Helmikuussa 2013 astuin ensimmäisen kerran sisään museoon työntekijänä. Olin innoissani siitä, että sain mahdollisuuden työskennellä museossa, sillä museot ja museokokoelmat ovat olleet intohimoni jo lapsuudesta lähtien. Aloitin museotyöni Satakunnan Museolla, jonka jälkeisinä vuosina olen työskennellyt kaikissa Satakunnan Museon eri yksiköissä, sekä Turun museokeskuksella Turun linnassa, valokuvakokoelmissa ja viimeisimpänä Kuralan Kylämäessä. Työtehtäviä on tänä aikana ollut niin kokoelmien digitoinnissa, luetteloinnissa, näyttelytekstien tuottamisessa, tapahtumatuotannossa kuin opastustehtävissäkin. Erittäin laajasti siis eri museotyön osa-alueilta.
Ensimmäisistä museotöistä saadun tiedon tukemana pääsin vuonna 2014 opiskelemaan Turun yliopistoon kulttuuriperinnön tutkimusta. Tuolloin aloin myös pohtia mitä tulevaisuudessa haluaisin tutkia, väitöskirja kun nousi tavoitteekseni jo heti perusopintojen aloituksesta lähtien. Tutkimusaihetta etsiessäni kokeilin kaikenlaista opintojeni aikana erilaisten kurssitöiden muodossa ja myös niissä kolmessa kandidaatintutkielmassa, jotka kirjoitin. Kastoin varpaani muun muassa nimistöntutkimukseen ja eri karttamateriaalien hyödyntämiseen, sekä paikkatietoon, mutta mikään ei kuitenkaan tuntunut omalta jutulta, vaikka mielenkiintoisia olivatkin ja toivat minulle hyödyllistä osaamista. Kun oman tutkimusaiheeni vihdoin löysin, ymmärsin tehneeni paluun siihen alkuperäiseen intohimooni, joka yliopistoon sai alun perin lähtemään ja jonka parissa museoalan työt digitointien osalta aloitin: museoihin ja museokokoelmiin.
Tutkimukselliset kiinnostuksenkohteeni terävöityivät vasta gradua kirjoittaessani, jolloin pohdin museokokoelmien muotoutumiseen liittyviä eettisiä kysymyksiä. Museokokoelmat ovat täynnä mielenkiintoisia tarinoita niiden keruuseen liittyvien tietojen osalta kuin myös itse kokoelmaesineiden menneisyyden kannalta: museokokoelmien keruun voi nähdä alkaneen keräilijöidensä sosiaalista asemaa nostaneista ja päämäärättömästi sekalaista esineistöä sisältäneistä kuriositeettikabineteista 1500- ja 1600-luvuilla. Näistä siirryttiin 1700-luvulta lähtien kohti tieteellisempää ja julkista näkökulmaa, jonka jälkeen museoiden kehityskulku on hiljalleen kulkenut kohti nykyistä. Museokokoelmat ovatkin niiden muotoutumisprosessista johtuen laaja ja osin hyödyntämätön ja tuntematon tietovara, huolimatta niihin liitetyistä kontekstitiedoista. Kokoelmien vuosisatojen aikana muuttuneet keräyskäytännöt ja niihin kohdistetut eettiset käytännöt, sekä massiivisten kokoelmien unohtuneet (tai pikemminkin piiloon jääneet) esineet ovat museotyössä haasteellisia.
Museokokoelmissa siis riittää tutkittavaa esimerkiksi niiden eettisyyteen liittyen, joka onkin ollut yksi viime vuosikymmenten tärkeimmistä tutkimuksellisista teemoista. Tähän liittyy myös syksyllä 2023 aloittamani väitöskirjatutkimukseni Semioottiset prosessit suomalaisissa museokokoelmissa: Metodi kokoelmien kahdensuuntaisesta eettisestä rakentumisesta ja historiallisen reiluuden teoria, tosin hyvin erilaisesta näkökulmasta kuin tähän asti tehdyissä tutkimuksissa on aihetta käsitelty.
Kolonialismikeskustelusta kohti laajempaa ymmärrystä reiluudesta
Ehkä tunnetuin tämän hetken museokokoelmiin liittyvistä keskusteluista liittyy kolonialistisesti kerättyihin kokoelmiin. Luvatta kokoelmiin liitetyt esineet ovat aiheuttaneet päänvaivaa ja keskustelua kansainvälisellä tutkimus- ja museokentällä. Aiheesta on tuotettu valtavasti tutkimuksia (ks. esim. Lydon et al. 2012: Handbook of Postcolonial Archaeology; Pearce 1994: Museums and the Appropriation of Culture) ja osa kolonialistisista kokoelmista on keskusteluiden myötä palautettu alkuperäiselle omistajayhteisölleen (esim. Suomen kansallismuseo palautti syyskuussa 2021 saamelaisesineitä sisältävän kokoelman Saamelaismuseo Siidaan).
