Turun yliopiston Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelman opiskelijoiden, henkilökunnan ja yhteistyökumppaneiden näkemyksiä kulttuurista, yhteiskunnasta ja yliopistoelämästä.

Avainsana: Porin yliopistokeskus

Miltä maistuu kulttuuriperinnön tutkimuksen opiskelijan fuksielämä Porissa?

Saatuani opiskelupaikan kulttuurintuotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmasta aloin saman tien jännittää opintojeni alkua. Olinhan viettänyt kolme välivuotta ja pelotti, mitä jos kaikki ovat minua paljon nuorempia tai vanhempia tai en muuten vain tulisi toimeen muiden opiskelijoiden kanssa. Pelko oli turha. Heti ensimmäisellä viikolla meillä oli paljon aktiviteettejä ja tapahtumia, joissa aivan puolivahingossa tutustui uusiin opiskelukavereihin. Koulutusohjelmassa aloitti paljon eri-ikäisiä opiskelijoita, osa aloitti kandivaiheen opinnot, osa tuli jatkokouluttautumaan maisterivaiheeseen. Joten olet minkä ikäinen tahansa, sovit varmasti joukkoon!

Onkin ollut ihana huomata, kuinka hyviä kavereita koko porukasta on myös keskenään tullut huolimatta siitä missä vaiheessa opiskeluja kukin on.

Pori oli minulle jo entuudestaan jonkin verran tuttu, vaikka tulenkin toiselta puolelta Suomea. Opiskelijakaupunkina se kuitenkin ylitti odotukseni täysin. Pori on kaupunkina sopivan kompakti, jossa yliopistokampus on keskeisellä paikalla Puuvilla-kauppakeskuksen kupeessa ja keskustan läheisyydessä. Opiskelijatapahtumat ovat lähes kaikki olleet keskustassa, mikä helpottaa niihin osallistumista ja niitä opiskelijatapahtumia on paljon. Mukaan vaan!

Täällä kätevin tapa liikkua paikasta toiseen on varmasti pyörä, mutta Citylinja-bussi sekä muut bussilinjat kuljettavat myös paikan päälle, mikäli on asiaa kauemmas keskustasta.

Vaikka Porin keskusta tai kävelykatu ei ehkä teekään parasta ensivaikutelmaa 1970-luvun kerrostaloillaan, löytyy täältä aivan ihania paikkoja kuten Kokemäenjoen ranta vanhoine kivirakennuksineen ja mukulakivikatuineen, Puuvillan läheisyydessä olevat puutaloasuinalueet, Kirjurinluoto, missä on hyvät ulkoilu mahdollisuudet sekä Viikkarin ja Kuukkarin puutaloasuinalueet.

Muita kivoja urheilu- ja ulkoilupaikkoja ovat Porin metsä, joka on vain parin kilometrin päässä keskustasta sekä hiekkarannastaan paremmin tunnetun Yyterin lietteiden pitkospuut. Täällä on myös paljon kivoja kuppiloita, ravintoloita sekä kirppareita, jos on tekemisen puutetta.

Kun aloitimme opiskelut, en ollut vielä varma, mikä olisi minulle sopiva pääaine. Hyvät ja kattavat johdantokurssit auttoivat minua valinnassa, joten jos pääaine mietityttää, niin älä huoli, kyllä se oikea löytyy. Toki valinnan vaikeutta ei helpottanut kaikki ihanat ja inspiroivat opettajat sekä mielenkiintoiset kurssien sisällöt. Pääaineekseni valitsin kulttuuriperinnön tutkimuksen, joka on osoittautunut todella mielenkiintoiseksi.

Valitsin sen siksi, koska kulttuuriperintö on hyvin laaja käsite ja sen alla on tuhat ja miljoona mielenkiintoista asiaa. Toisaalta se tutkii menneisyyttä ja historiaa, toisaalta taas nykypäivää ja -ilmiöitä. Uskon tämän pääaineen tuovan erinomaiset valmiudet työskennellä hyvin monenlaisissa työtehtävissä tulevaisuudessa.

Lisäksi haluaisin vielä kertoa mahdollisuudesta hyödyntää Porin yliopistokeskuksessa toimivien yliopistojen tarjontaa. Porin yliopistokampuksella toimii Tampereen yliopiston yksiköiden lisäksi muun muassa Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikkö, joten sieltä on mahdollisuus suorittaa esimerkiksi sivuainekokonaisuus tai vaan muutamia mielenkiintoisia kursseja. Tätä mahdollisuutta aion itse varmasti hyödyntää!

Helmi Hietalahti
Ensimmäisen vuoden opiskelija

Monelle opiskelijalle työpaikan löytäminen on vaikeaa tai töitä ei löydy välttämättä lainkaan. Itse olen ollut opiskelujen ohella töissä jo viimeiset kuusi vuotta. Alla kerron lisää opiskelujen ohessa työskentelystä!

 

Päädyin 15-vuotiaana tet-harjoitteluun Porin Amarilloon, josta minulle tarjottiin myös samaksi kesäksi kesätöitä apulaisena. Seuraavaksi kesäksi päädyin Porin Rossoon ruoankantajaksi, jonka jälkeen päädyin taas takaisin Amarilloon. Sinne olen sitemmin myös jäänyt ja viimeiset viisi vuotta on menty suhteellisen lujaa. Viikonloput ja kesät on painettu töitä kovaan tahtiin.

Moni ihmettelee usein sitä, että olen ollut jo niin monta vuotta Amarillossa. Itselläni on kuitenkin käynyt hyvä tuuri työyhteisön suhteen. Amarillossa ollaan ymmärretty hyvin, että opiskelu on oma päätyöni. Vapaiden suhteen ollaan joustettu tosi paljon ja tärkeimmät tapahtumat kuten vappuviikko, on saatu vapaaksi. (toisaalta suhteellisen rankan vappuviikon jälkeen töihin meneminen ei ole yhtään kivaa)

 

 

Työskentelyssä on paljon hyviä, mutta myös huonojakin puolia

Suurin positiivinen puoli opiskelun ohella työskentelyssä on tietenkin raha. Pelkillä tuilla ei pärjää kovin pitkälle ja olen vältellyt opintolainan ottamista. Tulojen avulla olen pystynyt matkustelemaan paljon eikä ole tarvinnut erikseen säästellä kesätyöpalkkaa koko lukuvuodeksi.

Tulot aiheuttavat kuitenkin myös suurta päänvaivaa opiskelijalle. Opiskelujen ohessa työskentely tarkoittaa myös tarkkaa seurantaa siitä, että tienaako liikaa. Tilipäivän pitäisi olla ilon ja onnenpäivä. Aina se ei kuitenkaan sitä ole, koska tajuaa tehneensä liikaa töitä ja tilinauhasta lähteekin sitten suurin osa takaisin Kelalle. Olen joutunut tälläiseen tilanteeseen monta kertaa. Tehtyjä työtuntimääriä pitäisikin siis laskea tarkkaan, jos haluaa nostaa kaiken opintotuen. Työnantajan kanssa kannattaakin keskustella ja sopia tuntimääristä tarkkaan. Itse en ole (ainakaan vielä) saanut Kelalta suuria laskuja, mutta olen toisaalta myös palautellut tukia reippaasti takaisin. Tiettyjen työtuntien rajoissa pysyminen ei olekaan kovin helppoa. Tukia palautellessa on monta kertaa pohtinut, että miksi on edes töissä, koska ilmaista rahaakin tulee tilille koko ajan. Olen joskus pohtinut myös tukien lopettamista, mutta tällöin joutuisi lisäämään työmäärää reilusti. Tämä taas johtaisi siihen, että ainakin itselläni ei riittäisi enää aikaa opiskeluun.

