Tutkimusrahoitusta aivotutkimuksen etiikan pohdintaan

Turkulaiset filosofit menestyivät kansainvälisessä ELSA Neuroscience 2017 haussa. Professori Juha Räikän koordinoimassa hankkeessa “Therapeutic and enhancement uses of neuroscientific knowledge” tutkitaan erityisesti yksilön autonomiaa ja itsemääräämisoikeutta koskevia eettisiä kysymyksiä.

Neurotieteiden uusia tuloksia voidaan hyödyntää paitsi hoidoissa myös ihmisten ominaisuuksien parantelussa ”normaalina” pidetyn tason yläpuolelle. Paranteluehdotukset eivät ole enää tieteisfiktiota, vaan ihmisiä voidaan jo yrittää muokata. Ei kuitenkaan ole selvää, missä merkityksessä trimmattujen aivojen avulla toimiva ihminen on autenttinen ja autonominen.

Hankkeessa selvitetään yksilön autonomian luonnetta neurotieteiden ja autonomiateorian viimeisimpien tulosten valossa ja tarkastellaan vaikuttaako neurotieteellisen tiedon käyttö yksilön autonomiaan eri tavoilla hoidon ja ihmisen parantelun yhteydessä.

Kansainvälisen hankkeen kokonaisbudjetti on noin 700.000 euroa. Turkulaisten partnereina toimivat Ottawan yliopiston oikeustieteen professori Jennifer Chandlerin ja Kölnin yliopistollisen sairaalan psykiatrian professori Kai Vogeleyn johtamat ryhmät.

Turkulaisten kokonaisbudjetti omakustannusosuuksineen on noin 350.000 euroa. Maaliskuussa alkava hanke kestää vuoteen 2021. Suomalaisten osalta rahoittajana on Suomen Akatemia.

Neuroetiikan ongelmat ovat filosofian laitoksen tutkijoille tuttuja, sillä samaa aihetta on tutkittu aiemminkin, tosin eri näkökulmasta. Kyseessä on Räikän seitsemäs hanke, jonka Suomen Akatemia 2000-luvulla rahoittaa.

ELSA Neuroscience 2017 haku kuuluu osana laajempaan neurotieteen ERA-NET rahoitusohjelmaan The Network of European Funding for Neuroscience Research (NEURON) (http://www.neuron-eranet.eu).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *