Turun yliopiston Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelman opiskelijoiden, henkilökunnan ja yhteistyökumppaneiden näkemyksiä kulttuurista, yhteiskunnasta ja yliopistoelämästä.

Avainsana: Pori

Luonnonläheinen vaihtokokemus Kanadassa

Minulle vaihtoon lähteminen oli lähes itsestäänselvyys koko yliopistourani ajan. Siinä vain kesti muutama vuosi ennekuin oli mahdollista lähteä, sillä kaikki muut velvollisuudet oli tehtävä ensin. Ei siis ole lainkaan liian myöhäistä lähteä vaihtoon viimeisinä maisteri-opiskelu vuosina jos minulta kysytään. Itse asiassa se tuo paljon enemmän vapautta, sillä itselläni oli jo kaikki pakolliset kurssit ja sivuaineet suoritettu ja lähdin vaihtoon vain oppimaan elämästä ja kaikesta mikä itseäni kiinnosti, eikä tarvinnut välittää, saako niistä kokonaista sivuainetta tai saako korvattua jonkin pakollisen kurssin. Sain ottaa mitä vain kursseja kunhan ne liittyvät opintoihini jotenkin ja opettajat hyväksyvät ne.

Kanada oli selvä valinta, sillä olin haaveillut sinne pääsemisestä jo lukiosta asti. Myös British Columbian provinssiin oli pakko päästä, sillä rakastan vuorimaisemia ja vihreyttä. Hain alun perin kolmeen eri yliopistoon, mutta pääsin lopulta pienten mutkien kautta University of Northern British Columbian (UNBC) yliopistoon Prince Georgen kaupunkiin.

North2north vaihto on hieman erilainen hakemusprosessiltaan kuin perinteinen Erasmus-vaihto. Hakuprosessi alkaa aina marraskuussa seuraavaa lukuvuotta varten ja prosessissa kestää puolisen vuotta. Paperit kiertävät ensin yliopiston kautta opetusministeriöön ja sitten vasta pääset hakemaan varsinaisesti kohdeyliopistoon. Pinna pitää olla pitkä, sillä välillä odotus voi tuntua pitkältä ja vaihtoyliopistoon viestittely ei aina suju niin sulavasti kuin toivoisi. Suosittelen myös asumisvaihtoehtojen hintalaskentaa, vaikka kampus oli Prince Georgessa ehdottomasti paras, sillä kaikki asuivat siellä ja muuten olisi ollut vaikea tavata ystäviä niin usein. Ruokaakaan ei itse tarvinnut valmistaa, kun kampuksen ruokala oli avoinna 5-22 ja syödä sai niin usein kuin halusi, sillä ruokailu oli etukäteen maksettu koko lukukaudelta.

Prince George oli yllättävän pieni kaupunki, vähän jopa huonolla maineella, vaikka yliopisto oli pohjois- British Columbian parhaita. Kaupunki on kuuluisa korkeasta rikollisuusasteestaan ja viime vuosina siellä on kasvanut myös kodittomien määrä, johtuen provinssin suurista metsäpaloista, jotka ovat ajaneet ihmisiä pois kodeistaan. Mitään tästä ei kuitenkaan yliopistolla huomannut, sillä se sijaitsee keskustan ulkopuolella metsänreunalla ja kukkulan päällä. Siellä on vieressä myös kaikki kampuksen opiskelija-asunnot, jossa me kaikki vaihto-opiskelijat asuimme. Se huonopuoli UNBC:ssä oli, että kampus on tosiaan eristyksissä muusta kaupungista ja vaikka busseja kulkee, tulee kampuksella välillä tylsää. Talvi on kuitenkin kylmä ja pimeä eikä huvita kauaa matkustaa kaupungille. Kampuksella oli onneksi oma pubi, mutta sekään ei ollut auki kuin korkeintaan kahteentoista illalla, useimmiten vain kymmeneen. Kotiudun itse helposti uuteen paikkaan eikä UNBC ollut poikkeus. Saapuminen ei tosin ollut yhtä sulavaa kuin olisi voinut odottaa, mutta liekö syynä se, että saavuin uuden vuoden aattona eikä kampuksella ollut juuri ketään. Löysin itse shuttle bussin, joka vei minut lentokentältä suoraan kampukselle. Onneksi kampuksella oli toinen eksynyt opiskelija etsimässä asuntoaan, muuten olisin varmasti ollut hukassa. Sain kämppikseni vasta melkein viikon kuluttua omasta saapumisestani ja ehkä siksi kotiutuminen oli helppoa, kun sai ensin itse rauhassa tutustua asuntoon. Ystäviä sain ekoiksi päiviksi kampukselta muista vaihto-opiskelijoista, jotka olivat tulleet yhtä ajoissa kuin minä. Olin liittynyt Facebookissa etukäteen kampuksen kansainvälisyysryhmään ja huutelin siellä seuraa uudeksi vuodeksi. Suosittelen!

