Turun yliopiston Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelman opiskelijoiden, henkilökunnan ja yhteistyökumppaneiden näkemyksiä kulttuurista, yhteiskunnasta ja yliopistoelämästä.

Tekijä: Petra

Kolmatta vuotta Humanistina Porissa ja odotan innolla mitä tulevat vuodet tuovat vielä tullessaan. Kulttuuriperintö pääaineena, sivuaineisiini lukeutuu tällä hetkellä museologia sekä kulttuuri- ja elämysmatkailu . KTMT:n opiskelija ainejärjestön Kulma ry:n sihteeri toimintavuonna 2016 ja vuoden 2017 puheenjohtaja.

Projekteja ja käytännönläheistä opiskelua

Projekteja ja käytännönläheistä opiskelua

Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmaa mainostetaan usein sillä, että opiskelu meillä on todella käytännönläheistä. Mitä tällä oikeastaan tarkoitetaan? Käytännönläheisessä opiskelussa opitaan asioita kokeilemalla itse. Tarkoituksena on siis se, että tenttikirjojen pänttäämisen ja oppimisraporttien kirjoittamisen lisäksi opiskelija pääsee tuottamaan kursseilla erilaisia projekteja. Meillä opiskelijoita myös kannustetaan kulttuurialan työharjoitteluihin. Tämän vuoksi kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma tarjoaakin hyvin ainutlaatuiset yliopisto-opinnot.

Itselleni aikoinaan juuri käytännönläheisyys oli syy siihen, miksi kiinnostuin näistä yliopisto-opinnoista. Se tuntui niin erilaiselta. Lukuvuoden 2016-2017 aikana olin mukana muutamassa projektissa, joista kerron pian lisää. Se auttaa ehkä sinuakin hahmottamaan sitä, mitä tämä käytännönläheisyys opinnoissamme oikein tarkoittaa. Näillä kursseilla olen päässyt toteuttamaan jotakin konkreettista, luomaan ryhmässä jotakin uutta ja mielenkiintoista. Näistä projekteista olen myös oppinut todella paljon, kuten työtä tehdessä usein tapahtuukin.

 

Kulttuuripolku Iso-Enskeriin

Syksyn 2016 aikana alkoi kurssi, jossa oli tarkoituksena toteuttaa luontopolkua muistuttava kulttuuripolku Satakunnassa sijaitsevalle Iso-Enskerin saarelle. Meidän opiskelijoiden tehtävänä oli toteuttaa polun varrelle aseteltaviin kyltteihin tekstit ja etsiä aiheeseen sopivat kuvat. Tarkoituksena oli tuoda esille saaren historiaa kulttuurisesta näkökulmasta perehtyen erityisesti saaristolaiselämään. Merkittävimmäksi osaksi tiedonkeruussa nousikin saaristolaiselämää eläneiden ihmisten haastattelut. Haastatteluissa pyrittiin saamaan henkilö muistelemaan tuota mennyttä saaristolaisaikaa ja jakamaan muistoja kanssamme.

Kuva: Milla HautaojaKuva: Milla Hautaoja

Tämän lisäksi lähdemateriaalia etsittiin myös eri arkistoista. Itse lähdin parini Millan kanssa Helsinkiin lähdeaineistoa metsästämään. Matkalla eksyimme aivan väärään arkistoon, mutta onneksemme löysimmekin sieltä vahingossa oikean aarteen, vanhan sotapäiväkirjan, joka sisälsi projektimme kannalta paljon arvokasta tietoa. Tekstien tuottaminen onnistui mukavasti parityönä, ja ongelmaksi kehkeytyi ainoastaan se, että teksteille varattu tila kylteissä oli hyvin rajallinen. Upean tekniikan ansiosta osan asiasta saikin kätkettyä kätevästi QR-koodien taakse.

Kuva: Milla Hautaoja

Visit Yyterin esittely Iso-Enskeristä: https://www.visityyteri.fi/iso-enskeri-seliskeri-ja-munakari

 

Seinätön museo

Samana syksynä lähdin mukaan toisenlaiselle kurssille rakentamaan seinätöntä museonäyttelyä. Kyseessä oli siis museonäyttely-sovellus älypuhelimiin ja tabletteihin. Tällaisen näyttelyn toteuttamisen ideana oli se, että museonäyttelystä nauttivan henkilön ei tarvitse tulla paikanpäälle museoon ihastelemaan esitystä, vaan sitä voi vaivattomasti katsella omalta kotisohvalta. Tämä helpottaa kovasti esimerkiksi liikuntarajoitteisia. Näyttelyn aiheena oli Suomen sisällissota, jonka tapahtumiin katsoja pääsee tutustumaan kahden fiktiivisen hahmon avulla. Tavoitteena oli antaa katsojalle mahdollisimman todentuntuinen kokemus sisällissodan ajan hengestä.

