Aihearkisto: 1800-luku

1800-luku

Siirtomaaseikkailujen romantiikka ja realismi

Kommentoi

Vuoden 1879 juhannuksena Turun satamaan laskeutui muiden Ruotsin-laivan matkaajien muassa paluumuuttaja kaukaisilta mailta. Kemiöläissyntyinen, Turussa opiskellut ja nuorempana työskennellyt Hjalmar Björling (1848–1885) oli viettänyt enimmän osan 1870-luvusta Aasiassa, pääasiassa Alankomaiden Itä-Intiassa eli nykyisessä Indonesiassa.

Mikä vei Björlingin, keskiluokkaisen papin pojan, kauas itään? Seikkailunhalu, haaveet rikkauksista, ehkä jopa henkilökohtaisen maineen tavoittelu. Björling hankkiutui parikymppisenä Bataviaan (nyk. Jakarta) ja asettui sinne pitämään kauppaa ruotsalaisen kollegan kanssa. Joidenkin vuosien jälkeen tie vei vielä kauemmas, Kiinan rannikolle saksalaisen siirtomaafirman asiamiehenä.

Hjalmar Björlingin kauppaliike sijaitsi Bataviassa tällä vanhan liikekeskustan Pasar Pisang -kadulla. Woodbury & Page, ~1865–69. Leidenin yliopiston kirjasto, KITLV 3385. http://hdl.handle.net/1887.1/item:790422 

Monivuotinen siirtomaaura huipentui yritykseen perustaa oma tupakkaplantaasi Sumatran saarelle, mutta hanke ei ollut kovinkaan menestyksekäs. Laajeneva, kovaotteinen ja riistävä plantaasitalous aiheutti paikallisväestössä kiivasta vastarintaa, väkivaltaistakin. Björling oli aikeissaan kiistatta historian väärällä puolella, mutta pitkään hän ei Sumatralla kestänyt. Kotimaahan hän palasi häntä koipien välissä.

Turussa hän saattoi kuitenkin ylpeillä täkäläisittäin harvinaisilla kokemuksillaan. Björling kirjoitteli puolivakinaisesti sanomalehtiin (mm. Åbo Underrättelser) siirtomaa-aiheisia tekstejä ja jopa novelleja. Malaijasta hän toi mukanaan myös paikallisen palvelijansa Mayn, jonka kasteesta luterilaiseen uskoon uutisoitiin ympäri maata arvattavaan tapaan eksotisoiden, arvaillen mm. hänen sopeutumiskyvystään Pohjolan pakkasiin.

Björlingin ura siirtomaissa ei ollut menestyksekäs, eikä tuottanut hänelle maallista vaurautta sen paremmin kuin kirjallistakaan glooriaa. Sikäli häntä voisi luonnehtia eräänlaiseksi historian sivuhahmoksi. Mielenkiintoisen tästä hahmosta tekee nykypäivän näkökulmasta se, mitä hän kertoo Turun asemasta osana globaaleja siirtomaaverkostoja, vaikkakin syrjäisenä sellaisena. Satama avasi tien kauas maailmalle, hyvässä ja pahassa.

Mikko Toivanen

Lähteitä:

Toivanen, Mikko. (2023). A Nordic Colonial Career Across Borders: Hjalmar Björling in the Dutch East Indies and China. The Journal of Imperial and Commonwealth History, 51(3), 421–441. https://doi.org/10.1080/03086534.2023.2205697

Toivanen, Mikko. (2020). Suomesta Sumatralle: miten Hollannin Itä-Intia ja Britannian siirtokunnat näkyivät 1800-luvun loppupuolen suomalaisessa lehdistössä?. Historiallinen Aikakauskirja, 118(4), 540–544. https://doi.org/10.54331/haik.140764 

1800-luku

Kun miekka jakoi oikeutta

Kommentoi

Turkua kuohutti loppuvuodesta 1821 rikostapaus, josta tiedetään seuraavat seikat. Kymmenentenä joulukuuta kello kahdeksan aamulla Keisarillisen Turun yliopiston lääketieteen professorin Israel Hwasserin asuntoon ilmaantui nuori viittaan pukeutunut mies. Talonväki valmistautui juuri aamukahville. Saliin ohjattu vieras pyysi saada puhua professorin kanssa, ja kun tämä saapui paikalle, mies ojensi hänelle paperilapun, jossa luki “oikeus on käsissäni”. Hwasser ehti hädin tuskin kysyä vieraalta, mitä teksti tarkoitti, kun tämä veti viittansa alta esiin miekan, jolla iski talon isäntää ohimon seutuville niin, että verta roiskahti esiin. Talossa alkoi yleinen sekasorto. Eräät tiedot kertovat, että Hwasser kaatui iskun voimasta lattialle ja löi päänsä, toisten tietojen mukaan hän lähti haavoittuneena ja pystyssä pysyen etsimään apua muualta talosta. Pahantekijä ehti tällä välin kadota jäljettömiin.

Professori Israel Hwasser (1790–1860). Johan Cardonin litografia, Wikimedia Commons.

