Humanistina Porissa

Turun yliopiston Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelman opiskelijoiden, henkilökunnan ja yhteistyökumppaneiden näkemyksiä kulttuurista, yhteiskunnasta ja yliopistoelämästä.

Kategoria: Opiskelu & työ

Asemilla

22.9.2025 /
Preiviikin asema. Kuva: Laura Seesmeri

Kenttätöitä ja kursseja liikenteen perinnön ja teollisen maiseman parissa

Tutkinto-ohjelmassamme tarjotaan käytännönläheistä opetusta, jonka yhteydessä opiskelijat pääsevät konkreettisesti tutustumaan ja tekemään tutkimusta ja kehittämistä niin kulttuuriperinnön kuin maisemankin parissa.

Lähiaikoina katse on kääntynyt asemiin. Asema filosofisena tilana on mielenkiintoinen. Siihen liittyy odottamista, aikatauluja, kohtaamisia, maailmojen välisiä yhteyksiä. Oli sitten kyse linja-autoasemasta tai radioasemasta on asema tällaisessa välittäjän tai välitilan roolissa.

Tässä blogikirjoituksessa esitellään kahta kurssia ja niiden kenttätöitä, jotka liittyvät porilaisiin asemiin. Toinen menneeltä keväältä ja toinen tulevalta syksyltä. Tämä blogipostaus on siis asema sekin: kevään kurssille osallistuneille kiittäen heitetään hyvästit ja syksyn kurssille houkutellaan tulijat.

Linja-autoasema näyttämönä kulttuurituotannon toimijat -kurssille

Keväällä opiskelijat pääsivät pohtimaan Porin vanhan linja-autoaseman käyttöä uudessa merkityksessä kulttuuritilana. Teimme yhteistyötä kaupungin kulttuuritoimen ja Asema 44 ry:n kanssa. Pyrimme lähtemään puhtaalta pöydältä ja pohdimme teemoja, joiden parissa asemalla voisi olla rooli kulttuurituotannon toteutuspaikkana. Teemoiksi valikoitu asema monilajisena kohtaamispaikkana, kriisitilanteen apupaikkana, fyysisenä kansalaistorina ikään kuin elävänä tekstaripalstana sekä asema elävän musiikin esityspaikkana. Näiden teemojen kautta opiskelijat pohtivat aseman mahdollisuuksia kokoavana tilana.

Seuraavassa kaksi tiivistä raporttia opiskelijoiden ideoimista uusiokäytön mahdollisuuksista sekä ehdotus muistitiedon keruuksi.

Toislajisten kanssa: Tarkastelimme kiinteistön käyttömahdollisuuksia ihmiskeskeisen näkökulman ohi laajentaen kulttuuriperinnön käsitettä toislajisten eläinten osallisuuden kautta. Pyrimme löytämään mahdollisuuksia empaattiseen ja eettiseen monilajiseen tulokulmaan, jossa ihminen nähdään osana luontoa. Tästä syntyi ajatus minimessuista, jossa korostuu eettinen lähestyminen eläintapahtumiin. Porin vanha linja-autoasema mahdollistaa sekä sisä- että ulkotilojen käytön, mikä edesauttaa mahdollisille osallistuville eläimille stressivapaan olemisen. Messuilla, jotka nimesimme Tassuasemaksi, erilaisilla paikallisilla yrityksillä olisi mahdollisuus esittäytyä. Mahdollisia yhteistyökumppaneita ja näytteilleasettajia voisivat olla trimmauspalvelut, käytöskoulutus, eläintarvikekaupat, yhdistykset ja harrastustoiminnan edustajat, lemmikkivalokuvaajat, rescue- ja eläinsuojelutoiminta sekä alan (some)vaikuttajat. Koemme, että tarve erilaisten työpajojen mahdollistamiseen myös ylisukupolvisesti ja monikulttuurisesti on toivottavaa: esimerkiksi lapsille mahdollisuus oppia, kuinka lähestyä vierasta eläintä huomioiden toislajisen suostumuksellisuus, vastuu ja jokaisen osapuolen turvallisuus. Eräs katsontakantamme oli myös avuntarpeen ja -tarjoamisen yhteen saattaminen. Tämä voisi tapahtua ottamalla muun muassa työttömät tai maahanmuuttajat aktiivisemmin mukaan yhteisöön lemmikkien hoito- ja ulkoilutuspalvelujen kautta. Tästä voisi olla merkittävää apua esimerkiksi yksineläville lemmikinomistajille, kuten ulkopaikkakuntalaisille opiskelijoille, joiden turvaverkko on saattanut jäädä vanhaan kotikaupunkiin sekä liikuntarajoitteisille tai iäkkäille henkilöille.

