Kuva: Wikimedia Commons.
Perinteinen on jotain sellaista, mitä on tehty tai mitä on tapahtunut jo pitkään. Niin pitkään, ettei kukaan oikein tiedä, kuinka kauan. Välillä asiat, joita pidämme perinteisinä, eivät välttämättä ole vanhoja tai laajalle levinneitä. Me vain kutsumme niitä perinteisiksi ilman parempaa tietoa ja omiin kuvitelmiimme luottaen.
Joulu on täynnä perinteitä, jotka liittyvät siihen, miten juhlapyhinä ja niitä ennen toimimme. Osa perinteistä on laajasti jaettuja, osa pienemmän piiriin vakiintuneita toimintoja. Jokaisella suvulla tai perheellä on omat perinteensä joulunviettoon. Perinteinen joulu on täynnä vuosittain toistuvia tapahtumia, tiettyjä ruokia ja juomia, lahjojen jakamisen ja saamisen rituaaleja, musiikkia ja leikkejä ja niin edelleen.
Joulunajan perinteet uusiutuvat. Uusiutuminen näkyy myös digitaalisen kulttuurin ilmiöinä. Whamageddon on uusi digitaalista ja ei-digitaalista sekoittava perinne, ei vielä kovin laajalle levinnyt, mutta kuitenkin joidenkin harrastama ja useamman tuntema leikki tai peli. Whamageddonin vietto alkaa ensimmäinen joulukuuta ja päättyy jouluaattoiltaan. Whamageddonin osallistujan on yritettävä välttää kuulemasta brittiläisen Wham-yhtyeen Last Christmas -joulurallatusta, joka julkaistiin alun perin vuonna 1984. Kappaleen välttely on vaikeaa, koska sitä tuutataan kuulijoiden iloksi radiokanavilla ja julkisten tilojen kaiuttimista eri puolilla maailmaa jatkuvasti ennen joulua.
Jos Whamageddonin osallistuja kuulee Last Christmas -kappaleen alkuperäisversion, hänen on postattava sosiaalisen median kanavilleen häviämisestä kertova viesti #whamageddon-aihetunnisteella varustettuna. Hävinnyt pelaaja joutuu kuvitteelliseen Whamhallaan, paikkaan jossa Whamin joululaulu soi jatkuvasti – tai sitten ei.
Whamageddon on ilmiönä kymmenen vuoden ikäinen. Se sai tiettävästi alkunsa GTPlanet-nimisellä nettikeskustelufoorumilla. Whamageddon-selviytymispelin säännöt ovat vuosien varrella hieman muuttuneet ja täsmentyneet, ja erityisen levinnyttä sen pelaaminen on ollut muutaman viime vuoden ajan. Pelillä on nykyään omat viralliset nettisivunsa, joita löytyy Internet Archiven arkistosta ainakin joulukuusta 2016 lähtien. Myös Facebookin kaltaiset sosiaalisen median jätit ovat levittäneet peliä omien virallisten sivujen kautta. Google Trends -sovellus kertoo Whamageddon-googlailun kasvaneen ensimmäisen kerran joulukuussa 2018.
Suomessakin herättiin Whamageddoniin laajemmin pari vuotta sitten. Soundi-musiikkilehti kirjoitti kisasta jo vuoden 2017 joulukuussa. Lehden toimittaja Saku Schildt epäili, onko ”ylipäätään inhimillisesti mahdollista säästyä George Michaelin sydänsuruilta: tarkoitus on selvitä jouluaattoon saakka ilman, että altistuu kertaakaan Last Christmasille.” Näin muutama vuosi myöhemmin korona-pandemian keskellä jutussa käytetty altistua-sana herättää erilaisia ajatuksia. Tämän joulunajan altistumiset ovat luonteeltaan vähän erilaisia ja ehkä Last Christmasinkin kuulemisen osalta ainakin vähän epätodennäköisempiä, jos ajan viettäminen kaupoissa ja muissa julkisissa tiloissa, joissa musiikkia kuulee, on vähentynyt.
Helsingin Sanomat kirjoitti Whamageddonista ensimmäisen ja ainoan kerran jouluaattona 2018. Lehden toimittaja Mari Koppinen kertoi pudonneensa Whamageddonista erään helsinkiläisen Tavastia-musiikkiklubilla olleen keikan jälkeen, ”kiitos miksaajan”. Hän myös kirjoitti, että kisa on kaukana harmittomasta, mikä näkyi muun muassa siinä, että pelin säännöistä riideltiin Facebookissa.
Koppinen haastatteli vielä Sanoman radiokanavien musiikkipäällikköä Mikko Sipilää, joka ”paljastui täysveriseksi whamageddonistiksi.” Sipilä kertoi soittavansa kappaletta mahdollisimman kuunneltuihin aikoihin, jotta monet putoaisivat kisasta. Itse hän ilmoitti välttelevänsä noina aikoina radion kuuntelemista, koska ”voittajaa tässä haetaan!” Sipilän kommentissa tosin nimenomaan näkyvät Whamageddonin sääntöerimielisyydet. Pelin virallisilla verkkosivuilla korostetaan sen olevan selviytymispeli, eli toisia ei saa tahallaan pudottaa kappaletta soittamalla toisin kuin silloin, jos peli olisi niin kutsuttua Battle Royale -tyyppiä, eli sitä pelattaisiin siihen asti, kunnes vain yksi pelaaja on jäljellä. Mutta sääntöversioita ja niiden tulkintatapoja on monia.
