Luontosuhteiden monimuotoisuus ympäristökriisin aikakaudella

Keskustelu luontosuhteista on vilkastunut samalla kun ilmastokriisistä ja luontokadosta on uutisoitu kiihtyvään tahtiin. Aihepiiriä on kuitenkin tutkittu Suomessakin jo pitkään monenlaisista lähtökohdista ja erilaisten aineistojen avulla (ks. lähdeluettelo alla). Ratkaisun löytämisessä ympäristökriisiin on pitkälti kyse ihmisten arvoista ja asenteista.

Tutkimushankkeen Taide, ekologia ja ihmisen monimuotoinen luontosuhde – kohti yhteistä tulevaisuutta (lyh. TAIDEKO) (Koneen säätiö 2020–2022) tavoitteena oli lisätä tietoa ihmisten luontosuhteista ja kehittää taiteeseen, taiteentutkimukseen ja ekologiaan pohjautuvia menetelmiä luontosuhteen tarkasteluun. Monitieteinen hanke toi yhteen neljä taiteen ja kulttuurin tutkijaa ja kaksi ekologia. Mukana olivat myös runoilija, äänitaiteilija ja yhteisötaiteilija.

Tutkimukseen sisältyi vastaanottotutkimukset kolmesta ympäristöaiheisesta elokuvasta ja äänitaideteoksesta sekä keskisuomalaisissa luontoympäristöissä järjestetyt taiteellis-ekologinen työpaja ja ekoakustinen työpaja. Lisäksi jokaisen osallistujan tuli vastata luontosuhdekyselyyn ja sen osana mielimaisemakuvakyselyyn. Tutkimus oli kaikille täysi-ikäisille avoin.

Työpajoissa hyödynnettiin ekologista ja taiteellista tietoa ja uudenlaisia menetelmiä tavoitteena innostaa osallistujia puntaroimaan omaa suhdettaan ei-inhimilliseen luontoon. Elokuvien ja äänitaideteoksen vastaanottotutkimuksissa kysyttiin teoksista ja niiden herättämistä luontosuhdetta koskevista ajatuksista.

Lisäksi selvitimme ihmisten ajatuksia, arvoja ja asenteita seitsemäntoista kysymystä sisältävällä luontosuhdekyselyllä. Kyselyn tavoitteena ei ollut selvittää suomalaisten luontosuhdetta yleensä, vaan muodostaa käsitys osallistujiemme luontosuhteista. Vastaajia oli 49 ja ikähaitari ulottui eläkeläisistä opiskelijoihin.

Kysely tuotti kiinnostavan aineiston juuri arvokysymyksiä ajatellen. Pienen ja valikoituneen otannan vuoksi tulokset eivät ole yleistettävissä, mutta tulokset olivat kuitenkin monin tavoin linjassa esimerkiksi Sitran (2021) Suomalaisten luontosuhteet -kyselyn kanssa. Luontosuhdekyselyn tulokset valottavat myös kiinnostavalla tavalla luontosuhteiden ja luonto-käsitteen moninaisuutta.

Avaan seuraavassa lyhyesti kyselymme tuloksia.

Kyselytutkimuksemme aineiston purkua

Saamiemme vastausten perusteella suurin osa osallistujista oli ns. luontoihmisiä ja hyvin perillä luonto- ja ympäristöasioista. Kysely osoitti kuitenkin, että luontoihmisiä voidaan olla monella tavalla. Se paljasti myös luontosuhteeseen sisältyviä, syvään juurtuneita ristiriitoja.

Termin luontosuhde merkitys kuulostaa äkkiseltään selvältä. Kun kysyimme osallistujilta, millainen heidän luontosuhteensa on, kaikki ymmärsivät mitä halusimme tietää. Vastauksista kävi kuitenkin ilmi, että luontosuhde on kaikkea muuta kuin ongelmaton käsite. Yksi vastaaja kommentoi näin:

En näe mielekkäänä jäsentää kytköstäni muuhun luontoon suhde-käsitteen kautta. Suhde-sanan käyttö antaa ymmärtää, että kyseessä on jotain, minkä voi valita, kuten ihmissuhteet valitaan jne. Mielestäni luontoyhteys on kuvaavampi sana, vaikka sekin antaa ymmärtää, että kytköksen muuhun luontoon voi jotenkin katkaista. Kytkökseni muuhun luontoon on kokonaisvaltainen, sitä ei voi valita. Ihmiset ovat muun luonnon kanssa ja äärellä aina ja väistämättä, halusivat tai eivät.

