Turun yliopiston Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelman opiskelijoiden, henkilökunnan ja yhteistyökumppaneiden näkemyksiä kulttuurista, yhteiskunnasta ja yliopistoelämästä.
Tanssityylien kirjo on tämän päivän lavatansseissa laaja. Perinteisten valssin, tangon, humpan ja jenkan rinnalle ovat tulleet latinalaistanssit ja ns. käden ali-tanssit. Kuva: Vesa-Matti Väärä.
Juhannus, keskikesän suloinen juhla, lähestyy kovaa vauhtia. Ainakin täällä länsirannikolla alkaneen kesän sää on ehdottomasti suosinut. Aurinko on paistanut ja helteet ovat hellineet. Juhannuksena suomalaiset vetäytyvät mökeilleen luonnon helmaan juhlimaan yötöntä yötä. Ja, ikävä kyllä, myös humaltumaan ja hukkumaan. Tai he viettävät sen kaupungissa nauttien katujen hiljaisuudesta ja rauhasta. 2020-luvun suomalaiset viettävät juhannusta yhä monipuolisemmin. Yhtenäiskulttuuri on tässä suhteessa kadonnut vuosikymmenien saatossa.
Jos pitäisi nimetä yksi asia, mikä liittyy yhä suomalaiseen juhannusjuhlintaan, se on ehdottomasti lavatanssit. Juhannuskoivut, tyyni järvenpinta, naiset kesämekoissaan, haitari soi vienosti kesäyössä. Mikä olisi suomalaisempi mielikuva juhannuksesta? Se on todellisuutta myös nykyajassa, vaikka moni ehkä ajattelee lavatanssien kuuluvan menneiden vuosikymmenien nostalgiaan.
Suomessa toimii yhä noin 250 tanssipaikkaa, joista osa järjestää tansseja ympäri vuoden, osa vain muutaman kerran kesässä. Pieninkin tanssipaikka järjestää vuoden ainoat tanssinsa nimenomaan juhannuksena. Tanssiharrastajien määrä on tasaisesti kasvanut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. He käyvät tansseissa useana kertana viikossa.
Juhannus on silti ajankohta, jolloin myös vähemmän aktiiviset tanssijat heräävät. Jos käy vain kerran kesässä tanssimassa, se tapahtuu yleensä juuri juhannuksena. Juhannustanssit kruunaavat keskikesän juhlan. Tämä näkyy myös naistenlehtien sivuilla. Juuri juhannuksen alla lehdissä ilmestyy juttuja tyylillä: Näin toimit lavatansseissa.
Juhannuksena pieninkin tanssipaikka järjestää lavatanssit. Uittamon lavalla tanssitaan kesäisin kahtena iltana viikossa. Kuva: Vesa-Matti Väärä.
Ehkä juuri juhannustanssien perinteisyys ja siihen liitetyt vahvat mielikuvat värittävät myös lavatanssien ”brändiä”. Vahva nostalgiapainotus ja ehkä jopa vanhanaikaisuus leimaavat lavatansseja. On totta, että lavatanssien maailmassa on paljon vanhaa, esimerkiksi tanssietiketti on säilynyt hyvin samankaltaisena vuosikymmenestä toiseen. Sen sijaan tanssilajeja on tullut lisää. Perinteiseksi lavatanssien lajeiksi mielletyt valssi, humppa, jenkka, polkka ja tango ovat saaneet rinnalleen keinuvia latinalaisia rytmejä, kuten cha chaata, rumbaa, salsaa ja bachataa sekä vauhdikkaita rock ’n swing tansseja eli käden-ali-tansseja fuskua ja buggia. Silti myös aivan perinteisellä foksilla tanssilavoilla yhä pärjää.
Tanssityylien moninaistuminen näkyy myös orkesterien ohjelmistossa. Vaikka henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että hyvästä tanssibändistä löytyy aina haitari, se taipuu myös muuhunkin kuin Kesäillan valssiin. Suomalainen lavatanssikulttuuri elää ajassa, aivan kuten suomalaisuuskin.
