Turun yliopiston Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelman opiskelijoiden, henkilökunnan ja yhteistyökumppaneiden näkemyksiä kulttuurista, yhteiskunnasta ja yliopistoelämästä.

Kategoria: vaihto-opiskelu

Luonnonläheinen vaihtokokemus Kanadassa

Minulle vaihtoon lähteminen oli lähes itsestäänselvyys koko yliopistourani ajan. Siinä vain kesti muutama vuosi ennekuin oli mahdollista lähteä, sillä kaikki muut velvollisuudet oli tehtävä ensin. Ei siis ole lainkaan liian myöhäistä lähteä vaihtoon viimeisinä maisteri-opiskelu vuosina jos minulta kysytään. Itse asiassa se tuo paljon enemmän vapautta, sillä itselläni oli jo kaikki pakolliset kurssit ja sivuaineet suoritettu ja lähdin vaihtoon vain oppimaan elämästä ja kaikesta mikä itseäni kiinnosti, eikä tarvinnut välittää, saako niistä kokonaista sivuainetta tai saako korvattua jonkin pakollisen kurssin. Sain ottaa mitä vain kursseja kunhan ne liittyvät opintoihini jotenkin ja opettajat hyväksyvät ne.

Kanada oli selvä valinta, sillä olin haaveillut sinne pääsemisestä jo lukiosta asti. Myös British Columbian provinssiin oli pakko päästä, sillä rakastan vuorimaisemia ja vihreyttä. Hain alun perin kolmeen eri yliopistoon, mutta pääsin lopulta pienten mutkien kautta University of Northern British Columbian (UNBC) yliopistoon Prince Georgen kaupunkiin.

North2north vaihto on hieman erilainen hakemusprosessiltaan kuin perinteinen Erasmus-vaihto. Hakuprosessi alkaa aina marraskuussa seuraavaa lukuvuotta varten ja prosessissa kestää puolisen vuotta. Paperit kiertävät ensin yliopiston kautta opetusministeriöön ja sitten vasta pääset hakemaan varsinaisesti kohdeyliopistoon. Pinna pitää olla pitkä, sillä välillä odotus voi tuntua pitkältä ja vaihtoyliopistoon viestittely ei aina suju niin sulavasti kuin toivoisi. Suosittelen myös asumisvaihtoehtojen hintalaskentaa, vaikka kampus oli Prince Georgessa ehdottomasti paras, sillä kaikki asuivat siellä ja muuten olisi ollut vaikea tavata ystäviä niin usein. Ruokaakaan ei itse tarvinnut valmistaa, kun kampuksen ruokala oli avoinna 5-22 ja syödä sai niin usein kuin halusi, sillä ruokailu oli etukäteen maksettu koko lukukaudelta.

Prince George oli yllättävän pieni kaupunki, vähän jopa huonolla maineella, vaikka yliopisto oli pohjois- British Columbian parhaita. Kaupunki on kuuluisa korkeasta rikollisuusasteestaan ja viime vuosina siellä on kasvanut myös kodittomien määrä, johtuen provinssin suurista metsäpaloista, jotka ovat ajaneet ihmisiä pois kodeistaan. Mitään tästä ei kuitenkaan yliopistolla huomannut, sillä se sijaitsee keskustan ulkopuolella metsänreunalla ja kukkulan päällä. Siellä on vieressä myös kaikki kampuksen opiskelija-asunnot, jossa me kaikki vaihto-opiskelijat asuimme. Se huonopuoli UNBC:ssä oli, että kampus on tosiaan eristyksissä muusta kaupungista ja vaikka busseja kulkee, tulee kampuksella välillä tylsää. Talvi on kuitenkin kylmä ja pimeä eikä huvita kauaa matkustaa kaupungille. Kampuksella oli onneksi oma pubi, mutta sekään ei ollut auki kuin korkeintaan kahteentoista illalla, useimmiten vain kymmeneen. Kotiudun itse helposti uuteen paikkaan eikä UNBC ollut poikkeus. Saapuminen ei tosin ollut yhtä sulavaa kuin olisi voinut odottaa, mutta liekö syynä se, että saavuin uuden vuoden aattona eikä kampuksella ollut juuri ketään. Löysin itse shuttle bussin, joka vei minut lentokentältä suoraan kampukselle. Onneksi kampuksella oli toinen eksynyt opiskelija etsimässä asuntoaan, muuten olisin varmasti ollut hukassa. Sain kämppikseni vasta melkein viikon kuluttua omasta saapumisestani ja ehkä siksi kotiutuminen oli helppoa, kun sai ensin itse rauhassa tutustua asuntoon. Ystäviä sain ekoiksi päiviksi kampukselta muista vaihto-opiskelijoista, jotka olivat tulleet yhtä ajoissa kuin minä. Olin liittynyt Facebookissa etukäteen kampuksen kansainvälisyysryhmään ja huutelin siellä seuraa uudeksi vuodeksi. Suosittelen!

