Turun yliopiston Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelman opiskelijoiden, henkilökunnan ja yhteistyökumppaneiden näkemyksiä kulttuurista, yhteiskunnasta ja yliopistoelämästä.

Tekijä: rarema (Page 1 of 7)

Talking Ghosts –metodi apuna kaupunkisuunnittelun havainnekuvien tarkastelussa

Työskentelyä havainnekuvien kanssa. Kuva: Monna Laari.

Maisemantutkimuksen Talking Ghosts – Haunting the Future City -kurssilla saimme syventyä kaupunkisuunnittelun nykytilanteeseen kahden helsinkiläisen kehityspaineen alla olevan kohteen, Makasiininrannan ja Elielinaukion, havainnekuvien kautta. Helsingin kaupunki on järjestänyt alueille arkkitehtuurikutsukilpailut siinä toivossa, että alueille nousisi Helsingin vetovoimaa ja houkuttelevuutta lisääviä rakennuksia.

Kurssin keskeisiä kysymyksiä olivat: miten tulevaisuutta kyseisten paikkojen havainnekuvissa esitetään, minkälaisia hahmoja kuvissa näkyy ja miten ne kuvastavat tätä tulevaisuuden paikkaa olemuksellaan ja ominaisuuksillaan. Näiden teemojen pohjalta lähdimme pohtimaan, mitä nämä “tulevaisuuden haamut”, eli havainnekuvissa näkyvät ihmiset, voisivat kertoa?

Meille kurssilaisille Talking Ghosts –menetelmää esitteli vierailijaluennoitsija ja taiteilija Alberto Duman. Tässä blogissa on tarkoitus avata tätä menetelmää ja keskustella niistä havainnoista, joita harjoitustyön myötä syntyi.

Mitä tulevaisuuden kaupunkilaiset puhuvat, ajattelevat ja tuntevat?

Duman pohjusti kurssin alussa kummittelevan tulevaisuuden tarkoittavan sitä, että havainnekuvat ikään kuin puuttuvat kaupunkitilan nykyhetkeen ja tarjoilevat siitä yhdenlaisen tulevaisuuden. Tämän metaforan kautta lähdimme tutkailemaan mitä havainnekuvat meille kertoivat, minkälaista tilan narratiivia ne välittävät ja minkälaisesta tulevaisuudesta viestivät. Havainnekuvissa esiintyviin ihmishahmoihin ja näiden ajatuksiin ympäristöstä on helpompi samaistua, jos tuomme niiden äänen kuuluviin. Siitä syystä käytimme työkaluina mm. puhekuplia, joihin lisäsimme meitä kuvissa askarruttavia asioita ja ajatuksia.

Laitoimme siis haamut puhumaan.

Mitä havainnekuvat oikeastaan ovat? Ne ovat tapa tuottaa ja esittää maisemakuvauksia vaihtoehtoisista tulevaisuuksista. Lisäksi niillä pyritään myymään katsojalle kuvassa näkyvän maiseman suunnittelu- ja rakentamisideat. Havainnekuvilla on monta erityyppistä yleisöä muun muassa kaupunkilaiset, kiinteistösijoittajat ja kaupungin virkamiehet. Tyylikkäiden ja realististen näköisten kuvien kautta voidaan luoda mielikuvia siitä, että kyseinen tulevaisuuden kaupunkikuva voisi periaatteessa olla jo totta. ‘

Se, mikä näistä taitavasti tehdyistä havainnekuvista usein unohtuu, on kuinka ne ovat kuin tyhjälle kankaalle tehtyjä maalauksia. Näitä tulevaisuuden kiiltokuvia olemme kurssin aikana opetelleet ymmärtämään ja kyseenalaistamaan: Mitä jos tulevaisuutta ei tarjoiltaisikaan meille hopeatarjottimella?

Miten sitten vaikuttaa siihen, minkälaisia suunnitelmia havainnekuvissa esitellään?  Kun kyseessä on kaupunkikuvallisesti merkittävä kokonaisuus ja kaupungille merkittävä investointi, monien alueiden kehitys alkaa kiinteistösijoittajien ja kaupungin valmistelemalla suunnittelukilpailulla. Kilpailuun osallistuneiden arkkitehtitoimistojen ehdotukset tulevat kilpailun lopuksi nähtäville sähköiseen Kerrokantasi-palveluun, joka on käytössä esimerkiksi Helsingissä ja Turussa. Siellä kuntalaisilla on mahdollisuus ilmaista mielipiteensä erilaisista valmisteluun tulevista tai jo valmistelussa olevista hankkeista, kuten kaavamuutoksista tai uudisrakennussuunnitelmista. Sivustolle saadut kommentit viedään asian valmistelijoiden ja päättäjien nähtäville osana suunnitteluprosessia.

Kurssilla tarkastelemiemme kohteiden havainnekuvat olivat olleet esillä Helsingin kaupungin Kerro kantasi -sivulla, jossa kuka tahansa pääsi kommentoimaan niitä ja antamaan joko ylä- tai alapeukkua. Kuinka konkreettisesti nämä nettisivut onnistuvat takaamaan kansalaisten ja alueen tulevien käyttäjien osallistumisen suunnitteluprosesseihin? Kynnys kommentoida havainnekuvia voi olla iso, kun mahdollisuutta vastavuoroiselle kommunikaatiolle ja palautteenannolle ei anneta. Lisäksi alueen moninaiset arvot eivät välttämättä tule esiin, jos kaupunkilaisia kuullaan ainoastaan siinä vaiheessa kun suunnitteluprosessi on edennyt näin pitkälle. Osallistamiskeinona Kerro kantasi -sivusto tarjoaa näennäisen mahdollisuuden vaikuttamiseen ja keskusteluun. 

Tarvitsemme enemmän tietotaitoa ja humanistista asiantuntijuutta suunnittelukilpailujen ja kehitysehdotusten havainnekuvien merkityksen ja vaikutusten tulkitsemiseen. Näin ollen kurssin ja myös lopputyömme tarkoitus on ollut harjaannuttaa meistä parempia havainnekuvien katsojia ja kriitikkoja. Lisäksi pyrimme muokattujen havainnekuvien avulla herättämään keskustelua siitä, minkälaisia tulevaisuuden mielikuvia ne herättävät verrattuna alkuperäisiin havainnekuviin. Halusimme antaa myös helsinkiläisille mahdollisuuden tulla keskustelemaan ja kommentoimaan näitä heidän arkeaan ja kotikaupunkiaan muuttavia havainnekuvia. Tämän myötä olemme järjestäneet kaksi pop-up näyttelyä, ensimmäinen oli 13. helmikuuta Helsingin keskustakirjasto Oodissa ja toinen 4. maaliskuuta Helsingin Rikhardinkadun kirjastossa.

Eteläsataman Makasiiniranta

Makasiinirannan kansainvälisen laatu- ja konseptikilpailun voitti Konsortium Gran -ryhmän ehdotus Saaret, jonka havainnekuvia lähdimme tutkimaan. Ryhmämme rupesi tutkimaan mitä havainnekuvissa ei näy tai haluta esittää. Tutkimuksen aikana huomasimme, että havainnekuvista on löydettävissä toisistaan poikkeavia versioita, joita käytetään jo esimerkiksi lehtijutuissa kuvastamaan alueen tulevaisuutta. Tutkimusryhmämme pohti eri versioiden mahdollisista vaikutuksista tulevaisuuksien toteutumisessa.

Saaret-ehdotuksen havainnekuvissa rakennukset loistavat uutuuttaan, mutta kuvat eivät kerro mitään alueen historiasta. Sataman historia on pyyhitty pois, ja merellisyys ei välity havainnekuvista. Esimerkiksi Kauppatorin maisemasta tuttuja lokkeja ei näy kuvissa, vaikka meri on ihan vieressä ja Kauppatori aivan kivenheiton päässä. Jo vuodesta 1743 asti järjestetyistä silakkamarkkinoista ei ole myöskään löydettävissä mitään viitteitä. Kuvista ei huomaa, että Eteläsatama on tärkeä osa valtakunnallisesti merkittävää kansallismaisemaa.

Havainnekuvissa esiintyvät ihmiset kuvastavat melko yksipuolista joukkoa. Kiireisiä pukumiehiä, nuorekkaita hyvin pukeutuneita kaupunkilaisia ja turisteja kuvista löytyy, mutta esimerkiksi vanhukset, lapset ja liikuntaesteiset henkilöt loistavat poissaolollaan. Muutama yksittäinen lapsi aikuisen seurassa kuvissa näkyy, mutta lapsille ei taida olla omaa paikkaa Makasiinirannan tulevaisuudessa. Ryhmässä mietimme, kuvastaako tämä alueelle haluttua kävijäprofiilia tai kenen ääni on tullut kuulluksi alueen kehittämisprosessissa. Lisäksi alueen esteettömyys nousee ainakin pohdittavaksi, koska kuvissa ei esiinny ensimmäistäkään pyörätuolia tai rollaattoria käyttävää henkilöä.

Kiinnitimme huomiota siihen, että kuvista puuttuvat aivan tavalliset kaupungista löytyvät asiat, kuten julkinen liikenne, katuvalaisimet ja roska-astiat. Havainnekuvilla luodaan illuusiota paremmasta kaupungista, jossa ei tarvita roskiksia, koska eihän siellä ole edes niitä roskaavia ihmisiä. Nykyiset raitiovaunukiskot ovat kadonneet havainnekuvista, joten jäimme miettimään julkisen liikenteen tulevaisuutta alueella. Tarvitaanko sitä ollenkaan vai eikö sitä vaan haluta esittää hienoissa havainnekuvissa?

Pohdimme myös, mitä tulee tapahtumaan Tähtitorninvuoren puistolle. Jääkö se rakentamisen alle vai säilyykö se koskemattomana? Säilyvätkö puistosta näkymät merelle tai Kauppatorin ja Katajanokan suuntaan? Havainnekuvien perusteella näkymät puistosta muuttuvat ja tulevat ainakin kaventumaan, mikäli rantaan rakennetaan kolme-nelikerroksisia liikehuoneistoja. Talvisessa kuvassa kiinnitimme huomiota heikolla jäällä tapahtuviin aktiviteetteihin. Mietimme, kuinka todenperäisiä esimerkkejä jääkiekon pelaaminen tai heikon jään poikki oikaiseminen ovat. Helsingin edustalla meri ei jäädy kunnolla, koska laivaliikenne heikentää jäitä laajalta alueelta. Halutaanko kuvalla tuoda esiin Helsingin sopivuutta talvisena matkailukohteena ja esittää turisteille sopivia talviharrastuksia, joita voi tehdä Helsingin keskustassa?

Värikoodatuilla kysymyksillä katsoja haluttiin herätellä miettimään miltä kuvien esittämä tulevaisuus näyttää ja mitä ajatuksia se herättää. Saaret – alkuperäiset havainnekuvat Konsortium Gran, muokkaus Sofie Berg, Nelli Herranen, Ville Korpela, Annukka Saarva.

Elielinaukio – Lisää (kaupallista) kaupunkia Helsinkiin?

Uusi Eliel -hanke tulee muuttamaan Elielinaukion ja Asema-aukion toimintoja ja maisemaa merkittävästi. Vuonna 2021 alueen kehittämiseksi järjestetyssä kaksivaiheisessa arkkitehtuuri- ja konseptikilpailussa voittajaksi valittiin norjalaisen arkkitehtitoimisto Snøhettan kilpailuehdotus Klyyga, joka toimii jatkosuunnittelun pohjana. Alueen uuden asemakaavan luonnos ja päivitetyt suunnitelmat on tarkoitus asettaa nähtäville tämän vuoden aikana. 

Moniammatillinen opiskelijaryhmämme tarkasteli havainnekuvia humanistisen näkökulman lisäksi arkkitehdin ja insinöörin silmin. Historiatietoa alueesta oli paljon saatavilla ja sukelsimme syvälle kaavapiirrosten ja vaihtoehtoisten suunnitelmien maailmaan. Lähdimme aluksi tavoittelemaan havainnekuvien vääristymän esiin tuomista hyvin konkreettisin ja selkein keinoin. Halusimme kiinnittää huomiota rakennusten korkeuteen, mittasuhteisiin ja kuinka katsojia pyritään hämäämään perspektiivillä.

Helsingin päärautatieaseman läpi kulkee noin 240 000 matkustajaa vuorokaudessa ja asemanseutu on merkittävä liikenteen solmukohta. Havainnekuvissa kulkuväylät esimerkiksi Asema-aukiolta lähijunille tuntuivat ahtailta ja Elielinaukion tilalle sijoittuva massiivinen ja korkea rakennus varjostaa niitä. Näkymä historiallisen rautatieaseman suuntaan muuttuu radikaalisti ja suojeltu Vltavan rakennus jää uudisrakennuksen uumeniin.

Kiinnitimme huomiota suunnitelmissa myös tilojen käyttötarkoituksiin. Suurin osa uudesta rakennuksesta on varattu toimistokäyttöön. Tälläkin hetkellä Helsingissä toimistorakennuksista noin 30% on tyhjillään, mutta silti niitä halutaan rakentaa keskeisille paikoille. Keskustan alue tiivistyy yhä entisestään ja muuttuu lähinnä toimistotyössä käyvien ohikulkupaikaksi. Alueita kehitetään kiinteistösijoittajien ehdoilla ja julkisen tilan vastineeksi saamme tulevaisuudessa toimistoja ja muutaman viherkaton.