Halusimme säilyttää linja-autoaseman viitekehyksen niin ikään matkustamiseen, siirtymiseen ja kohtaamiseen. Tämä konkretisoituisi hienosti yhteistyössä rescue-eläintoiminnan kanssa. Paikallisella eläinsuojeluyhdistyksellä on myös lemmikeille uutta kotia etsivää kodittomat -toimintaa, minkä voidaan nähdä limittyvän osittain tietynlaiseen rescue-malliin. Asema toimisi tilana niin konkreettisesti kuin symbolisesti uuden perheenjäsenen ensikohtaamisen mahdollistamana tilana. Tällöin on kuitenkin huomioitava, että rescue-koirien vastaanottotilaisuus ei välttämättä sovellu yhteen esittämämme minimessujen kanssa, vaan tulisi ajoittaa omaksi tilaisuudekseen mahdollisimman stressittömän kotiintulon ja turvallisen tilan luomiseksi. Muutenkin tarkastelimme asemaa tilana niin, että mahdollisten lemmikkien (koirien) mukanaolo rajoitettaisiin esimerkiksi rajatulle ja aidatulle takapihalle sekä sisätiloissa aseman taka-/sivukäytävälle, josta on niin ikään oma sisäänkäynti. Omatoimista ja lemmikin ehdoilla tapahtuvaa kohtaamista voisi toteuttaa niin ikään aseman edustalla olevan keskuspuiston ympäristössä, mikä on yleistä kaupunkitilaa ja muutenkin koiranulkoiluttajien suosiossa.

Ella ja Sara

Tapahtumien kaikuja. Tavoitteenamme oli kartoittaa tilan uusia mahdollisuuksia, kehitysalueita ja muutoksia sekä selvittää tilan akustisia tarpeita. Apuna käytimme haastateltaviemme antamia vastauksia sekä itse tilan omaa vapaata havainnointia ja analyysiä. Tutkimme Porin vanhan linja-autoaseman uusiokäyttöä, sen haasteita ja “haittoja” sekä hyötyjä ja ratkaisuja. Tutkimustyön kuva keskittyi kenttätyöskentelyyn, havainnointiin sekä näin saadun aineiston analysointiin sekä niistä ideoimiseen.

Pohdimme, soveltuuko vanha asema konserttitilaksi ja vaatiiko tila suuria muutoksia ollakseen parempi musiikkitapahtumille. Kysyimme myös, onko suojellun rakennuksen pysyvä muokkaaminen riski vai onnistuuko tilapäinen akustiikan parantaminen. Lisäksi mietimme, millainen musiikki toimii tilassa parhaiten sen ollessa nykyisessä kunnossaan ja onko sille kysyntää muunlaisena. Haastattelujen sekä havainnoin myötä, asemassa on selkeää potentiaalia. Asemasta ei kannata muokata liikaa toisenlaista tilaa, vaan hyödyntää sen hallimaisuutta sekä ottaa kaikki irti sen erikoisuudesta. Akustisia paranteluja voi tehdä, mutta mihin asti ne ovat tarpeen, ja missä kohdassa hallista saattaa muodostua vain seuraava niin sanottu normaali musiikkihalli. Siispä tilan omaksuminen ja sen kanssa työskentely on luultavasti antoisinta sekä parhaaksi. Tilassa on jo järjestetty ja tullaan järjestämään tapahtumia. Se, kuinka tilaa kehitetään / halutaan kehittää / tullaan kehittämään, riippuu ihmisistä, jotka ovat tilan tapahtumantuotannossa mukana, sekä resursseista.

Ida & Iida

Kansalaisen ääni -teeman valinnut työpari Emma ja Päivi ideoivat matkalipun, jolle voidaan kerätä muistoja asemasta. Tämä lippu on käytössä ja muistitietokeräystä tehdään parhaillaan Satakunnan Museon Parvella olevassa näyttelyssä Ajan matkustajat – Passengers of time.

Kurssilla tilan uusiokäyttöä pohdittiin syvällisesti unohtamatta sen alkuperäistä käyttöä. Päämääränä oli suunnitella ja tuottaa tilan uusiokäyttöön esimerkkejä, jotka kunnioittaisivat rakennuksen alkuperää niin arkkitehtonisesti, historiallisesti kuin myös osana elettyä arkea. Kurssilaiset tutustuivat myös linja-autohistoriaan vierailemalla Lavialla yksityisessä linja-automuseossa sekä haastattelemalla vanhoja linja-autokuljettajia asemalla.

Kuvakooste Lavian linja-automuseosta. Kuvat Laura Seesmeri.

Kulttuuritiloja ja tilallista kulttuuria

Yliopisto-opetuksen yhdistäminen alueelliseen kulttuuritoimintaan ja museotyöhön on hyvin hedelmällistä ja rakentaa suhteita, joista opiskelijat hyötyvät myös siirtyessään työelämään. Se antaa myös opetukseen mahdollisuuden tehdä hieman toisin. Kaiken ei tarvitse toteutua luentosalissa, vaan sisältöjä ja teoriaan virittäytymistä katsotaan hieman laajemmin ja erilaisista näkökulmista. Tällaista opetusta on tutkinto-ohjelmassamme usealla opintojen tasolla. Tässä blogi-kirjoituksessa esille nostettu kulttuurituotannon toimijat -kurssi viime keväältä, joka käsitteli Porin vanhaa linja-autoasemaa, kuuluu aineopintoihin ja Preiviikin asemaan liittyvä kurssi on puolestaan osa syventäviä opintoja.

