Syyskuun lopussa ilmestyi audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen aikakauslehti Lähikuvan uusin numero. Alkunsa teemanumero ”Sota” (Lähikuva 3-4/2024) sai tutkinto-ohjelmamme kurssista ”Ukrainan teillä? Näkökulmia 1900-luvun merkittävimpiin sotiin”. Kurssin järjestämisestä päätettiin vain joitain viikkoja sen jälkeen, kun Ukraina joutui Venäjän hyökkäyksen kohteeksi helmikuussa 2022.
Itse en ollut mukana kurssin järjestämisessä, vaan hyppäsin mukaan toimittajaksi huhtikuussa 2023, kun sain viestin, kiinnostaisiko minua tieteellisen artikkelikokoelman julkaisutyöt. Samoihin aikoihin lähti ulos Sota-numeron call for papers, joten tositoimiin pääsin toimittamisen suhteen saman tien. Toimitustyötä sain tehdä tutkinto-ohjelmamme opettajien Riina Haanpään, Simo Laakkosen ja Rami Mähkän kanssa, joilla kaikilla oli taustallaan laaja kokemus tieteellisten julkaisujen toimittamisesta.
Lähikuva on verkossa julkaistava open acess tieteellinen aikakauslehti, joka keskittyy audiovisuaalisen kulttuurin tutkimukseen. Lehden tutkimusartikkelit ovat kaikki vertaisarvioituja, sillä Julkaisufoorumin tason 2 luokitus – eli toisin sanoen, julkaisu on ”asiantuntijayleisön laajasti tavoittama ja arvostava” ja se lasketaan tieteelliseltä vaikutukseltaan vaikuttavimpien ja korkeatasoisimpien aikakauslehtien joukkoon Suomessa – edellyttää tätä. Tästä osoituksena Lähikuva oli ehdolla Suomen Tiedejulkaisijat Ry:n vuoden tieteelliseksi aikakauslehdeksi – tätä tieteellisen julkaisemisen ykköskategoriaa ei pidä sekoittaa kaupoissa myytäviin populaareihin tiedeaiheisiin aikakauslehtiin – vuonna 2024 yhtenä viidestä finalistista.
Lähikuva julkaisee myös vertaisarvioimattomia katsaus- ja näkökulma -artikkeleita, kirja-arvioita sekä erilaisia tekstejä (kuten haastattelut) audiovisuaalisen kulttuurin laajalta alueelta.
Aloittelevalle väitöskirjatutkijalle siis oikein sopiva ja tieteelliseen toimitusprosessiin perehdyttävä lehti. Paljon toimitustyö opettikin, paljon myös sellaista tietoa, josta tulee olemaan hyötyä lähettäessäni omia tutkimusartikkeleitani tieteellisiin julkaisuihin tulevaisuudessa.
Call for Papers ja saapuneiden abstraktien läpikäynti
Sota-numeron call for papers, eli avoin kirjoituskutsu, oli auki noin kahden viikon ajan huhti-toukokuussa 2023. Abstrakteja saimme tänä aikana hurjan määrän: lehden teema herätti selkeästi kiinnostusta ja saimme useita tasokkaita eri sodan teemoja käsittelevää artikkeli-, katsaus- tai näkökulmaehdotusta. Erityisesti ehdotuksissa korostui ajankohtaisuutensa vuoksi Ukrainan sota, mutta myös laajasti muista sodan osa-alueista ja teemoista saapui abstrakteja. Olo oli kuin lapsella karkkikaupassa sen paljouden edessä!
Seuraavana tehtävänä oli niiden läpikäynti ja päättäminen, mitä ottaa mukaan ja mitä ei. Tässä kohtaa totesimme tason olevan kova, ja aika pian numero muuttuikin tuplanumeroksi ja lehden julkaisu siirtyi kesäkuulta 2024 saman vuoden syksyyn. Yhtäkään ehdotusta emme siis joutuneet hylkäämään. Kaikki siis hyväksyttiin, mutta osaan pyydettiin muutoksia: osa artikkeleista muuttui katsauksiksi tai näkökulmiksi ja joihinkin pyysimme lisätarkennuksia.
Tämän jälkeen jäimme odottamaan kirjoittajien vastausta, että ovatko ehtojemme mukaan mukana, jonka jälkeen odoteltiinkin sitten valmiita käsikirjoituksia. Hyväksynnät tehtiin toukokuun lopussa 2023 ja valmiiden artikkeleiden tuli olla meillä joulukuussa 2023.
