Päätin äänestää lompakollani muovin tuotantoa vastaan ja ostaa 2-vuotiaalle lapselleni lahjaksi potkupyörän, jossa ei ole lainkaan muovia. Muistelin nähneeni jossakin verkon syövereissä tai leikkipuistossa puisia malleja, joten oletin muovittomia potkupyöriä olevan markkinoilla. Metallirunkoiset pyörät ovat yleensä maalattuja, joten niiden joukosta en uskonut löytäväni muovittomia kappaleita.
Tässä käytännön harjoitus: kun teet mitä tahansa hankintaa, kokeile etsiä siitä muoviton versio. Se ei ole ihan helppoa.
Materiaalit ja niiden ominaispiirteet ovat aina olleet läsnä ihmisten elämässä. Ne ovat vaikuttaneet siihen, millaista materiaalista kulttuuria ihmiset ovat luoneet ja omaksuneet vuosituhansien ajan. Materiaalinen kulttuuri on muovautunut, kun materiaaleja on opittu työstämään eri työkaluilla ja tekniikoilla. Muovit ovat ihmisen luomia materiaaleja, ja ne ovat 1900-luvun alun jälkeen mahdollistaneet lukemattomia uusia keksintöjä ja käytäntöjä.
Muovia on kaikkialla. Ei ainoastaan negatiivisessa mielessä, kuten mikromuoveina ravintoketjussa tai jätelauttoina valtameressä, vaan kaikessa muovisessa materiaalisessa kulttuurissa, jota on tuotettu erityisesti 1950-luvun jälkeen. Kun ryhdyt tarkastelemaan muovista ympäristöäsi, saatat huomata, että muovista pakkausjätettä syntyy päivässä melkoinen määrä. Muovia on myös kodissa pidempään viipyvissä esineissä ja pinnoissa, talojen rakenteissakin. Vaikka muovi ympäröi arkista materiaalista todellisuutta, se onnistuu usein pysyttelemään piilossa imitoimalla muita materiaaleja.
Materiaaleilla on ominaishajuja ja -tuntumia, mutta myös paino ja ääni voivat paljastaa materiaalin. Olen virittänyt aistinvaraista muovintunnistustaitoani katselemalla, koputtelemalla, silittelemällä, nuuhkimalla ja raapimalla erilaisia muoveja monen vuoden ajan, mutta silti muovilajien tunnistaminen toisistaan on haastavaa. Ihmiskehoa ei voi ohjelmoida tunnistamaan muovia tai varsinkaan eri muovilajeja toisistaan yhtä tarkasti kuin teknistä laitteistoa, joka mittaa materiaalien kemiallista koostumusta. Omaa aistilaitteistoani voin pyrkiä herkistämään, mutta minun ja muiden aisteja ei ole mahdollista standardisoida tai kalibroida samoille mitta-asteikoille. Haastavaa on myös sanoittaa aistihavaintoja niin, että toinen henkilö ymmärtää ne samalla tavoin.
Omat aistini ja niiden välinen yhteistyö eivät nekään ole tasalaatuisia mittausinstrumentteja, joiden tuloksia voisin arvioida objektiivisesti. Hyvä esimerkki tästä on tuntoaisti. Muovia ja maalattua metallia on toisinaan vaikea erottaa toisistaan ulkonäkönsä perusteella, jolloin melko hyvä tekniikka on tunnustella materiaalin lämpötilaa. Metalli tuntuu kylmältä maalipintansakin alta, muovi taas ei.
Kaikesta tunnustelukokemuksestaan huolimatta – tai kenties juuri sen takia – sormenpäät eivät ole kovin herkkätuntoisia. Poski puolestaan tuntee paljon paremmin niin lämpötiloja kuin muitakin pintojen ominaisuuksia. Nostanpa siis keinonahkakantisen kalenterin poskeani vasten. Keinonahka tuntuu yhtä aikaa vaahtomaiselta ja sileältä, eikä nahkealta ja napakalta kuin nahka. Se myös haisee – muoviselta.
Posken tuntoaisti toimii yllättävän hyvin yhdessä hajuaistin kanssa – poskea vasten tunnustellessa minulle syntyy materiaalista jonkinlainen mielikuva. Minun on kuitenkin vaikea erottaa mihin aistiin mielikuva perustuu. Samalla tavoin syödessä voi olla vaikea erottaa, onko jokin maku sittenkin haju vai päinvastoin.