Elielinaukiolla tällä hetkellä sijaitseva bussiliikenteen terminaali on julkista tilaa ja penkeillä voi kuka tahansa levähtää. Aukiolle suunnitellun rakennuksen myötä julkinen tila katoaa ja istumapaikat varataan kahviloiden asiakkaille. Kauppakeskuksissa ja rautatieasemilla on viime vuosina vähennetty istumapaikkoja “asiattoman oleskelun” kitkemiseksi. Voidaankin kysyä, ovatko kaupunkilaiset tervetulleita katukuvaan ainoastaan silloin kun ostavat ylihintaisen kahvin? Ainakin havainnekuvien perusteella näin voisi ajatella, sillä niissä esiintyvä homogeeninen ihmismassa ei kuvasta todellisuutta varsinkaan Helsingin päärautatieasemalla.

Käytimme havainnekuvissa mainoslauseita alkuperäisen suunnitelman materiaalista luomaan kontrastia utopistisen ja realistisen tulevaisuuden välille. Klyyga – Alkuperäisen havainnekuvat Snøhetta, muokkaus Pirjo Huvila, Monna Laari ja Liisa Nummela.

Millaista tulevaisuuden kuvastoa havainnekuvat tarjoavat?

Molempien ryhmien havainnekuvia tarkasteltaessa kävi ilmi, että niihin sisältyi monia kysymysmerkkejä ja jopa kulmakarvoja kohottavia huomioita niin julkisen tilan suunnittelun ja suunniteltujen uudisrakennusten osalta. Yleisesti havainnekuvissa niin ryhmäläisten kuin näyttelykävijöidenkin mielestä paikat ja uudet rakennukset näyttävät siltä kuin ne voisivat olla mistä päin maailmaa tahansa. Alberto Dumanin mukaan tällaisella paikkojen universaalilla kuvastolla pyritään luomaan illuusio siitä, että kaikki on hyvin: on rahaa, aikaa ja turvallisuutta. Kuvat vieraannuttavat meidät todellisuudesta ja yrittävät luoda kaupungin, joka ei vielä ole olemassa. 

Sofie Berg, Monna Laari ja Ville Korpela

Kirjoittajat ovat Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelman maisterivaiheen opiskelijoita. 

Seuraa meitä Instagramissa @ghostsofhelsinki ja lue lisää itse näyttelyprosessista Porin yliopistokeskuksen opiskelijoiden Pointti-lehden tuoreesta numerosta sekä Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan Hiiskuttua-verkkojulkaisusta:

Lisää lukemista aiheesta:

Kenen kaupunki?Helsingin kaupunkisuunnittelu ja kulttuuriympäristö törmäyskurssilla. Toim. Harri Hautajärvi, Juhana Heikonen, Petteri Kummala ja Timo Tuomi. Docomomo Suomi Finland ry, ICOMOSin Suomen osasto ry, Rakennustaiteen Seura ry ja Rakennusperintö-SAFA. Helsinki 2021.

James Bridle: The Render Ghost. Reading Design. https://www.readingdesign.org/render-ghosts 

Alberto Duman: Talking Ghosts project 2017 http://www.albertoduman.me.uk/past33_ghosts.htm

Maisemantutkija osana kaupunkisuunnittelua

Laitilan Keskuskatua kaupungintalolle päin.
Kuva: Laitilan kaupunki.

Maisemantutkimuksen opiskelu

Miten maisemantutkija voi päätyä työskentelemään kaavoituksen pariin? Miten maisemantutkimuksen koulutusta pääsee hyödyntämään työssä?

Opiskellessani puutarhuriksi kiinnostuin pihasuunnittelusta. Isäni puolestaan on rakennusarkkitehti ja hänen kauttaan olen pienestä pitäen ollut kiinnostunut rakennuksista ja etenkin kaupunkisuunnittelusta. Vaikka isäni on tehnyt työnsä rakennusten suunnittelun parissa, koen edenneeni hänen jalanjälkiään kohti omaa unelmaani – kaupunkisuunnittelua.

Päädyin aikoinaan Turun yliopiston verkkosivuille katsomaan, mitä vaihtoehtoja avoin yliopisto tarjoaa ja löysin maisemantutkimuksen. Siitä kaikki alkoi ja pääsin yhteishaun kautta opiskelijaksi Poriin 2010. Maisemantutkimus vei tieteenalana mennessään monipuolisuutensa vuoksi: pääsin oppimaan esimerkiksi maisemansuojelua, maisemasuunnittelua ja yhdyskuntasuunnittelua. Mukavinta opinnoissa olivat kenttäkurssit, joissa pääsin käyttämään luennoilla saatuja teoriatietoja käytännön tilanteisiin.

Käsittelin kandityössäni rakennetun ympäristön muutoksia, joissa pääosaan nousi yleiskaava. Pro graduni oli sitten jo täysin kaupunkisuunnitteluun liittyvä eli tutkin maiseman luonnealueista, miten ne saataisiin mukaan näkyväksi osaksi esimerkiksi maankäytön suunnittelua.

Töihin kaavoitukseen

Vuonna 2013 aloitin Rauman kaupungin kaavoituksessa kaavoitusavustajana. Työhöni kuului pääasiassa eritasoisten kaavojen puhtaaksi piirtämistä paikkatieto-ohjelmalla sekä kaavaprosessin etenemisestä huolehtimista. Kaavoitusavustajana ja myöhemmin kaavavalmistelijana toimin lopulta seitsemisen vuotta, jonka jälkeen siirryin kohti kaavasuunnittelijan töitä.

Ollessani hetken kaupunkisuunnittelijana avautui mahdollisuus ylitarkastajan viransijaisuuteen Varsinais-Suomen ELY-keskuksessa. Päätin ottaa haasteen vastaan ja se oli opastava ja avartava reilu vuoden kestänyt pesti, jossa pääsin näkemään kaavoitusprosessin toisen puolen eli valvovan viranomaisen toimenkuvan kaavaprosessissa.

Veri veti kuitenkin takaisin kuntasektorille ja tällä hetkellä työskentelen kotikaupunkini kaavoittajana eli kaupunkisuunnittelijana Laitilan kaupungissa.

Maisemantutkijan ammattitaito esiin kaupunkisuunnittelussa

Kaupunkisuunnitteluun liittyy aina maisema, Laitilassa erityisen paljon, sillä kaupungin alueella on valtakunnallisesti arvokas maisema-alue Laitilan viljelymaisema. Lisäksi Laitilassa on kolme valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä, useita arvokkaita arkeologisia kohteita sekä maakunnallisesti ja paikallisesti merkittäviä rakennettuja ympäristöjä, unohtamatta Laitilan kirkkoa ympäristöineen.

Maisemantutkijan ammattitaitoani tarvitaan kaupunkisuunnittelussa koko ajan. Siihen kuuluu paikkatieto-osaaminen, jota tarvitaan kaavoituksessa todella paljon ja joka on siten vahvuus työmarkkinoilla. Samalla kun kaavoja piirretään paikkatietomuotoon, voidaan ohjelmalla tehdä erilaisia paikkatietoanalyyseja tukemaan kaavoituksen tavoitteita.

Suontaan ryhmäkylä on yksi Laitilan kolmesta valtakunnallisesti merkittävästä rakennetusta kulttuuriympäristöstä.
Kuva: Satu Sarkoranta.

Väitöskirjatutkimus maiseman luonnealueista

Pro gradussa aloittamani työ maiseman luonnealueista jatkuu väitöskirjatutkimuksena samasta aiheesta. Sen pohjana on Englannissa kehitetty ja sittemmin manner-Eurooppaan levinnyt maiseman luonnealuearviointimenetelmä.

Tutkin miten maiseman luonnealueet istuvat kaavoitukseen ja etenkin sitä, miten niiden kautta saadaan asukkaita osallistettua maankäytön suunnitteluprosessiin ja heidän näkemyksensä sitä kautta mukaan siihen.

Humanistisessa näkökulmassa maisemaan lähtökohtina ovat ihminen ja paikka. Jokainen meistä kokee ja muistaa paikan eri tavalla. Paikassa on samalla kertaa läsnä mennyt ja nykyinen. Ilman ihmisen toimintaa ei ole paikkaa eikä ilman paikkaa ole maisemaa.

Mikäli kaupunkisuunnittelu, maisema ja paikkatieto kiinnostavat, Turun yliopiston Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelmassa toimiva maisemantutkimus on oiva ala juuri sinulle!

Satu Sarkoranta

Kirjoittaja on FM pääaineenaan maisemantutkimus sekä Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen Juno-tohtoriohjelman väitöskirjatutkija.

Merkkejä ja merkityksiä museoesineissä: museokokoelmien semioottisten prosessien ymmärtämisen ja reilujen museokokoelmien jäljillä

Museotyö on antanut hyvää pohjaa ja ymmärrystä museokokoelmiin liittyvän tutkimuksen tekemiselle. Kuvassa Turun linnan opastustehtävissä kesällä 2019. Kuva: Arja Österlund 2019.

Helmikuussa 2013 astuin ensimmäisen kerran sisään museoon työntekijänä. Olin innoissani siitä, että sain mahdollisuuden työskennellä museossa, sillä museot ja museokokoelmat ovat olleet intohimoni jo lapsuudesta lähtien. Aloitin museotyöni Satakunnan Museolla, jonka jälkeisinä vuosina olen työskennellyt kaikissa Satakunnan Museon eri yksiköissä, sekä Turun museokeskuksella Turun linnassa, valokuvakokoelmissa ja viimeisimpänä Kuralan Kylämäessä. Työtehtäviä on tänä aikana ollut niin kokoelmien digitoinnissa, luetteloinnissa, näyttelytekstien tuottamisessa, tapahtumatuotannossa kuin opastustehtävissäkin. Erittäin laajasti siis eri museotyön osa-alueilta.

Ensimmäisistä museotöistä saadun tiedon tukemana pääsin vuonna 2014 opiskelemaan Turun yliopistoon kulttuuriperinnön tutkimusta. Tuolloin aloin myös pohtia mitä tulevaisuudessa haluaisin tutkia, väitöskirja kun nousi tavoitteekseni jo heti perusopintojen aloituksesta lähtien. Tutkimusaihetta etsiessäni kokeilin kaikenlaista opintojeni aikana erilaisten kurssitöiden muodossa ja myös niissä kolmessa kandidaatintutkielmassa, jotka kirjoitin. Kastoin varpaani muun muassa nimistöntutkimukseen ja eri karttamateriaalien hyödyntämiseen, sekä paikkatietoon, mutta mikään ei kuitenkaan tuntunut omalta jutulta, vaikka mielenkiintoisia olivatkin ja toivat minulle hyödyllistä osaamista. Kun oman tutkimusaiheeni vihdoin löysin, ymmärsin tehneeni paluun siihen alkuperäiseen intohimooni, joka yliopistoon sai alun perin lähtemään ja jonka parissa museoalan työt digitointien osalta aloitin: museoihin ja museokokoelmiin.

Tutkimukselliset kiinnostuksenkohteeni terävöityivät vasta gradua kirjoittaessani, jolloin pohdin museokokoelmien muotoutumiseen liittyviä eettisiä kysymyksiä. Museokokoelmat ovat täynnä mielenkiintoisia tarinoita niiden keruuseen liittyvien tietojen osalta kuin myös itse kokoelmaesineiden menneisyyden kannalta: museokokoelmien keruun voi nähdä alkaneen keräilijöidensä sosiaalista asemaa nostaneista ja päämäärättömästi sekalaista esineistöä sisältäneistä kuriositeettikabineteista 1500- ja 1600-luvuilla. Näistä siirryttiin 1700-luvulta lähtien kohti tieteellisempää ja julkista näkökulmaa, jonka jälkeen museoiden kehityskulku on hiljalleen kulkenut kohti nykyistä. Museokokoelmat ovatkin niiden muotoutumisprosessista johtuen laaja ja osin hyödyntämätön ja tuntematon tietovara, huolimatta niihin liitetyistä kontekstitiedoista. Kokoelmien vuosisatojen aikana muuttuneet keräyskäytännöt ja niihin kohdistetut eettiset käytännöt, sekä massiivisten kokoelmien unohtuneet (tai pikemminkin piiloon jääneet) esineet ovat museotyössä haasteellisia.

Museokokoelmissa siis riittää tutkittavaa esimerkiksi niiden eettisyyteen liittyen, joka onkin ollut yksi viime vuosikymmenten tärkeimmistä tutkimuksellisista teemoista. Tähän liittyy myös syksyllä 2023 aloittamani väitöskirjatutkimukseni Semioottiset prosessit suomalaisissa museokokoelmissa: Metodi kokoelmien kahdensuuntaisesta eettisestä rakentumisesta ja historiallisen reiluuden teoria, tosin hyvin erilaisesta näkökulmasta kuin tähän asti tehdyissä tutkimuksissa on aihetta käsitelty.