Loppujen lopuksi vaihto-opiskelijoita ei UNBC:ssä ollut keväällä kuin viitisentoista, mutta meistä tuli erittäin tiivis porukka. Meille järjestettiin oma lyhyt orientaatio yliopistoon ja pääsimme tutoreiden kanssa kiertämään vähän kaupungilla. Muuta ohjausta ei sitten paljon ollutkaan. Onneksi kansainvälisyystoimistossa oli avuliasta henkilökuntaa ja opasti kurssienvalinnoissa, sillä itse jouduin tekemään aika paljon muutoksia learning agreementtiini, olin valinnut liikaa kursseja. Kanadan 3 opintopistettä vastaa 6 suomalaista opintopistettä, joten valitsin vain neljä kurssia kevääksi. Nekin olivat yllättävän työläitä verrattuna suomalaisiin kursseihini Lukemista ja kirjoittamista oli joka viikko. Opin kyllä paljon ja opettajat olivat todella hyviä. Kaikilla kursseilla oli myös yksi tai useampi vaihtokaveri ja tutustuimme kurssitöiden aikana myös moniin paikallisiin opiskelijoihin.

Kevään kolme ja puoli kuukautta meni tooodella nopeasti, mutta paljon ehti tehdä ja nähdä. Matkustimme eripuolilla provinssia kevään aikana, kävimme laskettelemassa ja vaeltamassa. Se hyväpuoli Prince Georgessa on, että se sijaitsee aivan vuoriston vieressä ja Jasperin kansallispuistoon oli vain kolme tuntia! Opimme myös paljon alueen alkuperäiskansojen kulttuurista, tavoista ja luontokäsityksestä. Oli myös upeaa huomata ja kuulla kuinka paljon alkuperäiskansojen kohtelu on parantunut Kanadassa viime vuosina, vaikka työtä vielä on paljon. Suomi voisi ottaa myös mallia saamelaisten kohteluun, esimerkiksi matkailun saralla.

Kotiinpaluukaan ei sujunut ihan ongelmitta. Suosittelen lukemaan aina lentolippujen pienen präntin sähköposteissa, sillä itse en ollut huomannut että vaikka minulla on vain lyhyt välilasku Seattlessa (Yhdysvalloissa) tulee minun hommata viisumi. No ei sitä ollut, kun menin lähtöselvitystä tekemään, enkä ehtinyt sitä ajoissa saamaan, että olisin päässyt lennolle. Muita lentoja ei mennyt samana päivänä, joten en päässyt myöskään jatkolennolle ja jouduin ostamaan kokonaan uudet lentoliput seuraavalle päivälle. Suomeen paluu meni muutoin melko mutkattomasti, sillä palasin keskelle vappuhulinoita ja sen jälkeen aloitin toukokuun alussa harjoittelupaikassani. Ikävä ystäviä kohtaan kyllä jäi, mutta soittelemme ja viestittelemme edelleen ahkerasti ja yksi on tulossa pian tervehtimään minua tänne Suomeen. Toivottavasti itsekin pääsee pian matkustamaan heidän luokseen ympäri maailmaa.

Lisää tietoa north2north vaihdosta voit lukea omasta vaihtoblogistani osoitteessa https://partofpetra.wordpress.com/2019/06/07/north2north/  sekä University of the Arcticin sivuilta https://education.uarctic.org/mobility/about-north2north/ 

Toivottavasti sinäkin pääset vaihtoon sinne, minne haluat ja pääset toteuttamaan omia unelmiasi!