Vuosi 2020 oli tietenkin monelle tanssipaikalle, ilmeisestä syystä, suuri koettelemus. Juhannustansseja ei juuri pidetty missään ja kesäkin meni vähän niin ja näin. Tätä kirjoittaessa tanssikesä 2021 alkaa näyttää jo lupaavalta. Monet tanssijärjestäjät uskaltavat, ainakin varovaisesti, ilmoitella järjestettävistä juhannustansseista sekä loppukesän riennoista. Toivottavasti nämä toiveet toteutuvat.
Viimeksi Suomessa nähtiin näin laaja tanssikielto viime sotien aikana. Kun tanssiminen lopulta vapautui, alkoi suoranainen tanssihurmos. Samanlaisia oireita on jo nähtävissä tässä 2020-luvun versiossa. Artistit, orkesterit ja tanssin ystävät ovat odottaneet puoli vuotta, vuoden ja ylikin, että pääsisivät jälleen lavojen ihanaan ilmapiiriin ja elävän musiikin vietäväksi.
Henna Karppinen-Kummunmäki
Kirjoittaja on filosofian tohtori, kulttuurihistorioitsija ja lavatanssien ystävä, joka on julkaissut tietokirjan Lavatanssien hurma. Keinu kanssani (SKS 2020).
Vuoden 2018 maailmanmestarijoukkue Ranska kaatoi loppuottelussa Kroatian lukemin 4–2. Ranskan valmentaja Didier Deschamps luotti 4–2–3–1-ryhmitykseen. Taktisesti älykkäiden ranskalaispelaajien käsittelyssä tämä muoto muuntui monentyyppisiin hyökkäyskuvioihin.
Artikkelin kuvitus: Pentti Otsamo.
Miesten jalkapallon EM-kisat pelataan kesä-heinäkuussa 2021. Suomalaiskatsojien näkökulmasta nämä eri puolilla Eurooppaa käytävät kisat ovat kutkuttavat, sillä Huuhkajat eli Suomen maajoukkue on ensimmäistä kertaa mukana. Katsomiskokemusta voi virittää entisestään ottamalla selvää jalkapallotaktiikoiden perusteista.
Jalkapallossa huomio keskittyy usein poikkeuksellisiin yksilöihin, ja hyvästä syystä. Jalkapallo on kuitenkin joukkuepeli, jossa valitulla taktiikalla on suuri merkitys.
Hallitseva maailmanmestari Ranska on suosinut 4–2–3–1 -peliryhmitystä (ks. kuva). Sen avulla Lionel Messin kaltaisten pelaajien eli hyökkäyksestä keskikentälle tippuvien kuljetus- ja syöttötaitureiden pysäyttäminen helpottuu. Ranskan maajoukkueessa tässä tehtävässä ovat loistaneet N’Golo Kanté ja Paul Pogba eli peliryhmityksen ”kakkoset”, joiden pääasiallinen pelipaikka sijaitsee toppareiden edessä.
Englannin kielessä älykkäitä toppareiden edessä pelaavia keskikenttäpelaajia ei yleensä kutsuta puolustaviksi (defensive midfielder), koska sana viittaa ensisijaisesti taklaavaan katkojatyyppiin. Puolustavan keskikenttäpelaajan sijaan puhutaan tasapainottavasta keskikenttäpelaajasta (holding midfielder), jolle on ominaista poikkeuksellinen kyky ennakoida pelin virtausta ja sijoittua oikein – entisaikojen liberon tapaan. Kantén pelinlukutaito ja kyky pysäyttää vastahyökkäyksiä mahdollistaa myös rohkean hyökkäyspelaamisen. Ranska saattaakin laittaa juoksuvoimaisen Kantén yksin pelaamaan alimman puolustuslinjansa eteen ja muuttaa peliryhmityksensä vaivihkaa 4–4–2 tai 4–3–3 -muotoon.
