Turun yliopiston Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelman opiskelijoiden, henkilökunnan ja yhteistyökumppaneiden näkemyksiä kulttuurista, yhteiskunnasta ja yliopistoelämästä.

Tekijä: Marika

Kulttuuriperinnön tutkimuksen pääaineopiskelija. Sivuaineina museologia, maisemantutkimus, historia ja arkelogia.

Skål! Sitseillä lauletaan ja noudatetaan sääntöjä

Jos minulta olisi ennen opintojeni alkua kysytty, mitä odotan opiskeluiltani eniten, olisin sen lisäksi, että saan opiskella unelma-alaani, vastannut odottavani sitsejä. Opiskelijaelämää googlaillessani tapahtuma jäi mieleen sen erityislaatuisuuden vuoksi. Eihän koko tapahtumasta saanut hakutulosten perusteella ollenkaan järkevää kuvaa, mutta sama viesti välittyi kuitenkin kaikista löytämistäni teksteistä. Sitseillä tulisi olemaan hauskaa! Epämääräiset kuvaukset toastmastereista, hauskoista juomalauluista ja tarkoista säännöistä saivat pohtimaan mitä ihmettä olisi oikein luvassa.

Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman opiskelijoiden ainejärjestö Kulma ry, järjestää vuosittain monia mahtavia tapahtumia, joista osa on jo muodostunut perinteiksi. Lokakuussa järjestetään Oktoberfestit, haalarimerkkejä ommellaan haalariompeluiltamissa ja Oscar-valvojaisissa valvotaan läpi yön, ehdolla olevia elokuvia ja Oscar-gaalaa seuraten. Monista mahtavista tapahtumista huolimatta, sitsit ovat kuitenkin sellaiset, mihin haluan aina osallistua.

Ensimmäisillä sitseilläni alkuvuodesta 2015, vielä putipuhtaissa ja lähes merkittömissä haalareissa.

 

Helan går,

sjung hoppfalleri fallerallalej!

Helan går,

sjung hoppfallerallala!

Och den som inte helan tar

han ej heller halvan får

Helan går, sjung hopfallerallalej!

 

Sitsit ovat akateeminen pöytäjuhla, jossa lauletaan juomalauluja, juodaan ja syödään. Tapa on rantautunut Suomeen Ruotsista, kuten moni muukin yliopistotapahtuma ja perinne. Sitsit aloitetaankin aina laulamalla Helan går ja kumoamalla sen jälkeen ensimmäinen snapsi. Sitsilipun hintaan kuuluu yleensä kaksi lyhyttä ja kolme pitkää juomaa, ja lisäksi ruoka.

Kokemattomampaa sitsaajaa sitsien säännöt saattavat kauhistuttaa. Sitseillä esimerkiksi jokaiselle on määrätty pöytiin omat paikkansa, joilta ei saa nousta, ellei saa sitsejä johtavilta toastmastereilta eli toasteilta lupaa. Ensimmäinen muistettava asia onkin, että toastmasterien sana on laki. He määräävät milloin pidetään tauot ja kuinka pitkiä ne ovat, antavat lauluvuoroja jne. Kun toastmasterit puhuvat, on oltava hiljaa. Sääntöjen rikkomisesta seuraa rangaistuksia eli punishmenttia. Tarkkojen sääntöjen ja rangaistuksien pelossa ei kannata kuitenkaan jättäytyä sitseiltä pois, sillä tarkoitus on pitää hauskaa, eivätkä ne rangaistuksetkaan niin pahoja ole. Rangaistuksilla ei ole tarkoitus nolata ketään, vaan ne ovat kaikille hauskoja.

Sitseille kuuluvat olennaisesti myös erilaiset juomalaulut, joihin liittyvät myös omat sääntönsä. ”Omstart-huudahduksella aloitetaan laulu tai säkeistö alusta, kun jo juotujen juomien tai alkujännityksen vuoksi laulu kulkee epävireisesti, ja ”Mellan sup-huudahduksen jälkeen juodaan. Laulun lopuksi skoolataan ensin vasemmalle, sitten oikealle ja lopuksi eteen. Skoolatessa katsotaan aina silmiin.