Tällainen opetus vaatii tai suo opettajalleen myös erilaisia heittäytymisen tapoja. Itse keskityin linja-autoaseman yhteydessä ääniin ja akustiikkaan sillä aseman kauniin kaikuisa odotushalli on mitä parhain paikka vaikkapa barokkimusiikin esittämiseen. Opetuksen lomassa loin opiskelijoille esimerkkejä kulttuurituotannon käytänteistä, miten ideat ja ihmiset kohtaavat ja jalostuvat yhteistyössä toteutuksiksi. Konsertti, jossa soitettiin uutta taidemusiikkia ja barokkia toteutettiin asemalla samaan aikaan kurssin kanssa. Asemalla toimiva Asema 44 ry oli ideoinut asemalle viherkasvien väistötilaa ja ideallisena soluna oli ilmoille heitetty myös kasvien kuuntelu. Teimme tästä kurssin kenttäpäivien aikana ensimmäisen pistokokeen muusikko Kai Johanssonin kanssa; miten kasviorkesteri soi. Näihin soiviin kokeiluihin pääset seuraavista linkeistä:

Barokkiorkesteri asemalla (kuvaus Petri Haavisto)
Kasviorkesteri kurssin kenttäpäivän päätteeksi (kuvaus Niko Hakkarainen)

Porissa on käynnissä paljon tilojen uusjakoa ja moni tila saa uusia rooleja kulttuurin parissa. Tällaisissa tilanteissa kulttuurilla on uudenlainen asema tulla koetuksi erilaisissa kohderyhmissä. Hyvänä esimerkkinä tästä on vaikkapa Isokarhun kauppakeskuksessa oleva Ars Pori -näyttelytila, jossa myös tutkinto-ohjelmamme on ollut esillä hankkeineen sekä Väinölän vanha lyhytaaltoasema, jossa menneen lähiöhankkeen yhteydessä toteutettiin paljon tapahtumia ja työpajoja, joissa lähiseudun asukkaat pääsivät osallistumaan taide- ja kulttuuritapahtumiin.

Joskus kulttuurin tilallisuus voi olla abstraktimpaa kuin seinien sisällä tapahtuva toiminta. Paikka, joka etsii uusia muotojaan voi olla myös fyysistä paikkaa laajempi, se voi liittyä vaikkapa teknologian kehityksen pysähdyksiin ja hyppyihin. Tässä haluan nostaa katseen tulevaisuuteen ja tulevaan opetukseemme.

Porin vanha linja-autoasema 1960-luvulla. Kuvat Satakunnan Museo.

Mastojen maisemaa

Tänä vuonna Porin päiväkin muistuttaa, että Porissa on oltu radioaalloilla jo sadan vuoden ajan. Samalla vietetään myös Radio Porin 40-vuotista taivalta. Lyhytaaltoasema Porissa toimi ensin Väinölässä ja sittemmin 1980-luvulta Preiviikissä; paikallisemmin taidetaan puhua myös Makholman asemasta. Preiviikin lakkautettu asema on hieno kohde opettaa teollisen rakennusperinnön ja tekniikan perinnön dokumentointia ja havainnointia.

Preiviikin asema liittyy myös korkeiden rakennelmien maisemaan. Aikoinaan aseman mastot ovat hallinneet maisemaa ja herättäneet paljon keskustelua. Nykymaisemassa mastot eivät korkeudellaan enää hallitse maisemaa vaan mastojen korkeuden päihittävät alueen tuulivoimalat.

Oma ensikäyntini asemalla oli pysäyttävä. Työn teon ja työntekijöiden yhteisöllisyyden pystyi aistimaan jäljelle jääneistä tavaroista. Teknologian edistymisen taas nostalgiankin tunnetta herättäneistä laitteista. On hienoa saada opiskelijat työskentelemään nykydokumentoinnin parissa asemalla ja heidän työnsä kartuttaa sekä Satakunnan Museon että Tekniikan museon dokumentointityötä.

Kuvakooste opettajan ensikäynniltä Preiviikin asemalla. Kuvat Laura Seesmeri.

Laura Seesmeri FT

Kirjoittaja on kulttuuriperinnöntutkimuksen yliopistonlehtori Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelmassa Turun yliopiston Porin kampuksella

20.2.2017 /

Monelle opiskelijalle työpaikan löytäminen on vaikeaa tai töitä ei löydy välttämättä lainkaan. Itse olen ollut opiskelujen ohella töissä jo viimeiset kuusi vuotta. Alla kerron lisää opiskelujen ohessa työskentelystä!