Petra Nikula
Vaihto-opiskelija 2019
Kulttuuriperinnön pääaineopiskelija

Porin humanisti Englannissa

Vuoden 2016 syksyllä Porista lähti varsinainen miehitys opiskelijoita valloittamaan maailmaa Turun yliopiston nimissä. Vaikka Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmallamme on hieronut sopimuksia muutaman eurooppalaisen yliopiston kanssa, me porilaiset päätimme kahmaista vaihtopaikat turkulaisten käsistä – ja hyvä niin; pitäähän Porikin olla edustettuna. (Voitte toisin vain kuvitella sitä vaikeutta, kun yrität selittää opiskelutilannettasi englanniksi! ”I study in University of Turku, but not in Turku, I mean I study in this town called Pori but in University of Turku” tai ”I’ve studied journalism in University of Tampere cos in my uni town Pori there’re like y’know four different universities in one campus and you can take courses from those universities and…” Uskon, ettei kukaan loppujen lopuksi tajunnut minun opiskeluistani yhtään mitään, hehhe.) Minä sitten päädyin valloittamaan Englantia, tarkemmin sanottuna Coventry -nimistä kaupunkipahaista, joka sijaitsee Britannian navassa, Birminghamin vieressä. Lisäksi olin ensimmäinen Turun yliopiston opiskelija, joka Coventryyn päätyi, joten toimin niin koekaniinina että Turun yliopiston edustajana. Alkumetrit olivat kivikkoiset, mutta polun päästä löytyi kaikki (jos ei enemmän), mitä toivoinkin!

Jokunen humanistikollegani onkin jo tässä blogissa kirjoitellut siitä, miksi vaihtoon kannattaa lähteä ja kuinka kyseinen prosessi oikeastaan toimii. Näinpä ollen, ajattelin itse kertoa hivenen omasta kokemuksestani ja täten samalla kenties saan teidät lukijat vakuuttuneeksi siitä, ettei tällaista mahdollisuutta kannata missata! Yksin vieraaseen maahan lähteminen jännittää aina, mutta ei tässä elämässä pitkälle pääse, jos antaa tuon jännityksen selättää. Vaihtoon kannattaa lähteä, jos on yhtään halua poistua omalta mukavuusalueelta, kokea uutta tai ylipäätään halua vaihtaa maisemaa. Ja jos ei muuta saa vaihdosta irti, niin voi ainakin tulla takaisin kotiin todeten, että Suomi on juuri se oikea maa sinulle. 😉 

Warwick Castle

 

“It was bombed back in the day, it’s ugly – but it feels like home”

Matkani alkoi syyskuun loppupuolella. En tiennyt Coventrystä paljoakaan, eikä lukemani kommentit olleet erityisen houkuttelevia: Coventry oli äänestetty yhdeksi Britannian rumimmaksi kaupungiksi, se oli toisen maailmansodan aikana pommitettu maantasalle ja uudelleenrakentaminen oli jätetty puolitiehen, eikä kaupungissa löydy muuta nähtävää kuin katedraalin rauniot. En siis odottanut saapuvani brittiläiseen unelmakaupunkiin. Lisäksi olin joutunut takkuilemaan Coventry Universityn kanssa vaihtohakuprosessin aikana, joten mieltä varjosti jo matkan alussa negatiiviset kokemukset ja mielikuvat tulevasta kotikaupungistani ja yliopistosta. Mutta niinhän sitä sanotaan, että pohjalta ei pääse kuin ylöspäin.

Coventry katedraalin rauniot olivat niitä harvoja merkkejä maailmansotaa edeltävästä ajasta.

