Turun yliopiston Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelman opiskelijoiden, henkilökunnan ja yhteistyökumppaneiden näkemyksiä kulttuurista, yhteiskunnasta ja yliopistoelämästä.

Avainsana: Matkailu

Porin humanisti Englannissa

Vuoden 2016 syksyllä Porista lähti varsinainen miehitys opiskelijoita valloittamaan maailmaa Turun yliopiston nimissä. Vaikka Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmallamme on hieronut sopimuksia muutaman eurooppalaisen yliopiston kanssa, me porilaiset päätimme kahmaista vaihtopaikat turkulaisten käsistä – ja hyvä niin; pitäähän Porikin olla edustettuna. (Voitte toisin vain kuvitella sitä vaikeutta, kun yrität selittää opiskelutilannettasi englanniksi! ”I study in University of Turku, but not in Turku, I mean I study in this town called Pori but in University of Turku” tai ”I’ve studied journalism in University of Tampere cos in my uni town Pori there’re like y’know four different universities in one campus and you can take courses from those universities and…” Uskon, ettei kukaan loppujen lopuksi tajunnut minun opiskeluistani yhtään mitään, hehhe.) Minä sitten päädyin valloittamaan Englantia, tarkemmin sanottuna Coventry -nimistä kaupunkipahaista, joka sijaitsee Britannian navassa, Birminghamin vieressä. Lisäksi olin ensimmäinen Turun yliopiston opiskelija, joka Coventryyn päätyi, joten toimin niin koekaniinina että Turun yliopiston edustajana. Alkumetrit olivat kivikkoiset, mutta polun päästä löytyi kaikki (jos ei enemmän), mitä toivoinkin!

Jokunen humanistikollegani onkin jo tässä blogissa kirjoitellut siitä, miksi vaihtoon kannattaa lähteä ja kuinka kyseinen prosessi oikeastaan toimii. Näinpä ollen, ajattelin itse kertoa hivenen omasta kokemuksestani ja täten samalla kenties saan teidät lukijat vakuuttuneeksi siitä, ettei tällaista mahdollisuutta kannata missata! Yksin vieraaseen maahan lähteminen jännittää aina, mutta ei tässä elämässä pitkälle pääse, jos antaa tuon jännityksen selättää. Vaihtoon kannattaa lähteä, jos on yhtään halua poistua omalta mukavuusalueelta, kokea uutta tai ylipäätään halua vaihtaa maisemaa. Ja jos ei muuta saa vaihdosta irti, niin voi ainakin tulla takaisin kotiin todeten, että Suomi on juuri se oikea maa sinulle. 😉 

Warwick Castle

 

“It was bombed back in the day, it’s ugly – but it feels like home”

Matkani alkoi syyskuun loppupuolella. En tiennyt Coventrystä paljoakaan, eikä lukemani kommentit olleet erityisen houkuttelevia: Coventry oli äänestetty yhdeksi Britannian rumimmaksi kaupungiksi, se oli toisen maailmansodan aikana pommitettu maantasalle ja uudelleenrakentaminen oli jätetty puolitiehen, eikä kaupungissa löydy muuta nähtävää kuin katedraalin rauniot. En siis odottanut saapuvani brittiläiseen unelmakaupunkiin. Lisäksi olin joutunut takkuilemaan Coventry Universityn kanssa vaihtohakuprosessin aikana, joten mieltä varjosti jo matkan alussa negatiiviset kokemukset ja mielikuvat tulevasta kotikaupungistani ja yliopistosta. Mutta niinhän sitä sanotaan, että pohjalta ei pääse kuin ylöspäin.

Coventry katedraalin rauniot olivat niitä harvoja merkkejä maailmansotaa edeltävästä ajasta.