Loppujen lopuksi vaihto-opiskelijoita ei UNBC:ssä ollut keväällä kuin viitisentoista, mutta meistä tuli erittäin tiivis porukka. Meille järjestettiin oma lyhyt orientaatio yliopistoon ja pääsimme tutoreiden kanssa kiertämään vähän kaupungilla. Muuta ohjausta ei sitten paljon ollutkaan. Onneksi kansainvälisyystoimistossa oli avuliasta henkilökuntaa ja opasti kurssienvalinnoissa, sillä itse jouduin tekemään aika paljon muutoksia learning agreementtiini, olin valinnut liikaa kursseja. Kanadan 3 opintopistettä vastaa 6 suomalaista opintopistettä, joten valitsin vain neljä kurssia kevääksi. Nekin olivat yllättävän työläitä verrattuna suomalaisiin kursseihini Lukemista ja kirjoittamista oli joka viikko. Opin kyllä paljon ja opettajat olivat todella hyviä. Kaikilla kursseilla oli myös yksi tai useampi vaihtokaveri ja tutustuimme kurssitöiden aikana myös moniin paikallisiin opiskelijoihin.

Kevään kolme ja puoli kuukautta meni tooodella nopeasti, mutta paljon ehti tehdä ja nähdä. Matkustimme eripuolilla provinssia kevään aikana, kävimme laskettelemassa ja vaeltamassa. Se hyväpuoli Prince Georgessa on, että se sijaitsee aivan vuoriston vieressä ja Jasperin kansallispuistoon oli vain kolme tuntia! Opimme myös paljon alueen alkuperäiskansojen kulttuurista, tavoista ja luontokäsityksestä. Oli myös upeaa huomata ja kuulla kuinka paljon alkuperäiskansojen kohtelu on parantunut Kanadassa viime vuosina, vaikka työtä vielä on paljon. Suomi voisi ottaa myös mallia saamelaisten kohteluun, esimerkiksi matkailun saralla.

Kotiinpaluukaan ei sujunut ihan ongelmitta. Suosittelen lukemaan aina lentolippujen pienen präntin sähköposteissa, sillä itse en ollut huomannut että vaikka minulla on vain lyhyt välilasku Seattlessa (Yhdysvalloissa) tulee minun hommata viisumi. No ei sitä ollut, kun menin lähtöselvitystä tekemään, enkä ehtinyt sitä ajoissa saamaan, että olisin päässyt lennolle. Muita lentoja ei mennyt samana päivänä, joten en päässyt myöskään jatkolennolle ja jouduin ostamaan kokonaan uudet lentoliput seuraavalle päivälle. Suomeen paluu meni muutoin melko mutkattomasti, sillä palasin keskelle vappuhulinoita ja sen jälkeen aloitin toukokuun alussa harjoittelupaikassani. Ikävä ystäviä kohtaan kyllä jäi, mutta soittelemme ja viestittelemme edelleen ahkerasti ja yksi on tulossa pian tervehtimään minua tänne Suomeen. Toivottavasti itsekin pääsee pian matkustamaan heidän luokseen ympäri maailmaa.