Termi luontosuhde synnyttää siis helposti vaikutelman, että ihminen olisi luonnosta irrallaan ja että suhde luontoon pitäisi luoda erikseen. Toinen vastaaja kommentoi, ettei halunnut ylipäätään puhua jostain muusta elämästä ja maailmasta erillisestä, luonnoksi kutsutusta, asiasta tai alueesta. Kolmas taas ilmoitti aikovansa vastata kahdella tavalla: siten kuin oletti meidän tutkijoiden haluavan vastattavan ja siten kuin hän itse ajattelee:

Aiemman perusteella suhteeni luontoon on suhteeni olemassaolevaan, eli hyvin…intiimi. Elän luonnossa ja luonnosta.

Humanistisessa ympäristötieteessä on viime vuosina keskusteltu paljon siitä, että ihmisen ja luonnon eroa korostavasta dualistisesta ajattelutavasta on päästävä irti, jotta ympäristökriisin vastaisiin toimiin voitaisiin suhtautua asian vaatimalla vakavuudella.

Tämä tarkoittaa myös vakiintuneiden käsitteiden kyseenalaistamista. Uusien, toimivien käsitteiden löytäminen on kuitenkin haastavaa. Me tutkijatkin päädyimme käyttämään hankalaksi havaittua luontosuhde-käsitettä, mikä toisaalta auttoi käsittelemään siihen liittyviä haasteita.

Kun pyysimme vastaajia määrittelemään mitä luonto heille tarkoittaa, useat totesivat luontoa olevan kaikkialla ja ettei ole sellaista asiaa, joka ei olisi luonnosta peräisin. Luonto oli monelle ”kaikki” tai ”kaikkeus”. Vastauksissa huomautettiin, että myös teknologia, kuten älypuhelimet, ovat peräisin luonnosta, samoin kaupunkien rakennusaineet.

Luonto on ympärillämme olevaa ympäristöä. Siihen kuuluu ihmisvaikutteiset paikat kuten puistot ja niityt, niin kuin luonnontilaiset suot ja metsätkin.

Toisissa vastauksissa taas eriteltiin, että ihmisen rakentamat asiat, kuten talot, eivät ole luontoa. Ihmisen kosketus teki asioista ei-luontoa:

Luonto on kaikkea, mitä ihminen ei ole rakentanut. Se on asfaltin raosta kasvava piharatamo ja hiljaa humiseva luonnontilainen vanha metsä.

Monet tunnistivat ristiriitaisuutta omassa ajattelussaan. Yksi vastaaja huomautti, että vaikka hän ajattelee kaiken olevan luontoa, niin käytännössä hän tarkoittaa luonnolla kuitenkin koskematonta ympäristöä tai ympäristöä, jossa ihmisen jäljet eivät näy:

Luontoa on kaikki ympärillämme. Sitä on erilaista riippuen paikasta (kaupunki, maaseutu, erämaa, järvi, meri, vuoristo jne.) Kuitenkin kun itse menen ”luontoon”, haluan metsään tai järvelle tai suolle, joissa ei näy kauheasti ihmisen rakentamaa tai muokkaamaa jälkeä – no, sehän on aika subjektiivinen kysymys, miten paljon jälkeä saa olla.

Useat toivat esiin, että luontoa heille merkityksellisessä mielessä on enemmän siellä, missä ihmisen vaikutus on vähäisempi. Joku teki tarkkaakin erottelua: metsäpolku on enemmän luontoa kuin pururata. Ihminen ja luonto nähtiin siis yhtäältä erottamattomina, mutta kuitenkin tuotiin esiin, että ihmisen tuottamat materiaalit eivät välttämättä kuulu luontoon:Luonto on minulle elävää elämää – ja tarkemmin ajatellessa elotontakin elämää kuten kivet tai soramuodostelmat. En erottele luontoa itsestäni etäämmäs. Olen itse luontoa ja ympäristöni on luontoa, mutta esimerkiksi suurkaupungin kadut ja pilvenpiirtäjät, raaka-aineiltaan ihmisteollisesti valmistetut, eivät ole luontoa.

Monelle luonto tuntui sijaitsevan jossain toisaalla, jonne on varta vasten lähdettävä, mutta oli heitäkin, joille luontoa oli yhtä lailla oma koti, piha, mökkitontti tai kaupungin puistot. Kysymykseen ”Missä tunnet olevasi luonnossa?” suurin osa vastasi, että siellä, missä ihmisen vaikutus ei ole kovin näkyvää ja missä kuuluu vain luonnon ääniä. Oman lajin edustajien koettiin häiritsevän omaa rauhaa:

Parhaimmillaan riittävän kaukana, ehkä pohjoisilla erämaa-alueilla. Kepeämmin ihan metsässä vierailu riittää usein, kunhan niissä ei ole hirveästi polkuja tai rakennelmia eikä missään nimessä toisia ihmisiä (jos ei mahdollista retkeilyseuraa lasketa).

Ristiriitainen suhde tuli ilmi myös siinä, että yhtäältä ihminen nähtiin muun luonnon kanssa tasa-arvoiseksi, mutta toisaalta kuitenkin ihminen nostettiin muun luonnon yläpuolelle sen hoitajaksi. Emme selvittäneet kristinuskon vaikutusta tähän ajattelumalliin, mutta todennäköisesti sillä on historian kuluessa ollut merkittävä vaikutus. Toisaalta vastauksista saattoi päätellä, että luontoa pidettiin alkuperäisempänä ja enemmän säilyttämisen arvoisena kuin ihmisen aikaansaannoksia. Kun pyysimme kuvailemaan omaa suhdetta luontoon, jotkut lähestyivät asiaa pohtimalla miten läheinen tai etäinen asia luonto on. Suurin osa vastaajista koki suhteensa luontoon läheiseksi ja moni koki syvää, perustavanlaatuista yhteyttä luontoon. Vain harva kertoi vieraantuneensa luonnosta tai jopa hieman arastelevan luonnossa liikkumista itsekseen.

Se on elämän kestävä suhde. Siellä en pelkää ja linnut tulevat lähelle ja olen yhtä luonnon kanssa.

Minulla on yhteys luontoon. Luonnonlakien säätelemä luonto on elämäntapani ja kulttuurini

Luonto resurssina ja antimina sekä ekosysteemipalveluina, joita ihminen voi hyödyntää, nousi esiin monissa vastauksissa. Tämä on pysynyt luontosuhteen keskiössä Suomessa tehtyjen luontosuhdetta eri tavoin kartoittavien tutkimusten mukaan (ks. esim. Partanen 2006).

Osalle luontosuhteen luominen ei edellyttänyt mitään sen kummempia ponnisteluja. Joku toinen taas pyrki aktiivisesti rakentamaan suhdettaan luontoon esimerkiksi opettelemalla tunnistamaan kasveja tai harjoittelemalla retkeilytaitoja. Kaikki vastaajat kertoivat luonnon hyvistä vaikutuksista ja halusivat tehdä entistä enemmän luonnon hyväksi. Luontoon mentiin varta vasten aistimaan ympäristöä, olemaan ja rauhoittumaan.

Luontosuhde on kuitenkin kyselyn perusteella monenlaisten ristiriitojen sävyttämä. Vaikka vastaajamme kuvailivat vuolaasti luonnon elvyttäviä ja rentouttavia vaikutuksia, niin samaan aikaan he tunsivat suorastaan musertavaa syyllisyyttä ja surua luonnolle aiheuttamistaan haitoista.

Välillä huomaan viettäneeni aikaa vain ihmisen rakentamassa ympäristössä. Viime vuosina suhdetta on sävyttänyt suru, kun on ymmärtänyt, kuinka paljon tuhoa olemme saaneet aikaan ja kuinka paljon yritämme saada luontoa asettumaan meille sopivaksi. Sanoisin, että olen erkaantunut luonnosta, mutta tietoisesti työstänyt suhdetta viimeisen parin vuoden ajan.

Olen ihmiskunnan osana luontoa tuhoava ja vääjäämättömän ekokatastrofin osallinen. Saatan pilata lintujen pesimäaikeet keväisin kävellessäni ja keskustellessani metsässä ystävän kanssa. Saatan kuunnella kuulokkeilla musiikkia siten, että ympäröivän alueen lajisto häiriintyy. Kulutan, hajotan ja rikon, vaikka en tee sitä tahallisesti. Pyrin kunnioittamaan kaikkea elävää ympärilläni missä tahansa liikunkin.