Itse lähdin kurssille mukaan sovelluksen toteuttamisvaiheessa. Opiskelijat oli jaettu neljään ryhmään, joissa aiheina olivat käsikirjoitus, kuvat, audiot ja digisyöttö. Ryhmissä käytiin läpi jo edellisellä kurssilla valmiiksi etsityt materiaalit, jotka hiottiin lopulliseen muotoonsa. Tässä vaiheessa täytyi perehtyä hyvin tarkasti materiaaliin, sillä pienimmätkin kirjoitusvirheet täytyi löytää ja korjata lopullista versiota varten. Todella tärkeää oli myös tarkistaa se, että materiaali ja lähteet vastasivat toisiaan. Tämän jälkeen tiedostoja alettiin syöttämään sivustolle, jonka avulla näyttely rakennettiin digitaaliseksi kokonaisuudeksi. Oli todella mielenkiintoista nähdä ja oppia, kuinka tällainen digitaalinen sovellus käytännössä syntyy.

Satakunnan Kansa 26.11.2016. Kulttuuri, Lempin ja Juhon sisällissota

Linkki näyttelyyn: https://tarinasoitin.fi/lempijajuho 

 

Dokumenttielokuvan toteuttaminen

Olin myös mukana kurssilla, jossa päästiin sisälle dokumenttielokuvan toteuttamisen perusteisiin sisällissotaa muistelemalla. Tähän aiheeseen liittyen pääsimme tekemään pienen ja hyvin vapaamuotoisen dokumenttielokuvapätkän. Päätimme toteuttaa dokumentin itse näyttelemällä erään sisällissodan tapahtuman Lyseon koulun pihalla. Dokumenttielokuvaa tehdessä täytyi miettiä millaisia tuntemuksia uhreilla on ollut sillä hetkellä, ja hyytävän kylmä talvipäivä toi dokumentin tekoon juuri oikeanlaisen tunnelman.

Tarkoituksemme ei ollut näytellä tapahtumaa täsmällisesti vaan lähinnä tuoda esiin tapahtuman tunnelmaa tietystä näkökulmasta. Dokumenttipätkässämme perehdyimme enemmän uhrien näkökantaan; hyytävässä kylmyydessä odottamiseen, pelkoon, elämän loppumiseen, kapinointiin, hyväksyntään ja yleisesti tapahtumien julmuuteen. Tapahtumasta ei ole olemassa valokuvia, vain satunnaisia kuvauksia tapahtumien kulusta ja henkilöistä.

Dokumenttielokuvan toteuttaminen ei ole aivan yksinkertaista, ja luennoitsijammekin kertoivat, etteivät pysty mitenkään opettamaan meille kaikkea vain yhden kurssin aikana. Saimme kuitenkin kokea pienen pintaraapaisun dokumentin tekemisestä ja saimme aikaiseksi onnistuneen ja omaperäisen dokumenttielokuvan. Dokumenttielokuvaa kuvatessa täytyi kuitenkin perehtyä sisällissotaan todella syvällisesti. Sisällissotaa lähestyttiin kurssilla pääasiassa kuvamateriaalin avulla, ja näihin valokuviin tuli perehtyä todella yksityiskohtaisesti. Joillekin kuvamateriaali saattoi olla liian raskasta käsiteltäväksi, mutta omasta mielestäni se oli hyvin mielenkiintoista.

Projektin blogisivusto: https://blogit.utu.fi/sisallissodanmaisemat/

 

Näyttely Kultarannan puutarhasta

Pääsin mukaan myös tällaiseen upeaan yhden lukuvuoden kestävään projektiin, jossa suunniteltiin ja toteutettiin näyttely Naantalin Kultarannasta, Suomen tasavallan presidentin kesänviettopaikasta. Näyttely perustui Kultarannan puutarhan historiaan ja tämä näyttely oli osa Suomen satavuotisjuhlaa. Näyttelyn rakentaminen oli todella upea ja ainutlaatuinen kokemus. Itselleni tämä oli upea kokemus senkin vuoksi, että näin Kultarannan puutarhan ensimmäistä kertaa elämässäni, ja olihan se henkeäsalpaavan kaunis paikka.

Projekti alkoi siitä, että jaoimme Kultarannan puutarhaa koskevat merkittävimmät aihealueet ryhmämme kesken, ja sitten jokainen lähti etsimään tietoa aiheeseensa liittyen kirjallisuudesta, netistä, museoista sekä projektiamme varten rakennetusta tietopankista, jonne oli kerätty paljon puutarhan historiasta kertovaa kuvallista sekä kirjallista materiaalia. Kun tekstit ja kuvat oli saatu valmiiksi, ne lähetettiin tarkastettavaksi, ja hyväksynnän sekä kylttien valmistumisen jälkeen kyltit asetettiin Kultarannan puutarhaan ryhmämme yhdessä päättämiin paikkoihin. Näyttelyssä esiintyi myös muutaman oppilaan ottamia kuvia puutarhasta. Työskentely oli erilaista kuin aiemmissa projekteissa, sillä tietopankki sisälsi paljon luottamuksellista tietoa. Kurssin sisällöstä ei saanut puhua etukäteen kenellekään ulkopuoliselle, mikä on täysin ymmärrettävää. Sen vuoksi projekti tuntuikin todella jännittävältä ja mielenkiintoiselta.