Itse asiassa 4–2–3–1 muuttuu usein hyökätessä totaalisesta eli kokonaisvaltaisesta jalkapallossa tuttuihin 4–3–3 tai 3–4–3 muotoihin. Totaalisen jalkapallon mallimaajoukkueita ovat olleet Hollanti ja Espanja. Kyse on ajan ja tilan hallinnasta. Puolustusvaiheessa joukkue antaa vastustajalle vain vähän aikaa rakentaa peliään minimoimalla pelitilan. Kun joukkue menettää pallon, se prässää sitä takaisin koko joukkueen voimin. Yhtäältä vastustaja pakotetaan hätäisiin purkupalloihin kentän sellaisiin tiloihin, jotka puolustajat osaavat ennakoida ja täyttää. Toisaalta vastustajan halutaan menettävän pallon omalla kenttäpuoliskollaan, minkä jälkeen joukkue iskee nopeasti vastaan. Heti riiston jälkeen vastustaja on haavoittuvaisin, sillä se ei ole ehtinyt organisoida puolustustaan.
Hyökkäysvaiheessa puolestaan luodaan aikaa ja tilaa käyttämällä hyväksi kentän leveyttä ja syvyyttä. Pelin rakentelussa luodaan liikkuvia kolmioita ja eteenpäin edetään diagonaali- eli viistosyöttöjen voimin. Pallolliselle pelaajalle tulee tarjota vähintään kaksi syöttösuuntaa. Jotta siirtyminen puolustuksesta hyökkäykseen ja päinvastoin onnistuisi sulavasti koko joukkueelta, olennaisia ovat pelaajien väliset etäisyydet ja siten heidän sijoittumisensa kentällä. Keskikentän keskustassa tulee olla taitureita, jotka eivät palloa hevillä menetä. Taktiikka vaatii puolustajia, jotka osaavat antaa avaavia syöttöjä – näin toki on useissa muissakin nykyfutiksen peliryhmityksissä, kuten Suomen maajoukkueen viime aikoina käyttämässä 5–3 –2 –systeemissä.
Johan Cruyff (1947–2016) edusti Ajaxia ja Barcelonaa niin pelaajana kuin valmentajanakin. Hänen pelikäsityksensä ytimessä oli ajan ja tilan hahmottaminen. Pelaajan tuli oikea-aikaisella liikkumisellaan luoda itselleen ja oman joukkueen muille pelaajille tilaa.
Suomi on Ruotsin tavoin käyttänyt myös 4–4–2 -ryhmitystä. Taktiikassa on monenlaisia etuja. Ensiksikin vastustajan pitää murtaa kaksi neljän linjaa. Toiseksi kentälle muodostuu parivaljakkoja, kuten laitapuolustaja ja laitimmainen keskikenttäpelaaja, jotka voivat auttaa toisiaan niin puolustus- kuin hyökkäysvaiheessa. Kolmanneksi hyökkääjäpari voi saada paljon vahinkoa aikaan, jos heidän aivoituksensa kohtaavat. Toisaalta kaksi keskikentän keskimmäistä pelaajaa joutuu kamppailemaan ylivoimaa vastaan, jos vastustajalla on keskikentän keskustassa kolme pelaajaa. Tällöin toinen kärki tippuu keskikentän avuksi. Siksi kärkipari ei välttämättä pelaa etenkään puolustusvaiheessa rinnakkain vaan peräkkäin. Tässä ryhmityksessä on monia tyylejä. Kun pelaajat eivät ole keskikentällä timanttimuodostelmassa vaan neljän linjassa, laidoissa vilistävät usein nopeat laitajuoksijat eli wingerit.
Peliryhmityksiä on toki monia muitakin kuin edellä on esitetty. Lisäksi pelin aikana muodostelmat alati muuttuvat – etenkin hyökkäysvaiheessa. Televisiokuvissa ennen ottelun alkua esitetyt ryhmityskuviot antavat ymmärtää, että kentän vastakkaisilla laidoilla olevat pelaajat liikkuvat samatahtisesti kuin koneen sylinterit. Katsoja voi kuitenkin pelin virtauksen aikana havaita muutoksia tässä symmetriassa. Esimerkiksi vasen laitapakki osallistuu aktiivisesti hyökkäyksiin, kun taas oikea laitapakki harvoin nousee vastustajan rangaistusalueelle. Tai oikean laidan keskikenttäpelaaja liikkuu toistuvasti kentän keskiosiin, kun taas vasemman laidan keskikenttäpelaaja liikkuu enimmäkseen sivurajaa myötäillen.