Oman työni huonoihin puoliin kuuluu työskentely yleensä juuri silloin, kun muut ovat pitämässä hauskaa. Ravintola-alalla työskentely painottuu vahvasti ilta- ja viikonlopputöihin. Toisaalta tämä on myös hyvä puoli, koska opiskelijana näinä aikoina on helppo työskennellä. Työskentely ravintolassa ajoittuu juuri niihin aikoihin, kun on esimerkiksi opiskelijabileitä. Itse olen joutunut uhraamaan monet opiskelijabileet työvuorossa olemiseen ja katselemaan töissä muiden opiskelijoiden örveltämistä. Tähän on kuitenkin jo aika tottunut ja  ainakin seuraavana päivänä pääsee pirteänä luennoille.

Kaiken kaikkiaan työskentely opiskelujen ohessa on antanut minulle paljon ja suosittelen sitä kaikille. Työn ei aina tarvitse liittyä omaan alaan ja siitä voi silti oppia valtavasti. Asiakaspalvelutyöskentely on opettanut paljon ihmisistä ja varsinkin oman työn kautta on tullut koettua kaikenlaista. Suosittelen siis hakemaan kesätyötä rohkeasti muualtakin kuin omalta alalta!

Emilia Merisalo, kulttuuriperinnön tutkimuksen pääaineopiskelija

(kaikki kuvat; Porin Amarillo)

Tekemällä oppii ja muita kliseitä ylioppilaslehden tekemisestä

Kirjoitin ensimmäisen kerran Porin ylioppilaslehti Pointtiin vuonna 2013. Juttuni otsikkona oli Opiskelen, siis köyhdyn (1/2013). Vaikka kirjoittamani kolumni nostaakin kömpelyydessään punan poskille, olen tyytyväinen silloisesta aihevalinnastani. Neljä vuotta myöhemmin opiskelijoiden taloudellinen tilanne on edelleen kuuma aihe, joten tekstini on kestänyt aikaa.

Sanonnan mukaan tekemällä oppii, ja se pitää paikkaansa etenkin ylioppilaslehden kohdalla. Vanhaan kolumniin palaaminen ei välttämättä ole kovin houkuttelevaa, sillä siinä huomaa omat virheet yhtä tehokkaasti, kuin ne olisi alleviivattu punaisella tussilla. Oman tekstin tarkastelu on lopulta mieltä avartavaa, sillä virheiden huomaaminen osoittaa, että olen kehittynyt kirjoittajana.

Porin ylioppilaslehteä on julkaistu paperilehtenä vuodesta 2011 alkaen. Ensimmäisen lehden kannessa poseeraa Jorma Uotinen. Ei huano. Vuonna 2016 kannessa nähtiin muun muassa yksi kauppatieteilijä, yksi humanisti ja yksi valvontarangaistuksesta kärsivä tutkija. Ei pöllömpiä kansikuvia nekään, vaikka itse sanonkin.

Aloitin Pointin päätoimittajana vuoden 2016 alussa. Alku ei ollut helppo, sillä en osannut aavistaa, mitä kaikkea toimenkuvaan todella kuuluisi. Päätoimittaminen ei ole ainoastaan tekstien oikolukemista ja hyväksymistä, vaan myös taittamista, kirjoittamista, valokuvaamista, aikatauluttamista, ohjeistamista, markkinointia, Excel-taulukoiden täyttämistä, tapahtumanjärjestämistä, muiden perseelle potkimista ja toisinaan jopa terapeuttina toimimista ja välien selvittelyä.

Kantapää on kokemukseni mukaan hyvä opettaja, niin myös tässä pestissä. Ensimmäistä numeroa tehtäessä en luottanut aina intuitiooni, vaan jäin miettimään monia asioita liian pitkäksi aikaa, vieläpä yksin. Opin kuitenkin virheistäni ja seuraavat kolme numeroa syntyivät jo huomattavasti jouhevammin.

Olen päässyt Pointtia tehdessäni opettelemaan paljon uutta ja siinä sivussa kerrannut vanhaa. Neljä vuotta lehden parissa ovat kuluneet vauhdilla ja antaneet paljon. En vaihtaisi kokemusta lehden parissa mihinkään ja toivon, että myös tulevaisuudessa Porissa arvostetaan painettua ylioppilaslehteä. Loppujen lopuksi ei ole mitään parempaa, kuin saada käsiin vasta painosta tullut uusi lehti. (Toiseksi parasta on alkaa etsiä virheitä jo paperilla olevasta lehdestä. Niitä löytyy aina.)

Tuleville pointtilaisille haluan painottaa kolmea asiaa, jotka olen oppinut Pointtia tehdessäni. Pointit toimivat varmasti myös ylioppilaslehden ulkopuolella, oli haasteenasi sitten kandi, gradu, uusi työ tai uusi harrastus:

  1. Tekemällä oppii! Älä luovuta. Yritä uudestaan, ja kysy apua.
  2. Kantapää on paras opettaja! Virheistä ei kannata lannistua, vaan niistä kannattaa ottaa opikseen. Myöskään palautteen voimaa ei kannata unohtaa, vaikka kritiikki voi joskus ottaa itsetunnon päälle.
  3. Rakasta sitä mitä teet! Mitään ei kannata tehdä, jos se ei tunnu oikealta. Kuuntele intuitiotasi ja luota sydämeesi. Jos joka tapauksessa teet jotain, mikset tekisi sitä saman tien täysillä!

 

Lisätietoa Pointti-lehdestä löydät osoitteesta https://porinylioppilaslehti.com/ 

ja Facebookista https://www.facebook.com/porinylioppilaslehti/?fref=ts 

 

Tytti Wallenius, digitaalisen kulttuurin pääaineopiskelija

Mitä sivuaineeksi?


Eräs Porin yliopistokeskuksen valteista on sen tarjoama laaja ja mielenkiintoinen sivuainevalikoima. Sivuaineita voi opiskella yliopistokeskukselle ominaisen ristiinopiskelun kautta tai suorittamalla kursseja avoimen yliopiston puolelta. Ristiinopiskelu mahdollistaa sen, että opiskelija voi sisällyttää tutkintoonsa yksittäisiä kursseja tai kokonaisen sivuaineen yliopistokeskuksen eri yksiköiden opetustarjonnasta. Yliopistokeskuksen tarjonnasta vastaavat Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston, Turun yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun Porissa sijaitsevat yksiköt. Näin opiskelijan on mahdollista valita omien mieltymystensä mukainen sivuaine opiskeltavaksi. Vaihtoehtoina ovat mm. markkinointi, yrittäjyys, ohjelmistotekniikka tai vaikkapa sosiaalitieteet.

Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma tarjoaa opiskeltavaksi kulttuurituotannon suunnittelua, museologiaa ja elämysmatkailua. Lisää näistä kyseisistä sivuaineista ja ristiinopiskelusta voi lukea osoitteista:

http://www.utu.fi/fi/yksikot/hum/yksikot/ktmt/opiskelu/oppiaineet/Sivut/home.aspx &

http://www.ucpori.fi/ristiinopiskelu

Tässä kirjoituksessa tulemme esittelemään yhden mahdollisen sivuaineen, kenties vähemmän tunnetun, mutta silti erittäin esittelemiskelpoisen: Asian programme- sivuainekokonaisuuden.

Yliopistojen Aasia-verkoston tarjoaman Aasia sivuainekokonaisuuden pystyy suorittamaan täysin verkko-opintoina. Haku kyseiseen sivuaineeseen on lokakuussa ja hakemuksen pystyy täyttämään osoitteessa: http://www.asianet.fi/about-us/. Kaikki jotka ovat Turun yliopiston tai muiden jäsenyliopistojen opiskelijoita, saavat suorittaa verkoston tarjoamia kursseja ilmaiseksi. KTMT:n opiskelijoille tämä on siis täysin maksutonta. Opiskelija voi joka suorittaa yksittäisiä kursseja, valita Asian Programme- sivuainekokonaisuuden tai Mini Minor-sivuainekokonaisuuden. Mini Minor on 10op laajuinen ja se onkin nimensä mukaisesti tarkoitettu opiskelijoille, joilla ei ole halua, aikaa tai mahdollisuutta suorittaa laajempaa kokonaisuutta. Mini Minorissa voi mielenkiintonsa mukaan syventyä vain yhteen maantieteelliseen alueeseen Aasiassa.

Itse en kuitenkaan suosittele Mini Minoria, sillä Asian-programme sivuainekokonaisuus (25op) tarjoaa paljon laajemman ja syvällisemmän katsauksen Aasiaan. Se tarjoaa kattavat perustiedot kaikille ja on etenkin hyödyllinen opiskelijoille, jotka haluavat tulevaisuudessa suuntautua opinnoissaan Aasiaan tai joiden urasuunnitelmat kohdistuvat juuri kyseiselle alueelle. Opinnoissa perehdytään kattavasti Itä-, Kaakkois- ja Etelä-Aasian yhteiskuntiin, kulttuuriin ja liiketalouteen. Opiskelijan tulee suorittaa vähintään 3 peruskurssia ja suositeltavasti 2 maisteritason kurssia.

Itse keskityin eniten juuri Itä-Aasian maihin ja päädyin valitsemaan kursseikseni: Chinese Contemporary History, Contemporary South Asia, Contemporary Southeast Asia, Religions of East and Southeast Asia ja Contemporary East Asia, johon sisältyi Media Reading Course: China, Japan and Korea. Oma suosikkini oli Religions of East and Southeast Asia, jossa pääsin pohtimaan ja kirjoittamaan siitä, kuinka shintolaisuus on havaittavissa Hayao Miyazakin elokuvassa nimeltä Henkien kätkemä(2002). Kurssin aikana kirjoitin myös mm. buddhalaisuuden ja synkretismin vaikutukesta Thaimaassa. Contemporary South Asia– kurssilla päädyin taas kirjoittamaan naisten tasa-arvosta Intiassa uskontoon liitettynä. Contemporary Southeast Asia- kurssilla keskityin taas jälleen kerran Thaimaahan kirjoittamalla sotilasjuntan asemasta ja vaikutusvallasta kyseisessä maassa.

Kurssit koostuvat virtuaali luennoista, kirjatenteistä, verkkoharjoituksista ja esseistä. Kurssien opetus tapahtuu kokonaan moodlessa ja opetusmateriaali on saatavilla vain englanniksi. Jos kurssin vastuuopettaja osaa suomea, esseet voi kirjoittaa kuitenkin suomeksi. Muulloin kaikki tehtävät ja niihin osallistuminen tapahtuu englanniksi. Sivuainetta harkitessa kannattaakin miettiä, että riittävätkö omat englannin kielen taidot kurssien suorittamiseen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kurssien aikanakin mm. esseen kirjoittamisen taidot englanniksi paranevat huomattavasti.

Aasia sivuainekokonaisuus on täydellinen henkilöille, jotka ovat jo valmiiksi intohimoisesti kiinnostuneita Aasian kulttuureista, kuin myös henkilöille, jotka ovat uteliaita tai pyrkivät yleissivistämään itseään. Kokonaisuus todellakin tarjoaa hyödyllisen ja laajan katsauksen Aasian yhteiskuntiin ja sen tarjoamista tiedoista tulee varmasti olemaan hyötyä tulevaisuudessa. Etenkin nyt, kun maailma kansainvälistyy koko ajan entistä enemmän ja monista Aasian valtioista, etenkin Kiinasta, on tullut johtavia talousmahteja, mielletään tietämys Aasiasta erittäin tärkeäksi. Kursseilta omaksutut tiedot voivat mm. osoittautua valteiksi juuri työhaastatteluissa. Asian programme-sivuainekokonaisuus antaa kivasti myös ideoita kandidaatin- tai Pro gradu- tutkielmaa varten. Itsekin innostuin kirjoittamaan graduni Japaniin liittyen ja juuri sivuainekokonaisuuden kurssit ovat tukeneet ja antaneet resursseja maisteritutkielmaa varten. Jos taas suunnittelet vaihtoon lähtemistä johonkin Aasiaan, antavat kurssit valmiuksia myös siihenkin. Tällöin tulet tekemään etiketti virheitä paljon pienemmällä todennäköisyydellä kuin ilman kursseja, minkä ansiosta vaihtosi tulee sujumaan huomattavasti sujuvammin!

Jos innostuit kyseisestä sivuaineesta edes vähäsen, käy katsomassa valittavissa olevat kurssit Aasia verkoston nettisivuilta: http://www.asianet.fi/courses/!

Anna Kimpimäki

 

Yliopistoon ammattikoulupohjalta

Vuonna 2009 lähdin viettämään kesää ristiriitaisin tunnelmin. Olin juuri suorittanut ravintolakokin ammattitutkinnon ammattiopistossa, mutta toisin kuin muut, en ollut suuntaamassa työelämään, vaan minulla oli aivan muita suunnitelmia. Tavoitteena oli opiskelupaikka yliopistossa. Mielessä risteili innostuksen lisäksi miljoona kysymystä, päällimmäisenä se, että onko minusta siihen. Minulla oli aivan hyvä ammatti juuri luettuna, mutta jo opiskeluaikana tiesin haluavani jotain muuta. Olen aina ollut kiinnostunut historiasta, kulttuurista ja käynyt ahkerasti museoissa, jonka vuoksi suunnaksi valikoitui humanistinen ja lopulta kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma ja pääaineeksi kulttuuriperinnön tutkimus. Ala joka oli ollut haaveena jo lapsesta lähtien, mutta oli päässyt hetkeksi unohtumaan. Opiskelupaikka ei kuitenkaan auennut ensimmäisellä haulla, joten työelämä vei hetkeksi mukanaan ja opiskelemaan pääsin lopulta syksyllä 2014.