Kolonialismikeskustelusta kohti laajempaa ymmärrystä reiluudesta

Ehkä tunnetuin tämän hetken museokokoelmiin liittyvistä keskusteluista liittyy kolonialistisesti kerättyihin kokoelmiin. Luvatta kokoelmiin liitetyt esineet ovat aiheuttaneet päänvaivaa ja keskustelua kansainvälisellä tutkimus- ja museokentällä. Aiheesta on tuotettu valtavasti tutkimuksia (ks. esim. Lydon et al. 2012: Handbook of Postcolonial Archaeology; Pearce 1994: Museums and the Appropriation of Culture) ja osa kolonialistisista kokoelmista on keskusteluiden myötä palautettu alkuperäiselle omistajayhteisölleen (esim. Suomen kansallismuseo palautti syyskuussa 2021 saamelaisesineitä sisältävän kokoelman Saamelaismuseo Siidaan).

Kolonialistisesti kerättyjen kokoelmien ongelma on tärkeä, mutta en käsittele aihetta kuitenkaan omassa väitöskirjassani. Aiheesta tehty tutkimus liittyy omaan tutkimusaiheeseeni kuitenkin siten, että molemmissa on pyrkimys eettisempiin toimintatapoihin ja syvempään ymmärrykseen museokokoelmiin liitetyistä esineistä. Oman tutkimukseni aineistot on kerätty Turun museokeskuksen esinekokoelmasta ja Aboa Vetus Ars Novan arkeologisesta maalöytökokoelmasta, joten kyseessä ovat aivan tavalliset ja ongelmattomiksi oletetut museokokoelmien osat. Näihin kokoelmiin ei siis liity esimerkiksi jo mainittuihin kolonialistisiin kokoelmiin liitettyjä eettisiä ongelmia, tai mitään muutakaan silmiin pistävää ongelmallista osa-aluetta. Näitä eettisiä ongelmia ei kokoelmista tutkimukseni myötä välttämättä löydykään, eikä se ole myöskään tutkimukseni tarkoitus, vaan saada syvempi ymmärrys siitä, miten ja miksi suomalaiset museokokoelmat ovat vuosisatojen aikana muotoutuneet ja miten niitä tulisi käsitellä, jotta se olisi eettisesti reilua sekä menneisyyden ja nykyisyyden ihmiset huomioiden.

Väitöskirjaani liittyvää työtä teen pääasiassa koneella ja aineistojen digitoituja kontekstitietoja hyödyntäen, mutta pääsivät tämän kokoelmia tutkivan väitöskirjatutkijan puuvillahanskat sentään käyttöönkin. Turun kaupungin historiallisen museon vanhoista opaskirjoista löytyy hyödyllistä tietoa kokoelmien varhaisempiin vaiheisiin liittyen. Kuva: Marika Österlund 2023.

Semiotiikkaa ja moniaikaista reiluutta

Tutkimuksessani kehitän teoriaa historiallisesta reiluudesta, jonka luomista käsittelin alustavasti jo pro gradu -tutkielmassani. Historiallisessa reiluudessa on olennaista huomioida kaikki ne eri ajalliset kerrostumat, joista museoesine koostuu. Nämä ajalliset kerrokset huomioimalla olisi tavoitteena tuottaa museoesineistä eettisesti kestävää ja historiallisesti reilua tietoa. Näihin ajallisiin kerroksiin pureudun semiotiikkaa hyödyntäen, eli merkkejä ja merkityksiä tutkimalla. Semiosististen prosessien tarkastelulla voi tavoittaa museoesineistä esimerkiksi erilaisia sosiaalisia, historiallisia ja kulttuurisia merkityksiä, joista on syntynyt esineelle tietyssä hetkessä ja yhteisössä tietty merkitys (Matus 2018, 114, 117). Semiotiikan avulla voi siis tutkia monella ajallisella eri tasolla ja limittäin toisiinsa suhteessa olevia merkityksiä (O’Hagan, 2023: 7). Toivon tämän tuottavan rikkaamman ja syvällisemmän kuvan museokokoelmista, kuin mikä meillä tällä hetkellä niistä on. Museokokoelmien moniaikaisissa merkityksissä riittää vielä runsaasti tutkittavaa.

Tutkimukseni on tällä hetkellä vasta alkuvaiheessa, joten odotan mielenkiinnolla millaisia menneisyyden ja nykyisyyden merkitysten kiemuroita onnistun tutkimusaineistostani tavoittamaan. Näiden kiemuroiden selvittely onnistuu tästä vuodesta lähtien täysipäiväisesti, kun sain onnekseni kuulla Suomen Kulttuurirahaston myöntäneen minulle kolmivuotisen työskentelyapurahan Saimi Metsä-Mäkelän rahastosta.

Valtavasti siis kiitoksia Suomen Kulttuurirahastolle!

Kuva: Sanni Salomaa 2023.

Marika Österlund

Kirjoittaja on kulttuuriperinnön tutkimuksen väitöskirjatutkija Turun yliopiston Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelmassa, jolla on myös taustaa ja osaamista museoalan eri tehtävistä.

Lähteet ja muuta aiheeseen liittyvää kirjallisuutta

Kalela, Jorma 2000: Historiantutkimus ja historia. Gaudeamus, Helsinki.

Kalela, Jorma 2012: Making History: The Historian and Uses of the Past. Palgrave Macmillan, Basingstoke, Hampshire.

Lyndon, Jane & Rizvi, Uzma Z. 2010: Handbook of Postcolonial Archaeology. Toim. Jane Lyndon & Uzma Z. Rizvi. Left Coast Press, Walnut Creek, CA.

Matus, Pablo 2018: Discursive representation: Semiotics, theory, and method. Semiotica 2018, 225: 103-127.

Morris, Charles W. 1938: Foundations of the Theory of Signs. The University of Chicago Press, Chicago, Illinois. 

O’Hagan, Lauren Alex 2023: In search of the social in social semiotics: a historical perspective, Social Semiotics. Routledge.

Pearce, Susan 1994: Museums and the Appropriation of Culture. Toim. Susan Pearce. The Athlone Press, London & Atlantic Highlands, NJ.

Österlund, Marika 2021: Museokokoelmien muotoutuminen kolmen eettisen kysymyksen valossa: Esimerkkinä 1600-luvun esineet ja arkeologiset löydöt. Pro gradu -tutkielma, Kulttuuriperinnön tutkimus, Turun yliopisto, Turku.

Nurturing creativity: A journey through my internship as a cultural producer in Belgium

Dinner for attendees of Konvooi festival at the harbor of Bruges.
Picture: Iida Laiho.

At the start of 2022 I made a big choice in my life and decided to move abroad. It was because of my relationship that I ended up moving to the gorgeous medieval city of Bruges in Belgium. I was very excited to experience something totally different and new – before my relationship, I had never even visited the country. I was luckily able to continue my studies at University of Turku even though I lived abroad.

As I settled in the new milieu, it occurred to me that I have the perfect opportunity to take advantage of my connections in Belgium and seek for an internship in the cultural field. This way I could get to know the local job opportunities and combine work with my studies.

­­­­At the start of my search for an internship I was on the lookout for a creative job that would allow me to use my skills in my minor subject, cultural production. I decided to contact my friend, photographer Viktor Van Hoof. I was always curious of his job, so I chose to ask him about internship opportunities at his workplace at Het Entrepot. Luckily, he offered me to come to do my internship guided by him and Pieter-Jan Cools. The two-month internship started at 25th of April and ended 25th of June in 2022.

My internship was targeted to the subsidiary company of Het Entrepot called Het Lab. Het Entrepot (Eng. transshipment port) is a ‘cultural haven’ next to the harbor of Bruges. It is an organization mainly funded by the city of Bruges and Flemish government.

In addition to the main headquarters, Het Entrepot also has other subsidiaries such as Villa Bota, De Tank and Het Lab. Alongside with working at Het Lab, I also offered my help in these subsidiaries, which made my internship variative. In the beginning I was not familiar with Het Lab even though I had participated in events arranged by Het Entrepot. I was very curious and excited to be a part of the team.

Villa Bota is a radio channel and a building for radio show/podcast streaming and small concerts. It is located in the heart of Bruges. De Tank is a building of around fifty rentable ateliers, also in the center of the city. Different artists from goldsmiths to woodworkers can rent affordable atelier spaces at De Tank. Open exhibitions of these artists are also held regularly. Het Lab is a collection of open studios for printmaking, music production, studio engineering and photo/videomaking. The studio spaces of Het Lab are in the headquarters of Het Entrepot. In addition to the subsidiaries, Het Entrepot provides different rentable event/concert spaces in Bruges.

Team meeting in Ghent.
Picture: Iida Laiho.

As an introduction to Het Entrepot, I was given a good tour of the premises at the headquarters and Het Lab. Het Entrepot turned out to be bigger than I expected. The main building is not just an office; it has ateliers, concert spaces, music rehearsal studios, dancing halls and even a skate park outside. Everything seemed to flow well together, forming a big space for unlimited creativity, a warm community, and an exciting workplace.

After getting a good introduction to the space, we started to map out my responsibilities and tasks as an intern at Het Lab. We discussed what my wishes and wills as an intern are and came up with a plan from both of our perspectives.

And so I jumped into cold water…

I kickstarted my internship with coordinating the ‘’Open Ateliers’’ festival at De Tank. All the meetings regarding the management of the event happened for two weeks before the festival took place on the 13th until the 15th of May. This three-day festival gave visitors a chance to explore the atelier building of around 50 artists and see their workspaces.

As a member of the team, I was responsible for organizing the event together with De Tank manager Elke Desutter and a couple of De Tank artists. I helped to build expositions in the hallways of the building, and I curated an auction exhibition in an exposition space. I was only responsible for the management of the festival before it happened, during the festival other Het Entrepot members took over to make sure everything was running smoothly through the weekend.

During the organisation of Open Ateliers, I was also learning a lot about the facilities of Het Lab. My mentor Viktor Van Hoof took time to show me Het Lab’s facilities, including the printing room, the photography room, and the music studio. Through him and Pieter-Jan Cools I learned a lot about silkscreen printing, developing photographs, recording and editing video material, and the process behind producing music. With this information I could later on be helpful with showing Het Lab visitors how to use and take care of the common facilities and equipment.

Het Lab studio. Printmaking in progress.
Picture: Iida Laiho.

My second project was to manage an event called King of the Road. King of the Road is a 3-day skateboarding challenge, where contestants form into teams to perform different skating challenges. The most important part is to capture these challenges on video or film and later create a visual ensemble of the filmed content. After a screening event, the winner team is crowned King of the Road. Bruges has a recognizable skating scene, and it is very attached to Het Entrepot, because the organization provides one of the biggest outdoor skate parks of the city right next to the office building. I managed to form up three groups of ten skateboarders to take part to this event.

I took control of the organization, schedule, and tasks for the event. I worked closely with the team to coordinate logistics, ensuring smooth operations leading up to the event. This involved liaising with skateboarders, sponsors, and volunteers to secure resources, coordinate registration, and oversee the event’s execution. For the winning team we gave out gift cards to use the Het Lab facilities free of cost for one year. We also had a small team working on exclusive self-made silkscreen printed t-shirts that were handed out to each winner.

King of the road event banner designed by Viktor Van Hoof. Used with permission.

Beyond managing events, I had the opportunity to engage with the youth community of Bruges through workshops for school children. I organized spaces within Het Entrepot for these workshops, providing access to facilities and equipment for printing, photography, and video making. Collaborating with teachers, I facilitated creative learning experiences, enabling children to explore their artistic abilities and express themselves through different mediums.

Managing something of my own

As the culmination of my internship, I was entrusted with organizing my own event, titled “Flower Power.” This event was fully produced, directed, and managed by me. Drawing inspiration from Het Entrepot’s garden project located outside of the office, Tuinlab (eng. Garden lab), I aimed to intertwine the concept of nature with the organization’s creative space, Het Lab. By planting flowers in Tuinlab, I provided participants with inspiration and natural resources for their artistic creations.

I invited visual artist Rodrigo Fraga to help provide artistic inspiration from his own works of art and to guide the group of attendees with printmaking during the workshop. This was a great success; he was a big help to keep the artmaking process as smooth as possible for everyone.

Through my contacts at Het Lab, I got the chance to work with artist Victor Verhelst to create the visual identity for the event. The result of our collaboration was used to market the event on Het Lab’s and Het Entrepot’s social media platforms. This was a very exciting experience for me, since I am doing research about visual brand identities on my bachelor’s thesis. Victor is a highly inspiring visual artist, and he provided me with a lot of information about digital artmaking and creating visual identities for different brands and events.

Flower power event visuals designed together with artist Victor Verhelst. Used with permission.

The event carried out after my internship ended due to scheduling reasons. This was not a problem for me, since I carefully prepared everything before I ended my internship at the end of June. On the day of the workshop, I was there to make sure everything is on its place and to also take part in the challenge of creating prints inspired by nature. Outside of staff, I managed to gather around 10 participants to attend the workshop. Together we fostered a beautiful event of creativity, community, and nature.

I was very pleased with the feedback I got from working at Het Entrepot. Ever since my internship, I’ve maintained a regular contact with the staff and actively participated in their events.  In conclusion, my internship at Het Entrepot was a transformative experience, pushing me out of my comfort zone and giving me a deep dive into a vibrant cultural scene. I wholeheartedly recommend embracing opportunities abroad, as they not only broaden your horizon but also enhance your professional growth. Securing a job in the cultural sector becomes more accessible, and the skills acquired during my internship will definitely serve as a foundation for a flourishing future in the realm of cultural jobs.