Satakunnan Kansan artikkeli Vuoden opetuspalkinnon voittaneesta Kultaranta-projektista:

https://www.satakunnankansa.fi/satakunta/porissa-palkittu-kurssi-rakentaa-nayttelyn-kultarantaan-200115781/

Teksti: Kulttuuriperinnön pääaineopiskelija Johanna Rokosa

Kuvat: Johanna Rokosa ja Milla Hautaoja

Porilaisen opiskelijakulttuurin elinvoimaisuus lähtee opiskelijoista itsestään

 

Saavuin Poriin syksyllä 2014. Mitenkään uusi ja tuntematon kaupunki se ei minulle ollut, sillä vaikka kasvoin nuoruuteni Turussa, on koko sukuni yhtä periporilainen kuin Ojalan lihapiirakat. Pieni epäilys minulla kuitenkin oli Porista opiskelijakaupunkina, sillä ensimmäiset asiat joita Porista ajattelin olivat kirpputorit, tuulipuvut, liikenneympyrät ja mopoautot. Tämä huolimatta siitä, että olin viettänyt lukuisia kesiä Impolassa isäni lapsuudenkodissa, johon oli minun vuoroni asettua taloksi opiskeluideni alkaessa. Mielessäni oli alituisesti ajatukset Porin opiskelijaelämästä ja kysymykset siitä, miksi en ollut koskaan nuoruudessani nähnyt haalarikansaa kaduilla. Jo fuksiviikko vapaa-ajan tapaamisineen, sekä lukuisine ainejärjestö & aktiviteetti -luentoineen todistivat murheeni turhiksi. Mielenpainuvimmat sanat koko viikkona syöksyivät ainejärjestömme, Kulma ry:n silloisen puheenjohtajan, Tytti Walleniuksen suusta Kulman esittelytilaisuudessa. En nyt sanasta sanaan kykene toistamaan sitä, mitä Tytti sanoi, mutta uskallan väittää viestin olleen kutakuinkin seuraavanlainen: Opiskelijakaupunkina Pori on suhteellisen pieni, jossa vielä pienempänä instanssina toimii Kulma ry. Kulma ry:n tehtävänä on toimia edunvalvojana KTMT:n opiskelijoille, sekä luoda opiskelijoidemme välille yhteenkuuluvuuden tunnetta. Vaikuttaminen asioihin on suhteellisen helppoa, sillä meidän pieni kokomme mahdollistaa paljon luontevamman ja sujuvamman tapahtumaorganisoinnin.

 

 

Fuksiviikko jatkui ja yhtenä iltana opiskelijatalo Saikulta poistuessamme, eräs nimeltämainitsematon koulutusohjelmamme opiskelijapatriarkka raahasi meidät uudet fuksit torin laidalla sijaitsevaan Panimoravintola Beer Hunter’siin mieleenpainuvilla saatesanoillaan. ”Juu tää on meen humanistie vakkaribaari. Ei paskempi paikka lainkaa.”. Olin ällikällä lyöty, sillä vuoden 2013-2014 aikana olin onnistunut ottamaan ensiaskeleitani erilaisten oluiden kanssa. Lavalliset keskiketterää olivat vaihtuneet pienempiin määriin parempia oluita, mutta ne maistuivat tuolloin silti vain keskenään erilaisilta, enkä ymmärtänyt niistä juurikaan mitään. Syksy taittui opintojen parissa lokakuuhun ja olimme jo useaan otteeseen olleet kaveriporukalla muutamilla ”humanistien vakkariravintolassa” tutustumassa laadukkaaseen tarjontaan, joka heillä oli. Sain kuitenkin kauhukseni huomata, että mikään ainejärjestö Porissa ei järjestänyt opiskelijoille suunnattua Oktoberfestia, joka on kuitenkin konseptiltaan sellainen tapahtuma, joka kiinnostaa satavarmasti tavallista suomalaista haalaritolloa.

 

 

Aloimme kypsyttelemään ideaa mahdollisesta tapahtumasta muutaman henkilön kanssa ja myöhemmin kohti joulua tulimme valituiksi Kulma ry:n hallitukseen. Kerroin tapahtumaideasta hallituksen sisällä ja aloimme ryhmänä työstää tapahtumaa, joka olisi hyvin erilainen muihin opiskelijatapahtumiin verrattuna. Ensimmäistä kertaa huomasin, että tapahtuma joka kiinnostaisi minua itseäni, kiinnosti myös muita ihmisiä. Emme kuitenkaan jaksaneet odottaa syksyyn asti, koska tapahtumakeväämme oli muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tyhjää täynnä. Päätimme tunnustella tulevaa syksyn Oktoberfestia Aprilfest -nimisellä tapahtumalla, joka näyttäisi sen, riittäisikö ihmisten kiinnostus hieman erilaista tapahtumaa kohtaan. Suurena valttina meillä oli yhteistyökumppanimme Beer Hunter’s, joka panimotoimintansa lisäksi oli voittanut lukuisia palkintoja ja omasi hirmuisen määrän asiantuntijuutta, jota muualla tuskin olisi. Olimme vahingossa ehdottaneet yhteistyötä panimoravintolle, jonka perustaja/omistaja sattui olemaan Suomen pienpanimoliiton puheenjohtaja. Kysymys kuuluikin, että houkuttelisiko jo trendikkääksi muodostunut ”olut-tasting” jonka juontaisi asiantunteva alan rautainen ammattilainen, ihmisiä paikalle? Olisivatko opiskelijat uteliaitia oppimaan oluen historiasta, suomalaisesta panimotoiminnasta, oluen oikeaoppisesta nauttimisesta ja sen yksityiskohtaisesta ja tarkkuutta vaativasta valmistusprosessista jonka eri vaiheilla on vaikutuksia oluen vivahteisiin? Kyllähän ihmiset paikalle saapuivat. Saimme tuvan täyteen, kaikilla oli iloinen puna poskilla, meille annettiin arvokasta palautetta ja kehitysehdotuksia tapahtumasta, sekä tärkeimpänä meille näytettiin vihreää valoa tulevaisuuden tapahtumille ravintolan ja yleisön osalta. Syksyllä 2015 mukaan tuli panimokierros ja konseptia kehitettiin eteenpäin.

