Oppiaineen uusi julkaisusarja potkaistiin käyntiin

Turun yliopiston filosofian oppiaine on perustanut uuden julkaisusarjan nimeltä Acta Philosophica Turkuensia! Sen tarkoituksena on tarjota kiinnostava alusta erilaisille filosofisille tutkimusjulkaisuille, kuten väitöskirjoille ja toimitetuille kokoomateoksille. Ensimmäisen julkaisun kunnian sai keskiviikkona 12. marraskuuta väitellyt Ville Kokko väitöskirjallaan The Paradox of Freedom: Determinism, Free Will and Responsibility.

Samalla viikolla oli lisää juhlan aihetta, kun perjantaina 14. marraskuuta Acta Philosophica Turkuensian toimituskunta kokoontui Suomalaisen Tiedeakatemian tiloissa Helsingissä. Tilaisuudessa emeritusprofessori Eerik Lagerspetz piti esitelmän ”Akateeminen vapaus”. Paikalla olivat paitsi emeritusprofessori itse, myös julkaisusarjan päätoimittajat Valtteri Arstila ja Juha Räikkä Turun yliopistosta ja lisäksi toimituskunnan jäsenet Johanna Ahola-Launonen Aalto-yliopistosta, Jaakko Kuorikoski ja Visa Kurki Helsingin yliopistosta, Vili Lähteenmäki Oulun yliopistosta ja Susanne Uusitalo Oulun ja Turun yliopistosta. Kaikki toimituskunnan jäsenet eivät valitettavasti kiireiltään ehtineet mukaan ensitapaamiseen.

Ohessa linkki julkaisusarjan verkkosivuille: https://sites.utu.fi/acta-philosophica-turkuensia/

Juhlatunnelmaa Publicumissa

Käytännöllisen filosofian professori Juha Räikän synttäreitä juhlittiin Publicumissa 20. elokuuta. Susanne Uusitalon ja Helena Siiven toimittama juhlakirja Juh(l)an aika julkistettiin aamuisessa kahvitilaisuudessa, jossa katsottiin myös valokuvakavalkadi ”Filosofeja maailmalla ja Suomessa”. Iltapäivän juhlaseminaarissa puhuivat kansanedustaja Krista Kiuru, pääsihteeri Kati Mikkola, emeritus uutispäällikkö Kari Heino ja apulaisprofessori Polaris Koi.

Juhlaseminaarin jälkeen Proffan kellariin.

Perspectives on Agency and Disadvantage -työpaja

Turun Yliopistossa järjestettiin 2-4.7.2025 Perspectives on Agency and Disadvantage -työpaja. Tapahtuma oli osa Koneen Säätiön rahoittamaa Toimijuus kokemuksena ja kykyinä -tutkimusprojektia. Järjestäjinä toimivat Polaris Koi, Anssi Bwalya ja Joonas Martikainen, jotka muodostavat myös tutkimusprojektin jäsenistön. Paikan päälle saapui kolmisenkymmentä osallistujaa. Tapahtumaa pystyi seuraamaan etäyhteydellä Zoomissa, ja tätä mahdollisuutta hyödynnettiinkin, etäosallistujien määrän ollessa noin parikymmentä. Kaukaisin vieras, Macquarien yliopiston Jeanette Kennett, saapui Australiasta
puhumaan köyhyyden, etuoikeuksien ja toimijuuden suhteesta.

Mielenkiintoisia esityksiä oli kaikkiaan 14. Keynote-puhujina toimivat Lilian O’Brien (Helsingin yliopisto, Tampereen yliopisto), Nelli Hankonen (Tampereen yliopisto) ja Jeanette Kennett (University of Macquarie). Aiheita olivat muuan muassa riippuvainen intentionaalinen toiminta (Catherine Dale), rikoslain sisältämä käsitys persoonasta (Esko Yli-Hemminki) ja pluralistinen näkemys episteemisestä toimijuudesta ja episteemisestä korjaamisesta (Amandine Catala). Esitykset synnyttivät runsaasti keskustelua, ja puheensorina jatkui äänekkäänä myös taukojen aikana; lieneekin turvallista uskoa, että ne
herättelivät osallistujien ajattelua aiheisiinsa liittyen.

Kahden ajatteluntäyteisen päivän jälkeen osallistujat pääsivät halutessaan nauttimaan kierroksesta Turun Linnassa ja risteilystä kesäisen kauniissa Turun saaristossa.

Tapahtuma oli kokonaisuudessaan onnistunut, niin järjestelyiltään kuin varsinaisen asiasisältönsä puolesta. Tutkimus tämän ajankohtaisen teeman parissa jatkuu tulevaisuudessakin vilkkaana.

Linkki tutkimusprojektin sivuille: https://sites.utu.fi/agencyproject/

(Blogiteksti: Eerik Arvonen)

Dynamis kokosi jälleen metafysiikan tutkijoita yhteen

Metafysiikan tutkijat ympäri Suomen kokoontuivat Turun yliopistolle viettämään vuotuista
Dynamis-seminaaria 15.5.–17.5.2024.

Seminaarissa kuultiin lukuisia kiinnostavia puheenvuoroja metafysiikan eri osa-alueilta.
Pääpuhujana oli metafysiikan ja mielenfilosofian ansiokkaista tutkimuksistaan tunnettu
professori John Heil Washingtonin yliopistosta. Heil on yksi maailman
vaikutusvaltaisimmista nykyfilosofeista.

Tunnelma oli rento ja lämminhenkinen, kun filosofit pääsivät tapaamaan tuttuja
kollegoitaan ja tutustumaan uusiin tuttavuuksiin. Tapahtuma oli hyvin onnistunut.