Sanoin vanhalle ravintolakokin ammatilleni (sekä työvaatteille) lopullisesti hyvästit, pukeutumalla kannibaalikokiksi kauhu-aiheisille sitseille.

Sain esimakua yliopisto-opinnoista heti saman vuoden syksyllä, kuin olin valmistunutkin. Turun yliopistossa on mahdollista suorittaa opintoja avoimessa yliopistossa, josta minäkin valitsin itselleni museologian perusopinnot. Ne sai vielä suorittaa kotikaupungissani Porissa, mikä oli plussaa. Opinnot valmistivat hyvin tulevaa varten ja auttoivat omaksumaan yliopistoon oikeanlaisia opiskelutekniikoita. Lisäksi museologian perusopinnot suoritettuaan saa viisi pistettä, kun hakee opiskelemaan kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmaan. Pisteet, jotka koen hyvin tärkeäksi, sillä ammattikoulupohjalta haettaessa saa pisteitä vain motivaatiokirjeestä, kun ylioppilastutkintoa ei ole.

Hain yliopistoon samassa yhteishaussa kuin muutkin, mutta hakuprosessi erosi silti joiltain osin lukion suorittaneiden hausta. Tutkintotodistusten kopiot tuli lähettää yliopistolle ja hyväksymisvaiheessa ne oli esitettävä myös paikan päällä Turussa, kun taas ylioppilastodistukset siirtyvät sinne automaattisesti. Hakuprosessissa on siis muutama mutka enemmän, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä.

 

Korsmanin talon emäntänä pääsi hyödyntämään sekä vanhaa että nykyistä alaa.

Usein puhutaan kuinka lukio valmistaa yliopistoon. Näin varmasti onkin, mutta koen, että tarvittavia taitoja voi kartuttaa myös muilla tavoin. Oma vahvuuteni on yliopistossa ilman lukiopohjaa pärjätessä ollut laaja kiinnostus asioista, taito kirjoittaa ja rakkauteni lukemiseen. Lisäksi yliopistossa jokaisesta luentopäiväkirjasta, esseestä tai tentistä on mahdollisuus oppia jotain, muutakin kuin kurssin sisältöön liittyviä asioita. Seuraavassa onkin edellistä parempaa pohdintaa, järkevämpiä lauserakenteita tai jotain muuta, jossa kokee olevan kehitettävää. Moni asia tarttuu mukaan matkan varrella.

Yksi kesäisistä työtehtävistä aiheutti huvitusta. Perunoita keitettiin seuraavan päivän työpajaa varten vanhan ajan “liimapuikoiksi”.

Vanhasta ravintolakokin tutkinnosta ei ajattelisi olevan hyötyä nykyisten opintojeni ja alan kannalta. Pääsin kuitenkin hyödyntämään molempia aloja, työskennellessäni kesällä 2016 Rakennuskulttuuritalo Toivossa ja Korsmanin talossa, joka on yksi Satakunnan Museon yksiköistä. Tehtäviini kuului muun muassa erilaiset työpajaohjaukset ja toimiminen Korsmanin talon emäntänä, jolloin muun muassa opastin ja esittelin 1950-luvun työmenetelmiä ja elämää. Tehtäviin kuului myös ruoanlaittoa ja tarjoilua, ja pääsin siis hyödyntämään sekä nykyisissä että entisissä opinnoissa kertyneitä taitoja.

Vastakkainasettelut ammattikoululaisten ja lukiolaisten, sekä mielipiteet siitä, mitä heidän on mahdollista tulevaisuudessa tehdä, ovat usein toistuvia keskustelunaiheita. Olen kuitenkin onnellinen, että päätin unohtaa stereotypiat ja oletukset ja pyrin sitä haavetta kohti, joka minulla on jo lapsesta asti ollut. Porin yliopistokeskuksen Turun yliopiston yksikössä ja kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa on hyvä opiskella. Menossa on nyt kolmas opiskeluvuosi ja olen opintojeni kautta saanut jo monta mielenkiintoista kokemusta. Parasta on kuitenkin ehdottomasti ollut löytää se itselle oikea ala.

 

Kulttuuriperinnön tutkimuksen pääaineopiskelija, Turun yliopisto.

Marika Österlund

Maisemantutkimuksen opiskelijaksi

15416977_10210461883798894_2040813615_n

Valmistuin ammattikorkeasta vuonna 2015 maisemasuunnittelijaksi. Halusin kuitenkin opintojen päätyttyä lisätä ammattitietoni teoriapohjaa. Tarkasteltuani eri vaihtoehtoja päädyin hakemaan Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmaan lukemaan pääaineena maisemantutkimusta. Suunnittelijapohjalta pääsin suoraa hakemaan maisteriopintoihin.

 

15319517_10210461996001699_6554749_n15403001_10210461995801694_485032274_n
Maisemantutkimuksessa tutkimme paikkaa, maisemaa, tilaa ja niiden muutosta kulttuurisena ilmiönä. Perehdymme opinnoissa myös siihen, mitä maisema määritelmä pitää sisällään. Humanistinen maisemantutkimus tarkastelee erityisesti maiseman esittämisen ja rakentamisen historiaa arkeologian, historiatieteiden ja taiteentutkimuksen menetelmin. Opintoihin sisältyy jonkin verran maisemansuunnitteluun ja suojeluun perehtymistä.

 

15319531_10210461996281706_1126735916_n
Maisemantutkimuksen perusopintojen päätavoitteena on esitellä tieteelliset näkökulmat maisemaan ja sen muutokseen, oppia ymmärtämään maisemaa kulttuurisena kokemistapana ja merkitysjärjestelmänä sekä historiallisena ja kulttuurisena ympäristönä.

 

15328161_10210461886318957_1304330837_n15319552_10210461885918947_531558963_n

Lisätietoja oppiaineesta:

http://www.utu.fi/fi/yksikot/hum/yksikot/ktmt/opiskelu/oppiaineet/Sivut/Maisemantutkimus.aspx

 

Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen opiskelija, Turun yliopisto.

Marie Hammarstjärna

Porin humanisti Englannissa

Vuoden 2016 syksyllä Porista lähti varsinainen miehitys opiskelijoita valloittamaan maailmaa Turun yliopiston nimissä. Vaikka Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmallamme on hieronut sopimuksia muutaman eurooppalaisen yliopiston kanssa, me porilaiset päätimme kahmaista vaihtopaikat turkulaisten käsistä – ja hyvä niin; pitäähän Porikin olla edustettuna. (Voitte toisin vain kuvitella sitä vaikeutta, kun yrität selittää opiskelutilannettasi englanniksi! ”I study in University of Turku, but not in Turku, I mean I study in this town called Pori but in University of Turku” tai ”I’ve studied journalism in University of Tampere cos in my uni town Pori there’re like y’know four different universities in one campus and you can take courses from those universities and…” Uskon, ettei kukaan loppujen lopuksi tajunnut minun opiskeluistani yhtään mitään, hehhe.) Minä sitten päädyin valloittamaan Englantia, tarkemmin sanottuna Coventry -nimistä kaupunkipahaista, joka sijaitsee Britannian navassa, Birminghamin vieressä. Lisäksi olin ensimmäinen Turun yliopiston opiskelija, joka Coventryyn päätyi, joten toimin niin koekaniinina että Turun yliopiston edustajana. Alkumetrit olivat kivikkoiset, mutta polun päästä löytyi kaikki (jos ei enemmän), mitä toivoinkin!