Lisää tietoa north2north vaihdosta voit lukea omasta vaihtoblogistani osoitteessa https://partofpetra.wordpress.com/2019/06/07/north2north/  sekä University of the Arcticin sivuilta https://education.uarctic.org/mobility/about-north2north/ 

Toivottavasti sinäkin pääset vaihtoon sinne, minne haluat ja pääset toteuttamaan omia unelmiasi!

Petra Nikula
Vaihto-opiskelija 2019
Kulttuuriperinnön pääaineopiskelija

Tapahtumasta toiseen

Niihin kolmeen vuoteen jotka olen kohta viettänyt Porin yliopistokeskuksessa, on kuulunut paljon erilaista toimintaa. En puhu nyt pelkästään opetuksesta ja luennoista enkä opiskelijatapahtumista (vaikka niissä onkin tullut käytyä ahkerasti) vaan vähän erikoisimmista projekteista, hankkeista, tapahtumista ja toiminnasta.  Kun tuli opiskelemaan tähän Suomen 11. suurimpaan kaupunkiin en odottanut pieneltä yliopistotoiminnalta kovinkaan paljoa. Pori ei saapuessani vakuuttanut minua ja vaikka Porin yliopistokeskus oli heti viihdyttävän oloinen opiskelupaikka, olin silti henkisesti varautunut vain luennoilla ramppaamiseen ja kovaan kirjoitustyöhön. Kuinka väärässä olinkaan! Ensimmäisenä vuotena pääsin osallistumaan yhteen Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen opetusohjelman isoimmista tapahtumista, Zombie Run Pori -tapahtuman suunnitteluun ja toteutukseen.  En ehtinyt olla talossa vielä edes puolta vuotta ja olin kirjoittamassa ison yleisötapahtuman mainosvideoita ja suunnittelemassa rasteja juoksumatkalle. Tapahtuman päivänä seisoin ratavahtina katsellen sitä kaikkea ja muistan yhä kuinka lievä epätodellisuuden tunne oli takaraivossa. En ollut osannut odottaa mitään niin hienoa. Varmasti tämä tulisi olemaan yksittäistapaus.

Seuraavana vuotena pääsin tutustumaan Porilaisen peliyhtiö Tactic Gamesin tuotantotiloihin ja kuulemaan pelintekijöiden tarinoita. Keväällä pääsin opettelemaan koodausta ja sen aikana tein oman yksinkertaisen tekstiseikkailupelini (Varjot Innsmouthin Yllä, kauhupeli Lovecraftin hengessä). Okei, ei ihan yhtä hienoa kuin edellisenä vuotena mutta silti hyvin erilaista mitä ennakoin. Tänä vuonna palasin taas ensimmäisen vuoteni epätodellisiin fiiliksiin. Olin mukana Akateeminen manga -sarjakuvakurssilla jossa nimen mukaisesti teimme ja julkaisimme akateemisen sarjakuva-albumin. Olen ollut sarjakuva-harrastaja niin kauan kuin jaksan muistaa. Toimin itse tuottajana sarjakuvan julkaisussa ja kirjoitin ja piirsin oman sarjakuvani. Julkaisupäivänä esittelimme pitkän syksyn läpi kestäneen projektimme lopputuloksia vieraille, tunsin taas sitä samaa ylpeyden ja epäuskon tunnetta joka oli mielessäni Zombie Runin aikaan. Ja tämä ei ollut ainoa projekti tänä syksynä. Peliarkiston suunnittelu ja toteutus-kurssilla tuotimme Tacticille suunnitelman peliarkistosta joka kovan työn jälkeen esiteltiin Tacticin edustajille. Itse kasasin koko lopputyön lopulliseen muotoonsa ja tajusin silloin millainen työ projektissa oli ollut, mutta lopputulos oli sen arvoinen.