Kuten monelle netti-ilmiölle on tyypillistä, myös Whamageddonia on sittemmin varioitu eri puolilla maailmaa. Yksi tuoreimmista tulokkaista on suomalaisväännös Loirigeddon, jota pelataan samanlaisilla säännöillä kuin Whamageddonia, mutta nyt väisteltävänä on Vesa-Matti Loirin kappale Sydämeeni joulun teen (1988). Se on 1980-luvulta kuten Whamin joulukappalekin, tosin tunnelmaltaan varsin erilainen, mutta yhtä lailla suosittu. Tämän pelin häviäjät käyttävät #loirigeddon-aihetunnistetta ja joutuvat hävittyään ”Veskun mökille Loirhallaan”.
Whamageddonia ja Loirigeddonia voisi kutsua historioitsija Eric Hobsbawmin käsitteistöön viitaten keksityksi traditioksi, perinteeksi, joka ei välttämättä niin kovin vanha tai perinteinen olekaan kuin millaisena se esitetään. Toisaalta ”geddonit” eivät yritäkään väittää olevansa kovin perinteisiä, mutta ovat esimerkkejä siitä, miten perinteeseen monesti liittyy sekalaista ironisointia ja jatkuvaa leikittelyä. Ne ovat joulunaikaan liittyviä joukkohauskuuksia, joihin voi osallistua yhtäältä sosiaalisessa mediassa ja samalla fyysisessä ympäristössä kulkiessa. Ne kommentoivat joululauluperinnettä ja yhdistävät mukaan viittauksia uskontoon ja mytologiaan. Ne ovat esimerkkejä niin kutsutun hybridin mediatilan ilmiöistä, joissa sosiaalisen median ja perinteisten (!) joukkoviestinten sisällöt sekoittuvat. Hybridi mediatila on varsin uusi viestinnän tutkimuksen käsite, jota Suomessa esimerkiksi Salla-Maaria Laaksonen on käyttänyt.
Whamageddon viittaa Harmageddoniin, Raamatussa ennustettuun viimeiseen taisteluun Jumalalle uskollisten ja hänen vihollistensa välillä. Harmageddonin taisteluun Raamatun kirjoittajat ovat saaneet inspiraationsa nykyisessä Israelissa sijaitsevasta Megiddon alueesta, jonka hallinnasta pronssikaudella ennen ajanlaskumme alkua kovasti taisteltiin. Whamageddonissa tämä lopunajan taistelu on siirtynyt jouluruuhkaisiin kauppoihin, baareihin ja muihin julkisiin tiloihin. Raamatullista taistelua on yhdistetty viikinkimytologiaan. Nyt taistelussa kaatuneet joutuvat viikinkien Valhallan eli kaatuneiden soturien salin sijaan Whamhallaan. Valhallassa soturit jatkoivat päivittäen taistelemista ja juhlintaa. Whamhallan päiväohjelmasta ei ole vielä samanlaista mytologista tietoa – yllättävää kyllä – sillä sellaista luulisi netin saagatehtaiden suoltavan ulos kovalla vauhdilla.
Whamhallan ideaa olisi mahdollista viedä Suomessa aina paikalliselle tasolle asti. Porilaisessa Porigeddonissa voisi pelata jonkun porilaisen tai porilaissyntyisen artistin joulubiisin välttelyä. Hyviä ehdokkaita – mutta eivät välttämättä toki Last Christmasin tapaisia kestosuosikkeja edes paikallisella tasolla – ovat muun muassa Neumannin Joulu Autiotalossa (1991) tai joku vapaavalintainen kappale Mamban Joulualbumi-nimiseltä joululevyltä (2003), vaikkapa Rekiretki-klassikko.
Muitakin vaihtoehtoja toki on. Pakko ei ole leikitellä joulubiisivalinnoilla. Porilaiset voisivat pelata, bongaavatko he jonkun tietyn paikallisen kuuluisuuden, vaikkapa Turun yliopiston Porin yksiköstäkin tutun Juha Ahlgrenin kävelykadulta tai Eetunaukiolta joulukuun alun ja aaton välisenä aikana. Jos valitun paikallisen henkilön bongaa, putoaa pelistä, mutta voi päästä hänen kanssaan sosiaalisen median kaverikuvaan ja sen jälkeen Whamhallan sijasta esimerkiksi Kirjurinluodon musiikkitaloon, paikkaan, jota ei monista suurista suunnitelmista huolimatta vielä ole, mutta jossa Porigeddonin hävinneille on aina tilaa. Kirjurin kuvitteellisessa musiikkitalossa jazz-sävelet raikaavat päivästä päivään ja paikallisten pienpanimoiden olut virtaa sakeana kuin Kokemäenjoki rakennuksen ikkunoiden alla.
Hyvää joulua toivottaen,
Jaakko Suominen
Kirjoittaja on digitaalisen kulttuurin professori ja Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani.
Viimeisimmät kommentit