Turun yliopiston Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelman opiskelijoiden, henkilökunnan ja yhteistyökumppaneiden näkemyksiä kulttuurista, yhteiskunnasta ja yliopistoelämästä.

Tekijä: Atte T

Porilaistuva hämäläinen. Kolmannen vuoden opiskelija Porissa jonka valmistuminen on unelma taivaanrannassa. Pääaineena digitaalinen kulttuuri, sivuaineena vaihtelevasti kulttuurituotannon suunnittelu ja museologia. Pointin elokuvatoimittaja ja jokapaikanhöylä.

Tuutorina olemisen ihanuus

Tuutorin tehtävä on auttaa uusia opiskelijoita aloittamaan opiskelunsa, ohjeistaa opiskeluun liittyvissä teknisissä asioissa ja auttaa fukseja tutustumaan muihin opiskelijatovereihin sekä opiskelijaelämään yleisesti.

Minä olin maineikkaan huono näissä kaikissa, kun itse aloitin opiskeluni 2014 Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa. Minulla kesti kauan saada joku tolkku kaikkiin verkkosivuihin ja opetusohjelman koodeihin, huonon rytmityksen takia minulla oli ongelmia opintopisteiden saamisen kanssa toisena vuotenani ja minulla kesti lähemmäs puoli vuotta ennen kuin astuin jalallanikaan mihinkään opiskelijatapahtumaan sisälle. Tunsin enemmän naamoja kuin nimiä. Kulmaan liityin vasta keväällä 2017- en vain ollut muistanut koko asiaa!

 

Tämä ei ole missään nimessä minkäänlainen syytös omia tuutoreitani kohtaan. Muistan heitä vain lämpimästi, mutta sisäänpäinkääntyvän luonteeni ja hajamielisyyteni takia en vielä tuolloin oikein sisäistänyt opiskelun perusrutiineja. Tämän takia missasin oman fuksiviikkoni, kastajaiset ja muut hauskat tapahtumat täysin, vain oman saamattomuuteni takia. Ja tämä on aina harmittanut minua.

Kun pääsin tuutoriksi syksyn 2017 fukseille, tietynlainen takauma tästä kaikesta iski. Mitä ihmettä minä osaan sanoa fuksiviikosta tai ylipäätänsä toimia minkäänlaisena oppaana kenellekään! Tämä olisi katastrofi! Aloin tiukasti opiskelemaan mitenkä kaikki toimi yliopistokeskuksella, ja psyykkaamaan itseäni tätä koetusta varten.

Mutta kuten aina tällaisissa tapauksissa, huoleni olivat aiheettomia. Vaikka tuutorina oleminen ei ole aina helppoa, oli se joka kerta hauskaa. Tutustuin uusiin opiskelijoihin heti kättelyssä, ja pääsin jopa itse jyvälle taas siitä mitenkä tämä yliopistokeskuksemme toimii (kertaus on opintojen äiti). Ja fuksiviikon tapahtumissa oli hauskaa, vaikka olinkin teknisesti “töissä” niissä. Olen tutustunut kymmeniin uusiin ihmisiin hyvin lyhyen ajan aikana, eikä tämä jäänyt pelkästään fuksiviikkoon. Vaikka aluksi tuutorina oleminen tuntui pelottavalta- vastuuta, velvollisuutta ja sen sellaista- oli se loppujen lopuksi parhaimpia valintoja joita olen opiskelujeni aikana tehnyt.

Muistan yhä elävästi, kun fuksiviikon torstaina istuin teekkarisaunan portailla, ottaen hieman taukoa löylyistä ja selventäen päätäni päivän juomisen jäljiltä. Katselin opiskelijatalo Saikun pihalle, jossa uudet fuksit juttelivat vanhojen opiskelijoiden kanssa. Vuosiluokat ja ikäluokat sekaisin, kaikki pitämässä hauskaa hiljalleen pimentyvässä syysillassa.

Sain osallistua fuksiviikkooni sittenkin.