Nyt keväällä tätä sarjaa jatkaa Kauhuelokuvalukupiiri jossa nimen mukaisesti katsomme ja käsittelemme kauhuelokuvia aina edellisen vuosisadan alusta nykypäivään. Tulemme tutustumaan Game Jam -pelinkehitystapahtumaan ja itse olen jo henkisesti valmistautunut sitä varten. Ehkä tällä kertaa en ole omaa peliäni Game Jameilla tehdessäni kuin halolla päähän lyöty. Ehkä olen siihen mennessä oppinut että opiskelu yliopistossa ei ole sitä mitä sen oletin olevan. Tai ehkä en.

Miksi KTMT?

Miksi hain Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmaan? Miten päädyin Turusta Poriin opiskelemaan?

Vastaus on helppo. Koska tämä koulutusohjelma on ainutlaatuinen, ja sen pää- ja sivuaine vaihtoehdot yhdistävät omat mielenkiintoni täydelliseen pakettiin (historia, maantieto, matkailu, kulttuurit, museot). Eikä Pori ole missään tapauksessa mikään miinuspuoli, ennemminkin pienemmällä opiskelijapaikkakunnalla opiskelu on antoisampaa kuin valtavissa keskuksissa. Onpahan (olevinaan) enemmän aikaa opiskeluun kun aktiviteetteja on hieman vähemmän.

Orientaatioviikko 2015, uusien fuksien tuutorina.

Lukio ajoistani on vierähtänyt jo muutama vuosi, mutta muistan sen paineen joka syntyi pikkuhiljaa yo-kirjoitusten lähestyessä ja tulevaisuuden suunnitelmia piti alkaa suunnittelemaan. Valmistuin Kaarinan lukiosta keväällä 2012, mutta Poriin päädyin vasta 2014. Siinä välissä tuli vietettyä villejä vuosia kämppiksen kanssa Turun keskustassa ja myös omassa yksiössä. Nämä vuodet eivät kuitenkaan olleet ilman suunnitelmia, sillä jo lukiossa olin päättänyt lähteä Poriin kun löysin tämän koulutusohjelman Studia-messuilla käydessäni. Olin käyttänyt lukemattomia tunteja etsiessäni eri korkeakoulujen tarjonnasta jotain mikä olisi sytyttänyt kipinän, mutta mikään ei tuntunut oikealta. Olin hakemassa myös Turun yliopistoon lukemaan maantietoa, mutta heti yo-kokeiden perään paksujen pääsykoekirjojen lukeminen ei kovin paljoa innostanut joten jätin menemättä. Olen innokas matkailemaan ja ehkä osittain kulttuuri- ja elämysmatkailun sivuaine mahdollisuus oli naula siihen arkkuun joka sai minut hakemaan KTMT:lle. Myös opiskelu Porin yliopistokeskuksessa, jossa on mahdollisuus ottaa sivuaineita muista yliopistoista avaa mahdollisuudet niin moniin eri suuntiin.

En kuitenkaan ensimmäisellä kerralla hakiessani päässyt sisään, sillä sisäänotto tavat olivat erilaiset ja vaikka silloinkaan ei ollut  pääsykoetta, otettiin sisään vain todistuksen perusteella. Ilmeisesti valitsijat eivät halunneet ottaa opiskelijaa jonka arvosanat vaihtelivat A:sta E:hen. Hain kuitenkin myös Turun ammattikorkeakouluun Kestävän kehityksen linjalle jonka pääsykokeen läpäisin ja pääsin sisään. Vuosi ammattikorkeakoulussa opetti  ja kasvatti minua paljon, mutta en kokenut ympäristösuunnittelijan ammattia kuitenkaan ihan omakseni joten hain KTMT:lle vielä uudestaan. Tällä kertaa sisäänottotavat olivat muuttuneet ja lisäksi oli tullut motivaatiokirje, jonka perusteella eroteltiin ne opiskelijat jotka todella ovat motivoituneita ja halukkaita tulemaan koulutusohjelmaan ja pysymään siellä. Sitä kun on vaikea seurata pelkistä todistuksista kun ihmiset hakevat vähän mihin sattuu. Eli hain Poriin keväällä 2013 ja kesällä sain tietää päässeeni sisään! Voi sitä onnen päivää!