Tuhoava se on parhaimmillaankin. Yritän olla mahdollisimman hyvä liittolainen ja auttaa eläimiä ja muuta luontoa aina kun voin.

Kyselyssä eniten toistuvat tunnesanat olivat suru ja rauha lähes yhtä monella maininnalla. Seuraavaksi yleisimmät, ilo ja viha, olivat myös suunnilleen yhtä yleisiä. Luontosuhde on siis positiivisten ja negatiivisten tunteiden taistelukenttää ja siihen liittyy monien kohdalla ympäristöahdistusta. Yksi syy ahdistukseen on mainittu ihminen – luonto-dualismi. Vastausten perusteella monet kuitenkin tiedostavat tämän kahtiajaon olemassaolon ja sen mukanaan tuomat ongelmat (ks. myös Sitra 2021 ja Pihkala 2017).

Käsittelemme tutkimuksemme tuloksia kokonaisuutena vasta ilmestyneessä kirjassamme, Luontosuhteiden luonto. Taiteentutkimuksen ja ekologian näkökulmia (Nykykulttuuri, 2022).  Kirjassa kerromme muun muassa, millaisia tunteita ympäristöaiheiset elokuvat ja äänitaideteos herättivät ja millaisia menetelmiä ekoakustisessa ja taiteellis-ekologisessa työpajassa kehitettiin yhdessä taiteilijoiden kanssa. Työpajat ja äänitaideteos veivät osallistujat keskisuomalaisiin luontokohteisiin, kun taas elokuvat kuljettivat katsojansa kauemmaksi niin todellisiin kuin kuvitteellisiin luontoympäristöihin.

Kaisa Hiltunen

Kirjoittaja on yliopistotutkija Jyväskylän yliopiston Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella.

Lähteet

Laurén, Kirsi (2006) Suo – sisulla ja sydämellä: suomalaisten suokokemukset ja -kertomukset kulttuurisen luontosuhteen ilmentäjinä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Paaskoski, Leena, Heikki Roiko-Jokela & Marko Rikala (2018) Suomalaisia metsäsuhteita. Teoksessa Leena Paaskoski & Heikki Roiko-Jokela (toim.) Vuosilusto 12: Suomalainen metsäsuhde. Punkaharju: Lusto – Suomen Metsämuseo ja Metsähistorian Seura, 5–9. https://issuu.com/vuosilusto/docs/vuosilusto12.

Partanen, Sinikka (2009) Kokemuksia luontotilassa: suomalainen suhtautuminen luontoon ennen ja nyt (pro gradu). Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-200909093896

Pietarinen, Juhani (1987) ”Ihminen ja metsä: neljä perusasennetta.” Silva Fennica 21:4, 323–331.

Pihkala, Panu (2017) Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo. Helsinki: Kirjapaja.

Simula, Mikko (2012) Luonnossa liikkumisen kulttuuriset representaatiot. Diskurssianalyysi suomalaisten luonnossa liikkumista käsittelevistä haastatteluista. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-4755-2

Sitra & Kantar TNS (2021) Suomalaisten luontosuhteet -kyselytutkimus. https://www.sitra.fi/app/uploads/2021/12/suomalaisten_luontosuhteet_tutkimusraportti_v2.pdf

Soinnunmaa, Pihla, Willamo, Risto, Helenius, Leena, Holmström, Charlotta, Kaikko, Anni & Nuotiomäki, Annika (2021) Voiko luonnosta tulla pois? Mikä on se luonto, johon olemme suhteessa? Teoksessa Risto Haverinen, Kirsikka Mattila, Aleksi Neuvonen & Otso Sillanaukee (toim.) Ihminen osana elonkirjoa. Luontosuhteet, luontokäsitykset ja sivistys kestävyyskriisin aikakaudella (SITRAn muistio 9.12.2021), 65–79. https://www.sitra.fi/julkaisut/ihminen-osana-elonkirjoa/

Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus (2018) Luontosuhdebarometri. Yhteenveto kyselyn tuloksista. https://www.syke.fi/download/noname/%7BF7BEF468-4840-44FF-B3CA-B324134DC460%7D/138519

Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus (2020) Luontosuhdebarometri. Yhteenveto kyselyn tuloksista. https://www.syke.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Koronakevat_vaikuttanut_suomalaisten_luo(57849)