Nykyfutiksen peliryhmitykset ja pelityylit erikoistilannekuvioineen myös osoittavat, että niissä on hyödynnetty aiemmin hyväksi havaittuja toimintatapoja. Esimerkiksi kahden tasapainottavan keskikenttäpelaajan rooli muistuttaa epäilyttävästi 1930-luvulla käytetyn WM-ryhmityksen (3–2–2–3) alempia keskikenttäpelaajia.
Ottelut voitetaan yleensä keskikentällä ja siksi on tärkeää, että tällä kentän sektorilla on hyvin peliä ennakoivia, peliä syötöillään taitavasti rakentavia ja maalinteon osaavia pelaajia. Tärkeimmät taito-ominaisuudet koskevat syöttämisen ohella peliasentoa ja ensimmäistä kosketusta. Yksilölliset taito-ominaisuudet mahdollistavat taktiikoiden onnistumisen. Kääntäen: hyvin rakennettu taktiikka mahdollistaa pelaajan taidon kukoistamisen.
Sami Kolamo
Kirjoittaja on Tampereen yliopiston mediakulttuurin dosentti, lukion aineenopettaja ja tietokirjailija, joka on erikoistunut jalkapallotutkimukseen. Vastapaino on äskettäin julkaisut kuvitetun jalkapallotaktiikoiden perusteoksen Jalkapallotaktiikat – ymmärrä futista paremmin. Kirjan tekijäkaartiin kuuluvat Sami Kolamon ohella Tommi Wallenius, Pauli Kallio ja Pentti Otsamo.
Positiivisessa peliasennossa pelaajan vartalo on auki pallon syöttäjän suuntaan niin, että saadessaan pallon hän kykenee viemään peliä eteenpäin esimerkiksi kääntymällä sivulle. Positiivisessa peliasennossa pelaaja hahmottaa asemansa pelikentällä suhteessa vastustajan ja oman joukkueen pelaajiin. Näin hän kykenee näkemään sen, mitä muut pelaajat omista asemistaan näkevät.
Louisianan veistospuisto on olennainen osa taidemuseota. Tekstin kaikki kuvat: Riitta Monto.
Louisianan taidemuseo Humlebækissa Tanskassa ja Italian kansallinen elokuvamuseo Mole Antonelliana Torinossa ovat kulttuurikohteiden aatelia. Molemmat ovat vuodesta toiseen huippusuosittuja.
Louisiana ja Mole ovat erilaisia ja omaperäisiä mutta yhteistäkin niillä on: arkkitehtuuri on erityistä ja toiminnan sisältö kansainvälisesti kiinnostavaa.
Kun historia yhdistyy oivaltavalla tavalla moderniin kulttuuriin, tuloksena on vierailukohde, joka tuntuu kävijästä inspiroivalla tavalla aina uudelta.
Louisianaan ja Moleen mennään viihtymään korkeatasoisen taiteen pariin. Kansainvälisinä kulttuurikohteina ne kelpaavat malliksi näyttämään muille suuntaa.
Louisiana mainittiin esimerkkinä 10. toukokuuta Kulttuuri näyttää suuntaa -webinaarissa, jonka järjesti Kulttuurikampus Turku. Kulttuurikampuksen monen toimijan verkostossa ovat mukana muun muassa Turun yliopisto, Åbo Akademi, Turun ammattikorkeakoulu ja Turun kaupunki. Tavoitteena on lisätä kulttuurialan vaikuttavuutta, alan työpaikkoja ja yrityksiä. Kampuksella pyritään kokeiluihin sekä sisällön, tutkimuksen ja liiketoiminnan uudistamiseen. Alvar Aallon upea Paimion parantola on kohde, jonka uusi elämä kannattaa ottaa seurantaan. Siellä pyritään historiaa arvostaen luomaan jotakin uutta. Paimion parantola -säätiön toimitusjohtaja Henna Helander kertoi webinaarissa toivovansa Aallon arkkitehtonisesti vaikuttavasta kohteesta Tanskan Louisianan kaltaista paikkaa, johon halutaan tulla aina uudelleen.