 

Siitä huolimatta että kulttuuriperintö tuntui kutsumukselta ja olin äärimmäisen onnellinen sisäänpääsystä, päätin lykätä aloittamista vielä vuodella syksyyn 2014. Suoraan lukiosta korkeakouluun jatkaminen (ja kämppiksen kanssa asuminen) oli ottanut sen verran voimille, että halusin pitää vielä välivuoden, tehdä töitä ja asua yksin Turun keskustassa. En ollut henkisesti vielä valmis lähtemään 120 kilometrin päähän ja jättämään perhettä ja ystäviä taakseni. Vuoden päästä olikin jo mielipiteet muuttuneet ja olin tyytyväinen että pääsin pois tutusta ympäristöstä.

Muutto Poriin syksyn 2014 alussa onkin oma lukunsa. Olin koko alkuvuoden jättänyt asuntohakemuksia Porin YH-asunnolle joka välittää opiskelijasuntoja, mutta mitään ei kuulunut joten päätin etsiä yksityisen kautta. Vuokrataso on Porissa hyvin alhainen joten sinänsä sillä ei ole mitään väliä vuokraatko opiskelija-asunnon vai yksityisen. Olin kuitenkin Espanjassa juuri sen kriittisen ajan kun asuntoja olisi pitänyt mennä katsomaan joten laitoin isäni asialle ja hän hankki asunnon puolestani, kiitos 😀 Asunto oli vain muutaman sadan metrin päässä Yliopistokeskuksesta ja väliin oltiin rakentamassa suurta kauppakeskusta joten olin erittäin tyytyväinen. Muutin asuntoon vain kaksi päivää ennen orientaatioviikon alkua, enkä ollut koskaan aiemmin edes käynyt Porissa. Onneksi olin kuitenkin asunut yksin jo useamman vuoden joten se ei tuntunut enää niin pelottavalta, mutta oli outoa kun ei tuntenut ketään. Tein pienen kävelykierroksen Yliopistokeskuksen ympäri että osaan paikalle maanantai aamuna, mutta muuten aika meni asunnon ja tavaroiden järjestelyssä.

Onneksi olin jo kerran kokenut uuden koulun aloittamisen niin tavallaan tämä oli jo tuttua sen puolesta. Odotin innolla uusia tuttavuuksia ja opiskelijabileitä. Opiskelijabileitä sainkin odottaa kauemmin kuin kuvittelin, sillä meillä ei kovin paljoa ohjelmaa ollutkaan orientaatioviikon virallisten osuuksien lisäksi (tämä on onneksi korjattu myöhempinä vuosina). Mutta ystäviä sain heti! En osannut odottaa saavani niin hyviä ystäviä heti ensimmäisellä viikolla, saati sitten ensimmäisenä päivänä. Viikon aikana tuli Porin kaupunkikin paremmin tutuksi ja kun kurssit lähtivät käyntiin, meni ensimmäinen syksy hujauksessa. Nyt mennäänkin jo kolmatta vuotta ja keväällä on jo kandin paperit käsissä. Onneksi ei vielä tarvitse lähteä Porista sillä jatkan suoraan maisteriksi vielä muutaman vuoden.

En vaihtaisi näitä vuosia Porissa mihinkään ja olen erittäin tyytyväinen koulutusohjelmamme opetuksen tasoon, henkilöstöön, ainejärjestötoimintaan ja Yliopistokeskuksen yhteistyömahdollisuuksiin sekä Porin opiskelijakulttuuriin! Opiskelu on kyllä elämän parasta aikaa!

Ohessa vielä muidenkin opiskelijoidemme ajatuksia siitä miksi hakivat meille, hyviä katseluhetkiä 🙂

Petra Nikula, kulttuuriperinnön pääaineopiskelija ja opiskelijoiden ainejärjestö Kulma ry:n puheenjohtaja.

Tervetuloa!

Petra Nikula, kulttuuriperinnön tutkimus.

 

© 2024 Humanistina Porissa

Theme by Anders NorenUp ↑