 

 

Valehtelisin jos väittäisin, että toistuva yhteistyö Beer Hunter’sin kanssa ei ole kantanut hedelmää. Tapahtumat ovat olleet kerta toisensa jälkeen Kulma ry:n suosituimpien ja suurimpien tapahtumien joukossa, joihin on osallistunut toistuvasti myös kauppakorkean, SAMKIN, Porin ilmailuopiston sekä Rauman OKL:n opiskelijoita. Olemme luoneet ainejärjestöinä ja yksityisinä henkilöinä, oppiaineita ja tiedekuntia ylittäviä siteitä, jotka jo itsessään parantavat keskinäistä yhteistyötä, sekä opiskelijakulttuuria Porissa. Tämä on välttämätöntä kaupungissa, joka opiskelijakaupunkina vielä ottaa ensiaskeleitaan. Tämän lisäksi onnistuimme silloisen ainejärjestömme hallituksen kanssa luomaan tapahtuman, jota voidaan pitää jo perinteenä Porilaisessa opiskelijavuodessa. Nyt kaksi vuotta myöhemmin, ensi keskiviikkona, 5.4.2017 järjestetään viidettä kertaa Kulma ry:n Fest -juhlat Beer Hunter’sissa, jossa uusi hallitus tuo taas jotain uutta ja mahtavaa mukaan, ja näin pitää tapahtuman elinvoimaisena ja kiinnostavana. Perimmäisenä tarkoituksena tällä epäselvällä huru-ukon horinallani on kannustaa teitä, hyvät opiskelijat, osallistumaan porilaisiin opiskelijatapahtumiin ja luomaan jotain uutta. Kumma kyllä, helpoin tapa osallistua aktiviteettien hengissäpitämiseen on yksinkertainen: saavu paikalle ja pidä hauskaa. Tämä myös on helpoin tapa välittää kiitosviesti tapahtumajärjestäjille jotka jaksavat järjestää lisää tapahtumia luodakseen Poriin uniikkia opiskelijakulttuuria. Voit myös rikkoa ennakkokäsityksiäsi asioista ja opiskelijatapahtumista ja todeta niiden olevan itseasiassa ihan kivoja iltoja. Mutta mikä tärkeintä, osallistuessasi tapahtumiin luot mahtavia muistoja ajasta, joita muistelet vielä post-apokalyptisella 2080 -luvulla. Ja jos huomaat, että Porin alati laajenevasta opiskelijatapahtumakalenterista puuttuu jokin tapahtuma, tai kerhotoiminta, joka juuri SINUA saattaisi kiinnostaa niin:

 

  • Tuo äänesi kuuluville ja kerro ehdotuksesi ainejärjestölle tai pyri ainejärjestön hallitukseen ja luokaa tapahtuma yhdessä jos tahdot olla luomisprosessissa mukana. Se vähentää yksin kannettavaa taakkaa huomattavasti, kun sinua ympäröi kokonainen ryhmä joka tuo oman osaamisensa ja panoksensa tapahtumatuotantoon.

 

Tai

 

  • Kerää ympärillesi muita asiasta kiinnostuneita ja järjestäkää aktiviteettia itse! Voit olla varma, ettet ole yksin intresseinesi.

 

Älä siis rutkuta kahvikupin ääressä jos Porissa ei ole jotain, jota juuri sinä kaipaisit. Opiskelijakaupunkina Porin hienoin puoli on se, että kuka tahansa pystyy vaikuttamaan porilaiseen opiskelijakulttuuriin ja tapahtumatarjontaan. Meidän ei Kulmassa tarvitse tehdä tyytyväiseksi satoja tai tuhansia tapahtumavieraita, kuten Turuus, Stadis tai Tambereel. Meille riittää se, että omat opiskelijamme saavat pitää hauskaa eri tavoin opiskeluidensa ohessa ja siinä samalla muutkin tapahtumasta kiinnostuneet opiskelijat muista tiedekunnista tai korkeakouluista löytävät paikalle. Porissa tehdään mittatilaustapahtumia, eikä bulkkikuraa. Siksi Pori on opiskelijakaupunkina vertaansa vailla.

 

Juho Virtanen, kolmannen vuoden Digitaalisen kulttuurin opiskelija joka on lukuvuoden 2016-2017 ollut tutustumassa englantilaiseen olutskeneen vaihto-opiskelun muodossa.

 

Työharjoittelu yliopistossa?

Rosenlew-museo. Kuva: http://www.maisa.fi/rosenlew-museo

Kuten aiemmista blogikirjoituksista on käynyt ilmi, on opiskelu Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa hyvin käytännönläheistä ja on helppo saada kontakteja työelämään. Seuraavaksi haluan nostaa esille museologian sivuaineen pakollisen harjoittelun. Missään muussa sivu- tai pääaineessamme ei ole pakollista harjoittelua, kuten yleensäkää yliopistossa ei ole (ainakaan humanisteilla). Harjoitteluja saa kyllä suorittaa, mutta niistä pitää sopia erikseen. Porin seudulla kuukauden museologiaharjoittelut ovat yleensä palkattomia, mutta opintotukea pystyy nostamaan harjoittelukuun aikana, kiitos Kulma ry:n. Aikaisemmin kuukauden harjoittelusta sai vaan kaksi opintopistettä vaikka se olisi palkaton, mutta ainejärjestömme teki asiasta kannanoton ja turvasi opiskelijoidemme toimeentulon. Palkattomista kuukauden harjoitteluista saa siis tänä lukuvuonna viisi opintopistettä.

Harjoittelu perinteisesti kestää kuukauden ja on kokopäivätyötä. Mielestäni oli mielenkiintoista kokea perinteinen työtuntijako, sillä omat työt kaupan kassalla ja opinnot ovat niin satunnaisia, että kesti hiukan tottua arkipäivisin aikaisin heräämiseen ja vapaisiin viikonloppuihin.

Kuva entisestä Rosenlew-tehtaasta. Osa Teollisuus oli, teollisuus on -näyttelyä. Kuva: https://www.pori.fi/material/images/hallintokunnat/kulttuuriasiainkeskus/satakunnanmuseo/rosenlew-museo/r-museonnayttelyt/71Zcxcj57/Toto08.jpg

Olin harjoittelussa viime elo-syyskuussa Satakunnan Museoon kuuluvassa Rosenlew-museossa, Porin teollisuusalueella Aittaluodossa. Kun aloitin harjoittelun, en kuvitellut pääseväni niinkin laajasti käsiksi museotyöskentelyyn. Ohjaajani intendentti Leila Stenroos oli itsekin yllättynyt kuinka laaja valikoima erilaisia tehtäviä minulle oli mahdollista antaa. Joskus harjoittelussa saattaa joutua tekemään vain arkistointia. Minulla kävi kuitenkin tuuri, sillä harjoitteluni aikana vaihtui museon vaihtuva näyttely, joten pääsin sekä purkamaan vanhaa ja luomaan uutta. Oli hieno hetki kun nimeni oli uuden näyttelyn rakentajien ja suunnittelijoiden plakaatissa ja intendentti vielä kiitti minua ja muita harjoittelijoita näyttelyn avajaisissa.

Teollisuus oli, teollisuus on -näyttelyn rakentajat ja yhteistyökumppanit. Leila oli unohtanut painaa siihen minun nimeni..

Näyttelyä varten kirjoitin muutamia esinetekstejä, etsimme yhdessä näyttelyyn tulevia esineitä intendentin kanssa museon valtavasta varastosta, ja kävimme käsin noutamassa erityyppistä energiajätettä Porin Energialta museon naapurista.

Näyttelyn rakentamiseen osallistumisen lisäksi keräsin aineistoa 18.12. pidettyyn Joulupuuro-tapahtumaan, joka pohjautui Rosenlewin työntekijöiden pikkujouluihin ja jossa näyttelijät esittivät keräämäni aineiston perusteella Rosenlewin entisiä työntekijöitä. Aineistoa kerätessä tutustuin hyvin museon arkistoon ja tehtaan historiaan. Seuraavien viikkojen aikana myös kävin läpi pohjapiirustuksia ja suunnitelmia 1800-luvulta kansioista jotka olivat unohtuneet Satakunnan Museon arkiston nurkkiin. Inventoin piirustukset ja tarkistin niiden kunnon pintapuolisesti. Samalla tuli harjoiteltua ruotsin kieltä sekä vanhojen käsialojen tulkitsemista kun yritimme intendentin kanssa tulkita ketkä ovat suunnitelleet tai hyväksyneet kyseiset piirustukset. Satunnaisesti etsin myös asiakkaiden pyynnöstä jostain tietystä esineestä tai tapahtumasta tietoa. Yksi asiakas oli selvittämässä sukuhistoriaansa ja halusi tietää kuoliko eräs sukulainen yhden Rosenlewin valmistaman laivan kyydissä 1800-luvulla. Valitettavasti en löytänyt hänelle matkustajaluetteloa tai laivan mukana uponneiden ja kuolleiden luetteloa, mutta oli mielenkiintoista perehtyä myös Rosenlewin aikaisempaan tuotantoon ja tapahtumiin.