Saavuin Coventryn juna-asemalle Birminghamista aurinkoisena lauantaipäivänä. Ensinäkemältä ei se kaupunki niin pahalta vaikuttanutkaan. Olihan se vähän 60-luvulle jämähtänyt, mutta oli sen katukuvassa myös oma charminsa. Katedraalin tornia tähystellen löysin tulevan kotini: harmaan kivikauhistuksen, joka sisäpuolelta kuitenkin näytti viihtyisältä. Asuntola oli hall -mainen rakennus eli toisin sanottuna asuin viisikerroksisessa sokkelossa, jonka käytävät olivat täynnä huoneita. Näin ollen ‘kämppikseni’ olivat siis kaikki nuo viidessä kerroksessa asustelevat ihmiset, joiden kanssa jaoin alakerran yhteiset tilat ja opiskeluhuoneet, söin samassa paikassa (vuokraan kuului aamupala ja päivällinen, joka tarjottiin yliopiston ’ruokalassa’), ja lisäksi lähiasukkien kanssa jaoin myös pienen keittiön ja kylpyhuoneen (mikä toisin ei ollut erityisen mielekäs kokemus). Kommuunihenki oli siis kohdillaan ja yksinäiset hetket olivat kaukainen muisto. Suomalaiselle introvertille tämä saattaa kuulostaa painajaismaiselta, mutta omaan rauhaan pääsi helposti vain sulkemalla oman huoneen oven.

Etukäteen murehtiminen kuuluu asiaan. Omassa tapauksessani murheet olivat turhia. Vaikka sitä tulikin maksettua itsensä kipeäksi yliopistoasuntolasta, en olisi parempaa vaihtoehtoa voinut löytää: asuntolasta yliopistorakennuksiin saattoi kävellä hetkessä, mutta niin saattoi myös lähipubeihin, keskustaan tai vaikka vanhaan tuttuun Ikeaan. Kaikki tarvittava oli lyhyen kävelymatkan päässä, eikä kulkemisesta tarvinnut maksaa lanttiakaan – ellei sitten lähtenyt tutustumaan muihin englantilaisiin kaupunkeihin. Coventrysta on lyhyt matka moniin suurkaupunkeihin, ja sitä tuli reissattua niin Manchesteriin, Oxfordiin, Warwickiin, Birminghamiin kuin Lontooseen. Coventryssa pysyminen ei kuitenkaan ollut “no no” – yliopistokaupunkina Coventrysta löytyi toimintaa ja viihdettä joka viikko. Loppujen lopuksi Coventry olikin minulle nappivalinta, alkupeloitteluista huolimatta.

Bridge of Sighs, Oxford.

Oxfordilaista katuloistoa.

Lontoon Winter Wonderland.

Studying, not studying, studying…

Vaihdon yhtenä tarkoituksena on kokea ulkomailla opiskelu vieraalla kielellä. Alussa saattaa mietityttää, kuinka hyvin tulee pärjäämään ja kuinka haastavaa ja erilaista opiskelu vaihtokohteessa on verrattuna oman kotiyliopistoon. Vaihto tapahtuu tietyn aineen nimissä eli esimerkiksi omassa tapauksessa lähdin vaihtoon mediatutkimuksen puolelta, jolloin päädyin opiskelemaan Coventryssa Media and Communicationia. En siis ollut aikaisemmin opiskellut mediatutkimusta kotimaassa, mutta taustalla löytyi Tampereen avoimessa yliopistossa suoritetut journalistiikan ja viestinnän perusopinnot. It turned out, että Media and Communication onkin melkein sama asia kuin suorittamani journalistiikan opinnot ja monet luennoilla käymämme teoriat ja asiat olivat minulle vanhaa tuttua aihetta! Sainkin seminaareissa loistaa omalla Suomesta saadulla tietämykselläni. 😉

