Viime vuoden lopulla julkaistiin tuoreimmat kansalliset synnyttäjien tilastot vuosilta 2012-2013 ja ne sisältävät paljon mielenkiintoista tietoa myös oman yliopistosairaalamme (TYKS) osalta.

Vuosina 2012−2013 synnyttäjiä oli Suomessa vajaa kolme prosenttia vähemmän kuin vuosina 2010−2011. TYKS:ssä synnyttäjiä oli 4044 vuonna 2013. Tämä on vähemmän kuin esimerkiksi huippuvuonna 2010 (4303 synnyttäjää), mutta kuitenkin vähintäänkin samalla tasolla kuin vuosina 2007 -2008. Ensisynnyttäjien osuus on Suomessa viime vuosina pysynyt melko tasaisena (41 %), omassa sairaalassamme ensisynnyttäjiä oli hieman keskimääräistä enemmän, 43 %.

Synnytyksenaikainen kivunlievitys oli Suomessa hyvin kattavaa: 92 prosenttia kaikista alateitse synnyttäneistä sai vähintään yhtä kivunlievitystä vuosina 2012−2013. Yksittäisistä kivunlievityksistä yleisin menetelmä oli ilokaasu, jota sai 58 prosenttia kaikista synnyttäjistä. Eniten synnytyskivun hoitoon käytetään epiduraalipuudutusta. TYKS:ssä ensisynnyttäjistä 72 prosenttia sai epiduraali- tai spinaalipuudutuksen vuonna 2013, uudelleensynnyttäjistä, 43 prosenttia. Luvut ovat hyvinkin samaa luokkaa kuin muissa yliopistosairaaloissa. Puudutukset ovat hyvin yleisiä siihen nähden, että ihan kaikille niitä ei ehditä antaa nopean synnytyksen vuoksi, kaikki eivät niitä toivo ja on toisaalta muitakin hyviä kivunlievitystapoja, kuten kohdunkaulan vieruskudoksen puudutus (ns. parakervikaalipuudutus). Viimeksi mainittua käytetään erityisesti uudelleensynnyttäjien synnytyskivun hoidossa epiduraalia lyhyemmän vaikutusajan vuoksi.

Kymmenen viimeisen vuoden aikana keisarileikkausten osuus on pysynyt melko tasaisena. Vuonna 2013 kaikista synnyttäjistä vajaalle 16 prosentille tehtiin keisarileikkaus, TYKS:ssä 17 prosentille. Suomessa joka kolmas lihava (BMI≥30) ensisynnyttäjä ja joka viides lihava uudelleensynnyttäjä synnytti keisarileikkauksella vuosina 2012−2013.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL 2013: Synnyttäjät ja synnytystoimenpiteet 2012−2013