 

Atte Timonen

Tuutori

 

Omalaatuista opiskelijayhdistystä perustamassa – PANA ry

Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura, yhdistys joka aikoinaan nimettiin Satakunnan Kansassa (2012) vuoden erikoisimpana kaupungin toiminta-avustuksen hakijana, on vuonna 2011 perustettu opiskelijayhdistys, jonka perusti viisihenkinen joukko digitaalisen kulttuurin opiskelijoita. Aluksi puhuttiin vapaamuotoisesta nörttikerhosta ja yhdessä hengailusta, mutta myöhemmin todettiin, että yhdistyksen perustaminen ja sen rekisteröiminen luo parhaat mahdollisuudet monipuoliselle toiminnalle. Näin syntyi PANA, jonka perustamiskokous pidettiin 21.3.2011
opiskelijatalo Saikulla, jossa myös yhdistyksen peli-illat ovat siitä lähtien pidetty.

Monilla voi olla mielikuva nörttiyhdistyksestä paikkana, jossa hikinörtit pelaavat pitkiä ja strategisesti raskaita hc-pelejä verenmaku suussa ja keskustelevat tämän hetken kuumimmista peliuutisista.
Tämä kuvailu on kuitenkin varsin kaukana Panan tavallisesta peli-illasta.

Uskoisin, että tämä mielikuva voi kuitenkin helposti nostaa osallistumiskynnystä, herättäen ajatuksen siitä, onko itse tarpeeksi nörtti tai gamer osallistumaan toimintaamme. Tämä pelko on kuitenkin turhaa Panan tapauksessa, emmekä ole edes lähteneet määrittelemään nörtteyttä sen tarkemmin, sillä kaikki ovat lämpimästi tervetulleita mukaan yhdistyksemme toimintaan.

Panaan olemme alusta alkaen pyrkineet luomaan rennon ilmapiirin, jossa kaikenlaiset enemmän tai vähemmän peleistä kiinnostuneet ihmiset voivat viettää laatuaikaa pelaamisen parissa. Lisäksi olemme aina pyrkineet jäsenilloissamme panostamaan siihen, ettei kukaan tuntisi itseään ulkopuoliseksi tai jäisi vaille peliseuraa.

 

Panassa on paljon (jopa enemmistö) sosiaalisia pelaajia, jotka pelaavat tavallisesti hieman suoraviivaisempia ja lyhyempiä pelejä. Tällöin pointtina ei ole niinkään pelattava peli itsessään tai sen voittaminen, vaan enemmänkin seurallisuus, ajatusten vaihto sekä hauskanpito. Toisaalta haluamme tietysti myös tavoittaa lautapeliharrastajat ja tarjota heille hieman strategisempaa ja kilpailullisempaa peliseuraa.

Joka maanantaina pidettävien peli-iltojen lisäksi yhdistys järjestää noin kerran kuussa aina jotain spesiaalia, kuten videoiltoja, turnauksia tai virkistysiltoja – kesällä jopa hikinörteille sopivaa liikuntaa! Näiden lisäksi yhdistys vierailee vuosittain alan tapahtumissa, esimerkiksi roolipeli-, anime-, ja lautapelitapahtumissa, joihin yhdistys usein tarjoaa lippuja jäsenilleen alennettuun hintaan. Toukokuun lopulla jo viidettä kertaa pidettävästä retropeli-illasta on tullut perinne ja siitä kasvanut meidän isoin vuosittainen tapahtumamme. Viime vuonna pidimme retropelipistettä myös isänpäivänä Porin taidemuseolla ja Kansallisena pelipäivänä keskustan nuorisotalolla. Yhdistyksen ulkopuolella meidät usein tunnetaankin vain retropeleistä, vaikkemme varsinaisesti edes ole retropeliyhdistys ja esimerkiksi lautapelailu on jäsenilloissa huomattavasti yleisempää.

Yhdistystoiminnan pyörittäminen on opettanut monenlaisia taitoja esimerkiksi tapahtuma- ja turnausjärjestämisestä, kokoustamisesta, kirjanpidosta, markkinoinnista, viestinnästä sekä toiminta-avustusten hakemiskäytännöistä. Myös teknisempiä taitoja on oppinut tapahtumajulisteita ja esitteitä vääntäessä sekä videotykkien ja konsolien liittämisongelmien kanssa painiessa.

Kaikki pienissä hallituksissa toimineet varmasti tietävät, että joskus yhdistystoiminta saattaa viedä paljon aikaa ja energiaa. Itse monivuotisena puheenjohtajana olen usein löytänyt itseni hoitamasta sekä rahastonhoitajan ja sihteerin että viestintä-, some- ja nettisivuvastaavan virkaa samanaikaisesti. Hauskaa puuhaa tämä on kuitenkin pääasiassa ollut ja pelaaminen on aina parasta vastapainoa opiskelulle!