Se, minkälainen opiskeluputki sinulla on vaihdossa edessä, riippuu täysin yliopistosta, johon päädyt. Yliopistojen luonne vaihtelee paljon riippuen maasta, mutta myös maan sisällä yliopistot voivat painottaa eri metodeihin, vaikka kaikki kulkisivat samalla ”university” nimellä. Jo hakuprosessin aikana minulle selvisi, että Coventry University on kuin suomalaisen yliopiston ja ammattikorkeakoulun sekoitus eli paljon käytännönläheisempi ja ammattiin painottavampi kuin Suomen yliopistot. Coventry Universityssa on teoriapainotteisia kursseja ja käytäntöön painoittavia kursseja. Oman teoriapainotteisen taustani vuoksi sain opiskella vain näitä teoriakursseja, joita loppujen lopuksi oli yhden lukukauden vaihto-oppilaalle tarjolla vain kaksi kappaletta. Luentoja oli ‘hurjat’ kaksi kertaa viikossa ja yhdestä kurssista sai 10 opintopistettä, mikä Suomen kaavassa on paljon, kun meillä kandidaatin tutkielmasta ja sen seminaareista saa yhteensä saman määrän opintopisteitä. Tästä voittekin jo tehdä seuraavan päätelmän: vaihtoni Coventry Universityssa oli vähemmän opiskelemista, enemmän uusien ihmisten seurasta nauttimista sekä maahan ja sen kulttuuriin tutustumista. Ne vähäiset luennot olivat kuitenkin mielenkiintoisia ja luennoitsijat innostavia, mutta muuten eivät eronneet paljoa kotimaan opetuksesta. Lopputöinä tuli muutama essee kirjoitettua ja ”viraali”video luotua, mutta sitä enemmän vaihdosta sain uusia elämyksiä ja hyviä ystäviä. Älkää toki ymmärtäkö väärin, lähdin vaihtoon ihan opiskelumielessä, mutta joskus kohtalon tähdet näyttävät eri suuntaan. Kyllähän minä kyseiseltä reissulta opin paljon, mutta se on kiisteltävissä paljonko tuosta oppimastani tapahtui yliopiston penkillä.

Ulkona tuli käytyä kerran jos toisenkin. Kuvacrediitit kuuluvat JJ’s klubille. 

“The world is a book and those who do not travel read only one page.”

Löysin yllä olevan mukavan kliseisen lainauksen jostain hipsterisivulta ja totesin itsekseni, että siinäpä on hyvä lausahdus kuvaamaan myös vaihtoa (Pyhä Augustinus kuulemma näin joskus tokaissut). Vaihto avartaa ja kasvattaa. Vaihtokokemus saattaa avata ovia, mutta ennen kaikkea se on sinulle itselle mahdollisuus oppia niin itsestä kuin muista. Vaihto on kansainvälisyyden huipentuma: tutustut ihmisiin ympäri maailmaa, jolloin stereotypioita niin kaadetaan kuin tuetaan. Kaiken kukkuraksi sinulle tarjotaan rahaa siitä, että ryhdistäydyt ja lähdet muualle kotiyliopistostasi ja kotimaastasi! Itse en olisi voinut parempaa kokemusta toivoa ja kieltämättä kotiin lähtiessä harmitti, että visiittini oli lyhyet kolme kuukautta. Toisaalta ihmiset, jotka jakoivat kokemukset kanssani, myös avustivat kyseisten kokemusten rakentamisessa, ja ilman heitä olisi saattanut tulla orpo olo.   

Coventryssa opin monia asioita, joista osan ajattelin tällaisena opettavaisena lopputiivistyksenä jakaa teidän kanssa:

  1. Älä usko, mitä internetissä kommentoidaan – äläkä varsinkaan anna kommenttien lannistaa sinua jo etukäteen! Koe ja näe itse, ja sitten vasta tee omat päätelmäsi ja arviosi. Kauneus on katsojan silmissä.
  2. Kaupunki yksinään ei rakenna vaihtokokemusta, vaan se mitä itse teet, vaikuttaa viihtyvyyteesi. Jos en olisi löytänyt yhtä upeita ihmisiä kuin vaihdossa kohtasin ja jos en olisi ottanut kaiken irti vaihtoajastani, ei sillä olisi ollut väliä, missä loppujen lopuksi olisin vaihtoaikani viettänyt. 
  3. Kaikki on kiinni omasta asenteesta. Ota itseäsi niskasta kiinni ja uskaltaudu! Lopputulos saattaa olla vaivanarvoista.  
  4. Harvat tietävät Suomesta yhtään mitään. Monet kysyvät mistä olet kotoisin, mutta jos et ole Helsingistä, saat vain hämmentyneitä katseita. Maailmalla liikkuu kuva maasta, jossa asuu ehkä sata ihmistä, jossa on kylmä ympäri vuoden ja jossa kaikilla ihmisillä on vaalea tukka ja siniset silmät. Ruotsalaiset sanovat, ettemme ole skandinaaveja ja muut sanovat, ettei joulupukki oikeasti asu Suomessa. Minä tein sitten urotyötä näiden väitteiden kaatamiseksi (ignorataan nyt hetkeksi tuo, että ruotsalaiset ovat aivan oikeassa – olemmehan me sydämeltä skandinaaveja), ja sitä se vaihto oikeastaan on – lähetystyötä, jossa levitetään sanaa omasta kulttuurista. Se jäänee nähtäväksi, kuinka hyvin itse onnistuin työssäni. 🙂   

Kulttuuriperinnön pääaineopiskelija Meri-Tuuli Suorsa

Unelmana vaihtoon lähteminen?