Jokunen humanistikollegani onkin jo tässä blogissa kirjoitellut siitä, miksi vaihtoon kannattaa lähteä ja kuinka kyseinen prosessi oikeastaan toimii. Näinpä ollen, ajattelin itse kertoa hivenen omasta kokemuksestani ja täten samalla kenties saan teidät lukijat vakuuttuneeksi siitä, ettei tällaista mahdollisuutta kannata missata! Yksin vieraaseen maahan lähteminen jännittää aina, mutta ei tässä elämässä pitkälle pääse, jos antaa tuon jännityksen selättää. Vaihtoon kannattaa lähteä, jos on yhtään halua poistua omalta mukavuusalueelta, kokea uutta tai ylipäätään halua vaihtaa maisemaa. Ja jos ei muuta saa vaihdosta irti, niin voi ainakin tulla takaisin kotiin todeten, että Suomi on juuri se oikea maa sinulle. 😉 

Warwick Castle

 

“It was bombed back in the day, it’s ugly – but it feels like home”

Matkani alkoi syyskuun loppupuolella. En tiennyt Coventrystä paljoakaan, eikä lukemani kommentit olleet erityisen houkuttelevia: Coventry oli äänestetty yhdeksi Britannian rumimmaksi kaupungiksi, se oli toisen maailmansodan aikana pommitettu maantasalle ja uudelleenrakentaminen oli jätetty puolitiehen, eikä kaupungissa löydy muuta nähtävää kuin katedraalin rauniot. En siis odottanut saapuvani brittiläiseen unelmakaupunkiin. Lisäksi olin joutunut takkuilemaan Coventry Universityn kanssa vaihtohakuprosessin aikana, joten mieltä varjosti jo matkan alussa negatiiviset kokemukset ja mielikuvat tulevasta kotikaupungistani ja yliopistosta. Mutta niinhän sitä sanotaan, että pohjalta ei pääse kuin ylöspäin.

Coventry katedraalin rauniot olivat niitä harvoja merkkejä maailmansotaa edeltävästä ajasta.

Saavuin Coventryn juna-asemalle Birminghamista aurinkoisena lauantaipäivänä. Ensinäkemältä ei se kaupunki niin pahalta vaikuttanutkaan. Olihan se vähän 60-luvulle jämähtänyt, mutta oli sen katukuvassa myös oma charminsa. Katedraalin tornia tähystellen löysin tulevan kotini: harmaan kivikauhistuksen, joka sisäpuolelta kuitenkin näytti viihtyisältä. Asuntola oli hall -mainen rakennus eli toisin sanottuna asuin viisikerroksisessa sokkelossa, jonka käytävät olivat täynnä huoneita. Näin ollen ‘kämppikseni’ olivat siis kaikki nuo viidessä kerroksessa asustelevat ihmiset, joiden kanssa jaoin alakerran yhteiset tilat ja opiskeluhuoneet, söin samassa paikassa (vuokraan kuului aamupala ja päivällinen, joka tarjottiin yliopiston ’ruokalassa’), ja lisäksi lähiasukkien kanssa jaoin myös pienen keittiön ja kylpyhuoneen (mikä toisin ei ollut erityisen mielekäs kokemus). Kommuunihenki oli siis kohdillaan ja yksinäiset hetket olivat kaukainen muisto. Suomalaiselle introvertille tämä saattaa kuulostaa painajaismaiselta, mutta omaan rauhaan pääsi helposti vain sulkemalla oman huoneen oven.

Etukäteen murehtiminen kuuluu asiaan. Omassa tapauksessani murheet olivat turhia. Vaikka sitä tulikin maksettua itsensä kipeäksi yliopistoasuntolasta, en olisi parempaa vaihtoehtoa voinut löytää: asuntolasta yliopistorakennuksiin saattoi kävellä hetkessä, mutta niin saattoi myös lähipubeihin, keskustaan tai vaikka vanhaan tuttuun Ikeaan. Kaikki tarvittava oli lyhyen kävelymatkan päässä, eikä kulkemisesta tarvinnut maksaa lanttiakaan – ellei sitten lähtenyt tutustumaan muihin englantilaisiin kaupunkeihin. Coventrysta on lyhyt matka moniin suurkaupunkeihin, ja sitä tuli reissattua niin Manchesteriin, Oxfordiin, Warwickiin, Birminghamiin kuin Lontooseen. Coventryssa pysyminen ei kuitenkaan ollut “no no” – yliopistokaupunkina Coventrysta löytyi toimintaa ja viihdettä joka viikko. Loppujen lopuksi Coventry olikin minulle nappivalinta, alkupeloitteluista huolimatta.

Bridge of Sighs, Oxford.

Oxfordilaista katuloistoa.

Lontoon Winter Wonderland.

Studying, not studying, studying…

Vaihdon yhtenä tarkoituksena on kokea ulkomailla opiskelu vieraalla kielellä. Alussa saattaa mietityttää, kuinka hyvin tulee pärjäämään ja kuinka haastavaa ja erilaista opiskelu vaihtokohteessa on verrattuna oman kotiyliopistoon. Vaihto tapahtuu tietyn aineen nimissä eli esimerkiksi omassa tapauksessa lähdin vaihtoon mediatutkimuksen puolelta, jolloin päädyin opiskelemaan Coventryssa Media and Communicationia. En siis ollut aikaisemmin opiskellut mediatutkimusta kotimaassa, mutta taustalla löytyi Tampereen avoimessa yliopistossa suoritetut journalistiikan ja viestinnän perusopinnot. It turned out, että Media and Communication onkin melkein sama asia kuin suorittamani journalistiikan opinnot ja monet luennoilla käymämme teoriat ja asiat olivat minulle vanhaa tuttua aihetta! Sainkin seminaareissa loistaa omalla Suomesta saadulla tietämykselläni. 😉