Muovien ominaisuudet ja valmistus ovat kemiaa. Polymeerirakenteiden ja lisäaineiden vaikutus muovien ominaisuuksiin ja hajoamiseen näkyy muoveissa, jos näitä merkkejä osaa tulkita. Muovien kanssa eläminen on kemian sijaan sekoitus kokemus- ja yleistietoa. Mututuntumaa. Harvalla ihmisellä on mahdollisuutta tai varsinkaan kiinnostusta ymmärtää muovin kemiallisia kiemuroita. Siitä huolimatta muovin kanssa on elettävä joka päivä.
Kuluttajana muovin kanssa eläessäsi joudut jatkuvasti tekemään käytännöllisiä päätöksiä. Mitä muoveja voit kierrättää ja miten? Millaisia purkkeja käytät ruoan säilömiseen ja millaisia mieluummin et? Miten voit välttää sen, että housujen kuminauhat risahtavat muodottomiksi?
Kuten näistä esimerkeistä ilmenee, ikävää muovissa on, että se jonakin päivänä tulee käyttöelinkaarensa päähän. Käyttöelinkaaren päättyminen ei vielä tarkoita muovin elinkaaren päättymistä. Muovista on sen käyttöelinkaaren päätteeksi vielä hankkiuduttava eroon, ellei sitä halua jättää oleilemaan esimerkiksi kaapin tai varaston perälle.
Suomessa pakkausmuoveille on olemassa kierrätysjärjestelmä, mutta suuri osa muovia sisältävistä tuotteista on kierrätykseen kelpaamattomia. Sen lisäksi maapallo on suljettu systeemi, jossa syntyvä aines ei varsinaisesti katoa mihinkään. Sen sijaan ainesta kertyy ja se muuttaa muotoaan. Muovi voi muuttaa muotoaan nopeasti esimerkiksi jätteen poltossa tai kierrätysmuovina, mutta muovin kemiallinen hajoamisprosessi on pitkä. Ensimmäiset merkit muovin hajoamisesta voivat näyttäytyä joidenkin vuosien tai vuosikymmenten jälkeen esimerkiksi säröytymisenä, tahmaisuutena tai kellastumisena. Muovisen esineen olemassaolon lakkaaminen – orgaanisen aineksen maatumiseen verrattavissa oleva prosessi – voi puolestaan kestää vuosisatoja.
Jos en itse halua osallistua muoviaineksen kerryttämiseen, olisi minun oltava osallistumatta muovin tuotannon tukemiseen tai muovituotteiden käyttämiseen. Kuinka sen muovittoman potkupyörän ostoyritykseni siis kävi?
Eri verkkokauppoja selatessani löysin kaksi muovitonta potkupyörää. Niiden lisäksi useissa puurunkoisissa malleissa oli näennäistä yritystä muovittomuuteen, mutta hylkäsin ne maalin, vanerin liimojen tai muovisten kahvojen tai satulan vuoksi. Lopulta hylkäsin myös koko ajatuksen muovittomasta potkupyörästä. Aloin pohtia, haluanko sittenkään osallistua muovin tuotannon tukemiseen sijaan puiden kaatamiseen, jotta lapseni voisi potkia uudella pyörällään. Päädyin dyykkaamaan lapsuudenkotini rojuvarastoista lapselleni lahjaksi satukirjoja, joita minulle on lapsena luettu. Saaja oli kirjoista ikionnellinen, eikä tiennyt, että jäi potkupyörästä paitsi. Tosin eivät ne kirjatkaan olleet muovittomia. Donna Harawayta lainaten, jatkan ongelman kanssa viipyilyä.
Aura Colliander
Kirjoittaja on valmistunut filosofian maisteriksi kulttuuriperinnön tutkimuksesta kesällä 2020. Hän jatkaa muoviaiheisen gradunsa jälkeen muovin kanssa mietiskelyä kohti jatko-opintoja, ja opettaa kulttuuriperinnön tutkimuksen Presence of Cultural Heritage -kurssilla keväällä 2021.
Kirjallisuus:
Haraway, Donna. Staying with the Trouble: Making Kin in the Chthulucene. Duke University Press, 2016.
Viimeisimmät kommentit