Digitaalinen maailma yhdistää ja erottaa, myös koulumaailmassa.
Kuva: pixabay mohamed_hassan.

Maailma on digitalisoitunut 2000-luvulla hurjaa vauhtia ja vaikka erilaiset digitaaliset ympäristöt helpottavat viestintää toistemme kanssa, ne luovat myös negatiivisia ilmiöitä. Kouluissakin painitaan nettikiusaamisen ja muiden digitaalisen maailman lieveilmiöiden kanssa. Lasten tulisi oppia ja opiskella uudenlaisia tunne- ja vuorovaikutustaitoja samalla, kun he opettelevat käyttämään uusia teknologioita.

Kuinka lapsiamme sitten opetetaan toimimaan digitaalisissa ympäristöissä? Tutkin tätä digitaalisen kulttuurin oppiaineeseen tekemässäni pro gradu -työssä ”Kasvaako kouluissa parempi digisukupolvi? Tunne- ja vuorovaikutustaidot tieto- ja viestintäteknologiataitojen opetuksessa perusopetuksen alaluokilla Satakunnassa”.

Tieto- ja viestintäteknologia -taitoja (TVT) on opetettu jo 1970-luvulta alkaen, ja silti niissä painitaan nykypäivänä lähes samojen ongelmien kanssa kuin jo silloin; osaavassa henkilöstössä ja laitteissa on puutteita. Tämä on johtanut siihen, että oppilaille aiheutuu digitaalista eriarvoisuutta eli oppilailla ei ole käytössään esimerkiksi riittävästi laitteita tai opettajaa, jolla olisi riittävää tietotaitoa tai sitoutuneisuutta taitojen opetukseen. Toisaalta myöskään lapset eivät osaa ottaa kaikkea hyötyä irti laitteistaan tai digitaalisista ympäristöistä, jolloin puhutaan käytön laadun heikkoudesta.

Opetuksessa pyritään opastamaan oppilaita koneenkäsittelytaidoissa, sekä esimerkiksi laadukkaassa tiedon etsinnässä. Internetissä voi tehdä muutakin kuin pelata ja katsoa YouTube-videoita. Koska suomalainen yhteiskunta pyrkii tarjoamaan kaikille tasa-arvoiset lähtökohdat riippumatta kotien erilaisista resursseista, on tvt-taitojen opetus tärkeä osa perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Satakunnassa tasa-arvoistavana tekijänä on nähty 4-luokkalaisille jaettavat Chromebook-tietokoneet.

Teknologia on kuitenkin suuremmalti osin hyvin integroitunut koulumaailmaan ja sitä käytetään laajasti eri oppiaineissa; opetus ei siis keskity yksittäisiin atk-tunteihin.

Yleisesti tunne- ja vuorovaikutustaitojen opetus taas on koulumaailmassa terminä uusi, vaikka ainakin vuorovaikutustaitoja on aina jossain muodossa opetettu. Kasvatuskulttuurin muutos yhteiskunnassa on tuonut ymmärryksen lapsen tunne-elämän, sosiaalisen ja tiedollinen kehityksen vaikutuksista toisiinsa. Tunne- ja vuorovaikutustaitojen opetuksella onkin tärkeä rooli alakouluissa lasten kokonaisvaltaisen oppimisen kannalta, sillä taitojen hallitseminen tukee akateemisia taitoja ja lapsen opiskelua. Tulevaisuuden taitojen kannalta omien ja toisten tunteiden tunnistaminen ei ole ollenkaan vähäpätöistä, sillä tunneäly on nostettu yhdeksi tulevaisuuden työelämän tärkeimmäksi ominaisuudeksi.

Kouluissa taitojen opetus keskittyy pääosin arkipäivän tilanteisiin, mutta taitoja harjoitellaan myös niille varatuilla paikoilla esimerkiksi ryhmätunneilla tai aamupiireissä. Taitojen oppimista tehostaa opettajan käyttämä moderni opetustyyli, joka tarkoittaa lapsia osallistavaa toimintaa. Tutkimustulosten mukaan tunne- ja vuorovaikutustaitojen opetus vähentää muun muassa kiusaamista ja rasismia.

Lasten haasteet digitaalisessa maailmassa

Maailma on digitalisoitunut verrattain nopeasti ja kouluissa on ollut haasteita pysyä vauhdissa mukana. Oppilaitoksissa kohtaavat sukupolvet, joista osa sai oman kännykän aikuisiällä, toinen ”syntyi puhelin kädessä”. Yhteiskunnassa sekä kouluissa onkin osin vielä vallallaan ajatus lasten diginatiiviudesta, koska he ovat syntyneet digitaalisessa maailmassa, he osaavat myös toimia siinä. Todellisuudessa lapset kuitenkin kaipaavat opastusta digitaalisessa maailmassa toimimiseen ja esimerkiksi tarvitsevat digitaalisten perustaitojen opettelua.

Lapsi saattaa olla näppärä pelaamaan Fortniteä tai tekemään Tiktok-videon, mutta tiedoston tallennus ei onnistu. Nuoret esimerkiksi itse toivovat enemmän opastusta perustietokoneen käyttötaitoihin. Kouluissa tulisikin panostaa kokonaisvaltaisesti lasten digitaalisen kompetenssin parantamiseen elämän kaikilla osa-alueilla. Haastavaksi koetaan kouluissa pienten oppilaiden kohdalla vajavaiset taidot ja taas isompien kohdalla ajatellaan, ettei heille osata välttämättä opettaa mitään uutta.