Saavuin Coventryn juna-asemalle Birminghamista aurinkoisena lauantaipäivänä. Ensinäkemältä ei se kaupunki niin pahalta vaikuttanutkaan. Olihan se vähän 60-luvulle jämähtänyt, mutta oli sen katukuvassa myös oma charminsa. Katedraalin tornia tähystellen löysin tulevan kotini: harmaan kivikauhistuksen, joka sisäpuolelta kuitenkin näytti viihtyisältä. Asuntola oli hall -mainen rakennus eli toisin sanottuna asuin viisikerroksisessa sokkelossa, jonka käytävät olivat täynnä huoneita. Näin ollen ‘kämppikseni’ olivat siis kaikki nuo viidessä kerroksessa asustelevat ihmiset, joiden kanssa jaoin alakerran yhteiset tilat ja opiskeluhuoneet, söin samassa paikassa (vuokraan kuului aamupala ja päivällinen, joka tarjottiin yliopiston ’ruokalassa’), ja lisäksi lähiasukkien kanssa jaoin myös pienen keittiön ja kylpyhuoneen (mikä toisin ei ollut erityisen mielekäs kokemus). Kommuunihenki oli siis kohdillaan ja yksinäiset hetket olivat kaukainen muisto. Suomalaiselle introvertille tämä saattaa kuulostaa painajaismaiselta, mutta omaan rauhaan pääsi helposti vain sulkemalla oman huoneen oven.

Etukäteen murehtiminen kuuluu asiaan. Omassa tapauksessani murheet olivat turhia. Vaikka sitä tulikin maksettua itsensä kipeäksi yliopistoasuntolasta, en olisi parempaa vaihtoehtoa voinut löytää: asuntolasta yliopistorakennuksiin saattoi kävellä hetkessä, mutta niin saattoi myös lähipubeihin, keskustaan tai vaikka vanhaan tuttuun Ikeaan. Kaikki tarvittava oli lyhyen kävelymatkan päässä, eikä kulkemisesta tarvinnut maksaa lanttiakaan – ellei sitten lähtenyt tutustumaan muihin englantilaisiin kaupunkeihin. Coventrysta on lyhyt matka moniin suurkaupunkeihin, ja sitä tuli reissattua niin Manchesteriin, Oxfordiin, Warwickiin, Birminghamiin kuin Lontooseen. Coventryssa pysyminen ei kuitenkaan ollut “no no” – yliopistokaupunkina Coventrysta löytyi toimintaa ja viihdettä joka viikko. Loppujen lopuksi Coventry olikin minulle nappivalinta, alkupeloitteluista huolimatta.

Bridge of Sighs, Oxford.

Oxfordilaista katuloistoa.

Lontoon Winter Wonderland.

Studying, not studying, studying…

Vaihdon yhtenä tarkoituksena on kokea ulkomailla opiskelu vieraalla kielellä. Alussa saattaa mietityttää, kuinka hyvin tulee pärjäämään ja kuinka haastavaa ja erilaista opiskelu vaihtokohteessa on verrattuna oman kotiyliopistoon. Vaihto tapahtuu tietyn aineen nimissä eli esimerkiksi omassa tapauksessa lähdin vaihtoon mediatutkimuksen puolelta, jolloin päädyin opiskelemaan Coventryssa Media and Communicationia. En siis ollut aikaisemmin opiskellut mediatutkimusta kotimaassa, mutta taustalla löytyi Tampereen avoimessa yliopistossa suoritetut journalistiikan ja viestinnän perusopinnot. It turned out, että Media and Communication onkin melkein sama asia kuin suorittamani journalistiikan opinnot ja monet luennoilla käymämme teoriat ja asiat olivat minulle vanhaa tuttua aihetta! Sainkin seminaareissa loistaa omalla Suomesta saadulla tietämykselläni. 😉

Se, minkälainen opiskeluputki sinulla on vaihdossa edessä, riippuu täysin yliopistosta, johon päädyt. Yliopistojen luonne vaihtelee paljon riippuen maasta, mutta myös maan sisällä yliopistot voivat painottaa eri metodeihin, vaikka kaikki kulkisivat samalla ”university” nimellä. Jo hakuprosessin aikana minulle selvisi, että Coventry University on kuin suomalaisen yliopiston ja ammattikorkeakoulun sekoitus eli paljon käytännönläheisempi ja ammattiin painottavampi kuin Suomen yliopistot. Coventry Universityssa on teoriapainotteisia kursseja ja käytäntöön painoittavia kursseja. Oman teoriapainotteisen taustani vuoksi sain opiskella vain näitä teoriakursseja, joita loppujen lopuksi oli yhden lukukauden vaihto-oppilaalle tarjolla vain kaksi kappaletta. Luentoja oli ‘hurjat’ kaksi kertaa viikossa ja yhdestä kurssista sai 10 opintopistettä, mikä Suomen kaavassa on paljon, kun meillä kandidaatin tutkielmasta ja sen seminaareista saa yhteensä saman määrän opintopisteitä. Tästä voittekin jo tehdä seuraavan päätelmän: vaihtoni Coventry Universityssa oli vähemmän opiskelemista, enemmän uusien ihmisten seurasta nauttimista sekä maahan ja sen kulttuuriin tutustumista. Ne vähäiset luennot olivat kuitenkin mielenkiintoisia ja luennoitsijat innostavia, mutta muuten eivät eronneet paljoa kotimaan opetuksesta. Lopputöinä tuli muutama essee kirjoitettua ja ”viraali”video luotua, mutta sitä enemmän vaihdosta sain uusia elämyksiä ja hyviä ystäviä. Älkää toki ymmärtäkö väärin, lähdin vaihtoon ihan opiskelumielessä, mutta joskus kohtalon tähdet näyttävät eri suuntaan. Kyllähän minä kyseiseltä reissulta opin paljon, mutta se on kiisteltävissä paljonko tuosta oppimastani tapahtui yliopiston penkillä.