 

Päädyin 15-vuotiaana tet-harjoitteluun Porin Amarilloon, josta minulle tarjottiin myös samaksi kesäksi kesätöitä apulaisena. Seuraavaksi kesäksi päädyin Porin Rossoon ruoankantajaksi, jonka jälkeen päädyin taas takaisin Amarilloon. Sinne olen sitemmin myös jäänyt ja viimeiset viisi vuotta on menty suhteellisen lujaa. Viikonloput ja kesät on painettu töitä kovaan tahtiin.

Moni ihmettelee usein sitä, että olen ollut jo niin monta vuotta Amarillossa. Itselläni on kuitenkin käynyt hyvä tuuri työyhteisön suhteen. Amarillossa ollaan ymmärretty hyvin, että opiskelu on oma päätyöni. Vapaiden suhteen ollaan joustettu tosi paljon ja tärkeimmät tapahtumat kuten vappuviikko, on saatu vapaaksi. (toisaalta suhteellisen rankan vappuviikon jälkeen töihin meneminen ei ole yhtään kivaa)

 

 

Työskentelyssä on paljon hyviä, mutta myös huonojakin puolia

Suurin positiivinen puoli opiskelun ohella työskentelyssä on tietenkin raha. Pelkillä tuilla ei pärjää kovin pitkälle ja olen vältellyt opintolainan ottamista. Tulojen avulla olen pystynyt matkustelemaan paljon eikä ole tarvinnut erikseen säästellä kesätyöpalkkaa koko lukuvuodeksi.

Tulot aiheuttavat kuitenkin myös suurta päänvaivaa opiskelijalle. Opiskelujen ohessa työskentely tarkoittaa myös tarkkaa seurantaa siitä, että tienaako liikaa. Tilipäivän pitäisi olla ilon ja onnenpäivä. Aina se ei kuitenkaan sitä ole, koska tajuaa tehneensä liikaa töitä ja tilinauhasta lähteekin sitten suurin osa takaisin Kelalle. Olen joutunut tälläiseen tilanteeseen monta kertaa. Tehtyjä työtuntimääriä pitäisikin siis laskea tarkkaan, jos haluaa nostaa kaiken opintotuen. Työnantajan kanssa kannattaakin keskustella ja sopia tuntimääristä tarkkaan. Itse en ole (ainakaan vielä) saanut Kelalta suuria laskuja, mutta olen toisaalta myös palautellut tukia reippaasti takaisin. Tiettyjen työtuntien rajoissa pysyminen ei olekaan kovin helppoa. Tukia palautellessa on monta kertaa pohtinut, että miksi on edes töissä, koska ilmaista rahaakin tulee tilille koko ajan. Olen joskus pohtinut myös tukien lopettamista, mutta tällöin joutuisi lisäämään työmäärää reilusti. Tämä taas johtaisi siihen, että ainakin itselläni ei riittäisi enää aikaa opiskeluun.

Oman työni huonoihin puoliin kuuluu työskentely yleensä juuri silloin, kun muut ovat pitämässä hauskaa. Ravintola-alalla työskentely painottuu vahvasti ilta- ja viikonlopputöihin. Toisaalta tämä on myös hyvä puoli, koska opiskelijana näinä aikoina on helppo työskennellä. Työskentely ravintolassa ajoittuu juuri niihin aikoihin, kun on esimerkiksi opiskelijabileitä. Itse olen joutunut uhraamaan monet opiskelijabileet työvuorossa olemiseen ja katselemaan töissä muiden opiskelijoiden örveltämistä. Tähän on kuitenkin jo aika tottunut ja  ainakin seuraavana päivänä pääsee pirteänä luennoille.

Kaiken kaikkiaan työskentely opiskelujen ohessa on antanut minulle paljon ja suosittelen sitä kaikille. Työn ei aina tarvitse liittyä omaan alaan ja siitä voi silti oppia valtavasti. Asiakaspalvelutyöskentely on opettanut paljon ihmisistä ja varsinkin oman työn kautta on tullut koettua kaikenlaista. Suosittelen siis hakemaan kesätyötä rohkeasti muualtakin kuin omalta alalta!

Emilia Merisalo, kulttuuriperinnön tutkimuksen pääaineopiskelija

(kaikki kuvat; Porin Amarillo)

Tekemällä oppii ja muita kliseitä ylioppilaslehden tekemisestä

13.2.2017 /

Kirjoitin ensimmäisen kerran Porin ylioppilaslehti Pointtiin vuonna 2013. Juttuni otsikkona oli Opiskelen, siis köyhdyn (1/2013). Vaikka kirjoittamani kolumni nostaakin kömpelyydessään punan poskille, olen tyytyväinen silloisesta aihevalinnastani. Neljä vuotta myöhemmin opiskelijoiden taloudellinen tilanne on edelleen kuuma aihe, joten tekstini on kestänyt aikaa.

Sanonnan mukaan tekemällä oppii, ja se pitää paikkaansa etenkin ylioppilaslehden kohdalla. Vanhaan kolumniin palaaminen ei välttämättä ole kovin houkuttelevaa, sillä siinä huomaa omat virheet yhtä tehokkaasti, kuin ne olisi alleviivattu punaisella tussilla. Oman tekstin tarkastelu on lopulta mieltä avartavaa, sillä virheiden huomaaminen osoittaa, että olen kehittynyt kirjoittajana.