Kirjanjulkistamistilaisuus

Susanne Uusitalon ja Valtteri Arstilan toimittaman artikkeliteoksen Ongelmallinen rahapelaaminen: näkökulmia rahapelaamisen varjoihin ja tutkimuksen katvealueisiin julkaisujuhlaa vietettiin marraskuun 3. päivä filosofian seminaarihuoneessa.

Kirjassa tarkastellaan rahapelaamista ja ongelmarahapelaamista sekä niiden tutkimista ja seurauksia. Luvut pureutuvat rahapelaavan yksilön ja rahapelejä tarjoavan ja sen käyttöä säätelevän nyky-yhteiskunnan välisiin suhteisiin erityisesti suomalaisessa viitekehyksessä samaan aikaan kuitenkin peilaten kansainvälisiin olosuhteisiin. Monitieteellinen teos on tarkoitettu aiheeseen tutustuville ja kaikille asiasta kiinnostuneille tarjoten lukijoille monipuolisen läpileikkauksen rahapelaamiseen.

Kirjan kustansi Eetos ry, joka on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka ylläpitää, tukee ja edistää monitieteellistä ja kriittistä humanistisen alan toimintaa ja tutkimusta. Eetos-yhdistyksen toiminnallisena lähtökohtana on asettua tieteen, taiteen ja filosofian solmukohtiin. www.eetos.org

Philosophy and Outer Space -seminaari

Turussa järjestettiin avaruusteemainen filosofian seminaari 27.3.2023. Lieneekö ollut ensimmäinen laatuaan Suomessa?

Päivän aikana kuultiin viisi esitystä, joissa muun muassa haastettiin lockelaisen omistusoikeusteorian soveltuvuutta avaruuteen, pohdittiin, ovatko avaruussalaliittoteoriat episteemisesti erityisiä, tarkasteltiin pitkän matkan avaruusmissioita varten tehtävän ihmisen parantelun etiikkaa ja keskusteltiin Mars-siirtokuntien toteutettavuudesta ja moraalisesta haluttavuudesta.

Seminaarin kansainvälinen vieras Tony Milligan (King’s College London) analysoi uuden avaruus-skeptisismin sisältöä ja muotoja. Päivä vietettiin kosmisissa tunnelmissa vilkkaan keskustelun siivittämänä!

Opettajavaihto Espanjassa

Turussa tuiskutti lunta, kun Susanne Uusitalo pakkasi reppunsa ja lähti Sevillassa sijaitsevaan Loyola Universidadiin Erasmus+ opettajavaihtoon muutamaksi päiväksi. Hän opetti paikallisille väitöskirjatutkijoille tutkimusetiikkaa. Seminaariin eksyi myös yliopiston tutkijoita ja muutama vierailija läheisestä yliopistosta.  Paikallisen tutkimusetiikan opettajan avulla hän pääsi myös mukaan henkilökunnan arkeen hetkeksi. Opetusvaihto oli lyhyt ja intensiivinen, mutta antoisa ja kaiken kruunasi Sevillan maaliskuinen auringonpaiste ja hellelukemat. Uusitalo on jo takaisin Turussa, mutta yhteistyö uusien kollegoiden kanssa jatkuu.

Etiikkaa monitieteisellä kentällä

Terveys, diagnostiikka ja lääkekehitys (HDDD) on temaattinen kokonaisuus, joka on yksi kuudesta Turun yliopiston tutkimuksen ja koulutuksen profiloitumis- ja vahvuusalueista. Keskiviikkona 8.2. 2023 HDDD järjesti kestävyysteemalla iltapäiväseminaarin, jossa myös etiikalla oli näkyvä rooli.

Temaattisen kokonaisuuden HDDD:n puheenjohtaja Jyrki Heino ja Health Campus Turun toiminnanjohtaja Eriikka Siirala avasivat tilaisuuden. Kutsuttu puhuja, planetaarisen terveyden asiantuntija Hanna Haverinen avasi biodiversiteetin ja terveyden kytköksiä esitelmässään.

Kuva: Kaisa Hakkila

Tämän jälkeen iltapäivää vietettiin kahden paneelikeskustelun pyörteissä. Ensimmäinen paneeli käsitteli ruoan ja lääkkeiden elinkaaren ympäristövaikutuksia. Paneelia moderoi Niina Vieno Laki ja Vesi Oy:stä, ja paneeliin osallistuivat Sanja Karlsson Helsingin yliopistosta, Saska Tuomasjukka Turun yliopiston Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksesta ja Terhi Lehtinen Lääkealan turvallisuus ja kehittämiskeskuksesta FIMEAsta.

Filosofian oppiaineen oma kasvatti, erikoistutkija Susanne Uusitalo alusti ja moderoi lääkkeiden hintaa koskeneen eettisen paneelikeskustelun. Panelisteiksi oli pyydetty terveystaloustieteen professori Mika Kortelainen, työelämänprofessori ja lääkeyrityksessä asiantuntijatehtävissä toimiva Juha Laine ja Tyksin lasten ja nuorten klinikan tulosryhmäjohtaja ja ylilääkäri Heikki Lukkarinen. Keskustelu oli vilkasta ja se jatkunee tilaisuuden jälkimainingeista pitkälle tulevaisuuteen.  

Seminaari väitöskirjatutkijoille

Turussa pidettiin väitöskirjatutkijoille ja muille kiinnostuneille suunnattu seminaari aiheesta ”Moraalisia ja tiedollisia perusteita uskoa” 18. marraskuuta 2022. 

Jaakko Hirvelän (Helsingin yliopisto) alustuksessa pohdittiin, voisiko joidenkin uskomusten episteemiseen hyväksyttävyyteen vaikuttaa niiden moraalisesti kyseenalainen sisältö.