epätodellisiin fiiliksiin. Olin mukana Akateeminen manga -sarjakuvakurssilla jossa nimen mukaisesti teimme ja julkaisimme akateemisen sarjakuva-albumin. Olen ollut sarjakuva-harrastaja niin kauan kuin jaksan muistaa. Toimin itse tuottajana sarjakuvan julkaisussa ja kirjoitin ja piirsin oman sarjakuvani. Julkaisupäivänä esittelimme pitkän syksyn läpi kestäneen projektimme lopputuloksia vieraille, tunsin taas sitä samaa ylpeyden ja epäuskon tunnetta joka oli mielessäni Zombie Runin aikaan. Ja tämä ei ollut ainoa projekti tänä syksynä. Peliarkiston suunnittelu ja toteutus-kurssilla tuotimme Tacticille suunnitelman peliarkistosta joka kovan työn jälkeen esiteltiin Tacticin edustajille. Itse kasasin koko lopputyön lopulliseen muotoonsa ja tajusin silloin millainen työ projektissa oli ollut, mutta lopputulos oli sen arvoinen.

Nyt keväällä tätä sarjaa jatkaa Kauhuelokuvalukupiiri jossa nimen mukaisesti katsomme ja käsittelemme kauhuelokuvia aina edellisen vuosisadan alusta nykypäivään. Tulemme tutustumaan Game Jam -pelinkehitystapahtumaan ja itse olen jo henkisesti valmistautunut sitä varten. Ehkä tällä kertaa en ole omaa peliäni Game Jameilla tehdessäni kuin halolla päähän lyöty. Ehkä olen siihen mennessä oppinut että opiskelu yliopistossa ei ole sitä mitä sen oletin olevan. Tai ehkä en.

Tutkimusavustajana koulutusohjelmassa

Opiskelujeni ollessa loppuvaiheessa päätin hakea Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa avoinna ollutta tutkimusavustajan paikkaa. Jonkin aikaa tosin epäröin hakemista, sillä gradun kirjoittaminen oli loppusuoralla ja halusin saada tutkielman mahdollisimman pian valmiiksi ja palautettua. Toisaalta tutkimusavustajan työtehtävät kiinnostivat kovasti, nyt olisi viimeinen mahdollisuuteni hakea perustutkinto-opiskelijalle suunnattua tehtävää, ja osa-aikainen työ mahdollistaisi myös gradun kirjoittamisen työpäivän jälkeen. Niinpä rustasin hakemuksen hakujärjestelmään, viimeisenä mahdollisena päivänä.

Tieto pääsystäni tutkimusavustajaksi tuli hakemuksen lähettämisperjantaita seuraavana maanantaina, ja työsuhde alkoi heti saman viikon torstaina. Hyppäsin työhön erittäin nopealla aikataululla ja nopeasti tulivat ensimmäiset työtehtävätkin. Ensimmäiselle työviikolle sain tehtäväkseni kirjoittaa yleistajuinen teksti aiheesta, josta en aluksi tiennyt yhtään mitään ja jonka perusteita minun piti selvittää.  Samanaikaisesti piti tarkistaa ja korjata monisatasivuisen artikkelikäsikirjoituksen alaviitteiden oikeellisuus. Kaikkein suuritöisimmät työt kasaantuivat siis heti alkuun.

Ensimmäinen viikko meni ylityötunneiksi, mutta selvisin hommista aikataulussa. Opetusvapaalla viikolla lokakuun lopussa työmäärää kompensoi se, että henkilökunta ei juuri ollut paikalla eikä työtehtäviä tuolloin tullut.

Erityisesti minua ilahdutti se, että tutkimusavustajana pääsin tekemään paljon kaikenlaista hyödyllistä ja mielenkiintoista, ihan oikeita töitä eikä pelkkää tiskikoneen tyhjentämistä (vaikka sekin kuului minulle). Jaottelin ja teemoittelin tutkimusaineistoja, sekä valokuvia että kirjoituksia, toimin sihteerinä henkilökuntakokouksissa, tuotin materiaalia koulutusohjelman verkkosivuille ja päivitin niitä, skannailin ja printtailin uskomattoman määrän tekstiä, varasin matkalippuja, hoidin kahvitusten järjestämistä sekä useita muita juoksevia asioita.