Ulkona tuli käytyä kerran jos toisenkin. Kuvacrediitit kuuluvat JJ’s klubille. 

“The world is a book and those who do not travel read only one page.”

Löysin yllä olevan mukavan kliseisen lainauksen jostain hipsterisivulta ja totesin itsekseni, että siinäpä on hyvä lausahdus kuvaamaan myös vaihtoa (Pyhä Augustinus kuulemma näin joskus tokaissut). Vaihto avartaa ja kasvattaa. Vaihtokokemus saattaa avata ovia, mutta ennen kaikkea se on sinulle itselle mahdollisuus oppia niin itsestä kuin muista. Vaihto on kansainvälisyyden huipentuma: tutustut ihmisiin ympäri maailmaa, jolloin stereotypioita niin kaadetaan kuin tuetaan. Kaiken kukkuraksi sinulle tarjotaan rahaa siitä, että ryhdistäydyt ja lähdet muualle kotiyliopistostasi ja kotimaastasi! Itse en olisi voinut parempaa kokemusta toivoa ja kieltämättä kotiin lähtiessä harmitti, että visiittini oli lyhyet kolme kuukautta. Toisaalta ihmiset, jotka jakoivat kokemukset kanssani, myös avustivat kyseisten kokemusten rakentamisessa, ja ilman heitä olisi saattanut tulla orpo olo.   

Coventryssa opin monia asioita, joista osan ajattelin tällaisena opettavaisena lopputiivistyksenä jakaa teidän kanssa:

  1. Älä usko, mitä internetissä kommentoidaan – äläkä varsinkaan anna kommenttien lannistaa sinua jo etukäteen! Koe ja näe itse, ja sitten vasta tee omat päätelmäsi ja arviosi. Kauneus on katsojan silmissä.
  2. Kaupunki yksinään ei rakenna vaihtokokemusta, vaan se mitä itse teet, vaikuttaa viihtyvyyteesi. Jos en olisi löytänyt yhtä upeita ihmisiä kuin vaihdossa kohtasin ja jos en olisi ottanut kaiken irti vaihtoajastani, ei sillä olisi ollut väliä, missä loppujen lopuksi olisin vaihtoaikani viettänyt. 
  3. Kaikki on kiinni omasta asenteesta. Ota itseäsi niskasta kiinni ja uskaltaudu! Lopputulos saattaa olla vaivanarvoista.  
  4. Harvat tietävät Suomesta yhtään mitään. Monet kysyvät mistä olet kotoisin, mutta jos et ole Helsingistä, saat vain hämmentyneitä katseita. Maailmalla liikkuu kuva maasta, jossa asuu ehkä sata ihmistä, jossa on kylmä ympäri vuoden ja jossa kaikilla ihmisillä on vaalea tukka ja siniset silmät. Ruotsalaiset sanovat, ettemme ole skandinaaveja ja muut sanovat, ettei joulupukki oikeasti asu Suomessa. Minä tein sitten urotyötä näiden väitteiden kaatamiseksi (ignorataan nyt hetkeksi tuo, että ruotsalaiset ovat aivan oikeassa – olemmehan me sydämeltä skandinaaveja), ja sitä se vaihto oikeastaan on – lähetystyötä, jossa levitetään sanaa omasta kulttuurista. Se jäänee nähtäväksi, kuinka hyvin itse onnistuin työssäni. 🙂   