Valmiita käsikirjoituksia, korjausehdotuksia ja refereekierros
Loppuvuodesta 2023 sähköpostilaatikkoon ja Lähikuvan palautusalustalle journal.fi-sivustolla alkoi putoilla valmiita käsikirjoituksia. Kokoustimme toimitusporukalla ja jaoimme käsikirjoitukset niiden läpikäyntiä varten. Tässä kohtaa keskityimme esimerkiksi tekstin rakenteeseen ja toimivuuteen, sisältöön ja siihen liittyviin korjausehdotuksiin ja muihin paranneltaviin asioihin.
Käsikirjoitusten läpikäynnissä sai olla toisinaan tiukkanakin; jokin asia oli korjattava, tai muuten teksti ei etenisi seuraavaan vaiheeseen. Usein korjaustarpeet johtuvat tosin puhtaasti ihmisten kiireistä, ei ole ollut tarpeeksi aikaa aivan valmiiksi viimeistellyn käsikirjoituksen tekoon.
Olen ymmärtänyt, että kaikissa tieteellisissä julkaisuissa toimittajat eivät käy käsikirjoituksia läpi ja anna korjausehdotuksia, kuten me, vaan (alustavasti) hyväksytty teksti lähtee heti refereekierrokselle. Kun yksi käsikirjoituksen korjauskierros uupuu, voisi kuvitella puutteellisen artikkelin putoavan herkemmin kokonaan pois toimitusprosessista.
Me teimme jokaiselle käsikirjoitukselle huolellisen toimitustyön ennen vertaisarviointiin laittamista. Tällä pyritään varmistamaan, että refereet pystyvät keskittymään oleelliseen eivätkä tuskailemaan keskeneräisen tekstin parissa. On syytä painottaa, että referee tekee arvioinnin ilman korvausta, kollegiaalisena palveluksena.
Tuoreena tutkijana kuulee usein arviointikierroksen pahamaineisesta ”refereestä numero 2”, joka esittää mitä villeimpiä ja suurempia korjausehdotuksia. En itse toiminut refereenä, mutta käydessäni lehden toimittajana tekstejä läpi ja ohjeistaessani kirjoittajia tarvittavista korjauksista, sai se pohtimaan myös tätä uudelleen. Toimittaja, tai vaihtoehtoisesti referee, tuskin yrittää olla ilkeä, vaan ehdotetuilla korjauksilla pidetään yllä julkaisun tieteellistä tasoa, mutta myös tutkijan itsensä tasoa.
Lähikuva käyttää tyypillisintä referee- eli vertaisarviointikäytäntöä. ”Double blind”-systeemissä käsikirjoitus anonymisoidaan, eli siitä poistetaan sähköiset tekijätunnisteet. Toimittajat etsivät kullekin vertaisarvioitavalle tekstille kaksi asiantuntijaa tutkijaverkostoistaan, tyypillisesti niin, etteivät nämä saa tietää toistensa henkilöllisyyttä, ja joka tapauksessa niin, etteivät he tiedä tekstin kirjoittajaa – viimeksi mainittu selviää vasta artikkelin julkaisun myötä. Refereiden henkilöllisyys taas pysyy ikuisesti vain toimittajien tiedossa.
Arvioijat eli refereet arvioivat sitten käsikirjoituksen laadun tutkimusongelmasta lähteisiin, viitattuun tutkimukseen, argumentaation onnistumiseen ja niin edelleen. He esittävät parannusehdotuksia, esittävät joitain tutkimuksia viitattaviksi, ja esittävät lopuksi käsikirjoitusta julkaistavaksi sellaisenaan (äärimmäisen harvinaista), pienin muutoksin, laajin muutoksin tai hylkäämistä.
Tämän numeron tapauksessa yhtään hylkyä ei tullut, vaan kaikki hienot tekstit saivat ansaitsemansa julkaisun!
Lausuntojen saavuttua toimittajille nämä käyvät kunkin artikkelin kaksi (joskus kolme, ks. kuva alla) lausuntoa läpi ja laativat niiden pohjalta kirjoittajalle toimenpidelistauksen käsikirjoituksen viimeistelyyn julkaisukuntoon.
Niin, se ”referee 2”, johon viittasin yllä. Toimittajien työ muuttuu erityisen haastavaksi, jos lausunnot – jotka on siis laadittu toisistaan riippumatta – ovat kovin erimieliset. Vaikka toimittajat olisivat samaa mieltä ”refereen 1” kanssa, on toisen refereen lausuntoon suhtauduttava tasapuolisella kunnioituksella ja vakavuudella. Joskus tilanne vaatii tarkkaa tasapainoilua lausuntojen pohjalta tehtyjen muokkausehdotusten kanssa.
Kuva: Imgur.