Porin ylioppilaslehteä on julkaistu paperilehtenä vuodesta 2011 alkaen. Ensimmäisen lehden kannessa poseeraa Jorma Uotinen. Ei huano. Vuonna 2016 kannessa nähtiin muun muassa yksi kauppatieteilijä, yksi humanisti ja yksi valvontarangaistuksesta kärsivä tutkija. Ei pöllömpiä kansikuvia nekään, vaikka itse sanonkin.

Aloitin Pointin päätoimittajana vuoden 2016 alussa. Alku ei ollut helppo, sillä en osannut aavistaa, mitä kaikkea toimenkuvaan todella kuuluisi. Päätoimittaminen ei ole ainoastaan tekstien oikolukemista ja hyväksymistä, vaan myös taittamista, kirjoittamista, valokuvaamista, aikatauluttamista, ohjeistamista, markkinointia, Excel-taulukoiden täyttämistä, tapahtumanjärjestämistä, muiden perseelle potkimista ja toisinaan jopa terapeuttina toimimista ja välien selvittelyä.

Kantapää on kokemukseni mukaan hyvä opettaja, niin myös tässä pestissä. Ensimmäistä numeroa tehtäessä en luottanut aina intuitiooni, vaan jäin miettimään monia asioita liian pitkäksi aikaa, vieläpä yksin. Opin kuitenkin virheistäni ja seuraavat kolme numeroa syntyivät jo huomattavasti jouhevammin.

Olen päässyt Pointtia tehdessäni opettelemaan paljon uutta ja siinä sivussa kerrannut vanhaa. Neljä vuotta lehden parissa ovat kuluneet vauhdilla ja antaneet paljon. En vaihtaisi kokemusta lehden parissa mihinkään ja toivon, että myös tulevaisuudessa Porissa arvostetaan painettua ylioppilaslehteä. Loppujen lopuksi ei ole mitään parempaa, kuin saada käsiin vasta painosta tullut uusi lehti. (Toiseksi parasta on alkaa etsiä virheitä jo paperilla olevasta lehdestä. Niitä löytyy aina.)

Tuleville pointtilaisille haluan painottaa kolmea asiaa, jotka olen oppinut Pointtia tehdessäni. Pointit toimivat varmasti myös ylioppilaslehden ulkopuolella, oli haasteenasi sitten kandi, gradu, uusi työ tai uusi harrastus:

  1. Tekemällä oppii! Älä luovuta. Yritä uudestaan, ja kysy apua.
  2. Kantapää on paras opettaja! Virheistä ei kannata lannistua, vaan niistä kannattaa ottaa opikseen. Myöskään palautteen voimaa ei kannata unohtaa, vaikka kritiikki voi joskus ottaa itsetunnon päälle.
  3. Rakasta sitä mitä teet! Mitään ei kannata tehdä, jos se ei tunnu oikealta. Kuuntele intuitiotasi ja luota sydämeesi. Jos joka tapauksessa teet jotain, mikset tekisi sitä saman tien täysillä!

 

Lisätietoa Pointti-lehdestä löydät osoitteesta https://porinylioppilaslehti.com/ 

ja Facebookista https://www.facebook.com/porinylioppilaslehti/?fref=ts 

 

Tytti Wallenius, digitaalisen kulttuurin pääaineopiskelija

Mitä sivuaineeksi?

30.1.2017 /


Eräs Porin yliopistokeskuksen valteista on sen tarjoama laaja ja mielenkiintoinen sivuainevalikoima. Sivuaineita voi opiskella yliopistokeskukselle ominaisen ristiinopiskelun kautta tai suorittamalla kursseja avoimen yliopiston puolelta. Ristiinopiskelu mahdollistaa sen, että opiskelija voi sisällyttää tutkintoonsa yksittäisiä kursseja tai kokonaisen sivuaineen yliopistokeskuksen eri yksiköiden opetustarjonnasta. Yliopistokeskuksen tarjonnasta vastaavat Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston, Turun yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun Porissa sijaitsevat yksiköt. Näin opiskelijan on mahdollista valita omien mieltymystensä mukainen sivuaine opiskeltavaksi. Vaihtoehtoina ovat mm. markkinointi, yrittäjyys, ohjelmistotekniikka tai vaikkapa sosiaalitieteet.

Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma tarjoaa opiskeltavaksi kulttuurituotannon suunnittelua, museologiaa ja elämysmatkailua. Lisää näistä kyseisistä sivuaineista ja ristiinopiskelusta voi lukea osoitteista:

http://www.utu.fi/fi/yksikot/hum/yksikot/ktmt/opiskelu/oppiaineet/Sivut/home.aspx &

http://www.ucpori.fi/ristiinopiskelu

Tässä kirjoituksessa tulemme esittelemään yhden mahdollisen sivuaineen, kenties vähemmän tunnetun, mutta silti erittäin esittelemiskelpoisen: Asian programme- sivuainekokonaisuuden.