Pointer ry:n After ski -sitseille pukeuduin ruotsalaiseksi kilpalaskijaksi.

 

Korpikuusen kannon alla on humanistin kolo,

siellä on koti ja siellä on peti ja jatkoilla pehmoinen olo.

Tiu-tau tiu-tau tili-tali-tittan,

kylterit juhlii viinalla.

Pikkuiset humanistit liikkellä pyssyy halvalla El Tiempolla.

 

Ainejärjestömme Kulma ry:n Suomi, sisu ja sauna -sitseille, tein ehkä suosikkini tähän astisista sitsiasuistani, pukeutuessani Kalevalan Marjataksi. Inspiraatiota hain suomalaisista muinaispuvuista.

Porissa järjestettävät sitsit ovat yleensä aina erilaisia teemasitsejä. Opiskeluaikanani on järjestetty esimerkiksi Lapsuuden sankari -sitsit, joille pukeuduin Peppi Pitkätossuksi, Kauhu -sitsit, joille pukeuduin kannibaalikokiksi, Cinema -sitsit, joissa olin Hyacinth Bucket, sekä viimeisimmät Suomi, sauna ja sisu -sitsit, joihin pukeuduin Kalevalan Marjataksi. Mahtavaa on, että suurin osa osallistujista oikeasti näkee vaivaa asujensa eteen ja sitseillä näkeekin mitä mielikuvituksellisempia asuja ja hahmoja.

Lapsuuden sankari -sitseille pukeuduin Peppi Pitkätossuksi.

 

Äidin pienet sienet ryyppää viinaa,

pöytäviinaa, jaloviinaa.

Äidin pienet sienet puhuu kiinaa,

riisiviinaa, hiivaa.

Sinä ja minä, varsinkin minä.

 

Jokaiselle sitsaajalle on merkitty pöytiin omat paikkansa.

Sitseistä on vaikea antaa selkeää kuvaa, vaan ne on koettava itse. Sitsiperinteet vaihtelevat myös ainejärjestöittäin, joten myös muille sitseille kannattaa osallistua, kuin vain niille omille. Porissa onkin mahdollisuus osallistua Pointer ry:n sitseille, joka kokoaa opiskelijoita yhteen kaikista Porin yliopistokeskuksessa toimivista yliopistoista ja yksiköistä. Sitsit ovat myös loistava tapa tutustua uusiin ihmisiin, sillä ikinä ei tiedä kenen vierestä löydät itsesi istumasta. Sitsit ovat tapahtuma, jossa näkyvät perinteet pitkältä ajalta, aina ruotsinkielisistä juomalauluista vuosien saatossa luotuihin uusiin sanoituksiin ja oman ainejärjestön sisällä luotuihin hauskoihin tapoihin.

 

Kulttuuriperinnön tutkimuksen pääaineopiskelija, Turun yliopisto.

Marika Österlund

Yliopistoon ammattikoulupohjalta

Vuonna 2009 lähdin viettämään kesää ristiriitaisin tunnelmin. Olin juuri suorittanut ravintolakokin ammattitutkinnon ammattiopistossa, mutta toisin kuin muut, en ollut suuntaamassa työelämään, vaan minulla oli aivan muita suunnitelmia. Tavoitteena oli opiskelupaikka yliopistossa. Mielessä risteili innostuksen lisäksi miljoona kysymystä, päällimmäisenä se, että onko minusta siihen. Minulla oli aivan hyvä ammatti juuri luettuna, mutta jo opiskeluaikana tiesin haluavani jotain muuta. Olen aina ollut kiinnostunut historiasta, kulttuurista ja käynyt ahkerasti museoissa, jonka vuoksi suunnaksi valikoitui humanistinen ja lopulta kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma ja pääaineeksi kulttuuriperinnön tutkimus. Ala joka oli ollut haaveena jo lapsesta lähtien, mutta oli päässyt hetkeksi unohtumaan. Opiskelupaikka ei kuitenkaan auennut ensimmäisellä haulla, joten työelämä vei hetkeksi mukanaan ja opiskelemaan pääsin lopulta syksyllä 2014.

Sanoin vanhalle ravintolakokin ammatilleni (sekä työvaatteille) lopullisesti hyvästit, pukeutumalla kannibaalikokiksi kauhu-aiheisille sitseille.