Se, minkälainen opiskeluputki sinulla on vaihdossa edessä, riippuu täysin yliopistosta, johon päädyt. Yliopistojen luonne vaihtelee paljon riippuen maasta, mutta myös maan sisällä yliopistot voivat painottaa eri metodeihin, vaikka kaikki kulkisivat samalla ”university” nimellä. Jo hakuprosessin aikana minulle selvisi, että Coventry University on kuin suomalaisen yliopiston ja ammattikorkeakoulun sekoitus eli paljon käytännönläheisempi ja ammattiin painottavampi kuin Suomen yliopistot. Coventry Universityssa on teoriapainotteisia kursseja ja käytäntöön painoittavia kursseja. Oman teoriapainotteisen taustani vuoksi sain opiskella vain näitä teoriakursseja, joita loppujen lopuksi oli yhden lukukauden vaihto-oppilaalle tarjolla vain kaksi kappaletta. Luentoja oli ‘hurjat’ kaksi kertaa viikossa ja yhdestä kurssista sai 10 opintopistettä, mikä Suomen kaavassa on paljon, kun meillä kandidaatin tutkielmasta ja sen seminaareista saa yhteensä saman määrän opintopisteitä. Tästä voittekin jo tehdä seuraavan päätelmän: vaihtoni Coventry Universityssa oli vähemmän opiskelemista, enemmän uusien ihmisten seurasta nauttimista sekä maahan ja sen kulttuuriin tutustumista. Ne vähäiset luennot olivat kuitenkin mielenkiintoisia ja luennoitsijat innostavia, mutta muuten eivät eronneet paljoa kotimaan opetuksesta. Lopputöinä tuli muutama essee kirjoitettua ja ”viraali”video luotua, mutta sitä enemmän vaihdosta sain uusia elämyksiä ja hyviä ystäviä. Älkää toki ymmärtäkö väärin, lähdin vaihtoon ihan opiskelumielessä, mutta joskus kohtalon tähdet näyttävät eri suuntaan. Kyllähän minä kyseiseltä reissulta opin paljon, mutta se on kiisteltävissä paljonko tuosta oppimastani tapahtui yliopiston penkillä.

Ulkona tuli käytyä kerran jos toisenkin. Kuvacrediitit kuuluvat JJ’s klubille. 

“The world is a book and those who do not travel read only one page.”

Löysin yllä olevan mukavan kliseisen lainauksen jostain hipsterisivulta ja totesin itsekseni, että siinäpä on hyvä lausahdus kuvaamaan myös vaihtoa (Pyhä Augustinus kuulemma näin joskus tokaissut). Vaihto avartaa ja kasvattaa. Vaihtokokemus saattaa avata ovia, mutta ennen kaikkea se on sinulle itselle mahdollisuus oppia niin itsestä kuin muista. Vaihto on kansainvälisyyden huipentuma: tutustut ihmisiin ympäri maailmaa, jolloin stereotypioita niin kaadetaan kuin tuetaan. Kaiken kukkuraksi sinulle tarjotaan rahaa siitä, että ryhdistäydyt ja lähdet muualle kotiyliopistostasi ja kotimaastasi! Itse en olisi voinut parempaa kokemusta toivoa ja kieltämättä kotiin lähtiessä harmitti, että visiittini oli lyhyet kolme kuukautta. Toisaalta ihmiset, jotka jakoivat kokemukset kanssani, myös avustivat kyseisten kokemusten rakentamisessa, ja ilman heitä olisi saattanut tulla orpo olo.   

Coventryssa opin monia asioita, joista osan ajattelin tällaisena opettavaisena lopputiivistyksenä jakaa teidän kanssa:

  1. Älä usko, mitä internetissä kommentoidaan – äläkä varsinkaan anna kommenttien lannistaa sinua jo etukäteen! Koe ja näe itse, ja sitten vasta tee omat päätelmäsi ja arviosi. Kauneus on katsojan silmissä.
  2. Kaupunki yksinään ei rakenna vaihtokokemusta, vaan se mitä itse teet, vaikuttaa viihtyvyyteesi. Jos en olisi löytänyt yhtä upeita ihmisiä kuin vaihdossa kohtasin ja jos en olisi ottanut kaiken irti vaihtoajastani, ei sillä olisi ollut väliä, missä loppujen lopuksi olisin vaihtoaikani viettänyt. 
  3. Kaikki on kiinni omasta asenteesta. Ota itseäsi niskasta kiinni ja uskaltaudu! Lopputulos saattaa olla vaivanarvoista.  
  4. Harvat tietävät Suomesta yhtään mitään. Monet kysyvät mistä olet kotoisin, mutta jos et ole Helsingistä, saat vain hämmentyneitä katseita. Maailmalla liikkuu kuva maasta, jossa asuu ehkä sata ihmistä, jossa on kylmä ympäri vuoden ja jossa kaikilla ihmisillä on vaalea tukka ja siniset silmät. Ruotsalaiset sanovat, ettemme ole skandinaaveja ja muut sanovat, ettei joulupukki oikeasti asu Suomessa. Minä tein sitten urotyötä näiden väitteiden kaatamiseksi (ignorataan nyt hetkeksi tuo, että ruotsalaiset ovat aivan oikeassa – olemmehan me sydämeltä skandinaaveja), ja sitä se vaihto oikeastaan on – lähetystyötä, jossa levitetään sanaa omasta kulttuurista. Se jäänee nähtäväksi, kuinka hyvin itse onnistuin työssäni. 🙂   

Kulttuuriperinnön pääaineopiskelija Meri-Tuuli Suorsa

Ekskursio Firenzessä oli mieleenpainuva matka italialaiseen kulttuuriin, puutarhojen saloihin ja itseeni!

duomo-view

 

Olin juuri aloittanut opintoni Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa, Turun yliopistossa, Porin yksikössä ja oli vuosi 2014. Olin hieman jo tutustunut saman vuosikurssin opiskelijoihin ja kävimme yhteisiä perusopintoja. Kahden luennon välissä muutama opiskelija puhui siitä kuinka hienoa on kun he lähtevät yhdessä Firenzeen marraskuussa. Kuuntelin ihaillen ”oi, olisipa ihana päästä itsekin matkalle”. Kyselin heidän matkasuunnitelmistaan ja ilmeni, että kyseessä on koulutusohjelmamme sivuaineen kulttuuri ja elämysmatkailun kurssi, johon sisältyy ekskursio Firenzeen. Innostuin välittömästi, kun kuulin, että matkalle saa kaiken lisäksi tukea koulutusohjelmalta, joka kustantaisi lähes kokonaan lennot ja majoittumisen! Innostumisesta huolimatta matkustaminen kuitenkin myös jännitti minua todella paljon, sillä se olisi ensimmäinen matkani jonka lentäisin yksin ja myös ensimmäinen matka ilman läheisiäni. Opiskelijatoverini olivat mukavia, mutta en tuntenut heitä juuri lainkaan.

img_7527

Lähtöpäivä oli käsillä ja opiskelutoverini olivat menneet Firenzeen jo päivää ennen minua. Matkustin linja-autolla Porista Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Matka ei kuitenkaan sujunut mutkitta! Linja-autoa tuli vaihtaa Espoon Ikean pysäkillä, mutta lentoasemalle menevää linja-autoa ei näkynyt. Aloin jo hieman panikoida, vaikka minulla oli vielä reilusti aikaa. Linja-auto loppujen lopuksi saapui, mutta sen lasinpyyhkijät olivat rikki ja ulkona satoi räntää. Linja-auto ajoi toista linja-autoa vastaan, jotta vaihto ehjään linja-autoon pystyttäisiin tekemään. Kauhulla tuijotin kelloani, minulla olisi enää 30 minuuttia aikaa päästä kentälle, jotta laukkuni ehtisi ruumaan. Saimme onneksemme vaihdettua linja-autoa ehjään linja-autoon, mutta aikani oli todella kortilla! Katson kelloa ja etäisyyttä puhelimen GPS:stä, oliko minulla mitään mahdollisuutta ehtiä?! Kun linja-auto vihdoin saapui terminaalini eteen, juoksin matkalaukun kanssa lähtöselvitystiskille. Ehdin juuri ja juuri, sillä minulle jäi kuusi minuuttia aikaa! Tuskin koskaan ei sydämeni ole tykyttänyt sillä tavoin kuin sillä hetkellä. Näin jo kauhukuvia siitä, kuinka joutuisin keksimään, miten saan maksettua tukirahat takaisin koulutusohjelmalle.