Yliopistojen Aasia-verkoston tarjoaman Aasia sivuainekokonaisuuden pystyy suorittamaan täysin verkko-opintoina. Haku kyseiseen sivuaineeseen on lokakuussa ja hakemuksen pystyy täyttämään osoitteessa: http://www.asianet.fi/about-us/. Kaikki jotka ovat Turun yliopiston tai muiden jäsenyliopistojen opiskelijoita, saavat suorittaa verkoston tarjoamia kursseja ilmaiseksi. KTMT:n opiskelijoille tämä on siis täysin maksutonta. Opiskelija voi joka suorittaa yksittäisiä kursseja, valita Asian Programme- sivuainekokonaisuuden tai Mini Minor-sivuainekokonaisuuden. Mini Minor on 10op laajuinen ja se onkin nimensä mukaisesti tarkoitettu opiskelijoille, joilla ei ole halua, aikaa tai mahdollisuutta suorittaa laajempaa kokonaisuutta. Mini Minorissa voi mielenkiintonsa mukaan syventyä vain yhteen maantieteelliseen alueeseen Aasiassa.

Itse en kuitenkaan suosittele Mini Minoria, sillä Asian-programme sivuainekokonaisuus (25op) tarjoaa paljon laajemman ja syvällisemmän katsauksen Aasiaan. Se tarjoaa kattavat perustiedot kaikille ja on etenkin hyödyllinen opiskelijoille, jotka haluavat tulevaisuudessa suuntautua opinnoissaan Aasiaan tai joiden urasuunnitelmat kohdistuvat juuri kyseiselle alueelle. Opinnoissa perehdytään kattavasti Itä-, Kaakkois- ja Etelä-Aasian yhteiskuntiin, kulttuuriin ja liiketalouteen. Opiskelijan tulee suorittaa vähintään 3 peruskurssia ja suositeltavasti 2 maisteritason kurssia.

Itse keskityin eniten juuri Itä-Aasian maihin ja päädyin valitsemaan kursseikseni: Chinese Contemporary History, Contemporary South Asia, Contemporary Southeast Asia, Religions of East and Southeast Asia ja Contemporary East Asia, johon sisältyi Media Reading Course: China, Japan and Korea. Oma suosikkini oli Religions of East and Southeast Asia, jossa pääsin pohtimaan ja kirjoittamaan siitä, kuinka shintolaisuus on havaittavissa Hayao Miyazakin elokuvassa nimeltä Henkien kätkemä(2002). Kurssin aikana kirjoitin myös mm. buddhalaisuuden ja synkretismin vaikutukesta Thaimaassa. Contemporary South Asia– kurssilla päädyin taas kirjoittamaan naisten tasa-arvosta Intiassa uskontoon liitettynä. Contemporary Southeast Asia- kurssilla keskityin taas jälleen kerran Thaimaahan kirjoittamalla sotilasjuntan asemasta ja vaikutusvallasta kyseisessä maassa.

Kurssit koostuvat virtuaali luennoista, kirjatenteistä, verkkoharjoituksista ja esseistä. Kurssien opetus tapahtuu kokonaan moodlessa ja opetusmateriaali on saatavilla vain englanniksi. Jos kurssin vastuuopettaja osaa suomea, esseet voi kirjoittaa kuitenkin suomeksi. Muulloin kaikki tehtävät ja niihin osallistuminen tapahtuu englanniksi. Sivuainetta harkitessa kannattaakin miettiä, että riittävätkö omat englannin kielen taidot kurssien suorittamiseen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kurssien aikanakin mm. esseen kirjoittamisen taidot englanniksi paranevat huomattavasti.

Aasia sivuainekokonaisuus on täydellinen henkilöille, jotka ovat jo valmiiksi intohimoisesti kiinnostuneita Aasian kulttuureista, kuin myös henkilöille, jotka ovat uteliaita tai pyrkivät yleissivistämään itseään. Kokonaisuus todellakin tarjoaa hyödyllisen ja laajan katsauksen Aasian yhteiskuntiin ja sen tarjoamista tiedoista tulee varmasti olemaan hyötyä tulevaisuudessa. Etenkin nyt, kun maailma kansainvälistyy koko ajan entistä enemmän ja monista Aasian valtioista, etenkin Kiinasta, on tullut johtavia talousmahteja, mielletään tietämys Aasiasta erittäin tärkeäksi. Kursseilta omaksutut tiedot voivat mm. osoittautua valteiksi juuri työhaastatteluissa. Asian programme-sivuainekokonaisuus antaa kivasti myös ideoita kandidaatin- tai Pro gradu- tutkielmaa varten. Itsekin innostuin kirjoittamaan graduni Japaniin liittyen ja juuri sivuainekokonaisuuden kurssit ovat tukeneet ja antaneet resursseja maisteritutkielmaa varten. Jos taas suunnittelet vaihtoon lähtemistä johonkin Aasiaan, antavat kurssit valmiuksia myös siihenkin. Tällöin tulet tekemään etiketti virheitä paljon pienemmällä todennäköisyydellä kuin ilman kursseja, minkä ansiosta vaihtosi tulee sujumaan huomattavasti sujuvammin!