 

dsc_0096

Oletko aina unelmoinut vaihtoon lähtemisestä Kiinaan? Yhdysvaltoihin? Saksaan? Italiaan? Meksikoon?

Vaihtoehtoja on monia. Itse päätin lähteä vuonna 2015 vaihtoon Japaniin kolmantena opiskeluvuotenani. Ennen lähtöä olin hermostunut, ja mietin teinkö varmasti oikein päätöksen? Valitsinko oikean maan? Oikean yliopiston? Olinko varma ettei vaihto viivästytä opintojani? Huoleni olivat kuitenkin turhia, ja vaikka toisinaan koti-ikävä vaivasikin, en ole jälkeenpäin kertaakaan katunut päätöstäni lähteä vaihtoon.

Vaihto-opiskelijana oleminen vieraassa maassa on yksi parhaimmista kokemuksista, joita yliopistot pystyvät tarjoamaan. Oma yliopistoni,Turun yliopisto, tekee yhteistyötä tiettyjen japanilaisten yliopistojen kanssa, ja pystyikin tällöin mahdollistamaan hyvin organisoidun vaihtoni Japanissa. Kaikilla yliopistoilla ei ole suhteita Japaniin, tai moniin muihinkaan maihin, jolloin opiskelijan tulisi itsenäisesti hakea vaihtoon valitsemaansa kohdemaahan ilman emoylipiston ohjeistusta. Tämä voi osoittautua hyvin vaikeaksi, mutta ei tietenkään mahdottomaksi.

Turun yliopiston ja Porin yliopistokeskuksen henkilökuntien avun seurauksena vaihtojaksoni Osakan prefektuurissa sijaitsevassa Hirakata- nimisessä kaupungissa, Kansai Gaidain yliopistossa, sujui ongelmitta. Yliopisto avusti taloudellisesti 1500e edestä. Tämän päälle tuli vielä normaalisti opintotuki ja lainaakin pystyi nostamaan, jos halusi. Opiskelujen ohella kannattaa siis todellakin lähteä vaihtoon vieläpä kun siihen saa rahallista tukea!

Vaihtomaana Japani oli loistava. Kaupunkina Hirakata taas ei ollut. Kyseessä on siis Japanin mittapuulla pienehkö kaupunki, jossa asustaa ”vain” 408 601 ihmistä. Kaupungin keskusta oli harvinaisen pieni, mistä johtuen matkustelinkin paljon Osakaan ja Kiotoon, jotka sijaitsivat melko lähellä ja joihin oli hyvät liikenneyhteydet. Matkustelin tietysti myös kauemmaksikin, kuten Tokioon, Nagasakiin, Kumamotoon ja Asoon. Koreassakin tuli käytyä ja viivyttyä viikon ajan. Kuten tästä voi jo kenties päätellä, matkustaminen on Japanissa melko halpaa verrattuna Suomen hintoihin. Monissa muissakin maissa hinnat ovat Suomea alhaisempia, mistä syystä vaihtoaikana kannattaakin matkustella mahdollisimman paljon. Matkusteleminen tekee vaihtokokemuksesta myös huomattavasti erityisemmän ja ”rikkaamman”.

dsc_0504

Vaikka kaupunkina Hirakata ei ollutkaan loistava, Kansai Gaidain yliopisto hyvitti sen. Yliopisto oli hyvin kansainvälinen ja se luokitellaankin ns. kieliyliopistoksi. Luennoilla opetus oli englanniksi, poikkeuksena tietenkin japanin kielen kurssit. Oma kielitaitoni paranikin molemmissa kielissä huomattavasti ja muutenkin englanniksi puhumisesta tuli vaihdon aikana luontevaa.