Kolonialistisesti kerättyjen kokoelmien ongelma on tärkeä, mutta en käsittele aihetta kuitenkaan omassa väitöskirjassani. Aiheesta tehty tutkimus liittyy omaan tutkimusaiheeseeni kuitenkin siten, että molemmissa on pyrkimys eettisempiin toimintatapoihin ja syvempään ymmärrykseen museokokoelmiin liitetyistä esineistä. Oman tutkimukseni aineistot on kerätty Turun museokeskuksen esinekokoelmasta ja Aboa Vetus Ars Novan arkeologisesta maalöytökokoelmasta, joten kyseessä ovat aivan tavalliset ja ongelmattomiksi oletetut museokokoelmien osat. Näihin kokoelmiin ei siis liity esimerkiksi jo mainittuihin kolonialistisiin kokoelmiin liitettyjä eettisiä ongelmia, tai mitään muutakaan silmiin pistävää ongelmallista osa-aluetta. Näitä eettisiä ongelmia ei kokoelmista tutkimukseni myötä välttämättä löydykään, eikä se ole myöskään tutkimukseni tarkoitus, vaan saada syvempi ymmärrys siitä, miten ja miksi suomalaiset museokokoelmat ovat vuosisatojen aikana muotoutuneet ja miten niitä tulisi käsitellä, jotta se olisi eettisesti reilua sekä menneisyyden ja nykyisyyden ihmiset huomioiden.
Semiotiikkaa ja moniaikaista reiluutta
Tutkimuksessani kehitän teoriaa historiallisesta reiluudesta, jonka luomista käsittelin alustavasti jo pro gradu -tutkielmassani. Historiallisessa reiluudessa on olennaista huomioida kaikki ne eri ajalliset kerrostumat, joista museoesine koostuu. Nämä ajalliset kerrokset huomioimalla olisi tavoitteena tuottaa museoesineistä eettisesti kestävää ja historiallisesti reilua tietoa. Näihin ajallisiin kerroksiin pureudun semiotiikkaa hyödyntäen, eli merkkejä ja merkityksiä tutkimalla. Semiosististen prosessien tarkastelulla voi tavoittaa museoesineistä esimerkiksi erilaisia sosiaalisia, historiallisia ja kulttuurisia merkityksiä, joista on syntynyt esineelle tietyssä hetkessä ja yhteisössä tietty merkitys (Matus 2018, 114, 117). Semiotiikan avulla voi siis tutkia monella ajallisella eri tasolla ja limittäin toisiinsa suhteessa olevia merkityksiä (O’Hagan, 2023: 7). Toivon tämän tuottavan rikkaamman ja syvällisemmän kuvan museokokoelmista, kuin mikä meillä tällä hetkellä niistä on. Museokokoelmien moniaikaisissa merkityksissä riittää vielä runsaasti tutkittavaa.
Tutkimukseni on tällä hetkellä vasta alkuvaiheessa, joten odotan mielenkiinnolla millaisia menneisyyden ja nykyisyyden merkitysten kiemuroita onnistun tutkimusaineistostani tavoittamaan. Näiden kiemuroiden selvittely onnistuu tästä vuodesta lähtien täysipäiväisesti, kun sain onnekseni kuulla Suomen Kulttuurirahaston myöntäneen minulle kolmivuotisen työskentelyapurahan Saimi Metsä-Mäkelän rahastosta.
Valtavasti siis kiitoksia Suomen Kulttuurirahastolle!
Marika Österlund
Kirjoittaja on kulttuuriperinnön tutkimuksen väitöskirjatutkija Turun yliopiston Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelmassa, jolla on myös taustaa ja osaamista museoalan eri tehtävistä.
Lähteet ja muuta aiheeseen liittyvää kirjallisuutta
Kalela, Jorma 2000: Historiantutkimus ja historia. Gaudeamus, Helsinki.
Kalela, Jorma 2012: Making History: The Historian and Uses of the Past. Palgrave Macmillan, Basingstoke, Hampshire.
Lyndon, Jane & Rizvi, Uzma Z. 2010: Handbook of Postcolonial Archaeology. Toim. Jane Lyndon & Uzma Z. Rizvi. Left Coast Press, Walnut Creek, CA.
Matus, Pablo 2018: Discursive representation: Semiotics, theory, and method. Semiotica 2018, 225: 103-127.
Morris, Charles W. 1938: Foundations of the Theory of Signs. The University of Chicago Press, Chicago, Illinois.
O’Hagan, Lauren Alex 2023: In search of the social in social semiotics: a historical perspective, Social Semiotics. Routledge.
Pearce, Susan 1994: Museums and the Appropriation of Culture. Toim. Susan Pearce. The Athlone Press, London & Atlantic Highlands, NJ.
Österlund, Marika 2021: Museokokoelmien muotoutuminen kolmen eettisen kysymyksen valossa: Esimerkkinä 1600-luvun esineet ja arkeologiset löydöt. Pro gradu -tutkielma, Kulttuuriperinnön tutkimus, Turun yliopisto, Turku.
Viimeisimmät kommentit