Päästessäni kansainväliselle puolelle ei minua huolestuttanut lentäminen enää yhtään! Frankfurtissa oli koneen vaihto ja aloin uudelleen jännittämään, mitä jos opiskelijatoverini eivät olekaan tulleet Firenzen lentokentälle minua vastaan, vaikka niin sovimme. Miten löytäisin majapaikkamme?

           img_7463

Opiskelijatoverini olivat kuin olivatkin minua vastassa ja humanistille tyypilliseen tapaan hyvin jo italialaisella viinillä marinoituja 😀 <3

Opiskelijatoveriemme kanssa vuokrasimme siis viikoksi katto huoneiston aivan Firenzen keskustasta. Majoituspaikkaamme sisältyi upea kattoterassi, josta oli hienot näkymät Firenzen keskustan ylle.

Ekskursiopäivät olivat mukavia ja paljon antavia, mutta sen vuoksi myös erittäin kiireisiä ja uuvuttavia. Maisemantutkimuksen professori Maunu Häyryselle paikka oli entuudestaan tuttu ja hän vei meitä mitä upeampiin puutarhoihin.

boboli    boboli-italy-2    villa-gamberaja-3

Jokainen oli tehnyt ennakkotehtävät ekskursiolle, jossa jokainen esitti vuorollaan jotain Firenzen alueen maisemaan tai kulttuuriin liittyvää. Esityksiä oli niin puutarhoista, arkkitehtuurista, ruokakulttuurista kuin myös matkailun vaikutuksista ja turismista.

 

statue

Iltaisin nautimme keskenämme italialaisesta kulttuurista käymällä syömässä ja ostoksilla.

img_7591                   

img_7439

Matka oli kaikin puolin antoisa ja mieleenpainuva. Opimme matkan aikana paljon niin Firenzestä, puutarhoista, italialaisesta kulttuurista, matkailusta kuin myös toisistamme ja itsestämme.

Muistelen edelleenkin matkaa yhtenä hienoimpana kokemuksena opiskeluaikanani ja olen iloinen siitä, että uskaltauduin lähtemään mukaan!

 

Dunia Toropainen

Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen opiskelija, Turun yliopisto.

 

Muiden KTMT:n opiskelijoiden parhaita muistoja opiskelujen ajalta:

Tapahtumasta toiseen

Niihin kolmeen vuoteen jotka olen kohta viettänyt Porin yliopistokeskuksessa, on kuulunut paljon erilaista toimintaa. En puhu nyt pelkästään opetuksesta ja luennoista enkä opiskelijatapahtumista (vaikka niissä onkin tullut käytyä ahkerasti) vaan vähän erikoisimmista projekteista, hankkeista, tapahtumista ja toiminnasta.  Kun tuli opiskelemaan tähän Suomen 11. suurimpaan kaupunkiin en odottanut pieneltä yliopistotoiminnalta kovinkaan paljoa. Pori ei saapuessani vakuuttanut minua ja vaikka Porin yliopistokeskus oli heti viihdyttävän oloinen opiskelupaikka, olin silti henkisesti varautunut vain luennoilla ramppaamiseen ja kovaan kirjoitustyöhön. Kuinka väärässä olinkaan! Ensimmäisenä vuotena pääsin osallistumaan yhteen Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen opetusohjelman isoimmista tapahtumista, Zombie Run Pori -tapahtuman suunnitteluun ja toteutukseen.  En ehtinyt olla talossa vielä edes puolta vuotta ja olin kirjoittamassa ison yleisötapahtuman mainosvideoita ja suunnittelemassa rasteja juoksumatkalle. Tapahtuman päivänä seisoin ratavahtina katsellen sitä kaikkea ja muistan yhä kuinka lievä epätodellisuuden tunne oli takaraivossa. En ollut osannut odottaa mitään niin hienoa. Varmasti tämä tulisi olemaan yksittäistapaus.

Seuraavana vuotena pääsin tutustumaan Porilaisen peliyhtiö Tactic Gamesin tuotantotiloihin ja kuulemaan pelintekijöiden tarinoita. Keväällä pääsin opettelemaan koodausta ja sen aikana tein oman yksinkertaisen tekstiseikkailupelini (Varjot Innsmouthin Yllä, kauhupeli Lovecraftin hengessä). Okei, ei ihan yhtä hienoa kuin edellisenä vuotena mutta silti hyvin erilaista mitä ennakoin. Tänä vuonna palasin taas ensimmäisen vuoteni epätodellisiin fiiliksiin. Olin mukana Akateeminen manga -sarjakuvakurssilla jossa nimen mukaisesti teimme ja julkaisimme akateemisen sarjakuva-albumin. Olen ollut sarjakuva-harrastaja niin kauan kuin jaksan muistaa. Toimin itse tuottajana sarjakuvan julkaisussa ja kirjoitin ja piirsin oman sarjakuvani. Julkaisupäivänä esittelimme pitkän syksyn läpi kestäneen projektimme lopputuloksia vieraille, tunsin taas sitä samaa ylpeyden ja epäuskon tunnetta joka oli mielessäni Zombie Runin aikaan. Ja tämä ei ollut ainoa projekti tänä syksynä. Peliarkiston suunnittelu ja toteutus-kurssilla tuotimme Tacticille suunnitelman peliarkistosta joka kovan työn jälkeen esiteltiin Tacticin edustajille. Itse kasasin koko lopputyön lopulliseen muotoonsa ja tajusin silloin millainen työ projektissa oli ollut, mutta lopputulos oli sen arvoinen.

Nyt keväällä tätä sarjaa jatkaa Kauhuelokuvalukupiiri jossa nimen mukaisesti katsomme ja käsittelemme kauhuelokuvia aina edellisen vuosisadan alusta nykypäivään. Tulemme tutustumaan Game Jam -pelinkehitystapahtumaan ja itse olen jo henkisesti valmistautunut sitä varten. Ehkä tällä kertaa en ole omaa peliäni Game Jameilla tehdessäni kuin halolla päähän lyöty. Ehkä olen siihen mennessä oppinut että opiskelu yliopistossa ei ole sitä mitä sen oletin olevan. Tai ehkä en.

Miksi KTMT?

Miksi hain Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmaan? Miten päädyin Turusta Poriin opiskelemaan?

Vastaus on helppo. Koska tämä koulutusohjelma on ainutlaatuinen, ja sen pää- ja sivuaine vaihtoehdot yhdistävät omat mielenkiintoni täydelliseen pakettiin (historia, maantieto, matkailu, kulttuurit, museot). Eikä Pori ole missään tapauksessa mikään miinuspuoli, ennemminkin pienemmällä opiskelijapaikkakunnalla opiskelu on antoisampaa kuin valtavissa keskuksissa. Onpahan (olevinaan) enemmän aikaa opiskeluun kun aktiviteetteja on hieman vähemmän.