Kielitaidon parantaminen onkin yksi hyödyllisimmistä syistä lähteä vaihtoon! Ei kannata miettiä ja murehtia liikaa etukäteen sitä, kuinka hyvä on puhumaan tai kirjoittamaan englantia. Itsekin sorruin tähän, mutta tulin huomaamaan, ettei melkein kukaan puhunut täydellistä englantia valmiiksi(paitsi tietysti amerikkalaiset, joita oli n.60% koko vaihtoporukasta). Kaikki oppivat vaihdon aikana yhdessä, eikä se koskaan haitannut, jos joku ei täydellisesti puhunutkaan. Tietysti vaihto on myös täydellinen mahdollisuus opetella paikallista kieltä, kuten itsekin opiskelin japania. Sen sisäistäminen kävi yllättävän nopeasti, kun joutui käyttämään sitä jatkuvasti arjessa ja myös kuulemaan kyseistä kieltä joka paikassa.

Nähtävää Japanissa oli vaikka kuinka paljon, eikä kaikkea mitä olisi halunnut nähdä, saanut mitenkään mahdutettua puoleen vuoteen. Vapaa-ajalla tekemisestä ei siis todellakaan ollut puutetta. Erityisen mieleenpainuvaa vaihdossa oli muun muassa Osakan kaduilla käveleminen, temppeleissä vieraileminen, nomihodai/tabehodai-kokemus (eli ravintolasta/baarista varataan pöytä 60 minuutiksi, jolloin saa syödä tai juoda niin paljon kuin vain jaksaa tunnin aikana), Universal Studio:ssa käynti (mahtava huvipuisto), erikoisten ruokien kokeileminen (rakastuin mochiin ja takoyakiin!), Naran peurojen silittäminen, Tokion näkeminen pilvenpiirtäjän ylimmästä kerroksesta, Aso- vuorella kiipeileminen, perinteiseen teeseremoniaan osallistuminen, geisha- esityksen näkeminen, pelihalleissa pelaaminen, japanilaisen kosmetiikan ja vaatteiden ostaminen, Koreaan matkustaminen, purikuran kokeileminen, ramen-ravintolassa syöminen keskellä yötä, pakonomainen panostaminen halloween asuun, maid- kahvilassa käyminen, Kioton Arashiyaman apinoiden näkeminen ja niiden ruokkiminen, onseneissa rentoutuminen ja ylipäätään hauskan pitäminen!

Kaikista parasta oli olla vaihdossa juuri Japanissa ja tutustua moniin ja erilaisiin ihmisiin! Vaihdossa oleminen oli itselleni mahtava kokemus, sain elinikäisiä ystäviä ja kokonaisuudessaan vaihto kehitti minua ihmisenä parempaan suuntaan.

dsc_0258

blogikuva

Suosittelen vaihtoa kaikille, jotka haluavat kokea erilaisen kulttuurin ja olla tekemisissä eri kulttuureista tulleiden ihmisten kanssa ja näin oppia tuntemaan ja ymmärtämään maailmaa entistä laajemmin. Kansainvälisyyttä arvostetaan myös jatkuvasti entistä enemmän, jolloin vaihtoon lähteminen onkin viisas ja tulevaisuuteen panostava päätös. Nykypäivän työmarkkinoilla kilpailu ja huomatuksi tuleminen on erittäin vaikeata. Vaihto-oppilaana oleminen näyttää CV:ssä kuitenkin todella positiiviselta mahdollisille työnantajille. Vaihtoaikana muodostetut ystävyyssuhteet voivat myös muodostaa verkostoja, joiden avulla opiskelijan on mahdollisuus saada työpaikka eri puolilta maailmaa.

Myös Digitaalisen kulttuurin opiskelija Katriina on paraikaa vaihdossa Norjan Bergenissä, katsokaa videolta hänen tunnelmiaan ja ajatuksia vaihtoon lähtemisestä! Tutustu vaihto-opiskeluun myös osoitteessa                                                         http://www.utu.fi/fi/yksikot/hum/yksikot/ktmt/opiskelu/kv/Sivut/home.aspx

Teksti ja kuvat: Anna Kimpimäki, Kulttuuriperinnön pääaineopiskelija

© 2024 Humanistina Porissa

Theme by Anders NorenUp ↑