Kulttuuriperinnön pääaineopiskelija Meri-Tuuli Suorsa

Ekskursio Firenzessä oli mieleenpainuva matka italialaiseen kulttuuriin, puutarhojen saloihin ja itseeni!

duomo-view

 

Olin juuri aloittanut opintoni Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa, Turun yliopistossa, Porin yksikössä ja oli vuosi 2014. Olin hieman jo tutustunut saman vuosikurssin opiskelijoihin ja kävimme yhteisiä perusopintoja. Kahden luennon välissä muutama opiskelija puhui siitä kuinka hienoa on kun he lähtevät yhdessä Firenzeen marraskuussa. Kuuntelin ihaillen ”oi, olisipa ihana päästä itsekin matkalle”. Kyselin heidän matkasuunnitelmistaan ja ilmeni, että kyseessä on koulutusohjelmamme sivuaineen kulttuuri ja elämysmatkailun kurssi, johon sisältyy ekskursio Firenzeen. Innostuin välittömästi, kun kuulin, että matkalle saa kaiken lisäksi tukea koulutusohjelmalta, joka kustantaisi lähes kokonaan lennot ja majoittumisen! Innostumisesta huolimatta matkustaminen kuitenkin myös jännitti minua todella paljon, sillä se olisi ensimmäinen matkani jonka lentäisin yksin ja myös ensimmäinen matka ilman läheisiäni. Opiskelijatoverini olivat mukavia, mutta en tuntenut heitä juuri lainkaan.

img_7527

Lähtöpäivä oli käsillä ja opiskelutoverini olivat menneet Firenzeen jo päivää ennen minua. Matkustin linja-autolla Porista Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Matka ei kuitenkaan sujunut mutkitta! Linja-autoa tuli vaihtaa Espoon Ikean pysäkillä, mutta lentoasemalle menevää linja-autoa ei näkynyt. Aloin jo hieman panikoida, vaikka minulla oli vielä reilusti aikaa. Linja-auto loppujen lopuksi saapui, mutta sen lasinpyyhkijät olivat rikki ja ulkona satoi räntää. Linja-auto ajoi toista linja-autoa vastaan, jotta vaihto ehjään linja-autoon pystyttäisiin tekemään. Kauhulla tuijotin kelloani, minulla olisi enää 30 minuuttia aikaa päästä kentälle, jotta laukkuni ehtisi ruumaan. Saimme onneksemme vaihdettua linja-autoa ehjään linja-autoon, mutta aikani oli todella kortilla! Katson kelloa ja etäisyyttä puhelimen GPS:stä, oliko minulla mitään mahdollisuutta ehtiä?! Kun linja-auto vihdoin saapui terminaalini eteen, juoksin matkalaukun kanssa lähtöselvitystiskille. Ehdin juuri ja juuri, sillä minulle jäi kuusi minuuttia aikaa! Tuskin koskaan ei sydämeni ole tykyttänyt sillä tavoin kuin sillä hetkellä. Näin jo kauhukuvia siitä, kuinka joutuisin keksimään, miten saan maksettua tukirahat takaisin koulutusohjelmalle.

Päästessäni kansainväliselle puolelle ei minua huolestuttanut lentäminen enää yhtään! Frankfurtissa oli koneen vaihto ja aloin uudelleen jännittämään, mitä jos opiskelijatoverini eivät olekaan tulleet Firenzen lentokentälle minua vastaan, vaikka niin sovimme. Miten löytäisin majapaikkamme?

           img_7463

Opiskelijatoverini olivat kuin olivatkin minua vastassa ja humanistille tyypilliseen tapaan hyvin jo italialaisella viinillä marinoituja 😀 <3

Opiskelijatoveriemme kanssa vuokrasimme siis viikoksi katto huoneiston aivan Firenzen keskustasta. Majoituspaikkaamme sisältyi upea kattoterassi, josta oli hienot näkymät Firenzen keskustan ylle.

Ekskursiopäivät olivat mukavia ja paljon antavia, mutta sen vuoksi myös erittäin kiireisiä ja uuvuttavia. Maisemantutkimuksen professori Maunu Häyryselle paikka oli entuudestaan tuttu ja hän vei meitä mitä upeampiin puutarhoihin.

boboli    boboli-italy-2    villa-gamberaja-3

Jokainen oli tehnyt ennakkotehtävät ekskursiolle, jossa jokainen esitti vuorollaan jotain Firenzen alueen maisemaan tai kulttuuriin liittyvää. Esityksiä oli niin puutarhoista, arkkitehtuurista, ruokakulttuurista kuin myös matkailun vaikutuksista ja turismista.