Minulla oli osa-aikaisena viikossa tietty tuntimäärä ja tärkeintä oli, että sovitut työt tulivat tehdyksi annetussa ajassa. Työntekoa ei kyttäilty selän takana seuraten, vaan työskentely oli varsin itsenäistä ja vaati oman ajan hallintaa, priorisointikykyä ja projektisuunnittelua. Nämä ovat kaikki taitoja, joita tämänhetkisessä ja muuttuvassa työelämässä tarvitaan. Myös atk- ja tiedonhakutaitoni kehittyivät. Oli lisäksi hauskaa ja kiinnostavaa nähdä oma tuttu koulutusohjelma hieman eri vinkkelistä ja tutustua siihen työhön, jota opetuskurssien suunnittelu ja valmistelu sekä tutkimustyö vaativat.

Olen iloinen ja tyytyväinen, että tulin jahkailun jälkeen hakeneeksi tutkimusavustajaksi. Nyt olen monta kokemusta ja taitoa rikkaampi ja entistä valmiimpi etenkin itsenäisiin, projektiluonteisiin töihin. Lisäksi työ yliopistomaailmassa näyttäytyi uudenlaisena, ja pidän hyvin mahdollisena, että hakeudun jatkossakin töihin yliopistoon.

Niin, ja se gradukin tuli saatettua työn ohella valmiiksi.

 

Teksti: Maria Ojanen

Miksi KTMT?

Miksi hain Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmaan? Miten päädyin Turusta Poriin opiskelemaan?

Vastaus on helppo. Koska tämä koulutusohjelma on ainutlaatuinen, ja sen pää- ja sivuaine vaihtoehdot yhdistävät omat mielenkiintoni täydelliseen pakettiin (historia, maantieto, matkailu, kulttuurit, museot). Eikä Pori ole missään tapauksessa mikään miinuspuoli, ennemminkin pienemmällä opiskelijapaikkakunnalla opiskelu on antoisampaa kuin valtavissa keskuksissa. Onpahan (olevinaan) enemmän aikaa opiskeluun kun aktiviteetteja on hieman vähemmän.

Orientaatioviikko 2015, uusien fuksien tuutorina.

Lukio ajoistani on vierähtänyt jo muutama vuosi, mutta muistan sen paineen joka syntyi pikkuhiljaa yo-kirjoitusten lähestyessä ja tulevaisuuden suunnitelmia piti alkaa suunnittelemaan. Valmistuin Kaarinan lukiosta keväällä 2012, mutta Poriin päädyin vasta 2014. Siinä välissä tuli vietettyä villejä vuosia kämppiksen kanssa Turun keskustassa ja myös omassa yksiössä. Nämä vuodet eivät kuitenkaan olleet ilman suunnitelmia, sillä jo lukiossa olin päättänyt lähteä Poriin kun löysin tämän koulutusohjelman Studia-messuilla käydessäni. Olin käyttänyt lukemattomia tunteja etsiessäni eri korkeakoulujen tarjonnasta jotain mikä olisi sytyttänyt kipinän, mutta mikään ei tuntunut oikealta. Olin hakemassa myös Turun yliopistoon lukemaan maantietoa, mutta heti yo-kokeiden perään paksujen pääsykoekirjojen lukeminen ei kovin paljoa innostanut joten jätin menemättä. Olen innokas matkailemaan ja ehkä osittain kulttuuri- ja elämysmatkailun sivuaine mahdollisuus oli naula siihen arkkuun joka sai minut hakemaan KTMT:lle. Myös opiskelu Porin yliopistokeskuksessa, jossa on mahdollisuus ottaa sivuaineita muista yliopistoista avaa mahdollisuudet niin moniin eri suuntiin.