Sain esimakua yliopisto-opinnoista heti saman vuoden syksyllä, kuin olin valmistunutkin. Turun yliopistossa on mahdollista suorittaa opintoja avoimessa yliopistossa, josta minäkin valitsin itselleni museologian perusopinnot. Ne sai vielä suorittaa kotikaupungissani Porissa, mikä oli plussaa. Opinnot valmistivat hyvin tulevaa varten ja auttoivat omaksumaan yliopistoon oikeanlaisia opiskelutekniikoita. Lisäksi museologian perusopinnot suoritettuaan saa viisi pistettä, kun hakee opiskelemaan kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmaan. Pisteet, jotka koen hyvin tärkeäksi, sillä ammattikoulupohjalta haettaessa saa pisteitä vain motivaatiokirjeestä, kun ylioppilastutkintoa ei ole.

Hain yliopistoon samassa yhteishaussa kuin muutkin, mutta hakuprosessi erosi silti joiltain osin lukion suorittaneiden hausta. Tutkintotodistusten kopiot tuli lähettää yliopistolle ja hyväksymisvaiheessa ne oli esitettävä myös paikan päällä Turussa, kun taas ylioppilastodistukset siirtyvät sinne automaattisesti. Hakuprosessissa on siis muutama mutka enemmän, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä.

 

Korsmanin talon emäntänä pääsi hyödyntämään sekä vanhaa että nykyistä alaa.

Usein puhutaan kuinka lukio valmistaa yliopistoon. Näin varmasti onkin, mutta koen, että tarvittavia taitoja voi kartuttaa myös muilla tavoin. Oma vahvuuteni on yliopistossa ilman lukiopohjaa pärjätessä ollut laaja kiinnostus asioista, taito kirjoittaa ja rakkauteni lukemiseen. Lisäksi yliopistossa jokaisesta luentopäiväkirjasta, esseestä tai tentistä on mahdollisuus oppia jotain, muutakin kuin kurssin sisältöön liittyviä asioita. Seuraavassa onkin edellistä parempaa pohdintaa, järkevämpiä lauserakenteita tai jotain muuta, jossa kokee olevan kehitettävää. Moni asia tarttuu mukaan matkan varrella.

Yksi kesäisistä työtehtävistä aiheutti huvitusta. Perunoita keitettiin seuraavan päivän työpajaa varten vanhan ajan ”liimapuikoiksi”.

Vanhasta ravintolakokin tutkinnosta ei ajattelisi olevan hyötyä nykyisten opintojeni ja alan kannalta. Pääsin kuitenkin hyödyntämään molempia aloja, työskennellessäni kesällä 2016 Rakennuskulttuuritalo Toivossa ja Korsmanin talossa, joka on yksi Satakunnan Museon yksiköistä. Tehtäviini kuului muun muassa erilaiset työpajaohjaukset ja toimiminen Korsmanin talon emäntänä, jolloin muun muassa opastin ja esittelin 1950-luvun työmenetelmiä ja elämää. Tehtäviin kuului myös ruoanlaittoa ja tarjoilua, ja pääsin siis hyödyntämään sekä nykyisissä että entisissä opinnoissa kertyneitä taitoja.

Vastakkainasettelut ammattikoululaisten ja lukiolaisten, sekä mielipiteet siitä, mitä heidän on mahdollista tulevaisuudessa tehdä, ovat usein toistuvia keskustelunaiheita. Olen kuitenkin onnellinen, että päätin unohtaa stereotypiat ja oletukset ja pyrin sitä haavetta kohti, joka minulla on jo lapsesta asti ollut. Porin yliopistokeskuksen Turun yliopiston yksikössä ja kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa on hyvä opiskella. Menossa on nyt kolmas opiskeluvuosi ja olen opintojeni kautta saanut jo monta mielenkiintoista kokemusta. Parasta on kuitenkin ehdottomasti ollut löytää se itselle oikea ala.

 

Kulttuuriperinnön tutkimuksen pääaineopiskelija, Turun yliopisto.

Marika Österlund

© 2024 Humanistina Porissa

Theme by Anders NorenUp ↑