Uudet opetusmenetelmät osallistavat kuitenkin oppilaita kouluissa enemmän ja murtavat ajatusmallia siitä, että opettaja opettaa ja oppilaat kuuntelevat. Osassa kouluista esimerkiksi vanhemmat oppilaat opastavat nuorempia tietokonetunneilla. Uudenlaiset opetusmenetelmät palvelevat digitaaliseen maailmaan syntyneiden lasten erilaisia oppimiskäytäntöjä. He ovat tottuneita saamaan tiedon nopeasti, tekemään rinnakkaisia prosesseja sekä useita tehtäviä samanaikaisesti. Tästä syystä esimerkiksi pelit toimivat tämän sukupolven opetuksessa hyvin. Suurin osa peleistä tähtää jonkin akateemisen taidon parantamiseen, mutta niitä voitaisiin hyödyntää laajemminkin esimerkiksi vertaisoppimiseen, sosiaalisten taitojen kehittämiseen sekä keskinäisten ristiriitojen sopimisen taitoihin.

Digitaalinen osallisuus vaatii siis tietoa ja osaamista. Lasten tulisi oppia sellainen medialukutaito, joka sisältää vastuullisuuden ja arvo-osaamisen, jotka luovat pohjaa yksilöllisille ja yhteisöllisille päätöksille. Miten vaikkapa kommentoidaan sosiaalisen median julkaisuja, kuinka luokan Whatsapp-ryhmässä puhutaan ja niin edelleen. Vastuullisuus ja arvo-osaaminen tukevat tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehitystä digitaalisessa maailmassa. Vastuullinen toiminta on tärkeää, koska kouluissa joudutaan puuttumaan digitaalisissa ympäristöissä tapahtuvaan kiusaamiseen. Koska tunne- ja vuorovaikutustaitojen opetus vaikuttaa positiivisesti kiusaamisen vähenemiseen, on tärkeää opettaa tunne- ja vuorovaikutustaitojen näissä digitaalisissa ympäristöissä tapahtuvien kiusaamistilanteiden läpikäynnin yhteydessä ja auttaa mahdollisesti oppilaita toimimaan jatkossa paremmin. Lasten kommunikoinnissa näkyy digitaalisen maailman lyhytjänteisyys ja helposti saatavilla olo. Lisäksi asioita ei tarvitse sanoa kasvotusten, eikä toisen reaktiota omiin sanoihin näe kasvoilta. On vaikeaa asettua toisen asemaan.

Toisaalta digitaalisen maailman ”läppäkulttuurin” eli vitsailukulttuurin tuleminen mukaan myös kasvokkaiseen kommunikaatioon on ongelma. Ikäviä kommentteja perustellaan vitsillä ja koetaan, että toteamalla asian olevan vitsi, sen saattoi pyyhkiä pois, kuten digitaalisessa maailmassa. Tällä näyttäisi olevan yhtymäkohtia niin sanottuun YouTuben ”prankkikulttuuriin” eli kepposen tekemiseen jollekulle, jonka on tarkoitus hauskuuttaa toisia. Räikein esimerkki tällaisesta on niin kutsuttu ”happy slapping”, jossa uhria pahoinpidellään ”vitsillä”, teko kuvataan, jotta se hauskuuttaisi muita.

Opettajat kokevatkin, että etenkin pienillä lapsilla hämärtyy helposti digitaalisen ja reaalimaailman raja. Koska lasten tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat kehittymisen asteella vielä pitkän aikaa, digitaalinen maailma on tuonut haasteeksi sen, että lapset kohtaavat digitaalisissa ympäristöissä asioita, joihin eivät ole vielä valmiita. Tällaisten vahingollisten asioiden käsittely jää lapsella puutteelliseksi, koska heillä ei ole vielä kykyä tai taitoa siihen ja tämä saattaa johtaa häiriökäyttäytymiseen myös kouluissa.

Tutkimuksessani selvisi, että jotta lapset siis pystyisivät toimimaan vastuullisesti ja oikein digitaalisissa ympäristöissä, heillä tulee olla vahva tunne osallisuudesta digitaalisiin toimintaympäristöihin. Jotta henkilö voi olla aktiivinen osallinen nykyajan digitaalisessa kulttuurissa, hänen pitää olla kiinnostunut, oma-aloitteinen sekä omata taitoja digitaalisten laitteiden ja sähköisten palveluiden käyttöön. Tämä vaatii nähdäkseni sitä, että lapsille opetetaan niin perustaitoja tieto- ja viestintäteknologiasta kuin myös tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Näiden taitojen opetus ei tietenkään ole yksinomaan koulun vastuulla, mutta pro gradu -työssäni keskityin nimenomaan opetukseen koulumaailman näkökulmasta.

Marika Vapaala-Riikonen

Kirjoittaja on vastavalmistunut filosofian maisteri, joka tekee päivätyötä Tampereen yliopiston verkkoviestintätiimissä sekä hoitaa Tampereen yliopiston Porin yksikön viestintää ja markkinointia. On kiinnostunut koulumaailman digitalisaatiosta ja lasten tunnekasvatuksesta, eikä vähiten siksi, että on kahden alakouluikäisen pojan äiti.