En kuitenkaan ensimmäisellä kerralla hakiessani päässyt sisään, sillä sisäänotto tavat olivat erilaiset ja vaikka silloinkaan ei ollut  pääsykoetta, otettiin sisään vain todistuksen perusteella. Ilmeisesti valitsijat eivät halunneet ottaa opiskelijaa jonka arvosanat vaihtelivat A:sta E:hen. Hain kuitenkin myös Turun ammattikorkeakouluun Kestävän kehityksen linjalle jonka pääsykokeen läpäisin ja pääsin sisään. Vuosi ammattikorkeakoulussa opetti  ja kasvatti minua paljon, mutta en kokenut ympäristösuunnittelijan ammattia kuitenkaan ihan omakseni joten hain KTMT:lle vielä uudestaan. Tällä kertaa sisäänottotavat olivat muuttuneet ja lisäksi oli tullut motivaatiokirje, jonka perusteella eroteltiin ne opiskelijat jotka todella ovat motivoituneita ja halukkaita tulemaan koulutusohjelmaan ja pysymään siellä. Sitä kun on vaikea seurata pelkistä todistuksista kun ihmiset hakevat vähän mihin sattuu. Eli hain Poriin keväällä 2013 ja kesällä sain tietää päässeeni sisään! Voi sitä onnen päivää!

 

Siitä huolimatta että kulttuuriperintö tuntui kutsumukselta ja olin äärimmäisen onnellinen sisäänpääsystä, päätin lykätä aloittamista vielä vuodella syksyyn 2014. Suoraan lukiosta korkeakouluun jatkaminen (ja kämppiksen kanssa asuminen) oli ottanut sen verran voimille, että halusin pitää vielä välivuoden, tehdä töitä ja asua yksin Turun keskustassa. En ollut henkisesti vielä valmis lähtemään 120 kilometrin päähän ja jättämään perhettä ja ystäviä taakseni. Vuoden päästä olikin jo mielipiteet muuttuneet ja olin tyytyväinen että pääsin pois tutusta ympäristöstä.

Muutto Poriin syksyn 2014 alussa onkin oma lukunsa. Olin koko alkuvuoden jättänyt asuntohakemuksia Porin YH-asunnolle joka välittää opiskelijasuntoja, mutta mitään ei kuulunut joten päätin etsiä yksityisen kautta. Vuokrataso on Porissa hyvin alhainen joten sinänsä sillä ei ole mitään väliä vuokraatko opiskelija-asunnon vai yksityisen. Olin kuitenkin Espanjassa juuri sen kriittisen ajan kun asuntoja olisi pitänyt mennä katsomaan joten laitoin isäni asialle ja hän hankki asunnon puolestani, kiitos 😀 Asunto oli vain muutaman sadan metrin päässä Yliopistokeskuksesta ja väliin oltiin rakentamassa suurta kauppakeskusta joten olin erittäin tyytyväinen. Muutin asuntoon vain kaksi päivää ennen orientaatioviikon alkua, enkä ollut koskaan aiemmin edes käynyt Porissa. Onneksi olin kuitenkin asunut yksin jo useamman vuoden joten se ei tuntunut enää niin pelottavalta, mutta oli outoa kun ei tuntenut ketään. Tein pienen kävelykierroksen Yliopistokeskuksen ympäri että osaan paikalle maanantai aamuna, mutta muuten aika meni asunnon ja tavaroiden järjestelyssä.

Onneksi olin jo kerran kokenut uuden koulun aloittamisen niin tavallaan tämä oli jo tuttua sen puolesta. Odotin innolla uusia tuttavuuksia ja opiskelijabileitä. Opiskelijabileitä sainkin odottaa kauemmin kuin kuvittelin, sillä meillä ei kovin paljoa ohjelmaa ollutkaan orientaatioviikon virallisten osuuksien lisäksi (tämä on onneksi korjattu myöhempinä vuosina). Mutta ystäviä sain heti! En osannut odottaa saavani niin hyviä ystäviä heti ensimmäisellä viikolla, saati sitten ensimmäisenä päivänä. Viikon aikana tuli Porin kaupunkikin paremmin tutuksi ja kun kurssit lähtivät käyntiin, meni ensimmäinen syksy hujauksessa. Nyt mennäänkin jo kolmatta vuotta ja keväällä on jo kandin paperit käsissä. Onneksi ei vielä tarvitse lähteä Porista sillä jatkan suoraan maisteriksi vielä muutaman vuoden.

En vaihtaisi näitä vuosia Porissa mihinkään ja olen erittäin tyytyväinen koulutusohjelmamme opetuksen tasoon, henkilöstöön, ainejärjestötoimintaan ja Yliopistokeskuksen yhteistyömahdollisuuksiin sekä Porin opiskelijakulttuuriin! Opiskelu on kyllä elämän parasta aikaa!