 

statue

Iltaisin nautimme keskenämme italialaisesta kulttuurista käymällä syömässä ja ostoksilla.

img_7591                   

img_7439

Matka oli kaikin puolin antoisa ja mieleenpainuva. Opimme matkan aikana paljon niin Firenzestä, puutarhoista, italialaisesta kulttuurista, matkailusta kuin myös toisistamme ja itsestämme.

Muistelen edelleenkin matkaa yhtenä hienoimpana kokemuksena opiskeluaikanani ja olen iloinen siitä, että uskaltauduin lähtemään mukaan!

 

Dunia Toropainen

Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen opiskelija, Turun yliopisto.

 

Muiden KTMT:n opiskelijoiden parhaita muistoja opiskelujen ajalta:

Miksi KTMT?

Miksi hain Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmaan? Miten päädyin Turusta Poriin opiskelemaan?

Vastaus on helppo. Koska tämä koulutusohjelma on ainutlaatuinen, ja sen pää- ja sivuaine vaihtoehdot yhdistävät omat mielenkiintoni täydelliseen pakettiin (historia, maantieto, matkailu, kulttuurit, museot). Eikä Pori ole missään tapauksessa mikään miinuspuoli, ennemminkin pienemmällä opiskelijapaikkakunnalla opiskelu on antoisampaa kuin valtavissa keskuksissa. Onpahan (olevinaan) enemmän aikaa opiskeluun kun aktiviteetteja on hieman vähemmän.

Orientaatioviikko 2015, uusien fuksien tuutorina.

Lukio ajoistani on vierähtänyt jo muutama vuosi, mutta muistan sen paineen joka syntyi pikkuhiljaa yo-kirjoitusten lähestyessä ja tulevaisuuden suunnitelmia piti alkaa suunnittelemaan. Valmistuin Kaarinan lukiosta keväällä 2012, mutta Poriin päädyin vasta 2014. Siinä välissä tuli vietettyä villejä vuosia kämppiksen kanssa Turun keskustassa ja myös omassa yksiössä. Nämä vuodet eivät kuitenkaan olleet ilman suunnitelmia, sillä jo lukiossa olin päättänyt lähteä Poriin kun löysin tämän koulutusohjelman Studia-messuilla käydessäni. Olin käyttänyt lukemattomia tunteja etsiessäni eri korkeakoulujen tarjonnasta jotain mikä olisi sytyttänyt kipinän, mutta mikään ei tuntunut oikealta. Olin hakemassa myös Turun yliopistoon lukemaan maantietoa, mutta heti yo-kokeiden perään paksujen pääsykoekirjojen lukeminen ei kovin paljoa innostanut joten jätin menemättä. Olen innokas matkailemaan ja ehkä osittain kulttuuri- ja elämysmatkailun sivuaine mahdollisuus oli naula siihen arkkuun joka sai minut hakemaan KTMT:lle. Myös opiskelu Porin yliopistokeskuksessa, jossa on mahdollisuus ottaa sivuaineita muista yliopistoista avaa mahdollisuudet niin moniin eri suuntiin.

En kuitenkaan ensimmäisellä kerralla hakiessani päässyt sisään, sillä sisäänotto tavat olivat erilaiset ja vaikka silloinkaan ei ollut  pääsykoetta, otettiin sisään vain todistuksen perusteella. Ilmeisesti valitsijat eivät halunneet ottaa opiskelijaa jonka arvosanat vaihtelivat A:sta E:hen. Hain kuitenkin myös Turun ammattikorkeakouluun Kestävän kehityksen linjalle jonka pääsykokeen läpäisin ja pääsin sisään. Vuosi ammattikorkeakoulussa opetti  ja kasvatti minua paljon, mutta en kokenut ympäristösuunnittelijan ammattia kuitenkaan ihan omakseni joten hain KTMT:lle vielä uudestaan. Tällä kertaa sisäänottotavat olivat muuttuneet ja lisäksi oli tullut motivaatiokirje, jonka perusteella eroteltiin ne opiskelijat jotka todella ovat motivoituneita ja halukkaita tulemaan koulutusohjelmaan ja pysymään siellä. Sitä kun on vaikea seurata pelkistä todistuksista kun ihmiset hakevat vähän mihin sattuu. Eli hain Poriin keväällä 2013 ja kesällä sain tietää päässeeni sisään! Voi sitä onnen päivää!