More information about Het Entrepot and its subsidiaries:

https://hetentrepot.be

Instagram: hetentrepot

Iida Laiho

The author is a bachelor student at the Degree Programme in Digital Culture, Landscape and Cultural Heritage at the University of Turku.

Karhukaupungin Nalleneuvosto

Nalleneuvoston pelien ja leikkien kokemukselliset ulottuvuudet. Projektin suunnittelua Porin yliopiston Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelman leikillisessä PLoP-laboratoriossa huhtikuussa 2023.
Kuva: Annukka Saarva.

Pori, Björneborg, tuttavallisemmin Karhukaupunki. Porilaisessa urbaanissa maisemassa karhuilta ei voi välttyä. Karhut, otsot ja mesikämmenet eri muodoissaan suorastaan vilisevät kaupungin katukuvassa. Karhukaupungin karhut raamikkaine olemuksineen kutsuvat mukaan satakuntalaisiin maisemiin, osaksi moninaista, nallekarhumaista yhteisöä. Samalla Karhukaupungin karhut hieman hassunkurisine hahmoineen ovat varsin herkullinen kohde humanistien tarkkaavaisille katseille. Suoranainen hunaja-apaja.

Mutta minkälainen Karhukaupunki on karhunpennun mielestä? Entäpä jos raamikkaiden karhuhahmojen lisäksi myös karhunpennut seikkailisivat Karhukaupungissa aktiivisina toimijoina? Rakentaaksemme lapsiystävällistä yhteiskuntaa, me aikuiset tarvitsemme käyttöömme myös uudenlaisia työkaluja. Lapsilla on valtavasti tietoa, taitoa ja luovuutta. Tämän tieto- ja taitovarannon esille tuomisessa humanistiset tieteet ovat erityisessä asemassa. Nalleneuvoston kolme erilaisiin tarpeisiin soveltuvaa peliä ja leikkiä on suunniteltu lapsilähtöisesti. Lapsilla on Nalleneuvostossa aidosti mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi heitä koskevissa päätöksissä.

Porin katukuvassa vilisevät karhuhahmot kutsuvat muun muassa keskustelemaan yhteiskunnallisista asioista ja Karhukaupungin tulevaisuudesta.
Kuva: Porin kaupungin verkkosivut.

Nalleneuvoston tieteen ja tutkimuksen menetelmät ja prosessit

Nalleneuvosto on Porin kaupungin toimeksiannosta toteutettu, Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelman projektiryhmän suunnittelema uudentyyppinen työkalu, jossa lautapeli, liikunnallinen tilaleikki ja digitaalinen peli tarinallisine pelisääntöineen muodostavat monikäyttöisen kokonaisuuden.

Kaikissa Nalleneuvoston versioissa toimintaa ohjaa vahvasti tarinallisuus. Päätöksenteossa on pulma, johon kaivataan kipeästi lasten apua. Lapset omalla toiminnallaan vaikuttavat siihen, miten Nalleneuvosto tulee ongelman ratkaisemaan. Liikunnallisessa tilaleikissä lapselle tutusta ja turvallisesta ympäristöstä tehdään päätöksenteon paikka. Tilaleikkiin käytetty tila on jaettu neljään eri sektoriin, joihin on sijoitettu äänestysastiat. Jokainen sektori on värikoodattu ja ne edustavat jotakin mielipidettä/tunnetilaa.

Lapsille jaetaan äänestystä varten äänestysväline, jonka he käyvät laittamassa omaa mielipidettään edustavaan äänestysastiaan. Äänestyskierroksia käydään kolme ja jokaisen kierroksen välillä äänet lasketaan. Näin ollen yleiseksi mielipiteeksi muodostuu se vaihtoehto, jota lapset eniten äänestivät. Pelillinen tilaleikki on sovellettavissa monenlaisiin ympäristöihin. Leikki voidaan helposti toteuttaa jo olemassa olevilla materiaaleilla, sillä äänestysastioina voivat toimia esimerkiksi ämpärit ja äänestysvälineinä kävyt. Leikin voi toteuttaa sisätiloissa sekä ulkona.

Nalleneuvoston lautapeli toimii hyvin pitkälti samalla tavalla, kuin liikunnallinen tilaleikkikin. Lautapelissä on neljä eri sektoria, joissa seikkailevat erilaiset nallehahmot. Sektorit edustavat myös tässä yhteydessä eri mielipiteitä sekä tunnetiloja.

Tunnetiloja ja mielipiteitä kuvaavat nalle kasvot.
Kuva: Onerva Puhakka.

Lautapelin keskellä on hunajapurkki, jossa on hunajapoletteja äänestysvälineeksi. Hunajapoleteissa on ilmeitä, joiden avulla lapsi voi ilmaista mielipiteensä käsillä olevaan pulmaan liittyen. Äänestyskierroksen aikana lapset osoittavat oman mielipiteensä laittamalla poletin mielipidettään kuvaavaan sektoriin. Lautapelissä on muitakin toiminnallisia elementtejä, joita lapsi voi hyödyntää. Pelialustalla on erilaisia nallehahmoja, joita lapsi voi tarkastella ja tutkiskella ja joilla hän voi leikkiä vapaasti.

Myös Nalleneuvoston digitaalista peliä voi käyttää kaupunkitutkimuksessa ja -suunnittelussa päätöksenteon tukena. Kaupungin hankkeissa Nalleneuvosto voi toimia esimerkiksi kaupunkitilojen suunnittelun työkaluna, missä leikillisten ja pelillisten tehtävien avulla kerätään määrällistä ja laadullista tietoa lapsilähtöisesti ja laadukkaasti. Nalleneuvosto soveltuu digitaalisena pelinä myös liikunnalliseksi lisätyn todellisuuden peliksi. Digitaalisen pelin erilaiset pelilliset ja leikilliset pelialustat ja toiminnot mahdollistavat lapselle mielekkään, turvallisen ja yhdenvertaisen osallisuuden lasta itseään koskevaan päätöksentekoon.

Nalleneuvoston lautapelillä, liikunnallisella tilaleikillä ja digitaalisella pelillä lisätään lasten osallisuutta sekä vaikutusmahdollisuuksia heitä koskevaan päätöksentekoon. Lasten kuulemisessa tärkeimmät asiat ovat turvallisuus, vapaaehtoisuus, yhdenvertaisuus ja mielekkyys. Lapselle on myös kerrottava kehitystason mukaisesti, mistä on kyse. Lapsilähtöisesti kehitettynä työvälineenä Nalleneuvosto ohjaa huomioimaan lapsen yksilöllisiä kehitysvaiheita sekä lapset yksilöinä. Työvälineenä Nalleneuvosto myös kehittää lapselle tärkeitä taitoja, tunnetaitoja, liikunnallisuutta sekä matemaattisia perustaitoja.

Havainnekuva lautapelin prototyypistä.
Kuva: Onerva Puhakka.

Lapsiystävällinen yhteiskunta – lapsen ääni

Yhteiskunnassa lasten on voitava osallistua sekä tulla kuulluksi ja nähdyksi heitä koskevissa päätöksissä. Se on valtiolle ja kunnille myös lakisääteistä. Lapsivaikutusten arviointi (LAVA) on osa vaikutusten ennakkoarviointia. LAVA-työkaluna Nalleneuvosto tuottaa määrällistä ja laadullista tietoa päätöksenteon tueksi. Vastauksien ”kyllä’, ”ei”, ”ehkä”, ”en osaa vastata” lisäksi Nalleneuvosto vastaa kysymyksiin ”miksi” ja ”miten”. LAVA-työkalun kolme peliä ja leikkiä ovat lapsille mielekkäitä ja sovellettavissa eri lapsiryhmien kanssa käytettäväksi. Työkaluna Nalleneuvosto mahdollistaa lapsen äänen sisällyttämisen osaksi päätöksentekoprosesseja.

Lapsilähtöinen ja lapsiystävällinen yhteiskunta edellyttää meiltä kaikilta uudenlaisia tekemisen tapoja. Se myös haastaa meidät aikuiset tarkastelemaan arkeen piiloutuneita visioita, strategioita ja toimintatapoja lapsen näkökulmasta, lapsen ehdoin. Nalleneuvoston monikäyttöiset lautapeli, liikunnallinen tilaleikki ja digitaalinen peli mahdollistavat lasten osallistamisen ja osallistumisen. Nalleneuvosto tuo lapset ja lapsiryhmät sekä heidän äänensä näkyväksi. Minkälaista tulevaisuuden yhteisöä ja yhteiskuntaa rakentaisimme, jos ajasta, paikasta ja osallistujista riippumatta kokouksen asialistalle olisi kirjattu: Lapsivaikutusten arviointi.

Kuvassa Nalleneuvoston suunnittelusta vastanneet Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelman (DMKT) opiskelijat Matias Lindholm, Annukka Saarva ja Onerva Puhakka. Kuvasta puuttuvat projektissa mukana olleet DMKT:n opiskelijat Joonas Järvelä ja Kaisa Sjögren.

Matias Lindholm ja Annukka Saarva

Kirjoittajat ovat Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelman (DMKT) opiskelijoita.

***

Lisätietoa Nalleneuvosto-hankkeesta

Puhakka, Onerva: Pienet päättäjät. Pointti 1/2024, 18–19. https://issuu.com/pointti/docs/pointti_1_2024issuu

Porin kaupungin uutinen 14.12.2023 Porin yliopistokeskuksen opiskelijoiden luoma leikillinen työkalu tuo lasten äänen kuuluviin Porin kaupungin toiminnassa https://www.pori.fi/uutinen/etusivun-uutiset/porin-yliopistokeskuksen-opiskelijoiden-luoma-leikillinen-tyokalu-tuo-lasten-aanen-kuuluviin-porin-kaupungin-toiminnassa/14/12/2023/

Lisälukemista

Gielen, Mathieu. (2009). Essential concepts in Toy Design Education: Aimlessness, Empathy and Play Value. International Journal of Arts and Technology, 3 (1), 2009 (auteursversie). 3. 10.1504/IJART.2010.030490.

Iivonen, Pollari (2022). Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä kunnissa. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/163900/VNK_2022_4.pdf?sequence=1

Kansallinen lapsistrategia: Komiteamietintö. Valtioneuvoston julkaisuja 2021:8. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-777-5

Kuntaliitto (2019): Johdatus lapsivaikutusten arviointiin. https://www.kuntaliitto.fi/sites/default/files/media/file/Iivonen_Johdatus%20lapsivaikutusten%20arviointiin%20EVA-treffit%20Kuntaliitto%206.3.19.pdf

Lasten osallistumisen etiikka – Lapset ja nuoret palveluiden kehittäjinä. Toim. Tiia Hipp ja Kati Palsanen. Lastensuojelun Keskusliiton julkaisuja 2014. https://www.lskl.fi/wp-content/uploads/Lasten_osallistumisen_etiikka1.pdf

LAVA: Lapsivaikutusten arviointi. https://www.julkari.fi/handle/10024/136377

OHCHR. Convention on the Rights of the Child. General Assembly resolution 44/25 20 November 1989. United Nations Human Rights Office of the High Commissioner.  https://www.ohchr.org/en/instruments-mechanisms/instruments/convention-rights-child

Pelastakaa lapset ry (2021). Lapsivaikutusten arviointia lasten kanssa. https://www.pelastakaalapset.fi/lapsilta-opittua/lapsivaikutusten-arviointia-lasten-kanssa-opas/

Stenvall, Elina: Osallisuutta ja osallistumista – Osa 1: Osallisuuden lähtökohdat kansallisessa lapsistrategiassa. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2020:27. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-7160-8

UNICEF. Lapsiystävällinen kunta. https://www.lapsiystavallinenkunta.fi/

Hello, London 💗! Kulttuuri- ja museomatkalla Lontoossa 

Thames-joki, Parlamenttitalot ja Big Ben marraskuussa 2023. Kuva: Mira Norokallio.

Englannin kieli ja Iso-Britannia ovat kiehtoneet minua jo pienestä pitäen. Voisin sanoa imeneeni kiinnostukseni jo äidinmaidosta, sillä olen englannin opettaja jo toisessa polvessa. Ensimmäistä kertaa olen matkustanut Englantiin äitini kanssa jo parivuotiaana, ja teinivuosista lähtien olen sittemmin vieraillut useasti, ja hetkellisesti asunutkin maassa aikuisvuosieni varrella. 

Opiskeluaikaisen ystäväni kanssa päätimme jälleen kerran lähteä reissuun piristääksemme itseämme marraskuisen pimeyden ja kylmyyden keskellä. Lisäksi olen tällä hetkellä vuorottelu- sekä opintovapaalla työstäni, joten täytyyhän tästä ajasta nauttia myös matkustelulla. Tällä kertaa kohteeksemme valikoitui suosikkimme Lontoo, jossa oppaaksemme ehti myös ystäväni jo yli kaksikymmentä vuotta Lontoossa asunut lapsuuskaveri. Näin joulun alla matkustaessa halusimme myös virittäytyä jo lähestyvään jouluun, sillä Lontoossa alkaa hyvinkin olla ihanaa joulutunnelmaa lukuisine tuikkivine jouluvaloineen jo marraskuun puolivälistä lähtien.