Jos innostuit kyseisestä sivuaineesta edes vähäsen, käy katsomassa valittavissa olevat kurssit Aasia verkoston nettisivuilta: http://www.asianet.fi/courses/!

Anna Kimpimäki

 

Yliopistoon ammattikoulupohjalta

25.1.2017 /

Vuonna 2009 lähdin viettämään kesää ristiriitaisin tunnelmin. Olin juuri suorittanut ravintolakokin ammattitutkinnon ammattiopistossa, mutta toisin kuin muut, en ollut suuntaamassa työelämään, vaan minulla oli aivan muita suunnitelmia. Tavoitteena oli opiskelupaikka yliopistossa. Mielessä risteili innostuksen lisäksi miljoona kysymystä, päällimmäisenä se, että onko minusta siihen. Minulla oli aivan hyvä ammatti juuri luettuna, mutta jo opiskeluaikana tiesin haluavani jotain muuta. Olen aina ollut kiinnostunut historiasta, kulttuurista ja käynyt ahkerasti museoissa, jonka vuoksi suunnaksi valikoitui humanistinen ja lopulta kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma ja pääaineeksi kulttuuriperinnön tutkimus. Ala joka oli ollut haaveena jo lapsesta lähtien, mutta oli päässyt hetkeksi unohtumaan. Opiskelupaikka ei kuitenkaan auennut ensimmäisellä haulla, joten työelämä vei hetkeksi mukanaan ja opiskelemaan pääsin lopulta syksyllä 2014.

Sanoin vanhalle ravintolakokin ammatilleni (sekä työvaatteille) lopullisesti hyvästit, pukeutumalla kannibaalikokiksi kauhu-aiheisille sitseille.

Sain esimakua yliopisto-opinnoista heti saman vuoden syksyllä, kuin olin valmistunutkin. Turun yliopistossa on mahdollista suorittaa opintoja avoimessa yliopistossa, josta minäkin valitsin itselleni museologian perusopinnot. Ne sai vielä suorittaa kotikaupungissani Porissa, mikä oli plussaa. Opinnot valmistivat hyvin tulevaa varten ja auttoivat omaksumaan yliopistoon oikeanlaisia opiskelutekniikoita. Lisäksi museologian perusopinnot suoritettuaan saa viisi pistettä, kun hakee opiskelemaan kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmaan. Pisteet, jotka koen hyvin tärkeäksi, sillä ammattikoulupohjalta haettaessa saa pisteitä vain motivaatiokirjeestä, kun ylioppilastutkintoa ei ole.

Hain yliopistoon samassa yhteishaussa kuin muutkin, mutta hakuprosessi erosi silti joiltain osin lukion suorittaneiden hausta. Tutkintotodistusten kopiot tuli lähettää yliopistolle ja hyväksymisvaiheessa ne oli esitettävä myös paikan päällä Turussa, kun taas ylioppilastodistukset siirtyvät sinne automaattisesti. Hakuprosessissa on siis muutama mutka enemmän, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä.

 

Korsmanin talon emäntänä pääsi hyödyntämään sekä vanhaa että nykyistä alaa.

Usein puhutaan kuinka lukio valmistaa yliopistoon. Näin varmasti onkin, mutta koen, että tarvittavia taitoja voi kartuttaa myös muilla tavoin. Oma vahvuuteni on yliopistossa ilman lukiopohjaa pärjätessä ollut laaja kiinnostus asioista, taito kirjoittaa ja rakkauteni lukemiseen. Lisäksi yliopistossa jokaisesta luentopäiväkirjasta, esseestä tai tentistä on mahdollisuus oppia jotain, muutakin kuin kurssin sisältöön liittyviä asioita. Seuraavassa onkin edellistä parempaa pohdintaa, järkevämpiä lauserakenteita tai jotain muuta, jossa kokee olevan kehitettävää. Moni asia tarttuu mukaan matkan varrella.

Yksi kesäisistä työtehtävistä aiheutti huvitusta. Perunoita keitettiin seuraavan päivän työpajaa varten vanhan ajan ”liimapuikoiksi”.

Vanhasta ravintolakokin tutkinnosta ei ajattelisi olevan hyötyä nykyisten opintojeni ja alan kannalta. Pääsin kuitenkin hyödyntämään molempia aloja, työskennellessäni kesällä 2016 Rakennuskulttuuritalo Toivossa ja Korsmanin talossa, joka on yksi Satakunnan Museon yksiköistä. Tehtäviini kuului muun muassa erilaiset työpajaohjaukset ja toimiminen Korsmanin talon emäntänä, jolloin muun muassa opastin ja esittelin 1950-luvun työmenetelmiä ja elämää. Tehtäviin kuului myös ruoanlaittoa ja tarjoilua, ja pääsin siis hyödyntämään sekä nykyisissä että entisissä opinnoissa kertyneitä taitoja.