Intendentin kanssa keräämässä näyttelymateriaalia Porin Energian takapihalla. Kuva: Petra Nikula

Harjoittelun aikana tutustuin myös museon arkistointijärjestelmään, arkistointiin ja kevyeen esinekonservointiin ja esineiden käsittelyyn. Nykyään sattuu henkisesti kun näen jonkun koskevan esineisiin museoissa, ellei se ole erikseen sallittu. Vaikka vanhat esineet ovat usein kestäviä ja siksi säilyneetkin vuosisatoja, tuhoaa kosketus ja ihosta välittyvät bakteerit niitä nopeammin.

Museon perusnäyttely. Kuva: https://www.pori.fi/material/images/hallintokunnat/kulttuuriasiainkeskus/satakunnanmuseo/rosenlew-museo/5x55SepJR/rautaa041net.jpg

Ehdoton suosikkitehtäväni oli haastatella yhtä Rosenlewin pitkäaikaista työntekijää ja museollekin paljon kuvia sekä materiaalia lahjoittanutta Heikki Pälsiä. Tarkoitus oli mennä keräämään häneltä saatujen kuvien taustatietoja, eli kuvissa esiintyvien ihmisten nimet, kuvanottopaikka ja- aika. Loppujen lopuksi haastattelu venyi kolmeen tuntiin ja sain kuulla paljon mielenkiintoisia hetkiä hänen elämästään ja keskuudestamme poistuneesta vaimostaan. 80-vuotias Pälsi oli erittäin energinen ja halukas jakamaan muistojaan jotta ne eivät häviäisi hänen mukanaan. Hän muisti tapahtumien yksityiskohdat hämmästyttävän tarkasti ja sai minut häpeämään omaa muistiani kun en muista edes mitä söin eilen lounaaksi, saati sitten mihin kellonaikaan. Pälsin tapaamiset (kävin hänen luonaan kaksi kertaa) olivat yksi antoisimmista tapahtumista harjoitteluni aikana, ja varmasti hyvää kokemusta tulevia tutkimuksia ja mahdollisia työtehtäviä ajatellen. Hän oli niin hauskaa seuraa ja oikein huumorimiehiä, ja juttua olisi ollut vaikka mistä. Tämän jälkeen ymmärrän entistä paremmin olevani juuri oikealla ja tärkeällä alalla. Muistojen kerääminen on tärkeää, se tuottaa tietoa muille ja jakaminen iloa itselle. Harmi että toisella kerralla jouduin lähtemään kesken mielenkiintoisen tarinan työpaikkaromansseista, mutta toivottavasti tapaan hänet vielä uudelleen.

Harjoitteluni Rosenlew­museossa oli erittäin antoisa ja tunnen saaneeni siitä myös paljon uutta itseluottamusta ja alan kokemusta. Leila Stenroos oli erinomainen ohjaaja ja sain hyvin palautetta ja korjausehdotuksia jokaisesta työstäni. Viihdyin museolla ja oli hienoa päästä tutustumaan myös avoinnapitohenkilökuntaan sekä muihin museon työntekijöihin.

 

Linkki Teollisuus oli, teollisuus on -näyttelyn kuvaukseen: https://www.pori.fi/kulttuuri/museot/rosenlew-museo/uutiset/2016/09/teollisuusoli.teollisuuson-nayttelyavautuu.html#.WHzA5BuLQ2w

Kulttuuriperinnön pääaineopiskelija ja museologian sekä kulttuuri- ja elämysmatkailun sivuaineopiskelija

Petra Nikula

 

Tutkimusavustajana koulutusohjelmassa

Opiskelujeni ollessa loppuvaiheessa päätin hakea Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa avoinna ollutta tutkimusavustajan paikkaa. Jonkin aikaa tosin epäröin hakemista, sillä gradun kirjoittaminen oli loppusuoralla ja halusin saada tutkielman mahdollisimman pian valmiiksi ja palautettua. Toisaalta tutkimusavustajan työtehtävät kiinnostivat kovasti, nyt olisi viimeinen mahdollisuuteni hakea perustutkinto-opiskelijalle suunnattua tehtävää, ja osa-aikainen työ mahdollistaisi myös gradun kirjoittamisen työpäivän jälkeen. Niinpä rustasin hakemuksen hakujärjestelmään, viimeisenä mahdollisena päivänä.

Tieto pääsystäni tutkimusavustajaksi tuli hakemuksen lähettämisperjantaita seuraavana maanantaina, ja työsuhde alkoi heti saman viikon torstaina. Hyppäsin työhön erittäin nopealla aikataululla ja nopeasti tulivat ensimmäiset työtehtävätkin. Ensimmäiselle työviikolle sain tehtäväkseni kirjoittaa yleistajuinen teksti aiheesta, josta en aluksi tiennyt yhtään mitään ja jonka perusteita minun piti selvittää.  Samanaikaisesti piti tarkistaa ja korjata monisatasivuisen artikkelikäsikirjoituksen alaviitteiden oikeellisuus. Kaikkein suuritöisimmät työt kasaantuivat siis heti alkuun.