Orientaatioviikko 2015, uusien fuksien tuutorina.

Lukio ajoistani on vierähtänyt jo muutama vuosi, mutta muistan sen paineen joka syntyi pikkuhiljaa yo-kirjoitusten lähestyessä ja tulevaisuuden suunnitelmia piti alkaa suunnittelemaan. Valmistuin Kaarinan lukiosta keväällä 2012, mutta Poriin päädyin vasta 2014. Siinä välissä tuli vietettyä villejä vuosia kämppiksen kanssa Turun keskustassa ja myös omassa yksiössä. Nämä vuodet eivät kuitenkaan olleet ilman suunnitelmia, sillä jo lukiossa olin päättänyt lähteä Poriin kun löysin tämän koulutusohjelman Studia-messuilla käydessäni. Olin käyttänyt lukemattomia tunteja etsiessäni eri korkeakoulujen tarjonnasta jotain mikä olisi sytyttänyt kipinän, mutta mikään ei tuntunut oikealta. Olin hakemassa myös Turun yliopistoon lukemaan maantietoa, mutta heti yo-kokeiden perään paksujen pääsykoekirjojen lukeminen ei kovin paljoa innostanut joten jätin menemättä. Olen innokas matkailemaan ja ehkä osittain kulttuuri- ja elämysmatkailun sivuaine mahdollisuus oli naula siihen arkkuun joka sai minut hakemaan KTMT:lle. Myös opiskelu Porin yliopistokeskuksessa, jossa on mahdollisuus ottaa sivuaineita muista yliopistoista avaa mahdollisuudet niin moniin eri suuntiin.

En kuitenkaan ensimmäisellä kerralla hakiessani päässyt sisään, sillä sisäänotto tavat olivat erilaiset ja vaikka silloinkaan ei ollut  pääsykoetta, otettiin sisään vain todistuksen perusteella. Ilmeisesti valitsijat eivät halunneet ottaa opiskelijaa jonka arvosanat vaihtelivat A:sta E:hen. Hain kuitenkin myös Turun ammattikorkeakouluun Kestävän kehityksen linjalle jonka pääsykokeen läpäisin ja pääsin sisään. Vuosi ammattikorkeakoulussa opetti  ja kasvatti minua paljon, mutta en kokenut ympäristösuunnittelijan ammattia kuitenkaan ihan omakseni joten hain KTMT:lle vielä uudestaan. Tällä kertaa sisäänottotavat olivat muuttuneet ja lisäksi oli tullut motivaatiokirje, jonka perusteella eroteltiin ne opiskelijat jotka todella ovat motivoituneita ja halukkaita tulemaan koulutusohjelmaan ja pysymään siellä. Sitä kun on vaikea seurata pelkistä todistuksista kun ihmiset hakevat vähän mihin sattuu. Eli hain Poriin keväällä 2013 ja kesällä sain tietää päässeeni sisään! Voi sitä onnen päivää!

 

Siitä huolimatta että kulttuuriperintö tuntui kutsumukselta ja olin äärimmäisen onnellinen sisäänpääsystä, päätin lykätä aloittamista vielä vuodella syksyyn 2014. Suoraan lukiosta korkeakouluun jatkaminen (ja kämppiksen kanssa asuminen) oli ottanut sen verran voimille, että halusin pitää vielä välivuoden, tehdä töitä ja asua yksin Turun keskustassa. En ollut henkisesti vielä valmis lähtemään 120 kilometrin päähän ja jättämään perhettä ja ystäviä taakseni. Vuoden päästä olikin jo mielipiteet muuttuneet ja olin tyytyväinen että pääsin pois tutusta ympäristöstä.

Muutto Poriin syksyn 2014 alussa onkin oma lukunsa. Olin koko alkuvuoden jättänyt asuntohakemuksia Porin YH-asunnolle joka välittää opiskelijasuntoja, mutta mitään ei kuulunut joten päätin etsiä yksityisen kautta. Vuokrataso on Porissa hyvin alhainen joten sinänsä sillä ei ole mitään väliä vuokraatko opiskelija-asunnon vai yksityisen. Olin kuitenkin Espanjassa juuri sen kriittisen ajan kun asuntoja olisi pitänyt mennä katsomaan joten laitoin isäni asialle ja hän hankki asunnon puolestani, kiitos 😀 Asunto oli vain muutaman sadan metrin päässä Yliopistokeskuksesta ja väliin oltiin rakentamassa suurta kauppakeskusta joten olin erittäin tyytyväinen. Muutin asuntoon vain kaksi päivää ennen orientaatioviikon alkua, enkä ollut koskaan aiemmin edes käynyt Porissa. Onneksi olin kuitenkin asunut yksin jo useamman vuoden joten se ei tuntunut enää niin pelottavalta, mutta oli outoa kun ei tuntenut ketään. Tein pienen kävelykierroksen Yliopistokeskuksen ympäri että osaan paikalle maanantai aamuna, mutta muuten aika meni asunnon ja tavaroiden järjestelyssä.

Onneksi olin jo kerran kokenut uuden koulun aloittamisen niin tavallaan tämä oli jo tuttua sen puolesta. Odotin innolla uusia tuttavuuksia ja opiskelijabileitä. Opiskelijabileitä sainkin odottaa kauemmin kuin kuvittelin, sillä meillä ei kovin paljoa ohjelmaa ollutkaan orientaatioviikon virallisten osuuksien lisäksi (tämä on onneksi korjattu myöhempinä vuosina). Mutta ystäviä sain heti! En osannut odottaa saavani niin hyviä ystäviä heti ensimmäisellä viikolla, saati sitten ensimmäisenä päivänä. Viikon aikana tuli Porin kaupunkikin paremmin tutuksi ja kun kurssit lähtivät käyntiin, meni ensimmäinen syksy hujauksessa. Nyt mennäänkin jo kolmatta vuotta ja keväällä on jo kandin paperit käsissä. Onneksi ei vielä tarvitse lähteä Porista sillä jatkan suoraan maisteriksi vielä muutaman vuoden.

En vaihtaisi näitä vuosia Porissa mihinkään ja olen erittäin tyytyväinen koulutusohjelmamme opetuksen tasoon, henkilöstöön, ainejärjestötoimintaan ja Yliopistokeskuksen yhteistyömahdollisuuksiin sekä Porin opiskelijakulttuuriin! Opiskelu on kyllä elämän parasta aikaa!

Ohessa vielä muidenkin opiskelijoidemme ajatuksia siitä miksi hakivat meille, hyviä katseluhetkiä 🙂

Petra Nikula, kulttuuriperinnön pääaineopiskelija ja opiskelijoiden ainejärjestö Kulma ry:n puheenjohtaja.

Tervetuloa!

Petra Nikula, kulttuuriperinnön tutkimus.

 

© 2024 Humanistina Porissa

Theme by Anders NorenUp ↑