Olen naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri ja työskentelen TYKS:ssä raskaana olevien parissa 50 prosenttia työajastani. Työpisteeni vaihtelee jonkin verran päivästä toiseen, koska olemme päätyneet työkavereiden kanssa kiertävään työnjakoon. Vaihtoehtoisia työpisteitämme ovat synnytyssali, äitiyspoliklinikka ja raskaana olevien osasto, johon kuuluu myös toinen lapsivuodeosastoistamme. Kaikilla työpisteillä on omat hyvät ja haastavammat puolensa, mutta seuraavaksi kerron synnytyssalityöstä, jossa työ on erityisen vaihtelevaa, ennakoimatonta ja siksi kiinnostavaa.
Synnytys on luonnollinen tapahtuma, joka ei hyvin sujuessaan lääkäriä kaipaa. Rauhallisena päivänä salissa on pari tervettä uudelleensynnyttäjää, joiden synnytykset ovat käynnistyneet spontaanisti täysiaikaisina ja etenevät normaalisti. Lääkäriä saatetaan tarvita ehkä kohdunkaulan puudutukseen ja loppupäivän voi vaikka suunnitella seuraavalla viikolla pidettävää esitelmää, perehtyä synnytysopilliseen kirjallisuuteen tai käydä erikoistuvan lääkärin kanssa lävitse perätila- tai kaksossynnytyksen hoitoa. Useimpina päivinä kuitenkin hommia lääkärilläkin riittää, onhan sairaalassamme synnytyksiä n. 4000 vuodessa. Tavallisimpiin synnytyslääkärin töihin kuuluvat mm. päätös käynnistystavasta tai antibioottihoidon tarpeesta, lapsivesikalvojen puhkaisu, sikiön tarjonnan tarkistus, ennalta sovittu keisarileikkaus tai ehkä kevyt imukuppiulosautto ponnistusvaiheen pitkityttyä. Toki vastuullista ja tärkeää työtä, muttei erityisen jännittävää, kun päätöksiä ja toimenpiteitä ehtii rauhassa pohtia ja kokemusta on. Kaikki synnytyssalityötä tekevät tiedostavat kuitenkin alati, että rauhallinen tilanne voi äkisti muuttua ja siihen varaudutaan. Erityisesti päivystysaikaan tilanteiden kasautuminen on tavallista, kun miehitys tai ennemminkin naisitus on pienimmillään. Yhdessä synnytyshuoneessa sikiön sydänäänet laskevat, toisessa synnyttäneellä ilmenee runsas vuoto eikä istukka irtoa, kolmannessa ponnistaa äiti kaksosia ja poliklinikalla odottaa pari potilasta rauhallisemmissa merkeissä. Näissä tilanteissa kokeneenkin päivystäjän pulssi nousee väistämättä, vaikkei yhdelläkään äidillä tai lapsella loppujen lopuksi olisikaan hätää: uhkaavatkin tilanteet usein korjaantuvat spontaanisti tai kevyin, mutta rivakoin toimenpitein. Päivystävä lääkäri tuntee kuitenkin vastuunsa raskaana erityisesti aamuyöllä valitettavan lyhyestä, mutta syvästä unesta herätessään ja joutuessaan nopeaan päätöksentekoon ja melko usein myös toimenpidettä suorittamaan. Vaakakupissa on sekä äidin että lapsen terveys. Vastasyntyneellä on koko elämä edessään ja sen aloitukseen halutaan antaa mahdollisimman hyvät eväät. Synnytyssalityö on onneksi tiimityötä parhaimmillaan: niin kätilöt, lastenhoitajat kuin lääkärikollegatkin ovat alansa rautaisia ammattilaisia ja näyttöön perustuvia ohjeistuksia on tilanteeseen kuin tilanteeseen. Siksi perinataalikuolleisuus (kohtukuolemat 22 raskausviikon jälkeen + alle viikon iässä kuolleet vastasyntyneet) onkin Suomessa vain n. 5 tuhatta syntynyttä lasta kohti (5 ‰). Ei voi kieltää, ettemmekö kokisi onnistumisen tunnetta ja ylpeyttä, kun voimme edesauttaa taas yhden pienokaisen astumista maailmaan turvallisesti. Perheiden ilo on helppo jakaa. Työn palkitsevuus onkin se, mikä auttaa jaksamaan vastuuta, kiirettä ja unen puutetta.
Tutkimustyö on hyvää vastapainoa kiireiselle klinikkatyölle. Työ on omaehtoista ja vastuu luonteeltaan erilaista. Molemmat työt kuitenkin tukevat toisiaan eikä lääketiede edisty ilman tutkimustyötä. Näyttöön perustuvaa hoitoa on kehitettävä jatkuvasti, jotta äidit voisivat vielä entistä turvallisemmin olla raskaana ja synnyttää terveitä lapsia. Eikö olekin hienoa, että voimme olla mukana kehittämässä jotain uutta?

Outi Pellonperä

Turkulainen Jatta, 24 v, kuuli Raskausdiabetes ja Ravinto –tutkimuksesta ensimmäisellä neuvolakäynnillään. ”Sain terveydenhoitajalta tutkimuksesta kertovan esitteen ja innostuin heti osallistumaan”, kertoo Jatta. ”Minusta on kiva olla tutkittavana. Ja ajattelen niin, että jos osallistumisestani on tulevaisuudessa hyötyä muille odottaville äideille, niin toki haluan auttaa! Ilman tällaisia tutkimuksia mitään uusia ravintosuosituksia odottaville äideille ei voida antaa”. Jatan isällä on tyypin 2-diabetes, joten hänellä on sukurasite diabeteksen puhkeamiseen, ja sekin innosti osallistumaan. Myös tutkimukseen kuuluva ylimääräinen ultraäänitutkimus ja lapsen painoarvion saaminen raskauden loppupuolella houkutteli osallistumaan.

Nyt ensimmäisellä tutkimuskäynnillä Jatalta mitattiin verenpaine ja kehonkoostumus. Hän myös täytti kyselylomakkeita koskien mm. syömiskäyttäytymistään ja liikkumistaan. Käynnille hän toi tullessaan täyttämänsä 3-päivän ruokapäiväkirjan, josta hän saa kirjallisen palautteen kotiin. Samoin verinäytteestään Jatta saa tulokset kotiin viikon sisällä. Niistä selviää hänen paastoverensokeri- ja –insuliiniarvot sekä ns. pitkäaikaissokeriarvo.

Käynniltä Jatta kertoi menevänsä kahvilaan syömään aamupalaa, koska verinäytteitä varten piti paastota yön yli. Kotiin viemisinä Jatta sai tutkimuskapselit ja purkin D-vitamiineja. ”Nähdään ensi kerralla”, huudahti Jatta iloisesti lähtiessään. Niin tehdään ja silloin Jatta onkin jo aloittanut äitiyslomansa.