Lontoon museot 

Tällä kertaa teimme kulttuuri- ja museopainotteisen matkan uusien digitaaliseen kulttuuriin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkimukseen sekä museologiaan liittyvien opintojeni innoittamana. Kohteiksemme valitsimme Victoria & Albert Museumin, Natural History Museumin, British Museumin, immersiivisen digitaalisen taidenäyttelyn Frameless sekä Agatha Christien teatterikappaleen Mousetrap.

Museoissa teimme täsmätutustumiset vain tiettyihin osastoihin, sillä Lontoon museoiden kokoelmat ovat niin valtavat, että kaikkien niiden tutkimiseen menisi helposti päiviä, ellei jopa viikkoja. Suuret museot ovat kuitenkin siitä mukavia, että niihin on ilmainen sisäänpääsy (lukuunottamatta erikoisnäyttelyitä), joten ei haittaa, jos museoissa haluaa vierailla useamminkin.

Victoria & Albertissa tutustuimme erityisesti osastoihin Britannia “1500-1760” sekä “1760-1900”, British Museumissa meitä kiehtoivat muinaiseen Egyptiin liittyvät kokoelmat muumioineen ja Luonnontieteellisessä museossa piipahdimme nopeasti aulassa ihmettelemässä katosta roikkuvaa 30 metristä valtavaa sinivalaan luurankoa.

Harmiksemme Coco Chanelin maksullinen näyttely oli jo aikaa sitten loppuun myyty V&A:ssa, mutta tarjosihan museo toki paljon muuta mielenkiintoista meille estetiikasta kiinnostuneille. Muumiot, ja erityisesti niiden säilyminen tähän päivään, hämmästyttivät puolestaan British Museumissa, ja Luonnontieteellisessä museossa tein mielessäni myös hatunnoston Charles Darwinille, joka patsaana rappusissa mietteliään näköisenä tarkkailee museokävijöitä.

Lontoon museot ovat pullollaan mielenkiintoisia esineitä ja muistoja merkittävistä henkilöistä, ei muuta voi sanoa!

Victoria & Albert Museumissa kuningatar Victoriaan ja puolisoonsa Albertiin liittyviä esineitä, Natural History Museumin aula ja valaan luuranko, British Museumin muumio ja Frameless-näyttely. Kuvat: Mira Norokallio 2023.

Digitaalista taidetta ja brittiläisiä tapoja

Perinteisten museokokemusten lisäksi halusimme käydä myös siis nykyaikaisessa immersiivisessä taidenäyttelyssä nimeltä Frameless, joka esitteli kuuluisien taidemaalarien (mm. Monet, Vincent Van Gogh, Rembrant, Canaletto ja J.M.W. Turner) taidetta nykyaikaan sopivin digitaalisin keinoin. Näyttelytiloissa heijastetaan seinille, kattoon ja lattiaan videotykeillä erilaisia taideteoksista ja niiden osista tehtyjä videoinstallaatioita, jolloin katsoja ikään kuin imeytyy sisälle taideteokseen keskelle maisemaa tai tapahtumaa musiikin soidessa taustalla. Samoin joissain huoneissa taideteoksen muotoutuminen seinille alkaa lattialla olevista väriläiskistä vasta, kun joku näyttelyssä kävijä koskettaa niitä kävellessään.

Kokemus oli todella hieno ja hypnoottinen, itselleni ensimmäinen tämänkaltainen moderni taidekokemus. Aina kokee uutta, rakkaassa Lontoossakin!

Ja pitihän sitä toki myös käydä pubissa syömässä fish and chipsit, mennä peribrittiläiselle iltapäiväteelle Harrodsille ja käydä teatterissa, Lontoossa kun oltiin! Harrodsilla on ympärivuotinen jouluosasto turistien ihmeteltäväksi, ja Hiirenloukku, joka on pyörinyt St. Martinin teatterissa jo 70 vuotta, oli ilahduttava kokemus alkuperäiskielellä Agatha Christie fanille.

Eikä haitannut yhtään, vaikka syyllisen jo tiesikin. Regent Streetin upeat jouluvalot, jouluiseen asuun kietoutuneet Covent Garden ja Carnaby tai Libertyn kauniit joulukoristeet eivät pettäneet odotuksia nekään, vaan romantikon mielessä alkoi jälleen kerran väikkyä hyvinkin Dickensläinen joulu… Ehkä pitäisi vielä joskus käydä katsomassa Christmas Carol tai Nutcracker Lontoossa joulunaikaan…?

Aika tuntuu aina loppuvan kesken reissuilla, niin myös tälläkin kertaa, vaikka paljon ehdimmekin.

Regent Street ja Covent Gardenin Apple Market jouluasussaan, Harrodsin afternoon tea, St. Martinin teatteri ja Agatha Christien näytelmä Hiirenloukku, Parlamenttitalot ja Big Ben. Kuvat: Mira Norokallio 2023.

Just name it – London has it all

1700-luvulla elänyt kirjailija Samuel Johnson on sanonut, että kun on kyllästynyt Lontooseen, on kyllästynyt elämään; sillä Lontoossa on kaikkea, mitä elämä voi tarjota. Kirjailija Johnson ei olisi osuvammin voinut sanoa, sillä en itsekään koskaan tunnu kyllästyvän Lontooseen, enkä varmastikaan ole ainoa!

Olen vieraillut Lontoossa niin useasti, etten enää pysy laskuissa perässä, ja aina vaan tuntuu, että paljon jää nähtävää ja koettavaa seuraavaksikin kerraksi. Ennen kotiinlähtöä oli vielä ihan pakko käydä katsomassa vanhat tutut London Eye, Big Ben, Parlamenttitalo ja Westminster Abbeykin, sillä eihän Lontoon matka ole mitään ilman niitä.

Ja kotiinviemisinä tällä kertaa englantilaisia kuusenkoristeita, Christmas crackereitä, mince piet ja Christmas pudding, tottakai näin joulun alla! Matkustelu ja erilaisiin vieraisiin kulttuureihin tutustuminen kannattaa aina.

Thank you, London, once again!

Mira Norokallio 

Kirjoittaja on FM pääaineenaan englantilainen filologia sekä Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkimusohjelman 1. vuoden maisteriopiskelija.

 

Käsintehty tutkimusmatka menneisyyteen: replikointi historiallisten vaatteiden tutkimuksen työkaluna

Yksityiskohta 1700-luvun tikatun alushameen replikasta.
Kuva: Anni Shepherd.

Historialliset vaatteet ja tekstiilit ovat olleet lähellä sydäntäni jo ennen kuin opin lukemaan. Pienenä lapsena selailin haltioituneena äitini omistamaa muodin historiasta kertovaa kirjaa, jossa oli siniset kangaskannet ja jonka selkämyksessä luki kultaisin kirjaimin ”Muoti kautta aikojen”. Kirja oli suuri ja painava, ainakin pienen ihmisen käsissä, ja vietin tunteja selatessani sen kauniita kuvia.

Suosikki-osioikseni muodostuivat nopeasti 1700- ja 1800-luvuista kertovat luvut, joissa oli suuria värikuvia aikakausien muotokuvista. Tekstiilien runsaus ja omasta ajastani poikkeava tyyli sai mielikuvitukseni lentämään, halusin nähdä ja koskea muotokuvien prinsessoja ja tuntea käsissäni suurten hameiden pehmeyden. Sain lisäpontta intooni pienestä lastenkirjasta ”Elämää ennen vanhaa”, jonka sivuilta opin eksoottisia sanoja kuten krinoliini (tuttavallisemmalta nimeltään vannehame) ja turnyyri (pienempi hameen siluettia tukeva kehikko tai tyyny).

Jo ennen kouluun menemistä tiesin, että mikään ei ollut mielenkiintoisempaa kuin historialliset vaatteet ja mitä suurempia hameen helmat olivat, sen parempi niitä oli piirtää paperinukeillekin!

Vuosien varrella lainasin kirjastosta kaikki aihetta sivuavat teokset, joita usein panttasin huoneessani mahdollisimman pitkään. Kun eräpäivä koitti, palautin kirjat ja lainasin ne pikimmiten uudestaan. Teini-ikään mennessä kiinnostuin vaatteiden esteettisen ilmeen lisäksi myös niiden valmistuksesta. Lukiossa suoritin käsityödiplomin valmistamalla empire-aikaisen päiväpuvun ja siihen kuuluvat alusvaatteet. Historiallisten vaatteiden ompelusta tuli minulle harrastus, joka on välillä jäänyt vähemmälle, mutta jonka pariin olen palannut uudestaan ja uudestaan.

Yliopisto-opinnot ja replikointitekniikoihin tutustuminen Iso-Britanniassa

Opiskellessani Iso-Britanniassa ensin Aberdeenin ja sittemmin Yorkin yliopistoissa en opiskellut muodin historiaa, mutta toin kirjoittamiini aineisiin mukaan elementtejä historiallisten vaatteiden tutkimuksesta sekä niiden tulkitsemisesta museoympäristössä.

Ensimmäisen maisterintutkintoni suoritin historian ja taide historian yhteistutkintona ja toisen maisterintutkintoni Public History -oppiaineen parissa. Public History, eli vapaasti suomennettuna “julkinen historia”, on sekoitus museologiaa, media-opintoja ja kulttuuriperinnön tutkimusta. Public historyssa tutkitaan sitä, miten suuri yleisö on tekemisissä historian kanssa esimerkiksi museokäyntien, podcastien, tv-sarjojen ja elokuvien kautta.

Se avasi silmäni sille, että historian ja kulttuuriperinnön “kuluttaminen” vapaa-ajalla on tuttua myös niille, jotka eivät miellä aiheen edes kiinnostavan itseään.

Kirjoitin lopulta toisen maisterintutkintoni gradun 1900-luvun alkupuoliskolla vaikuttaneen brittiläisen keräilijän C.W. Cunningtonin historiallisen naistenmuodin yksityiskokoelman kehityksestä museokokoelmaksi ja kyseisten kokoelmaesineiden tulkitsemisesta eri vuosikymmenien aikana. Seurasin innolla muodin historian alalla ilmestyvää tutkimusta ja minua viehätti erityisesti niin sanottu kokeellinen historia sekä siihen liittyvä metodologia.

Esimerkiksi FT Hilary Davidsonin replikointiprojekti Jane Austenin takista Austenin kotimuseota varten herätti minut ajattelemaan asiaa uudesta näkökulmasta: aitoa takkia katsomalla saamme toki tietää, minkä kokoinen legendaarinen kirjailija oli, mutta vain replikoimalla kyseinen vaate oli mahdollista todella testata miten hän on siinä liikkunut ja millaisilla tekniikoilla vaate on aluperin tehty.

Alkuperäinen takki ei kuulu Austenin kotimuseon kokoelmiin ja on hyvin hauras, mutta replika on voitu asettaa esille Austenin omaan huoneeseen ilman huolta alkuperäisen vaatekappaleen tuhoutumisesta kotimuseon olosuhteissa. Projektia selostavan artikkelin voi lukea kokonaisuudessaan ilmaiseksi täältä.

Sattuman kautta pääsin vapaaehtoiseksi ompelijaksi Yorkin Castle Museum -museoon, jossa sain toteuttaa replikan museon kokoelmiin kuuluvasta 1840-luvun esiliinasta. Replikointiprojekti avasi minulle uusia tutkimuksellisia näkökulmia ja laajensi ymmärrystäni oikeiden materiaalien ja oikeiden tekniikoiden käyttämisestä historiallisia vaatteita tehdessä. Historiallisten ompelutekniikoiden hyödyntäminen akateemisen tutkimuksen apuvälineenä on saanut paljon kannatusta brittiläisten tutkijoiden ja museoalan ammattilaisten keskuudessa, sillä replikointi avaa ovet uusille mahdollisuuksille historiallisten vaatteiden esillepanoa ajatellen.

Replikoita voidaan esimerkiksi kokeilla päälle ja niitä voidaan tehdä myös museokävijöiden kokeiltavaksi. Toteuttamalla replikoita yhteisöprojektien kautta, historiallisten vaatteiden tekotapoja voidaan opettaa niistä kiinnostuneille ja vaatteiden sisältämä aineeton kulttuuriperintö pääsee jatkamaan elämäänsä myös nykyajassa.

Keltaista silkkiä oleva 1700-luvun tikattu alushame Porvoon museon kokoelmista.
Kuva: Anni Shepherd.

Kulttuuriperinnön tutkimuksen väitöskirjatutkijaksi: historiallisten vaatteiden replikoinnin menetelmä uuden tiedon tuottajana

Hain opinto-oikeutta tohtorintutkintoon keväällä 2019 ja pian löysin itseni kulttuuriperinnöntutkimuksen moninaisesta ja poikkitieteellisestä joukosta. Väitöskirjani aihe on 1700-luvun naistenvaatteiden tulkinta ja esillepano museokokoelmissa. Keskityn sekä esineiden aineelliseen että aineettomaan kulttuuriperintöön ja erikoistun historiallisten ompelutekniikoiden hyödyntämiseen akateemisen tutkimustyön apuvälineenä.