Ensimmäinen viikko meni ylityötunneiksi, mutta selvisin hommista aikataulussa. Opetusvapaalla viikolla lokakuun lopussa työmäärää kompensoi se, että henkilökunta ei juuri ollut paikalla eikä työtehtäviä tuolloin tullut.

Erityisesti minua ilahdutti se, että tutkimusavustajana pääsin tekemään paljon kaikenlaista hyödyllistä ja mielenkiintoista, ihan oikeita töitä eikä pelkkää tiskikoneen tyhjentämistä (vaikka sekin kuului minulle). Jaottelin ja teemoittelin tutkimusaineistoja, sekä valokuvia että kirjoituksia, toimin sihteerinä henkilökuntakokouksissa, tuotin materiaalia koulutusohjelman verkkosivuille ja päivitin niitä, skannailin ja printtailin uskomattoman määrän tekstiä, varasin matkalippuja, hoidin kahvitusten järjestämistä sekä useita muita juoksevia asioita.

Minulla oli osa-aikaisena viikossa tietty tuntimäärä ja tärkeintä oli, että sovitut työt tulivat tehdyksi annetussa ajassa. Työntekoa ei kyttäilty selän takana seuraten, vaan työskentely oli varsin itsenäistä ja vaati oman ajan hallintaa, priorisointikykyä ja projektisuunnittelua. Nämä ovat kaikki taitoja, joita tämänhetkisessä ja muuttuvassa työelämässä tarvitaan. Myös atk- ja tiedonhakutaitoni kehittyivät. Oli lisäksi hauskaa ja kiinnostavaa nähdä oma tuttu koulutusohjelma hieman eri vinkkelistä ja tutustua siihen työhön, jota opetuskurssien suunnittelu ja valmistelu sekä tutkimustyö vaativat.

Olen iloinen ja tyytyväinen, että tulin jahkailun jälkeen hakeneeksi tutkimusavustajaksi. Nyt olen monta kokemusta ja taitoa rikkaampi ja entistä valmiimpi etenkin itsenäisiin, projektiluonteisiin töihin. Lisäksi työ yliopistomaailmassa näyttäytyi uudenlaisena, ja pidän hyvin mahdollisena, että hakeudun jatkossakin töihin yliopistoon.

Niin, ja se gradukin tuli saatettua työn ohella valmiiksi.

 

Teksti: Maria Ojanen

Miksi KTMT?

Miksi hain Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmaan? Miten päädyin Turusta Poriin opiskelemaan?

Vastaus on helppo. Koska tämä koulutusohjelma on ainutlaatuinen, ja sen pää- ja sivuaine vaihtoehdot yhdistävät omat mielenkiintoni täydelliseen pakettiin (historia, maantieto, matkailu, kulttuurit, museot). Eikä Pori ole missään tapauksessa mikään miinuspuoli, ennemminkin pienemmällä opiskelijapaikkakunnalla opiskelu on antoisampaa kuin valtavissa keskuksissa. Onpahan (olevinaan) enemmän aikaa opiskeluun kun aktiviteetteja on hieman vähemmän.

Orientaatioviikko 2015, uusien fuksien tuutorina.

Lukio ajoistani on vierähtänyt jo muutama vuosi, mutta muistan sen paineen joka syntyi pikkuhiljaa yo-kirjoitusten lähestyessä ja tulevaisuuden suunnitelmia piti alkaa suunnittelemaan. Valmistuin Kaarinan lukiosta keväällä 2012, mutta Poriin päädyin vasta 2014. Siinä välissä tuli vietettyä villejä vuosia kämppiksen kanssa Turun keskustassa ja myös omassa yksiössä. Nämä vuodet eivät kuitenkaan olleet ilman suunnitelmia, sillä jo lukiossa olin päättänyt lähteä Poriin kun löysin tämän koulutusohjelman Studia-messuilla käydessäni. Olin käyttänyt lukemattomia tunteja etsiessäni eri korkeakoulujen tarjonnasta jotain mikä olisi sytyttänyt kipinän, mutta mikään ei tuntunut oikealta. Olin hakemassa myös Turun yliopistoon lukemaan maantietoa, mutta heti yo-kokeiden perään paksujen pääsykoekirjojen lukeminen ei kovin paljoa innostanut joten jätin menemättä. Olen innokas matkailemaan ja ehkä osittain kulttuuri- ja elämysmatkailun sivuaine mahdollisuus oli naula siihen arkkuun joka sai minut hakemaan KTMT:lle. Myös opiskelu Porin yliopistokeskuksessa, jossa on mahdollisuus ottaa sivuaineita muista yliopistoista avaa mahdollisuudet niin moniin eri suuntiin.