Ohessa vielä muidenkin opiskelijoidemme ajatuksia siitä miksi hakivat meille, hyviä katseluhetkiä 🙂

Petra Nikula, kulttuuriperinnön pääaineopiskelija ja opiskelijoiden ainejärjestö Kulma ry:n puheenjohtaja.

Tervetuloa!

Petra Nikula, kulttuuriperinnön tutkimus.

 

Unelmana vaihtoon lähteminen?

 

dsc_0096

Oletko aina unelmoinut vaihtoon lähtemisestä Kiinaan? Yhdysvaltoihin? Saksaan? Italiaan? Meksikoon?

Vaihtoehtoja on monia. Itse päätin lähteä vuonna 2015 vaihtoon Japaniin kolmantena opiskeluvuotenani. Ennen lähtöä olin hermostunut, ja mietin teinkö varmasti oikein päätöksen? Valitsinko oikean maan? Oikean yliopiston? Olinko varma ettei vaihto viivästytä opintojani? Huoleni olivat kuitenkin turhia, ja vaikka toisinaan koti-ikävä vaivasikin, en ole jälkeenpäin kertaakaan katunut päätöstäni lähteä vaihtoon.

Vaihto-opiskelijana oleminen vieraassa maassa on yksi parhaimmista kokemuksista, joita yliopistot pystyvät tarjoamaan. Oma yliopistoni,Turun yliopisto, tekee yhteistyötä tiettyjen japanilaisten yliopistojen kanssa, ja pystyikin tällöin mahdollistamaan hyvin organisoidun vaihtoni Japanissa. Kaikilla yliopistoilla ei ole suhteita Japaniin, tai moniin muihinkaan maihin, jolloin opiskelijan tulisi itsenäisesti hakea vaihtoon valitsemaansa kohdemaahan ilman emoylipiston ohjeistusta. Tämä voi osoittautua hyvin vaikeaksi, mutta ei tietenkään mahdottomaksi.

Turun yliopiston ja Porin yliopistokeskuksen henkilökuntien avun seurauksena vaihtojaksoni Osakan prefektuurissa sijaitsevassa Hirakata- nimisessä kaupungissa, Kansai Gaidain yliopistossa, sujui ongelmitta. Yliopisto avusti taloudellisesti 1500e edestä. Tämän päälle tuli vielä normaalisti opintotuki ja lainaakin pystyi nostamaan, jos halusi. Opiskelujen ohella kannattaa siis todellakin lähteä vaihtoon vieläpä kun siihen saa rahallista tukea!

Vaihtomaana Japani oli loistava. Kaupunkina Hirakata taas ei ollut. Kyseessä on siis Japanin mittapuulla pienehkö kaupunki, jossa asustaa ”vain” 408 601 ihmistä. Kaupungin keskusta oli harvinaisen pieni, mistä johtuen matkustelinkin paljon Osakaan ja Kiotoon, jotka sijaitsivat melko lähellä ja joihin oli hyvät liikenneyhteydet. Matkustelin tietysti myös kauemmaksikin, kuten Tokioon, Nagasakiin, Kumamotoon ja Asoon. Koreassakin tuli käytyä ja viivyttyä viikon ajan. Kuten tästä voi jo kenties päätellä, matkustaminen on Japanissa melko halpaa verrattuna Suomen hintoihin. Monissa muissakin maissa hinnat ovat Suomea alhaisempia, mistä syystä vaihtoaikana kannattaakin matkustella mahdollisimman paljon. Matkusteleminen tekee vaihtokokemuksesta myös huomattavasti erityisemmän ja ”rikkaamman”.

dsc_0504

Vaikka kaupunkina Hirakata ei ollutkaan loistava, Kansai Gaidain yliopisto hyvitti sen. Yliopisto oli hyvin kansainvälinen ja se luokitellaankin ns. kieliyliopistoksi. Luennoilla opetus oli englanniksi, poikkeuksena tietenkin japanin kielen kurssit. Oma kielitaitoni paranikin molemmissa kielissä huomattavasti ja muutenkin englanniksi puhumisesta tuli vaihdon aikana luontevaa.