Väitöskirjani suurimmat tutkimuskysymykset ovat: Miten voimme hyödyntää museokokoelmista löytyviä 1700-luvun säätyläisnaisten vaatteita kulttuuriperinnön, kultturihistorian ja historian tutkimuksen lähteinä? Miten replikointia voidaan käyttää tutkimusvälineenä näitä esineitä tutkittaessa ja miten se voi toimia tukena kirjallisia lähteitä lähestyttäessä?

Tutkimusaineistonani käytän enimmäkseen suomalaisten museoiden kokoelmissa olevia 1700-luvun naistenvaatteita. Tällä hetkellä olen erityisen kiinnostunut tikatuista alushameista (ks. kuva yllä), jotka olivat hyvin koristeellisia, mutta tutkin myös muita säätylaisnaisten vaatteita. Museokokoelmiin kuuluvien historiallisten vaatteiden replikointi on tuttu tutkimusmetodi maailmalla, mutta Suomessa tekniikka on vielä laajalti tuntematon. Tätä aukkoa pyrin tutkimuksellani paikkaamaan.

Kirjoitan artikkelimuotoista väitöskirjaa ja ensimmäinen artikkelini ilmestyi open access -julkaisuna The Journal of Dress Historyssa syksyllä 2022. Artikkelin voi lukea täältä.

Historialliset vaatteet pitävät sisällään tietoa esimerkiksi tekstiilien koostumuksesta ja alkuperästä, tekijöidensä ammattitaidosta ja käyttäjiensä varallisuudesta. Nämä esineet kertovat meille aineellisen ja aineettoman kulttuuriperinnön sekä kulttuurihistorian salaisuuksia. Mitkä käsityöperinteet ja muotivirtaukset yhdistivät esimerkiksi ruotsin vallan aikaisia säätyläisiä muihin Euroopan yläluokkiin ja miten nämä perinteet heijastuvat nykyajassamme?

Historialliset vaatteet ovat mainio lähde poikkitieteelliselle tutkimukselle ja oma työni yhdisteleekin näkökulmia ja metodologioita kulttuuriperinnön tutkimuksen, kulttuurihistorian, historian ja arkeologian aloilta. Lähestymällä tutkimusaineistona käyttämiäni museoesineitä poikkitieteellisesti pääsen tutustumaan niiden tarjoamaan tietoon mahdollisimman syvällisesti.

Ompelemalla replikoita historiallisista vaatteista voimme laajentaa ymmärrystämme tästä syvällisestä tiedosta. Historiallisesta muodista liikkuu edelleen runsaasti väärää tietoa ja väärinymmärryksiä vaatteiden käyttötarkoituksista sekä niiden vaikutuksesta käyttäjiensä kehoon.  Toisin kuin usein väitetään, esimerkiksi korsetit ja kureliivit eivät olleet kidutusvälineitä vaan oleellisia tukivaatteita joiden avulla luotiin muodikas siluetti useilla eri vuosisadoilla.

Populaarikulttuurin avulla väite historiallisten vaatteiden epämukavuudesta tai suoranaisesta tuskallisuudesta on levinnyt laajalle ja on saanut suuren yleisön vähättelemään menneiden sukupolviemme naisten älykkyyttä. ”Naiset olivat hupsuja muodin orjia kun suostuivat moiseen!” Totuus on kuitenkin eri. Replikoimalla olemassa olevia historiallisia vaatteita voimme pukea niitä päällemme ja testata niiden vaikutusta kehomme liikeratoihin. Voimme ymmärtää vaatteiden kehollisuuteen liittyviä näkökulmia, joihin emme saa kosketuspintaa katselemalla alkuperäisiä museoesineitä mallinukkejen päällä.

***

Olen tehnyt väitöskirjaani enimmäkseen osa-aikaisesti syksystä 2020 asti mutta nyt keväällä 2023 Svenska litteratursällskapet i Finland myönsi minulle tutkimusapurahat Ragnar, Ester, Rolf ja Margareta Bergbomin rahastosta. Apurahat sallivat minulle mahdollisuuden keskittyä täysipäiväisesti väitöskirjatutkimukseeni ja olen erittäin innoissani päästessäni jakamaan tutkimukseni tuloksia myös laajemmalle yleisölle. Esitänkin sydämelliset kiitokseni Svenska litteratursällskapet i Finlandille!

Anni Shepherd

Kirjoittaja on kulttuuriperinnön tutkimuksen väitöskirjatutkija Turun yliopiston Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelmassa (Porin yliopistokeskus).

Sometiimi kuittaa projektin päättyneeksi!

DMKT:n yhteishaussa toiminut opiskelijoiden sometiimi reflektoi kokemuksiaan projektistaan.

Sometiimin kamppiksen isoin hitti. Aiheena Porin murre – Turkukin jäi nyt taakse! Linkki alla.
Kuvakaappaus Kulma ry:n TikTok-tililtä.

Kesäloman alkaessa myös kevään töitä paiskinut sometiimi pääsee vihdoin kesälaitumille, niin muiden töiden kuin loman merkeissä!

Tässä blogipostauksessa sometiimimme esittäytyy viimeisen kerran tämän kevään osalta, kertoen hieman ajatuksiaan ja fiiliksiään tämän kevään ajalta.

Avaamme kunkin fiiliksiä kamppiksesta vapaalla tyylillä.

Henri:

Tällaisen somekampanjan teko oli minulle aivan uudenlainen kokemus. Vaikka olen viettänyt paljon aikaa eri somealustoilla, oli tällainen sometus minulle ihan uutta. Muistan, että tämän projektin aloittaminen jännitti minua todella paljon, vaikka olinkin pitkään ollut kiinnostunut somemarkkinoinnin ja -tuotannon tekemisestä.

Näin myöhemmin voin kuitenkin todeta, ettei missään nimessä olisi tarvinnut jännittää, sillä projekti sujui todella hyvin ja meillä oli aivan mahtava tiimi!

Toimin tässä kampanjassa meidän tiimin vetäjänä, mutta oli meillä niin upea tiimi, ettei missään vaiheessa tarvinnut jännittää projektin sujumista. Muut sometiimiläiset olivat minulle jo hyvin tuttuja vapaa-ajalta sekä ainejärjestömme hallituksen toiminnasta, joten yhteistyötämme varmasti helpotti jo olemassa oleva ystävyys.

Pääsimme tämän projektin aikana tekemään paljon erilaista, videoiden suunnittelusta niiden kuvaamiseen ja lopulta niiden editoimiseen. Päätimme jo projektin alussa, että haluamme “Humanistina Porissa” -Instagram-tilin lisäksi luoda videoita TikTok-videopalvelussa.

Koska tutkinto-ohjelmallamme ei ole omaa TikTok-tiliä, alustaksi päätyi luontevasti ainejärjestömme Kulma ry:n tili.Tämä osoittautui hyväksi ideaksi, sillä meidän luomilla TikTok-videoilla on yli 95 tuhatta näyttökertaa tätä kirjoittaessani!

Somekamppis goes viral…
Kuvakaappaus Kulma ry:n TikTok-tililtä.

Päätimme luoda videoita, joista osa avaisi katsojille porilaista opiskelijaelämää
sekä meidän tutkinto-ohjelman opintoja, mutta myös meemi-pohjaisia videoita, jotka lähtisivät mahdollisesti leviämään, täten levittäen tietämystä tutkinto-ohjelmastamme. Tämä onnistui erityisen hyvin yhden Porin murretta käsittelevän videon kanssa, jolla on katselukertoja yli 70 tuhatta.

Mukavaa oli myös tehdä MyDay-päivityksiä “Humanistina Porissa” -Instagramiin.

Oli mukava vastata ihmisten kysymyksiin ja näyttää porilaisen opiskelijan arkipäivää. Samalla päivät olivat osittain rankkoja, sillä niiden aikana kunnolla tajusi, kuinka paljon somettaminen vie aikaa ja miten puuduttavaa ja rankkaa se voi olla.

Voin silti kuitenkin täysin suositella muille opiskelijoille tällaisiin projekteihin liittymistä.

Vaikka joskus voi olla rankkaa tehdä tällaista kamppista opintojen ohessa, oli mielestäni tämä kokonaisuutena kuitenkin ylivoimaisesti positiivinen ja hyvin opettava. Ja saimme kuitenkin kaikki tästä viiden opintopisteen-suorituksen sekä todistuksen/suosituskirjeen vastuuopettajaltamme itsenäisesti tekemästämme työstä.

Koko projekti tuntui todella palkitsevalta kokemukselta ja oli ihana kuulla positiivista palautetta sekä henkilökunnalta että muilta opiskelijoilta. Olen itse
opiskellut DMKT:lla nyt puolitoista vuotta ja olen nauttinut opinnoistani paljon, joten oli hyvin mukavaa päästä kertomaan omista opinnoista ja jakamaan DMKT:n ilosanomaa eteenpäin! 🙂

Aleksandra:

Ensimmäinen vuosi DMKT:lla on melkein ohi tämän blogipostauksen jälkeen, huhhuh… Vuosi on mennyt nopeasti, mutta olen kiitollinen että lähdin tänne opiskelemaan.

Olen tutustunut niin moneen mahtavaan ihmiseen, oppinut paljon uutta itsestäni, osallistunut upeisiiin tapahtumiin ja minulle on avautunut paljon uusia ovia ja mahdollisuuksia, joista osasin aiemmin vain haaveilla.

Tuntuu kuin Poriin muutolla on todella tarkoituksensa. Sosiaalisen
median tekeminen ja vaikuttaminen on kiinnostanut minua aina ja olenkin joskus tehnyt sisältöä YouTubeen ja TikTokkiin, mutta jotenkin somejen muututtuessa pinnallisemmaksi ja “oman jutun” kateissa olemisen myötä omakin tekeminen vaikeutui.

Kuitenkin sometiimiprojekti muistutti minua, kuinka ihanaa on luoda aitoa sisältöä, ideoida, pyrkiä saamaan enemmän näkyvyyttä DMKT:lle ja saada ihanaa palautetta.

Pidin etenkin siitä, että saimme itse päättää kamppiksen sisällöstä opettajien antaessa meille täysin vapaat kädet, joka sai meidän neljän luovat päät pyörimään. Päätimme, että sometiimin tiimoilta aloitamme myös Kulma Ry:n TikTok “uran”.

Ryhmädynamiikkamme toimi erittäin hyvin ja ideoimmekin paljon millaista sisältöä haluamme postata ja milloin. Otimme mallia aiempien vuosien sometiimeiltä Instagram storyissa ja blogipostauksissa, josta oli erittäin iso apu, kiitos heille!

TikTokin kanssa meidän oli asetettava pohja ja ideoida mihin suuntaan Kulman TikTok lähtee, sillä aiemmat sometiimit eivät ennen meitä olleet ottaneet TikTokia käyttöönsä.

Meillä oli valtava määrä loistavia TikTok -ideoita, joita listasimme ylös, mutta joita emme ehtineet ajan puutteessa tekemään. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen siihen kaikkeen sisältöön, mitä ehdimme tehdä. Videoita oli
älyttömän hauska tehdä ja en ole pitkään aikaan nauranut niin paljon kuin tämän someprojektin aikana nauroin!

Etenkin Kulman Tarot kulma -TikTok videota tehdessä pokka ei meinannut
kestää, joten jos kamera hieman tärisee videossa, se kertoo siitä, että pokerinaamassa on vielä hieman kehitettävää :D. Lisäksi oli palkitsevaa nähdä myös, että katselukerrat nousivat jopa yhdessä videossa 75 tuhanteen näyttökertaan.

En ikinä aiemmin ole päässyt seuraamaan kuinka nopeasti näyttökerrat todellisuudessa kasvavat, joka oli ällistyttävää.

Pidin myös Instagram storyjen päivittämisestä. Yllätyin myös siitä kuinka erilaiselta tuntui postata johonkin muualle kuin omalle käyttäjälle. Minua ei jännittänyt läheskään yhtä paljon ja uskaltauduin jopa puhumaan videolle storeissa, jota en ikinä uskaltaisi tehdä omalle tililleni.

Opin sen, että päivittelisin mielelläni vaikka ammatikseni jonkin muun tiliä kuin omaani. Yllättävää oli myös se kuinka paljon aikaa ja työtä niinkin pieni osa kuin Instagram storyt veivät..

Ruutuaika kasvoi huomattavasti ja tuntui, että koko ajan piti olla päivittämässä sisältöä, jos halusi kuvata päivää mahdollisimman aidolla tavalla. Opin myös sen, että postaaminen siinä hetkessä on haastavaa, jos haluaa lisätä tekstejä yms. Silloin videot tai kuvat oli hyvä tallentaa ja postata hieman myöhemmin.

Minusta oli ihanaa ja yllättävää kuinka paljon kysymyksiä sain ensimmäisenä päivänä. Oli ihanaa auttaa ihmisiä ja sainkin viestiä potentiaaliselta hakijalta, mikä lämmitti sydäntäni!

Kaiken kaikkiaan sometiimi oli iloinen pilkahdus talven kylmyyteen, sillä oli ihanaa tehdä jotakin luovaa ja palkitsevaa. Opettajastamme Ramista, tutkinto-ohjelmamme tutkimusavustajasta Nikosta ja muista sometiimiläisitä oli paljon apua ja iloa. En olisi voinut toivoa  parempaa porukkaa projektiin.