Tapausta ryhdyttiin välittömästi selvittelemään. Vielä samana päivänä tekijäksi tunnistettiin yliopiston kuuluisan kemian professorin Johan Gadolinin mielenvikainen poika Johan Emanuel Gadolin, vuoden 1816 ylioppilas. Hän löytyi kotoaan kamariinsa sulkeutuneena. Professori Hwasser selviytyi aikaa myöten pahoinpitelystä, mutta se olikin suurin piirtein ainoa myönteinen seikka koko välikohtauksessa. Yliopistossa ja sen hallinnossa syntyi jälleen levoton tunnelma. Mitä tapauksesta ajateltaisiin Pietarissa ja keisarihovissa, kun opiskelijat olivat jo muutenkin aiheuttaneet levottomuuksia kaupungilla usean vuoden ajan? Tulisiko keisarille mitta täyteen ja määräisikö hän yliopiston suljettavaksi?

Yliopiston konsistori, jolla oli akateemista tuomiovaltaa, pui tapausta monta kuukautta. Ylioppilas Gadolinia kuulusteltiin ja lausuntoja asiasta pyydettiin. Kaupungilla liikkui huhuja pahoinpitelyn ulkomaisista esikuvista ja ylioppilasyhdistysten tarjoamista virikkeistä, mutta erikoisista näyistään konsistorille kertoneen Gadolinin motiiveista ja ajatuksista ei saatu täyttä käsitystä. Konsistori päätyi ehdottamaan syytetylle useita vaihtoehtoisia rangaistuksia. Lopulta kävi niin, että ylioppilas Gadolin toimitettiin ensin joksikin ajaksi erääseen pappilaan Ruotsissa, ja sieltä hänet vietiin professori Gadolinin vävyn, fyysikko Gustaf Gabriel Hällströmin maatilalle Vihtiin Uudellemaalle. Siellä hän vietti hiljaisuudessa pitkän loppuelämänsä. Professori Gadolin sai puolestaan koko oikeusprosessista tarpeekseen ja erosi yliopistollisesta virastaan oikeudenkäynnin vielä kestäessä vuonna 1822.

Jukka Sarjala

Lähteet:

G[ustaf] Heinricius, Skildringar från Åbo Akademi 1808–1828. Med 46 afbildningar. Helsingfors: Svenska Litteratursällskapet i Finland, 1911.

Jukka Sarjala, Åboromantiken. Idéer, läslust och nätverk på 1810-talet. Helsingfors: Svenska Litteratursällskapet i Finland & Stockholm: Appell Förlag, 2025.

1800-luku

Engel Turussa 1814

Kommentoi

Näkymä Suurtorilta Ison Kirkkokadun päähän, kohti tuomiokirkkoa. Carl Ludvig Engel, 1814. Kuva: Kansalliskirjasto.

Berliiniläissyntyinen arkkitehti Carl Ludvig Engel seisoi ikkunan äärellä Brinkkalan talossa, Suurtorin laidalla, katsoi kohti tuomiokirkkoa ja tarttui kynäänsä. Hän taltioi näkymän siihen Turkuun, joka kolmetoista vuotta myöhemmin tuhoutuisi ennennäkemättömässä suurpalossa.

Engel oli vuodesta 1809 lähtien työskennellyt Tallinnassa, jossa hän oli todennäköisesti tavannut Suomen silloisen kenraalikuvernöörin Fabian Steinheilin. Yhteisissä keskusteluissa pohdittiin Engelin työmahdollisuuksia Suomessa, ja niin huhtikuussa 1814 nuori arkkitehti oli jo matkalla Turkuun. Tehtäväksi tuli sokeritehtaan rakennus, joka sijaitsi kohdassa Läntinen Rantakatu 7. Vierailu osoittautui merkittäväksi, sillä juuri tällä matkallaan Engel tapasi fysiikan professori Gustaf Gabriel Hällströmin, joka ajoi voimakkaasti tähtitornin rakentamista Turkuun, nousevan tieteenalan tarpeisiin. Engel innostui siinä määrin, että teki piirustukset ja rakennusprojekti käynnistyi muutamaa vuotta myöhemmin.

Brinkkalan talon ikkunasta Engel tallensi ainutlaatuisen näkymän Turun vanhasta keskustasta. Etualalla on tori, jossa tehdään korjaustöitä. Varakkaan herran vaunut ajavat torille samalla, kun kadun kulmassa kerjätään almua. Venäläisten sotilaiden vartio näkyy oikealla. Tuomiokirkolle johtaa Iso Kirkkokatu, jonka päässä oikealla asui kirjanpainaja Frenckell. Nuohooja ahertaa korkealla talon katolla – tärkeässä tehtävässä, sillä puurakenteisessa kaupungissa nokisavuja ei saanut pöllähtää talojen piipuista. Kadunkulmassa oikealla näkyy kaupungin ruiskuhuone, jossa säilytettiin nahkaletkullista paloruiskua. Takana kohoaa komea tuomiokirkko siinä asussa kuin se oli ennen vuoden 1827 suurpaloa. Kultainen kukko, tuuliviiri, pyörii tornin huipulla. Kun kaupunki paloi, tuuliviiri löytyi seuraavana aamuna maasta tuhkan ja muun palojätteen seasta.

Kuvaa piirtäessään, vuonna 1814, Engel ei voinut aavistaa, että hän palaisi Turkuun sen jälkeen, kun tämä vanha keskusta olisi tuhoutunut, ja piirtäisi kaupungille uuden asemakaavan.

Hannu Salmi

Lähteet:

Dahlström, Svante: Turun kaupungin entisajan arkkitehdit. Uusi Aura 6.12.1930.

Rancken, A. W.:  Carl Ludvig Engel. Finsk Tidksrift 6/1938, 53–59.

Salmi, Hannu: Tunteiden palo. Turku liekeissä 1827. Otava, Helsinki 2022.