Helsingissä jonotettiin kuuntelemaan filosofiaa

Helsingissä järjestettiin Filosofian yö 2.–3.9.2016. Filosofit sekä Suomesta että ulkomailta esitelmöivät nykytaiteen museo Kiasmassa 20-minuutin pätkissä läpi yön. Ohjelmaan sisältyi myös taide-esityksiä. Filosofinen anti alkoi perjantai-illalla seitsemältä ja päättyi lauantaiaamulla seitsemältä. Tapahtuma oli osa Helsingin juhlaviikkoja.

Ihmiset jonottivat Kiasmaan päästäkseen kuuntelmaan filosofiaa perjantai-illalla.
Ihmisiä jonottamassa Kiasmassa järjestettyyn Filosofian yöhön.

Öinen filosofia oli hämmästyttävän suosittua. Perjantaina ihmiset joutuivat jonottamaan pääsyä sisälle Kiasmaan, eivätkä kaikki halukkaat mahtuneet kuuntelemaan esityksiä. Yhdentoista aikaan perjantai-illalla Kiasmaan oli edelleen jonoa, mutta lauantain puolella filosofian jano alkoi jo hiipua. Aamuyöllä oli varaa valita mieluinen istumapaikka yleisöstä. Kiasman ovelta oli myös jono kadonnut.

Filosofian yön on luonut ranskalainen filosofi ja teatteriohjaaja Mériam Korichi. Aikaisemmin filosofit ovat puhuneet yöaikaan Korichin vetäminä New Yorkissa, Berliinissä, Lontoossa ja Pariisissa.

Valtteri Arstila esitteli puheessaan väreistä käytyä filosofista keskustelua.
Valtteri Arstila esitteli puheessaan väreistä käytyä filosofista keskustelua.

Turun yliopistosta esitelmöimässä olivat Helena Siipi, Mika Hämäläinen ja Valtteri Arstila. Siipi pohti esitelmässään, onko aito ja puhdas ruoka moraalisesti hyvää ruokaa. Hämäläinen tarkasteli, milloin urheilukilpailu on onnistunut. Arstila puolestaan esitteli väreistä käytyä filosofista keskustelua.

Yleisön joukossa filosofiasta nauttimassa oli Sanna Suni, joka on valmistunut Turun yliopiston filosofian oppiaineesta.

Suni kertoi tunnelmiaan öisestä kokemuksesta: “Filosofian yö oli valloittava tapahtuma! Yllätyin siitä, miten laadukkaita luentoja ja toimivat käytännön järjestelyt tähän maksuttomaan tapahtumaan sisältyi! Kiasma rakennuksena tarjosi komeat puitteet taiteen ja tieteen kohtaamiselle ja oli sijainniltaan helposti saavutettavissa. Mainostettuihin taideinstallaatioihin en kovin moneen otteeseen törmännyt, mutta pääasiassa syynä varmasti se etten niitä kovin aktiivisesti etsinytkään. Niinä hetkinä kun toimivilla käytännön järjestelyillä oli heikot hetkensä, toisin sanoen kun juutuin pitkiin jonoihin odottamaan pääsyä luentosaleihin, seinälle heijastetut videot tarjosivat viihdykettä.”

Koskahan Turussa nähdään ihmisiä jonottamassa kuuntelemaan filosofiaa?

A Night of Philosophy was organised in Kiasma art museum in Helsinki on 2nd and 3rd of September 2016 by Helsinki Festival in association with Mériam Korichi. The event included three philosophers from the University of Turku: Helena Siipi, Mika Hämäläinen and Valtteri Arstila.