Projekti herätteli myös toiveita tulevaisuutta ajatellen, sillä toivon että tuleva ammattini on jotakin yhtä luovaa ja monipuolista. Rakastan myös videoiden kuvaamista ja editoimista, joten projekti oli lähellä sydäntä. Ihan super ihanaa, että meillä on DMKT:lla tällainen mahdollisuus vaikuttaa ja vieläkin ihanampaa oli kuinka ihanaa palautetta saatiin hyvästä työstä. Voisin lähteä ehdottomasti samanlaisiin projekteihin myös jatkossa!

Palaveria pukkaa.
Kuva: DMKT:n sometiimi.

Netta:

Yliopisto-opintoja on ensimmäinen vuosi takana, jonka aikana olen päässyt tekemään jo todella mielenkiintoisia asioita. Yhtenä juuri tämä somekampanja, josta siitäkin on jo 2 kuukautta.

Muistan, miten projektin alussa jännitti paljon, sillä aktiivisesti Instagramiin ja TikTokiin päivittäminen oli uutta. Vaikka käytän sosiaalista mediaa lähes päivittäin, en ole kuitenkaan omaan someen tuottanut näin aktiivisesti sisältöä.

Ideoiminen ja sisällön tuottaminen erityisesti jonkun muun someen oli todella hauskaa. Oli myös mielenkiintoista pyrkiä markkinoimaan Poria ja Porin yliopistokeskusta, jossa Turun yliopiston yksikkömme toimii, mahdollisimman kiinnostavalla tavalla. Tällaista voisin ehdottomasti tehdä myös lisää tulevaisuudessa ja olla mukana tällaisissa projekteissa!

Monitieteinen Porin yliopistokeskus sijaitsee kauniissa ympäristössä Kokemäenjoen rannalla.
Kuva: Rami Mähkä.

Ensimmäisen MyDay-päivän jälkeen tajusin, että eihän tässä oikeasti edes ole mitään jännitettävää. Asiaan auttoi myös paljon se, että olimme some tiimiläisten kanssa jo ennestään tuttuja, joten kommunikointi meidän välillä toimi hyvin. Tiimimme whatsapp-ryhmä olikin näiden viikkojen aikana todella aktiivisessa käytössä ja sieltä löytyi aina tarvittaessa apua.

Päivittäminen Humanistina Porissa Instagramiin oli myös siitä puolesta kivaa, että siinä pääsi itse muistelemaan kulunutta vuotta Porissa ja DMKT:lla!

Oli myös kiva ideoida yhdessä kaikkia juttuja.

Halusimme tehdä sisällöstä mahdollisimman monipuolista, hauskaa, informatiivista ja rentoa. Yritimme myös itse pohtia, mitä kaikkea olisimme halunneet tietää muuttaessamme Poriin ja aloimme tätä kautta luomaan sisältöä. Yritimme myös tuottaa sisältöä, jossa kuuluisi niin opettajien kuin oppilaidenkin ääni. Ideoita syntyi paljon, joten TikTok- tilille tulee varmasti sisältöä myös syksyllä, vaikka varsinainen somekampanjamme loppui jo.

Koko projektissa eniten yllätti se, kuinka paljon aikaa somen päivittäminen vie. Erityisesti MyDay-päivinä tuntui, että kaikki muu ympärillä oleva jäi huomioimatta. Näinä päivinä oli todella vaikea olla läsnä myös muille ihmisille, sillä tuntui, että koko ajan oli jotain päivitettävää ja puhelin kädessä.

Opin projektin aikana todella paljon uutta ja se oli kokonaisuudessaan todella antoisaa. Pääsin muun muassa editoimaan, tekstittämään, kuvaamaan, ideoimaan ja esiintymään TikTok-videoilla.

Parasta oli se, että pääsimme kaikki tekemään monipuolisesti hommia projektin parissa. Ei ollut vain yhtä ihmistä joka kuvasi, editoi tai esiintyi videoilla. Meillä oli aivan mahtava porukka ja oli kiva yhdessä fiilistellä meidän tuotoksia, onnistumisia sekä saatua palautetta.

Suosittelen ehdottomasti lähtemään mukaan ensi vuonna vastaavaan someprojektiin, jos yhtään kiinnostaa!

No, oletko? Tevetuloa meseen!
Kuvakaappaus Kulma ry:n TikTokista.

Iisa:

Syksyllä 2022 suuntasin Poriin aloittamaan opintoni Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelmassa. Ensimmäinen opiskeluvuoteni on siis pian tulossa päätökseen ja nyt onkin ihana muistella kulunutta vuotta.

Muuttaminen Poriin oli tosi jännittävää. Kaupunki oli vieras, yliopistossa opiskelusta minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta ja uusien ihmisten tapaaminen jännitti. Jo orientaatioviikon aikana hermostuneisuuteni hälveni, kun pääsin tutustumaan opiskelijakavereihini. Hassua todeta nyt ensimmäisen opiskeluvuoden ja alun epävarmuuden jälkeen, kuinka paljon pidänkään Porista opiskelijakaupunkina.

Poriin on päätynyt ihania tyyppejä ja koko tutkinto-ohjelman opiskelijoiden välillä valitsee mielestäni yhteisöllinen ilmapiiri.

Kun tutkinto-ohjelmamme yliopisto-opettaja Rami Mähkä etsi somemarkkinoinnista kiinnostuneita opiskelijoita tuottamaan sisältöä DMKT:n sosiaalisen median kanaviin, päätin lähteä pienestä jännityksestä huolimatta mukaan. Myös tuttujen opiskelukavereideni ilmoittautuminen sometiimiin lisäsi intoani lähteä mukaan projektiin. Tehtävänämme oli siis tuottaa materiaalia tutkinto-ohjelmamme sosiaalisen median kanaviin.

Instagramissa #humanistinaporissa -tilille jokainen sometiimiläinen julkaisi hetkiä omasta päivästään ja kertoi opiskelustaan Porissa. En ole oikeastaan koskaan julkaissut omiin somekanaviini mitään, joten Instagram-tarinoiden päivittäminen oli uutta ja jännittävää.

Yhden julkaisun tekemiseen saattoi kulua paljonkin aikaa ja puhelimen ääressä vierähti iso osa päivästä. Instagram-tarinoihin kuvien ja videoiden ottaminen sekä omasta elämästäni Porissa kertominen oli kuitenkin todella mielekästä. Päivittelyssä kehittyi koko ajan ja sisältöä uskalsi pikkuhiljaa tuottaa rennommin.

Myös TikTok -videoiden ideointi ja kuvaaminen oli todella hauskaa, sillä sometiimissämme oli rento ilmapiiri. Kaikkien ideoille annettiin tilaa ja siitä syntyikin loistavaa materiaalia Kulma ry:n TikTok -tilille. Videosisältöjen ideointi ja kuvaaminen olikin ehkä koko projektin hauskin juttu.

Projektin aikana löysin itsestäni pienen sisällöntuottajan ja näkisin itseni tulevaisuudessakin mahdollisesti saman tyylisissä projekteissa. Yhdessä tekeminen, uuden oppiminen ja itsevarmuuden lisääntyminen olivat projektin parasta antia! 🙂

Sometiimi yhteiskuvassa. Vasemmalta: Henri, Iisa, Netta ja Aleksandra.
Kuva: DMKT:n sometiimi.

Henri Kari, Aleksandra Niva, Netta Tollola ja Iisa Laine

Kirjoittajat ovat Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelman opiskelijoita.

‘Carrying Pratchett Across’ – Terry Pratchett in Translation

More than words – it’s the meaning that matters.
Image: Damon Tringham.

‘Translation’ as a word is a combination of two Latin words: trans, ‘across’, and latum, a conjugated form of ferre, ‘to carry’. The idea is that whatever is being translated (traditionally called the source text or ST) is lifted up and borne across by the magic of linguistic skill and cultural knowledge, to be set down in its new environment as a target text (TT), there to live out its days in service of new readers. This is certainly sort of what happens, but the process is far from straightforward.

Working in translation has a lot in common with most other work – you operate within certain limits, you try to achieve the goal, and you are paid for it. However, there’s plenty that sets it apart.

It certainly requires an emphasis on very different skills depending upon the topic you are working with. You might be required to have qualifications in law, you might need skills from the area of discourse analysis, you might need knowledge of advertising, academic writing, politics, literature – or physics, electronics, astronomy or medicine. But most of all, you need the ability to write something that is what the person who gave you the job wants – and something that affects the new readers in the right way.

If you are working in literary translation, that requires knowledge of the differences between cultures, awareness of what needs adapting and a dose of creative flair. And if you are translating an author with the abilities and wide-ranging interests of the fantasy author Sir Terry Pratchett (1948 – 2015), you will need all of those things in spades.

As a member of staff at the Department of English at the University of Turku, I have my teaching and administrative duties, but whenever possible I am moonlighting, researching into how the Discworld novels of Pratchett have been translated into Finnish from British English and ‘carried across’ to Finland from their home in the UK. Pratchett’s fantasy Discworld series, set on a flat planet and carried through space by four elephants perched atop a giant turtle, is principally one of satire, full of humour and packed with cultural references, some writ large, others near invisible to the naked brain.

My particular area of interest is how the translator has tackled cultural references in the text. Pratchett was writing principally for a British audience – how do these get transferred for the Finnish readership?

One of the joys of literary translation, and there are many (one of which is getting paid), is the creativity that you have to have with the language. But before creativity, you have to have understanding. Why did the author choose this phrase or term? Is it a description of something by the writer, or is a character speaking or thinking? What effect does it have on the reader? What effect does it have on the other characters in the book hearing or seeing it? Is it a reference (cultural issue)? Is it a pun (linguistic issue)? Is it both? Is it understandable in translation as it stands, without change, in Finnish? If not, what to do?

Fortunately, there is no shortage of theoretical advice for translators who find themselves in such a bind. If we concentrate here on cultural references, there are many articles and theses that discuss categorisations of such references and their purposes in the source text. There are also many proposals for strategies to address these different types. Here are a few.

Options for translating cultural references

Transposition is one option, which essentially means you simply take the word, words, or phrase and drop it wholesale into the new text without translation. This doesn’t require much work, clearly, but it can leave the new reader without any clear idea of what the reference is supposed to mean – and in some cases they may not even spot that it is a reference at all. On the other hand, if the reference is one that is shared across cultures, this might work perfectly well.

Another strategy is direct translation, which entails a literal translation of the source, but with minimal changes to make sure that it reads naturally in the new language. This requires a little more effort but can leave the reference disguised as it is not as obviously a reference as it was when it remained in its own language as it did with transposition above. As a result, whatever the purpose of the reference, it might no longer function as it did.

Replacement is another solution – take the troublesome bit out and replace it with something else in the new language and culture, either something that is a reference to something in the new context or some words that aren’t a reference at all but fill in the gap in the text. The problem here is that if you wish to keep the reference, you have to determine what its role was in the first place and then rack your brains to think of an equivalent that will do the same job. This requires analytical skills and a deep knowledge of both cultures.

An additional strategy would be to check to see if there is an established translation. So, if a famous line from a movie is being used as a reference, you have a look to see what the film’s subtitles or dubbing said and use that. This is also useful for, for instance Biblical quotations and similar.

This list is getting long, so although there several other strategies perhaps I’ll conclude it with the strategy nuclear option. Okay, that’s not actually its name, but for a translator it might as well be – omission. Here, you look at the source text, think about the reference, consider the problem and gradually let your head sink into your hands.

Sometimes, nothing can be done but to accept that this reference can’t be treated in such a way that it both does its job and sounds natural in its new environment. Any attempt to make it fit would seem artificial and stand out too much to the reader. Joking aside, it is actually an important skill to be able to determine when discretion is the better part of valour.

In the Discworld series, Pratchett essentially writes satire in a humorous manner and fills it with cultural references. To translate these novels well means to understand how these different elements interact with each other and reproduce them as well as possible so that the new reader experiences the satire, understands the humour and has a chance to appreciate the references. The latter is challenging – some references are clear, some more hidden, and some positively arcane. One of the elements that makes reading Pratchett so rewarding is identifying them and decoding them, and this pleasure needs to be available to the reader of the translation, too.

Terry Pratchett at a book signing. Date and place unknown.
Image: Myrmi / Wikimedia Commons.

Jingo; or, Pojat urhokkaat

Let’s have a look at some examples involving these five strategies. The book I am currently analysing for my research is called Jingo (1997) – a satirical look at nationalism, racism and Othering at a time of war. Its plot follows several groups of characters, some seeking to instigate a war for political purposes, others endeavouring to prevent it. It involves assassination attempts, personal growth, and multiple cultural references to real world events.

The first example involves the most central issue possible, the title itself: Jingo. The storyline of the novel involves a war being whipped up between two nations over an insignificant matter, and nationalism and racism (encouraged by secretive plotters on both sides) bring the nations close to disaster. The English original refers to a (fairly) well-known music hall song from the late 1870s known as MacDermott’s War Song.