Louisiana määritellään taidemuseoksi, johon liittyy veistospuisto ja toisinaan veistospuistoksi museon kera.
Helanderin mielestä on tärkeää löytää uusia tapoja käyttää vanhoja rakennuksia. Paimion suunnitelmat vaikuttavat kiinnostavilta, ja kesällä alkaa tapahtua. Avajaisia vietetään 18. kesäkuuta. Alueelle on luvassa arkkitehtuuri- ja luontopolkuja ja piknikpaikkoja. Parantolarakennukseen sisälle on tulossa näyttelyhuoneita ja kiertokävelyjä. Elävän vierailukohteen konseptiin kuuluu luonnollisesti kahvila.
Henna Helander lainasi Alvar Aallon osuvan kuvauksen kulttuurista: “Se ei ole erillinen elämästä irrotettava ilmiö, ei saa olla niin sanottuja kulttuuripiirejä ja elämän erillisiä koristeilmiöitä, vaan kulttuuri on se kudelanka, joka kulkee kaikkien ilmiöiden läpi.”
Toivottavasti uuden elämän myötä Aallon kansainvälisesti kiinnostava arkkitehtuuri houkuttelisi vierailijoita kotimaan ohella myös ulkomailta.
Turusta Paimioon on vajaa 30 kilometriä. Hieman vähemmän kuin Humlebækissa sijaitsevasta Louisianan museosta Kööpenhaminaan. Kunhan pandemia hellittää, Ruotsista pääsee kätevästi matkustamaan paitsi Louisianaan myös Paimioon.
Ilahduin Henna Helanderin Louisiana-esimerkistä, koska tanskalaismuseo on yksi suosikeistani.
Vuonna 1958 rakennettu Louisianan modernin taiteen museo on suunniteltu miljööseen sopivaksi.
Lukuisilla Louisianan-käynneilläni olen kerta toisensa jälkeen vaikuttunut siitä, miten monipuolinen ja elävä kulttuurikohde voi olla. Korkeatasoiset näyttelyt ovat usein yllätyksellisiä, ja paikan tunnelma erityinen.
Kaikenlaiset ihmiset kiertelevät hyväntuulisina näyttelysaleja tai viettävät leppoisaa kesäpäivää vehreässä veistospuistossa meren äärellä.
Laaja museoalue rajautuu mereen.
Taiteeseen tutustuminen onnistuu Louisianassa vaivattomasti. Nykyaikaisen taidemuseon toiminta on tehokasta ja sujuvaa, mikä näkyy kaikessa viestintää myöten. Halusin selvittää taidemuseon kävijäluvut, koronapandemian vaikutukset ja kysyä myös, mikä on museon oma arvio suosion salaisuudesta. Perusteellinen vastaus tuli sähköpostiin alle puolessa tunnissa.
Museon pohjoissiiven Giacometti-salia hallitsee Alberto Giacomettin “Walking Man”.
Kävijämäärä oli jopa koronavuonna 2020 yli 400 000. Se on huikea luku alle kuuden miljoonan asukkaan Tanskassa. Normaalivuonna Louisianassa yleisöä käy miltei tuplasti. Vuonna 2019 vierailijoita oli lähes 760 000. Kiinnostavaa on sekin, että lähes puolet kävijöistä on ulkomaalaisia.
Etualalla Sonja Ferlov Mancoban teos Lintu ja poikanen, joka tunnetaan myös nimellä Äiti ja lapsi.
Vuonna 1958 rakennetun taidemuseon konsepti on selvä. Alusta asti Louisianassa on kuvataiteen ohella tärkeää ollut myös muu kulttuuri: arkkitehtuuri, kirjallisuus, muotoilu ja musiikki. Lehdistöpäällikkö Jan Hybertz Gøricken mukaan Louisiana on saavuttanut aseman yhtenä Euroopan, ja jopa maailman arvostetuimmista näyttelypaikoista. Siksi se pystyy houkuttelemaan niin korkeatasoisia näyttelyitä ja taiteilijoita, että vain harvat museot pystyvät samaan.