Vastakkainasettelut ammattikoululaisten ja lukiolaisten, sekä mielipiteet siitä, mitä heidän on mahdollista tulevaisuudessa tehdä, ovat usein toistuvia keskustelunaiheita. Olen kuitenkin onnellinen, että päätin unohtaa stereotypiat ja oletukset ja pyrin sitä haavetta kohti, joka minulla on jo lapsesta asti ollut. Porin yliopistokeskuksen Turun yliopiston yksikössä ja kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa on hyvä opiskella. Menossa on nyt kolmas opiskeluvuosi ja olen opintojeni kautta saanut jo monta mielenkiintoista kokemusta. Parasta on kuitenkin ehdottomasti ollut löytää se itselle oikea ala.

 

Kulttuuriperinnön tutkimuksen pääaineopiskelija, Turun yliopisto.

Marika Österlund

Tutkimusavustajana koulutusohjelmassa

14.12.2016 / / 0 Comments

Opiskelujeni ollessa loppuvaiheessa päätin hakea Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa avoinna ollutta tutkimusavustajan paikkaa. Jonkin aikaa tosin epäröin hakemista, sillä gradun kirjoittaminen oli loppusuoralla ja halusin saada tutkielman mahdollisimman pian valmiiksi ja palautettua. Toisaalta tutkimusavustajan työtehtävät kiinnostivat kovasti, nyt olisi viimeinen mahdollisuuteni hakea perustutkinto-opiskelijalle suunnattua tehtävää, ja osa-aikainen työ mahdollistaisi myös gradun kirjoittamisen työpäivän jälkeen. Niinpä rustasin hakemuksen hakujärjestelmään, viimeisenä mahdollisena päivänä.

Tieto pääsystäni tutkimusavustajaksi tuli hakemuksen lähettämisperjantaita seuraavana maanantaina, ja työsuhde alkoi heti saman viikon torstaina. Hyppäsin työhön erittäin nopealla aikataululla ja nopeasti tulivat ensimmäiset työtehtävätkin. Ensimmäiselle työviikolle sain tehtäväkseni kirjoittaa yleistajuinen teksti aiheesta, josta en aluksi tiennyt yhtään mitään ja jonka perusteita minun piti selvittää.  Samanaikaisesti piti tarkistaa ja korjata monisatasivuisen artikkelikäsikirjoituksen alaviitteiden oikeellisuus. Kaikkein suuritöisimmät työt kasaantuivat siis heti alkuun.

Ensimmäinen viikko meni ylityötunneiksi, mutta selvisin hommista aikataulussa. Opetusvapaalla viikolla lokakuun lopussa työmäärää kompensoi se, että henkilökunta ei juuri ollut paikalla eikä työtehtäviä tuolloin tullut.

Erityisesti minua ilahdutti se, että tutkimusavustajana pääsin tekemään paljon kaikenlaista hyödyllistä ja mielenkiintoista, ihan oikeita töitä eikä pelkkää tiskikoneen tyhjentämistä (vaikka sekin kuului minulle). Jaottelin ja teemoittelin tutkimusaineistoja, sekä valokuvia että kirjoituksia, toimin sihteerinä henkilökuntakokouksissa, tuotin materiaalia koulutusohjelman verkkosivuille ja päivitin niitä, skannailin ja printtailin uskomattoman määrän tekstiä, varasin matkalippuja, hoidin kahvitusten järjestämistä sekä useita muita juoksevia asioita.

Minulla oli osa-aikaisena viikossa tietty tuntimäärä ja tärkeintä oli, että sovitut työt tulivat tehdyksi annetussa ajassa. Työntekoa ei kyttäilty selän takana seuraten, vaan työskentely oli varsin itsenäistä ja vaati oman ajan hallintaa, priorisointikykyä ja projektisuunnittelua. Nämä ovat kaikki taitoja, joita tämänhetkisessä ja muuttuvassa työelämässä tarvitaan. Myös atk- ja tiedonhakutaitoni kehittyivät. Oli lisäksi hauskaa ja kiinnostavaa nähdä oma tuttu koulutusohjelma hieman eri vinkkelistä ja tutustua siihen työhön, jota opetuskurssien suunnittelu ja valmistelu sekä tutkimustyö vaativat.

Olen iloinen ja tyytyväinen, että tulin jahkailun jälkeen hakeneeksi tutkimusavustajaksi. Nyt olen monta kokemusta ja taitoa rikkaampi ja entistä valmiimpi etenkin itsenäisiin, projektiluonteisiin töihin. Lisäksi työ yliopistomaailmassa näyttäytyi uudenlaisena, ja pidän hyvin mahdollisena, että hakeudun jatkossakin töihin yliopistoon.

Niin, ja se gradukin tuli saatettua työn ohella valmiiksi.

 

Teksti: Maria Ojanen

© 2025 Humanistina Porissa

Theme by Anders Noren — Up ↑