It is a profoundly pro-war and nationalistic work that calls upon the British to fight Russia if necessary and recall their role as a Great Power. It includes the following phrase, “We don’t want to fight but by jingo if we do, we’ve got the ships, we’ve got the men, we’ve got the money too!” The phrase ‘by Jingo’ was already in use as a bowdlerised version of ‘By Jesus’ or ‘By God’, but as a result of a contemporary comment by Viscount Sherbrooke, a British politician and this song, the term ‘jingoism’ was born: an extreme form of nationalism accompanied by an aggressive foreign policy.

It clearly isn’t reasonable to expect a modern Finn to understand the connection here, so the translator decided on replacement as the strategy as it was important to reflect as much of the source title’s meaning as possible.

The title was translated as ‘Pojat urhokkaat’ as this has several matching elements. The phrase, although not exact, comes from another late 19th century military song, Porilaisten marssi, where the opening line is “Pojat, kansan urhokkaan” – though here the bravery is associated with the nation, not the ‘lads’. There is another possible side-reference that the translator may well have known about, though more obscure: there is a song from 1993 called Ganjalasta kajahtaa by Pirkka-Pekka Petelius, which is itself profoundly satirical and contains the line ‘pojat urhokkaat hei!’

The translator here has done well to find a culturally significant reference (or two) that functions well as a song title and that serves a similar purpose. Regardless of the actual source of the new reference, the translator’s strategy has worked – a new reference has been created with the same effect on the reader.

As a second example, part of the plot of Jingo involves an attempted assassination of a foreign dignitary, and the way this is written makes it a parallel to the assassination of John F. Kennedy in 1963. One way in which this connection is made clear is the use of similar phrases, one of which is the term ‘lone bowman’, clearly intended to bring to mind the ‘lone gunman’ of the real event.

The Finnish translation used is ‘yksinäinen jousimies’, a direct translation that does not use a standard Finnish translation – based, for instance, on the phrase ‘yhden ampujan teoria’ (the established translation for the ‘lone gunman theory’). The reference is therefore made to stand out a little more through its strangeness, helping the reader to notice that something is there, but at the same time, is not so obvious and clear that it removes all ambiguity.

Another example from the book, this time involving a reference to silent film, involves a senior law enforcer referring to two policemen as ‘the keystones of the Watch’. Readers know that they are both largely incompetent (although the person being spoken to in the story does not), and this completes the reference for those that are aware of the American silent comedy series between 1912 and 1917, Keystone Cops. For many Finns, however, this series is more than likely completely unknown. How does a translator handle such a problem?

On this occasion, the translator has gone for ‘vartioston kulmakiviä’, a direct translation that translates the basic sense but loses the reference. Not too much could be done about this – unless perhaps the translator decided to work the phrase ‘maltti on valtti’ into the text and thereby refer to the two somewhat-less-than-competent policemen from Pikku Kakkonen instead. Here, unlike the direct translation above, the decision was to let the story continue and not risk making the reference too obvious/distracting for the Finnish reader.

A reference probably unknown to Finns.
Image: Wikimedia Commons.

The book also contains references to more modern film and TV. The Mission: Impossible franchise contains the well-known phrase, ‘This message will self-destruct in five seconds.’ This appears in slightly modified form as, ‘This note will self-destruct in five seconds’ in the book when one character receives a message from others, updating him on how the mission is going. The message, therefore, is not carrying out its usual function of setting up the mission at the beginning of the story, but plays a smaller role.

Nonetheless, Pratchett has chosen to use the phrase, so the translator must consider whether it needs adaptation, here opting for “tämä viesti tuhoutuu itsestään viidessä sekunnissa”. Checking the phrase used in Finnish on Netflix reveals that it is rendered as “tämä viesti tuhoutuu viidessä sekunnissa,” effectively the same as the established translation, although here we run into the issue that sometimes the subtitles for film and TV are not the same, either for reasons of space or rights issues, so variants may be possible.

In addition to political matters and film, there are also several references to a British comedian, Tommy Cooper, who died in the early 1980s. He was famous for wearing a red fez while performing and for his catchphrase, ‘Just like that!’ We encounter this in Jingo, when one of the main characters is performing a trick:

‘Donkey, minaret,’ said Lord Vetinari. ‘Minaret, donkey.’
‘Just like that? said a guard.

The first part, spoken by Lord Vetinari, is also important, as it matches the part of a performance where the magician shows the two things that he will make disappear, change places or whatever. The translator has translated the exchange as;

”Aasi, minareetti”, lordi Vetinari sanoi. ”Minareetti, aasi.”
”Ai että tuosta vain?” yksi vartijoista sanoi.

This is a direct translation that makes no attempt to create a reference in Finnish, for, as far as I am aware, the guard’s response is not a well-known catchphrase in Finnish.

However, what is interesting here is that the same character uses the same introductory phrase a little earlier in the book, where he sets up a different trick and says, “Egg, melon! Melon, egg!”, but the translator has there omitted the entire phrase. Perhaps he felt that it sounded strange in that context and opted for omission, merely translating the elements around the statement that set up the trick.

Finally, one of the countries encountered in the story is Djelibeybi. In Discworld, the name is said to be created from the name of the river that flows through the desert, the ‘Djel’, and the fact that the country owes its existence to the life-giving waters makes the nation ‘the child of the Djel’. The source text is alluding to ‘Jelly Babies’, which are British sweets, so this is a very good play on words, but it only makes sense if you know of the product.

One could perhaps try to create an alternative, such as ‘Rio de Oreo’ based upon the historical region Río de Oro (which would retain the idea of a river) and the well-known biscuit brand (something sweet to eat) but would lose the ‘child’ part. Given the difficulty here, the translator has opted for transposition and used the word as it stands, with no alteration to fit Finnish orthography or pronunciation.

***

Translation is rarely as straightforward as it may seem, and if this is true for literature in general, it is especially so for Pratchett’s work. Identifying references and analysing the role they play is at the heart of the task, but then deciding which strategy to use to convey both the reference and its purpose to the new readers needs another level of skill and cultural knowledge.

So, sometimes translators must be creative with their solutions – and be kääntäjät urhokkaat – and sometimes a Djelibeybi can only be a Djelibeybi…carry it across and the job is done, “just like that!”

Damon Tringham

The author (M.Phil.) is a university teacher at the Department of English at the University of Turku. His research focuses on culture- and humour-related issues in the translation of the Discworld novels of Terry Pratchett.

Erään saaren muotokuvaa veistämässä

Mietteitä Pori Laboratory of Play -ryhmään sidotusta taidelähtöisestä tutkimuksestani

Taidelähtöinen tutkimus on joskus luovaa käsityötä.
Kuva: Niko Hakkarainen.

Otanko teesin ja muovaan sille antiteesin? Kirjoitanko tyhjälle paperille hypoteesin, josta muovaan tutkimuskysymyksen? Sitten ritisampsaan luettelon, jota dispositioksi kutsutaan. Mietin metodit ja analyysitavat ja teoreettisen kehyksen.

Tämän suuntaisilla opeilla saatan ohjata graduseminaarilaisia ja näin toimin itsekin. Tämä on kuitenkin vain osa totuutta. Näiden kysymysten ja vastausyritysten, luetteloiden, aineistohallinnan ja analyysimallien sisälle mahtuu monta tapaa tehdä ja toimia.

Taiteen ja tieteen yhdistämisestä on tullut koko tutkimushistoriani punainen lanka. Mitä enemmän asiaa pohdin, sitä luonnollisemmalta se tuntuu. Olen aina ollut kiinnostunut kokemuksesta ja sen moniaistisuudesta sekä sen sitoutumisesta toisaalta subjektiiviseen kehoon, affektiivisuuden piiriin sekä kulttuurilliseen ja muistoista rakentuvaan omaan arkistoonsa.

Erilaiset taidelähtöiset tutkimustavat niin aineiston muodostamisessa, sen analysoimisessa sekä tutkimustulosten esittämisessä liittyvät tutkimuksissani moniaistisen maailman ja sen kokemisen tavoittamiseen.

Kaikki kietoutuu kokemuksen ja etnografian ympärille. Kaikki liikkuu strukturalistisen ja subjektiivisen välillä; siitähän etnografiassa on kyse. Ja minun tämänhetkinen etnografiani on paljolti tutkimusta asioista, jotka eivät puhu; kalat syvänteissään, meduusat rannoillaan, tuulen muovaamat puunrungot, meren hiomat kalliot. Eivätkä vain nämä itsessään vaan nimenoman suhteessa ihmiseen ja kokijaan.

Veistän siis hiljaa ja itsekseni ja tarvitsen monta tapaa tuottaa aineistoja ja lähestyä aineistojani.

Yllä olevassa kuvassa tutkimani saari irrotettuna kartalta ääriviivaksi. Alla olevassa kuvassa merilevästä tekemäni ”paperi”, joka sattumalta on ottanut saaren muotoa.
Kuva: Niko Hakkarainen.

Aina en ole ollut erakko. Moni menetelmistäni on muovautunut osallistamisen merkeissä. Uusia etnografiseen kenttätyöhön sidottuja taidelähtöisiä osallistamisen menetelmiä olen päässyt kehittämään ja testaamaan useassa hankkeessa.

Ensimmäinen oli Elävä Suomenlinna -hanke, jossa tutkimme asuttua maailmanperintökohdetta. Osallistin asukkaita, avovankilan vankeja sekä päiväkodin lapsia yhteisöllisen runouden keinoin havainnoimaan ja pohtimaan suhdettaan ja kokemustaan omasta maisemastaan. Lasten kanssa myös kuvasimme kehyksiin merkityksellisiä paikkoja.

Samoja menetelmiä hyödynsin myöhemmin lähiötutkimushankkeessa Kulttuurisuunnistelu, joka oli osa Ympäristöministeriön rahoittamaa lähiöohjelmaa 2020–2022 ja meidän tutkimuksemme siinä kohdistui kahteen porilaiseen lähiöön Väinölään ja Pihlavaan.

Lähiöhankkeessa menetelmät laajenivat myös pohtimaan äänimaisemia, kadunnimistöön liittyvää kulttuuriperintöä sekä paikkatietoon sidottua kokemuksellisuutta. Osallistavina menetelminä edellisten lisäksi kokeilin muun muassa piiritanssin yhteisöllistä sanoittamista, runovideoiden koostamista sekä freestyle-räpätyn kävelyhaastattelun toteuttamista.

Nyt tutkimaani erään saaren muotokuvaa veistäessäni minun on aika osallistaa itseni taidelähtöisiin menetelmiin, jotka ovat osa aineiston muodostamistani sen analysointia ja lopuksi myös tutkimustulosten julkaisemista.

Meneillään olevassa tutkimuksessani piirrän kokonaiskuvaa Saaristomeren saaresta Borstöstä, johon liittyen minulla on niin autoetnografista kuin biografistakin arkistoaineistoa, representaatioita saaresta niin karttoina kuin kertomuksinakin sekä havainnointiin liittyvää taidelähtöistä multimodaalista aineistoa.

Tässä kohtaa taidelähtöisyyteen liittyy syvästi moniaistinen maailman havainnointi. Aineistoa kokoan kuunnellen, äänittäen, soutaen, kävellen, uiden, piirtäen, kuvaten… Työ on kehollista ja saaren affektiiviseen piiriin asettumista. Aineiston analysoinnissa hyödynnän samaten moniaistisuuteen kiinnittyviä menetelmiä.

Tässä tutkimuksessa menetelmäni kiteytyvät hyvin käsitteeseen omavaraisuudesta. Borstön saari, jossa olen lapsuudestani saakka vieraillut ja asunut pätkittäin sekä itsenäistynyt, on aina edustanut minulle arkielämän omavaraisuutta. Olen saanut siellä tutustua ihmisiin, jotka kalastavat omat kalansa, kutovat omat verkkonsa, takovat omat saranansa…

Minussa tämän saaren omavaraisuus on henkisempää. Olen siellä laulanut omat lauluni, säveltänyt kallioihin lyövät mainingit, kirjoittanut omat runot ja maalannut omat taivaanrannat.

Taidelähtöiseen etnografiseen aineistonmuodostukseen omavaraisuus istuu hyvin. Taide on tapa nähdä ympäröivä maailma, analysoida sitä ja välittää tutkimustuloksia. Sitä ei pidä arvioida taiteena taiteen vuoksi vaan osana tutkimusta. Annan tutkimuskohteeni siis soida, värehtiä, himmertyä, kirkastua, poetisoitua… Sen muotokuva syntyy tutkimalla ja tutkimus syntyy asettumalla moniaistisesti taidelähtöisiin menetelmiin.

Tutkimukseni saari on minun leikillinen laboratorioni. Sen luonnollinen toteutusympäristö on puolestaan PLoP, eli Pori Laboratory of Play, joka on osa Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelman toimintaympäristöä.

Tutkimusavustaja Niko Hakkarainen tallentaa kirjoittajan tutkimusprosessia.
Kuva: Simo Laakkonen.

Laura Seesmeri

Kirjoittaja on kulttuuriperinnön tutkimuksen tutkijatohtori, joka on väitellyt maisemantutkimuksesta. Hän kehittää hankkeessaan PloPin laboratorista taidelähtöisyyttä.

« Older posts

© 2024 Humanistina Porissa

Theme by Anders NorenUp ↑