Taitettujen käsikirjoitusten oikoluku, pääkirjoitus ja loppukiri
Heinäkuussa 2024 oltiin päästy toimitusprosessissa vaiheeseen, jossa vertaisarvioidut ja korjatut käsikirjoitukset oli lähetetty lehden toimituskunnalle tarkistusta varten, ennen tekstien lähettämistä taittoa varten.
Omana tehtävänäni oli oikolukea nämä viimeiset versiot. Tällä kertaa ei puututtu enää tekstien sisältöön ja rakenteeseen, vaan etsimme esimerkiksi kirjoitusvirheitä ja tarkistimme, että viittaukset ja lähdeviitteet oli rakennettu oikein. Työ oli pikkutarkkaa ja aiheuttikin paljon keskustelua meidän oikolukijoiden kesken, että mikä olisi esimerkiksi oikea tapa viitata, tai merkitä jokin asia lähdeluetteloon. Totta kai kullakin lehdellä on selkeät kirjoitusohjeet, mutta aina välillä vastaan tulee myös tilanteita, joissa on improvisioitava hieman.
Viimeiset oikoluvut tehtiin ihan muutamaa päivää ennen lehden julkaisua, joten työtä tämän kanssa riitti ihan loppuun asti.
Syyskuussa työtahti kiristyikin huomattavasti ja lehden toimittamisessa tuli hektinen loppukiri. Oikoluvun lisäksi oli kirjoitettavana vielä pääkirjoitus, joka kirjoitettiin tietysti meidän kaikkien toimittajien kesken. En itse tutki sotaa, tai edes mediaa, niin tämä tuotti omalta osaltani ehkä hieman hankaluuksia. Lopulta sain sidottua oman tekstiosuuteni, oman väitöskirjani tutkimusteemoihin, kaikkine pohdintoineen sodan moniaikaisuudesta ja sen tuottamista merkityksistä. Sainpa pelinörttinä ujutettua mukaan myös lainauksen Fallout-pelien tunnetusta lausahduksesta ”War. War never changes”.
Lopulta pääkirjoituksesta tuli mielestäni oikein onnistunut, kiitos kanssatoimittajien asiantuntijuuden. Ja sainhan tekstistä myös julkaisun, sillä tieteellisen lehden pääkirjoitus on tieteellinen julkaisu (B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä).
Lisäksi on huomattavaa, että toimittaja saa julkaisumerkinnän koko lehdestä, vaikkei olisi kirjoittanut siihen mitään (C2 Toimitustyö tieteellisen lehden erikoisnumerolle). Toisin sanoen käytännön kokemuksen tiedejulkaisemisesta lisäksi myös ansio- ja julkaisuluettelot pitenevät!
Lopuksi
Koen, että tieteellisen julkaisun toimitustyöt antoivat minulle paljon. Eivät vain siksi, että opin julkaisujen toimittamisesta, vaan myös siksi, että ymmärrän nyt kirjoittajana julkaisuprosessia paremmin ja mitä minulta kirjoittajana vaaditaan. Työn alla minulla, kun on parhaillaan väitöskirjani ensimmäinen tutkimusartikkeli, jonka tarjoaminen julkaistavaksi, ei ole enää niin kauhean kaukana. Tieteellisten julkaisujen ja tutkimusartikkeleiden toimittamiseen liittyy monta vaihetta, joita ymmärtämättömälle artikkelin julkaisuprosessi voi tuntua sekavalta. Samaan aikaan pitäisi osata vältellä saalistajajulkaisuja ja olla tietoinen luotettavan ja epäluotettavan julkaisuprosessin piirteistä.
Sen lisäksi, että kokemus oli opettavainen, oli mahtava saada työskennellä mukavan ja osaavan toimitusporukan kanssa. Kiitos siis Riina Haanpää, Rami Mähkä ja Simo Laakkonen kivasta toimituskokemuksesta ja siitä, että pyysitte mukaan!
Kiitos myös Lähikuvan päätoimittajille ja toimituskunnalle tuesta ja avusta, sekä erityisesti toimitussihteeri Antti Lindforsille ja taittaja Päivi Valotielle huikeasta loppukiristä. Oli hieno hetki, kun lehti oli julkaistu ja kaikki tehty työ konkretisoitui!
Ja mikä hienointa, koko tuplanumeroon tuli todella vahva DMKT-panos, sillä toimittajien lisäksi numeron tekoon osallistuivat kirjoittajina tutkijatohtori Katriina Heljakka, väitöskirjatutkija Veera Ojala, yliopistonlehtori Petri Saarikoski ja väitöskirjatutkija Haron Walliander!
Koko numero on vapaasti ladattavissa ja luettavissa täältä.
Marika Österlund
Kirjoittaja on kulttuuriperinnön tutkimuksen väitöskirjatutkija Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelmassa.
Viimeisimmät kommentit