Louisiana on harmoninen yhdistelmä rakennus- ja maisema-arkkitehtuuria.
Louisianassa erityistä on myös arkkitehtuuri. Jørgen Bo ja Wilhelm Wohlert suunnittelivat modernin taiteen museon maisemaan sopivaksi. Näyttelysaleista voi ihailla luontoa, ja veistospuistosta on upea näkymä merelle. Louisiana on malliesimerkki toimivasta kulttuurikohteesta.
Veistospuistossa on lupa viihtyä.
Toinen suosikkini on Italian kansallinen elokuvamuseo Mole Antonelliana.
Torinoon on monta hyvää museosyytä tehdä vierailu sitten, kun matkustaminen on taas mahdollista: Upea egyptiläisen taiteen museo. Museo Egizion kokoelmissa on muinaisen Egyptin taide- ja kulttuuriaarteita, joita oli Torinosta vastikään lainassa Amos Rexin näyttelyssä Helsingissä. Tyylikäs automuseo tarjoaa monipuolisesti liikenteen mutta myös muotoilun kulttuurihistoriaa. Torinon käärinliina Pyhän Johannes Kastajan katedraalissa lienee syytä mainita Torinosta puhuttaessa.
Vuonna 1889 valmistunut Mole Antonelliana on Torinon maamerkki ja elokuvakeidas.
Vuodesta 2000 Italian kansallinen elokuvamuseo on sijainnut Torinon Mole Antonellianassa. Kaupungin korkea maamerkki valmistui 1889. Arkkitehti Alessandro Antonelli suunnitteli sen juutalaisten synagogaksi.
Elokuvamuseoksi rakennus soveltuu hienolla tavalla. Museon viisi eri tasoa tarjoavat elämyksiä, joihin voi uppoutua kuin elokuvaan. Olen vieraillut Molessa kaksi kertaa, ja molemmilla kerroilla huomio kiinnittyi samaan: kaikenikäiset ihmiset lapsista nuoriin ja keski-ikäisistä vanhuksiin viihtyivät kohteessa tuntikausia.
Molen kerroksia voi kiertää kuin valtaisaa laboratoriota, joka paljastaa kohteestaan aina vain uutta.
Filmimaailman glamour ja kiehtovuus pääsevät ainutlaatuisessa miljöössä loistamaan, ja elokuvien tärkeä äänimaisema tuodaan museotilaan onnistuneesti.
Alatasanteella voi lojua lepotuolissa ja katsella elokuvia jättinäytöiltä.Museon sisällä on näköalahissi, joka vie 85 metrin korkeuteen Torinon kattojen ylle.
Vanhaan rakennukseen luotu museo on suosittu ja houkuttelee vuosittain satoja tuhansia kaikenikäisiä kävijöitä. Elokuvamuseo on myös Torinon kansainvälisten elokuvafestivaalien järjestäjä.
Fritz Langin Metropolis-elokuvasta (1927) museossa muistuttaa suuri kello.
Modernin museon toimintamahdollisuudet ovat rajattomat. Nämä eurooppalaiset huippumuseot osoittavat kulttuurin valtavan vetovoiman, kunhan toteutus on luova ja sisältö on omaperäinen.
Varsinais-Suomessa suuria odotuksia kohdistuu juuri nyt Paimioon, josta toivottavasti tulee entistä houkuttelevampi kulttuurikohde. Ulkomaiset arkkitehdit ovat tähänkin asti paikalle löytäneet Alvar Aallon innoittamina.
200 000 kävijää on tavoitteena Turkuun suunniteltavalla uudella museolla. Mielenkiintoista nähdä, millainen Historian ja tulevaisuuden museo Turkuun syntyy vuonna 2029.
Riitta Monto
Kirjoittaja on Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori, kulttuurin suurkuluttaja, joka on tehnyt pitkän työuran toimittajana, viimeksi Turun Sanomien päätoimittajana.
Viimeisimmät kommentit