Teollista kulttuuriperintöä on monenlaista. Vapun kynnyksellä korkeakouluissa ja yliopistoissa jännitetään, kun tamperelainen kenkätehtailija Emil Aaltonen nousee hetkeksi kummittelemaan ja jakaa rahoitusta tutkimukselle. Tuhannet rahoitushakemuksensa jättäneet nuoret tutkijat odottavat sähköpostiin kilahtavaa tuomiota. Tuhannet pettyvät, mutta sadat riemastuvat ja korkkaavat vappusimansa onnellisina. Rahoitus mahdollistaa työn jatkamisen. Varttivuosisata sitten kuuluin itse noihin onnellisiin simankorkkaajiin. Kenkätehtailija-vainajan nimeä kantava säätiö oli päättänyt rahoittaa tutkimustani. Tutkimusaiheeni ei liittynyt sen enempää kenkiin kuin tehtaisiinkaan.  Tehtaat alkoivat kiehtoa minua vasta myöhemmällä iällä.

Tampereella ja Porilla on paljon yhteistä. Ne ovat omaleimaisuudestaan ylpeitä vanhoja teollisuuskaupunkeja.  Teollisuuskaupunkien rakastettu kansallisrunoilija Juice Leskinen kuvaa eräässä suurteoksessaan tamperelaisen vappupäivän valkenemista: ”Tehtaat vetää henkeä meiltä itselleen.” Se on se biisi, jossa onnellinen on sammunut kukkiin. Älkää tehkö niin.

Näiden kaupunkien keskustoissa teollinen menneisyys on jykevästi läsnä maisemaa hallitsevina punatiilisinä rakennusmassoina. Entiset tehtaat ovat kummassakin kaupungissa saaneet suojiinsa museoita, tietoyrityksiä, kauppoja ja kapakoita. Tehtaiden julkisivut ovat löytäneet tiensä osaksi eurooppalaisten kaupunkilaisten identiteettiä. Teollinen kulttuuriperintö ei kuitenkaan koostu pelkästä tiilestä ja teräksestä. Teolliseen kulttuuriperintöön kuuluu myös mesenaattien toiminta ja ajatus siitä, että työntekijä on palkkansa ansainnut. ”Industrious” tarkoittaa ahkeraa. Tällainen ajattelu on taustalla, kun tehtailija, perikuntansa kiusaksi tai omaksi huvikseen, päättää testamentata ison osan omaisuudestaan tieteelle, taiteelle ja tutkimukselle.

Teollinen kulttuuri yhdisti maailman ennen näkemättömällä tavalla. Se synnytti ajan, joka kulki kaikkialla maailmassa samalla raksutuksella. Se yhtenäisti raaka-aineiden hintoja ja yhdisti kaupungit toisiinsa rautateillä, joiden myötä yksi ja sama rautatieaika levittäytyi kaikkialle, minne raiteet veivät. Juna ei kulkenut auringon ajassa, vaan maailmanlaajuisen rautatieajan mukaan. Saman ajan mukaan soivat tehtaiden pillit.

Teollisuus yhdisti maailman ja jätti jälkeensä paitsi iloisia, myös surullisia perintöjä. Valeuutiset ja tarttuvat taudit ovat 2020-luvulla oppineet leviämään vähintään samalla tehokkuudella ja nopeudella, millä teollistuneessa maailmassa levittäytyvät tiedot, hyödykkeet ja vauraus. 

Kirjoitan tätä vapputervehdystä punatiilisen tehtaan korkeimman savupiipun takaa.  Täällä puuvillatehtaalla on hiljaista, koska kaikki muut Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman työntekijät ovat etätöissä. Käyn täällä pitämässä päivittäin pari tietoverkkovälitteistä palaveria. Palaverien jälkeen ohjaan ja tarkastan graduja, joita koronaviruskaranteenissa nyt jo yli kuukauden olleet opiskelijat ovat alkaneet saada valmiiksi. Ilmeisesti kotona ei oikein pysty muutakaan tekemään. 

Vitsailen, että täällä tehtaalla pyörii taas tuotantolinja. Täällä kehrätään tietoa ja kudotaan tulkintoja.  Digitaalisen kulttuurin leikkisä jatko-opiskelija on luonut tehtaan ikkunoihin vappuhenkisiä taideteoksia. Katsokaa niitä, kun kuljette tästä vappuna ohi turvallisesti viiden metrin päässä toisistanne. 

Tippaleipiä, simaa ja leivosten leikkiä ilmassa, toivottaa

Anna Sivula

Kuva: Sanna Aaltonen