 

Siitä huolimatta että kulttuuriperintö tuntui kutsumukselta ja olin äärimmäisen onnellinen sisäänpääsystä, päätin lykätä aloittamista vielä vuodella syksyyn 2014. Suoraan lukiosta korkeakouluun jatkaminen (ja kämppiksen kanssa asuminen) oli ottanut sen verran voimille, että halusin pitää vielä välivuoden, tehdä töitä ja asua yksin Turun keskustassa. En ollut henkisesti vielä valmis lähtemään 120 kilometrin päähän ja jättämään perhettä ja ystäviä taakseni. Vuoden päästä olikin jo mielipiteet muuttuneet ja olin tyytyväinen että pääsin pois tutusta ympäristöstä.

Muutto Poriin syksyn 2014 alussa onkin oma lukunsa. Olin koko alkuvuoden jättänyt asuntohakemuksia Porin YH-asunnolle joka välittää opiskelijasuntoja, mutta mitään ei kuulunut joten päätin etsiä yksityisen kautta. Vuokrataso on Porissa hyvin alhainen joten sinänsä sillä ei ole mitään väliä vuokraatko opiskelija-asunnon vai yksityisen. Olin kuitenkin Espanjassa juuri sen kriittisen ajan kun asuntoja olisi pitänyt mennä katsomaan joten laitoin isäni asialle ja hän hankki asunnon puolestani, kiitos 😀 Asunto oli vain muutaman sadan metrin päässä Yliopistokeskuksesta ja väliin oltiin rakentamassa suurta kauppakeskusta joten olin erittäin tyytyväinen. Muutin asuntoon vain kaksi päivää ennen orientaatioviikon alkua, enkä ollut koskaan aiemmin edes käynyt Porissa. Onneksi olin kuitenkin asunut yksin jo useamman vuoden joten se ei tuntunut enää niin pelottavalta, mutta oli outoa kun ei tuntenut ketään. Tein pienen kävelykierroksen Yliopistokeskuksen ympäri että osaan paikalle maanantai aamuna, mutta muuten aika meni asunnon ja tavaroiden järjestelyssä.

Onneksi olin jo kerran kokenut uuden koulun aloittamisen niin tavallaan tämä oli jo tuttua sen puolesta. Odotin innolla uusia tuttavuuksia ja opiskelijabileitä. Opiskelijabileitä sainkin odottaa kauemmin kuin kuvittelin, sillä meillä ei kovin paljoa ohjelmaa ollutkaan orientaatioviikon virallisten osuuksien lisäksi (tämä on onneksi korjattu myöhempinä vuosina). Mutta ystäviä sain heti! En osannut odottaa saavani niin hyviä ystäviä heti ensimmäisellä viikolla, saati sitten ensimmäisenä päivänä. Viikon aikana tuli Porin kaupunkikin paremmin tutuksi ja kun kurssit lähtivät käyntiin, meni ensimmäinen syksy hujauksessa. Nyt mennäänkin jo kolmatta vuotta ja keväällä on jo kandin paperit käsissä. Onneksi ei vielä tarvitse lähteä Porista sillä jatkan suoraan maisteriksi vielä muutaman vuoden.

En vaihtaisi näitä vuosia Porissa mihinkään ja olen erittäin tyytyväinen koulutusohjelmamme opetuksen tasoon, henkilöstöön, ainejärjestötoimintaan ja Yliopistokeskuksen yhteistyömahdollisuuksiin sekä Porin opiskelijakulttuuriin! Opiskelu on kyllä elämän parasta aikaa!

Ohessa vielä muidenkin opiskelijoidemme ajatuksia siitä miksi hakivat meille, hyviä katseluhetkiä 🙂

Petra Nikula, kulttuuriperinnön pääaineopiskelija ja opiskelijoiden ainejärjestö Kulma ry:n puheenjohtaja.

Tervetuloa!

Petra Nikula, kulttuuriperinnön tutkimus.

 

© 2024 Humanistina Porissa

Theme by Anders NorenUp ↑