Kielitaidon parantaminen onkin yksi hyödyllisimmistä syistä lähteä vaihtoon! Ei kannata miettiä ja murehtia liikaa etukäteen sitä, kuinka hyvä on puhumaan tai kirjoittamaan englantia. Itsekin sorruin tähän, mutta tulin huomaamaan, ettei melkein kukaan puhunut täydellistä englantia valmiiksi(paitsi tietysti amerikkalaiset, joita oli n.60% koko vaihtoporukasta). Kaikki oppivat vaihdon aikana yhdessä, eikä se koskaan haitannut, jos joku ei täydellisesti puhunutkaan. Tietysti vaihto on myös täydellinen mahdollisuus opetella paikallista kieltä, kuten itsekin opiskelin japania. Sen sisäistäminen kävi yllättävän nopeasti, kun joutui käyttämään sitä jatkuvasti arjessa ja myös kuulemaan kyseistä kieltä joka paikassa.

Nähtävää Japanissa oli vaikka kuinka paljon, eikä kaikkea mitä olisi halunnut nähdä, saanut mitenkään mahdutettua puoleen vuoteen. Vapaa-ajalla tekemisestä ei siis todellakaan ollut puutetta. Erityisen mieleenpainuvaa vaihdossa oli muun muassa Osakan kaduilla käveleminen, temppeleissä vieraileminen, nomihodai/tabehodai-kokemus (eli ravintolasta/baarista varataan pöytä 60 minuutiksi, jolloin saa syödä tai juoda niin paljon kuin vain jaksaa tunnin aikana), Universal Studio:ssa käynti (mahtava huvipuisto), erikoisten ruokien kokeileminen (rakastuin mochiin ja takoyakiin!), Naran peurojen silittäminen, Tokion näkeminen pilvenpiirtäjän ylimmästä kerroksesta, Aso- vuorella kiipeileminen, perinteiseen teeseremoniaan osallistuminen, geisha- esityksen näkeminen, pelihalleissa pelaaminen, japanilaisen kosmetiikan ja vaatteiden ostaminen, Koreaan matkustaminen, purikuran kokeileminen, ramen-ravintolassa syöminen keskellä yötä, pakonomainen panostaminen halloween asuun, maid- kahvilassa käyminen, Kioton Arashiyaman apinoiden näkeminen ja niiden ruokkiminen, onseneissa rentoutuminen ja ylipäätään hauskan pitäminen!

Kaikista parasta oli olla vaihdossa juuri Japanissa ja tutustua moniin ja erilaisiin ihmisiin! Vaihdossa oleminen oli itselleni mahtava kokemus, sain elinikäisiä ystäviä ja kokonaisuudessaan vaihto kehitti minua ihmisenä parempaan suuntaan.

dsc_0258

blogikuva

Suosittelen vaihtoa kaikille, jotka haluavat kokea erilaisen kulttuurin ja olla tekemisissä eri kulttuureista tulleiden ihmisten kanssa ja näin oppia tuntemaan ja ymmärtämään maailmaa entistä laajemmin. Kansainvälisyyttä arvostetaan myös jatkuvasti entistä enemmän, jolloin vaihtoon lähteminen onkin viisas ja tulevaisuuteen panostava päätös. Nykypäivän työmarkkinoilla kilpailu ja huomatuksi tuleminen on erittäin vaikeata. Vaihto-oppilaana oleminen näyttää CV:ssä kuitenkin todella positiiviselta mahdollisille työnantajille. Vaihtoaikana muodostetut ystävyyssuhteet voivat myös muodostaa verkostoja, joiden avulla opiskelijan on mahdollisuus saada työpaikka eri puolilta maailmaa.

Myös Digitaalisen kulttuurin opiskelija Katriina on paraikaa vaihdossa Norjan Bergenissä, katsokaa videolta hänen tunnelmiaan ja ajatuksia vaihtoon lähtemisestä! Tutustu vaihto-opiskeluun myös osoitteessa                                                         http://www.utu.fi/fi/yksikot/hum/yksikot/ktmt/opiskelu/kv/Sivut/home.aspx

Teksti ja kuvat: Anna Kimpimäki, Kulttuuriperinnön pääaineopiskelija

© 2024 Humanistina Porissa

Theme by Anders NorenUp ↑