En kuitenkaan ensimmäisellä kerralla hakiessani päässyt sisään, sillä sisäänotto tavat olivat erilaiset ja vaikka silloinkaan ei ollut  pääsykoetta, otettiin sisään vain todistuksen perusteella. Ilmeisesti valitsijat eivät halunneet ottaa opiskelijaa jonka arvosanat vaihtelivat A:sta E:hen. Hain kuitenkin myös Turun ammattikorkeakouluun Kestävän kehityksen linjalle jonka pääsykokeen läpäisin ja pääsin sisään. Vuosi ammattikorkeakoulussa opetti  ja kasvatti minua paljon, mutta en kokenut ympäristösuunnittelijan ammattia kuitenkaan ihan omakseni joten hain KTMT:lle vielä uudestaan. Tällä kertaa sisäänottotavat olivat muuttuneet ja lisäksi oli tullut motivaatiokirje, jonka perusteella eroteltiin ne opiskelijat jotka todella ovat motivoituneita ja halukkaita tulemaan koulutusohjelmaan ja pysymään siellä. Sitä kun on vaikea seurata pelkistä todistuksista kun ihmiset hakevat vähän mihin sattuu. Eli hain Poriin keväällä 2013 ja kesällä sain tietää päässeeni sisään! Voi sitä onnen päivää!

 

Siitä huolimatta että kulttuuriperintö tuntui kutsumukselta ja olin äärimmäisen onnellinen sisäänpääsystä, päätin lykätä aloittamista vielä vuodella syksyyn 2014. Suoraan lukiosta korkeakouluun jatkaminen (ja kämppiksen kanssa asuminen) oli ottanut sen verran voimille, että halusin pitää vielä välivuoden, tehdä töitä ja asua yksin Turun keskustassa. En ollut henkisesti vielä valmis lähtemään 120 kilometrin päähän ja jättämään perhettä ja ystäviä taakseni. Vuoden päästä olikin jo mielipiteet muuttuneet ja olin tyytyväinen että pääsin pois tutusta ympäristöstä.

Muutto Poriin syksyn 2014 alussa onkin oma lukunsa. Olin koko alkuvuoden jättänyt asuntohakemuksia Porin YH-asunnolle joka välittää opiskelijasuntoja, mutta mitään ei kuulunut joten päätin etsiä yksityisen kautta. Vuokrataso on Porissa hyvin alhainen joten sinänsä sillä ei ole mitään väliä vuokraatko opiskelija-asunnon vai yksityisen. Olin kuitenkin Espanjassa juuri sen kriittisen ajan kun asuntoja olisi pitänyt mennä katsomaan joten laitoin isäni asialle ja hän hankki asunnon puolestani, kiitos 😀 Asunto oli vain muutaman sadan metrin päässä Yliopistokeskuksesta ja väliin oltiin rakentamassa suurta kauppakeskusta joten olin erittäin tyytyväinen. Muutin asuntoon vain kaksi päivää ennen orientaatioviikon alkua, enkä ollut koskaan aiemmin edes käynyt Porissa. Onneksi olin kuitenkin asunut yksin jo useamman vuoden joten se ei tuntunut enää niin pelottavalta, mutta oli outoa kun ei tuntenut ketään. Tein pienen kävelykierroksen Yliopistokeskuksen ympäri että osaan paikalle maanantai aamuna, mutta muuten aika meni asunnon ja tavaroiden järjestelyssä.

Onneksi olin jo kerran kokenut uuden koulun aloittamisen niin tavallaan tämä oli jo tuttua sen puolesta. Odotin innolla uusia tuttavuuksia ja opiskelijabileitä. Opiskelijabileitä sainkin odottaa kauemmin kuin kuvittelin, sillä meillä ei kovin paljoa ohjelmaa ollutkaan orientaatioviikon virallisten osuuksien lisäksi (tämä on onneksi korjattu myöhempinä vuosina). Mutta ystäviä sain heti! En osannut odottaa saavani niin hyviä ystäviä heti ensimmäisellä viikolla, saati sitten ensimmäisenä päivänä. Viikon aikana tuli Porin kaupunkikin paremmin tutuksi ja kun kurssit lähtivät käyntiin, meni ensimmäinen syksy hujauksessa. Nyt mennäänkin jo kolmatta vuotta ja keväällä on jo kandin paperit käsissä. Onneksi ei vielä tarvitse lähteä Porista sillä jatkan suoraan maisteriksi vielä muutaman vuoden.

En vaihtaisi näitä vuosia Porissa mihinkään ja olen erittäin tyytyväinen koulutusohjelmamme opetuksen tasoon, henkilöstöön, ainejärjestötoimintaan ja Yliopistokeskuksen yhteistyömahdollisuuksiin sekä Porin opiskelijakulttuuriin! Opiskelu on kyllä elämän parasta aikaa!

Ohessa vielä muidenkin opiskelijoidemme ajatuksia siitä miksi hakivat meille, hyviä katseluhetkiä 🙂

Petra Nikula, kulttuuriperinnön pääaineopiskelija ja opiskelijoiden ainejärjestö Kulma ry:n puheenjohtaja.

Tervetuloa!

Petra Nikula, kulttuuriperinnön tutkimus.

 

© 2024 Humanistina Porissa

Theme by Anders NorenUp ↑