Lisätietoa toiminnastamme löydät yhdistyksen kotisivuilta ja Facebookista. Mikäli kiinnostuit, hae ihmeessä myös yhdistyksen jäseneksi, se kun on vielä opiskelijoille täysin ilmaista! Nähdään peli-illoissa!

 

Ville Nikander

PANA ry:n puheenjohtaja

Digitaalisen kulttuurin pääaineopiskelija

Tapahtumasta toiseen

Niihin kolmeen vuoteen jotka olen kohta viettänyt Porin yliopistokeskuksessa, on kuulunut paljon erilaista toimintaa. En puhu nyt pelkästään opetuksesta ja luennoista enkä opiskelijatapahtumista (vaikka niissä onkin tullut käytyä ahkerasti) vaan vähän erikoisimmista projekteista, hankkeista, tapahtumista ja toiminnasta.  Kun tuli opiskelemaan tähän Suomen 11. suurimpaan kaupunkiin en odottanut pieneltä yliopistotoiminnalta kovinkaan paljoa. Pori ei saapuessani vakuuttanut minua ja vaikka Porin yliopistokeskus oli heti viihdyttävän oloinen opiskelupaikka, olin silti henkisesti varautunut vain luennoilla ramppaamiseen ja kovaan kirjoitustyöhön. Kuinka väärässä olinkaan! Ensimmäisenä vuotena pääsin osallistumaan yhteen Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen opetusohjelman isoimmista tapahtumista, Zombie Run Pori -tapahtuman suunnitteluun ja toteutukseen.  En ehtinyt olla talossa vielä edes puolta vuotta ja olin kirjoittamassa ison yleisötapahtuman mainosvideoita ja suunnittelemassa rasteja juoksumatkalle. Tapahtuman päivänä seisoin ratavahtina katsellen sitä kaikkea ja muistan yhä kuinka lievä epätodellisuuden tunne oli takaraivossa. En ollut osannut odottaa mitään niin hienoa. Varmasti tämä tulisi olemaan yksittäistapaus.

Seuraavana vuotena pääsin tutustumaan Porilaisen peliyhtiö Tactic Gamesin tuotantotiloihin ja kuulemaan pelintekijöiden tarinoita. Keväällä pääsin opettelemaan koodausta ja sen aikana tein oman yksinkertaisen tekstiseikkailupelini (Varjot Innsmouthin Yllä, kauhupeli Lovecraftin hengessä). Okei, ei ihan yhtä hienoa kuin edellisenä vuotena mutta silti hyvin erilaista mitä ennakoin. Tänä vuonna palasin taas ensimmäisen vuoteni epätodellisiin fiiliksiin. Olin mukana Akateeminen manga -sarjakuvakurssilla jossa nimen mukaisesti teimme ja julkaisimme akateemisen sarjakuva-albumin. Olen ollut sarjakuva-harrastaja niin kauan kuin jaksan muistaa. Toimin itse tuottajana sarjakuvan julkaisussa ja kirjoitin ja piirsin oman sarjakuvani. Julkaisupäivänä esittelimme pitkän syksyn läpi kestäneen projektimme lopputuloksia vieraille, tunsin taas sitä samaa ylpeyden ja epäuskon tunnetta joka oli mielessäni Zombie Runin aikaan. Ja tämä ei ollut ainoa projekti tänä syksynä. Peliarkiston suunnittelu ja toteutus-kurssilla tuotimme Tacticille suunnitelman peliarkistosta joka kovan työn jälkeen esiteltiin Tacticin edustajille. Itse kasasin koko lopputyön lopulliseen muotoonsa ja tajusin silloin millainen työ projektissa oli ollut, mutta lopputulos oli sen arvoinen.

Nyt keväällä tätä sarjaa jatkaa Kauhuelokuvalukupiiri jossa nimen mukaisesti katsomme ja käsittelemme kauhuelokuvia aina edellisen vuosisadan alusta nykypäivään. Tulemme tutustumaan Game Jam -pelinkehitystapahtumaan ja itse olen jo henkisesti valmistautunut sitä varten. Ehkä tällä kertaa en ole omaa peliäni Game Jameilla tehdessäni kuin halolla päähän lyöty. Ehkä olen siihen mennessä oppinut että opiskelu yliopistossa ei ole sitä mitä sen oletin olevan. Tai ehkä en.

© 2024 Humanistina Porissa

Theme by Anders NorenUp ↑