Olin juuri aloittanut opintoni Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa, Turun yliopistossa, Porin yksikössä ja oli vuosi 2014. Olin hieman jo tutustunut saman vuosikurssin opiskelijoihin ja kävimme yhteisiä perusopintoja. Kahden luennon välissä muutama opiskelija puhui siitä kuinka hienoa on kun he lähtevät yhdessä Firenzeen marraskuussa. Kuuntelin ihaillen ”oi, olisipa ihana päästä itsekin matkalle”. Kyselin heidän matkasuunnitelmistaan ja ilmeni, että kyseessä on koulutusohjelmamme sivuaineen kulttuuri ja elämysmatkailun kurssi, johon sisältyy ekskursio Firenzeen. Innostuin välittömästi, kun kuulin, että matkalle saa kaiken lisäksi tukea koulutusohjelmalta, joka kustantaisi lähes kokonaan lennot ja majoittumisen! Innostumisesta huolimatta matkustaminen kuitenkin myös jännitti minua todella paljon, sillä se olisi ensimmäinen matkani jonka lentäisin yksin ja myös ensimmäinen matka ilman läheisiäni. Opiskelijatoverini olivat mukavia, mutta en tuntenut heitä juuri lainkaan.
Lähtöpäivä oli käsillä ja opiskelutoverini olivat menneet Firenzeen jo päivää ennen minua. Matkustin linja-autolla Porista Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Matka ei kuitenkaan sujunut mutkitta! Linja-autoa tuli vaihtaa Espoon Ikean pysäkillä, mutta lentoasemalle menevää linja-autoa ei näkynyt. Aloin jo hieman panikoida, vaikka minulla oli vielä reilusti aikaa. Linja-auto loppujen lopuksi saapui, mutta sen lasinpyyhkijät olivat rikki ja ulkona satoi räntää. Linja-auto ajoi toista linja-autoa vastaan, jotta vaihto ehjään linja-autoon pystyttäisiin tekemään. Kauhulla tuijotin kelloani, minulla olisi enää 30 minuuttia aikaa päästä kentälle, jotta laukkuni ehtisi ruumaan. Saimme onneksemme vaihdettua linja-autoa ehjään linja-autoon, mutta aikani oli todella kortilla! Katson kelloa ja etäisyyttä puhelimen GPS:stä, oliko minulla mitään mahdollisuutta ehtiä?! Kun linja-auto vihdoin saapui terminaalini eteen, juoksin matkalaukun kanssa lähtöselvitystiskille. Ehdin juuri ja juuri, sillä minulle jäi kuusi minuuttia aikaa! Tuskin koskaan ei sydämeni ole tykyttänyt sillä tavoin kuin sillä hetkellä. Näin jo kauhukuvia siitä, kuinka joutuisin keksimään, miten saan maksettua tukirahat takaisin koulutusohjelmalle.
Päästessäni kansainväliselle puolelle ei minua huolestuttanut lentäminen enää yhtään! Frankfurtissa oli koneen vaihto ja aloin uudelleen jännittämään, mitä jos opiskelijatoverini eivät olekaan tulleet Firenzen lentokentälle minua vastaan, vaikka niin sovimme. Miten löytäisin majapaikkamme?
Opiskelijatoverini olivat kuin olivatkin minua vastassa ja humanistille tyypilliseen tapaan hyvin jo italialaisella viinillä marinoituja 😀 <3
Opiskelijatoveriemme kanssa vuokrasimme siis viikoksi katto huoneiston aivan Firenzen keskustasta. Majoituspaikkaamme sisältyi upea kattoterassi, josta oli hienot näkymät Firenzen keskustan ylle.
Ekskursiopäivät olivat mukavia ja paljon antavia, mutta sen vuoksi myös erittäin kiireisiä ja uuvuttavia. Maisemantutkimuksen professori Maunu Häyryselle paikka oli entuudestaan tuttu ja hän vei meitä mitä upeampiin puutarhoihin.
Jokainen oli tehnyt ennakkotehtävät ekskursiolle, jossa jokainen esitti vuorollaan jotain Firenzen alueen maisemaan tai kulttuuriin liittyvää. Esityksiä oli niin puutarhoista, arkkitehtuurista, ruokakulttuurista kuin myös matkailun vaikutuksista ja turismista.
Iltaisin nautimme keskenämme italialaisesta kulttuurista käymällä syömässä ja ostoksilla.
Matka oli kaikin puolin antoisa ja mieleenpainuva. Opimme matkan aikana paljon niin Firenzestä, puutarhoista, italialaisesta kulttuurista, matkailusta kuin myös toisistamme ja itsestämme.
Muistelen edelleenkin matkaa yhtenä hienoimpana kokemuksena opiskeluaikanani ja olen iloinen siitä, että uskaltauduin lähtemään mukaan!
Dunia Toropainen
Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen opiskelija, Turun yliopisto.
Muiden KTMT:n opiskelijoiden parhaita muistoja opiskelujen ajalta:
Vastaa