Vaikka uhka Suomeen on usein tullut idästä, on myös lännestä käsin käyty useaan otteeseen ryöstelemässä ja pommittamassa Suomen rannikkoa. Iskeäkseen ruotsalaisia vastaan tanskalaiset eli ”juutit” ovat purjehtineet Suomeen sotaisin aikein. Keskiajan lopulla, 1500-luvun alussa maat kuuluivat samaan valtioliittoon eli Kalmarin unioniin, mutta liitto oli riitaisa. Vuosisadan alku tunnettiinkin Suomessa juuttivihan aikana. Tuolloin valtaa piti vuonna 1497 Ruotsin kuninkaaksi kruunattu unionikuningas Hannu (eli Juhana II), joka oli lyönyt Ruotsin valtionhoitaja Sten Sturen Rotebron taistelussa.
Kun Hannu yritti keskittää itselleen valtaa, kääntyivät häntä tukeneet Ruotsin valtaneuvoston jäsenet nyt kuningasta vastaan. Hannun vastainen kapina ylsi Turkuun vuonna 1501, jolloin Turun linna antautui kapinallisille. Tanskalaiset ja ruotsalaiset talonpojat olivat kuitenkin kyllästyneet loputtomaan valtataisteluun, ja näiden ”rauhanliike” tyrehdytti maasodankäynnin.
Itämeren valtapeliin liittyi myös Hannun pyrkimys heikentää Hansaliittoa, ja sodat näkyivät etenkin Tanskan laivaston uudistamisessa sekä aktiivisena merirosvouksena. Hannu yritti saada kapinalliset ruotsalaiset kuriin nimenomaan ylivoimallaan merellä, maihinnousun uhalla sekä kauppasaarrolla, johon muun muassa Lyypekki yhtyi. Kapinalliset oli jo melkein taltutettu, kun vuonna 1509 Lyypekki ryhtyi sotaan Hannua vastaan.
Valtapeli näkyi Suomessa pahimmillaan vuosina 1507–1509, jolloin tanskalaiset tekivät nopeita iskuja pitkin rannikkoa. Poikkeuksellisen ankara oli tanskalaisen Bornholmin linnan päällikkö Otte Jørgensen Rudin (n. 1482–1510/1511) hyökkäys Turkuun elokuun 1509 alussa. Rud, jota Piispainkronikka nimittää ”vääryyden pojaksi”, joukkoineen pääsi torstain ja perjantain 2.–3.8. välisenä yönä huomaamatta Turun linnan ohi ja ”kohottaen hirveän huudon, rumpujen päristessä ja torvien soittaessa” hyökkäsi kaupunkiin. Linnanpäällikkö Josef Pietarinpoika oli tuolloin poissa, eikä puolustusta johtaneella linnanvouti Sander Arendinpojalla ollut riittävästi miehiä eikä ammuksia, joten hyökkääjiä voitiin lähinnä häiritä.
Monet Turun porvareista surmattiin tai vietiin vangeiksi Kööpenhaminaan. Ryöstelyä jatkui viisi päivää. Tuomiokirkko ryövättiin lähes tyhjäksi. Tanskalaisten matkaan lähti muun muassa piispanhiippa, paimensauva sekä kullattu hopeinen Särkilahden ehtoolliskalkki. Sauva ja piispanmitra saatiin Turkuun takaisin vuonna 1516 valtionhoitaja Svante Sturen tiedusteltua niitä Hannulta piispa Johannes Olavinpojan pyynnöstä; mitra tosin ilman siihen kuuluneita jalokiviä. Ehtoolliskalkki öylättilautasineen kulkeutui Rudin sukulaissuhteiden myötä Ejbyn kirkkoon, mistä se on saanut nimen Ejbyn kalkki.
Rud jäi elämään kansantarinoihin, ja niissä Rud sekoitetaan usein samannimiseen norjalaistanskalaiseen amiraaliin, joka eli vuosina 1520–1565. Rudin kerrotaan tulleen tekojensa tähden omantunnontuskiin ja lähteneen pyhiinvaellukselle Jerusalemiin, mutta jo Baijerin Augsburgissa kuolo korjasi merisissin.
Riku Kauhanen
Lähteet:
Helsingin Sanomat 21.11.1959
Juusten, Paavali & Simo Heininen. Suomen Piispainkronikka. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1988.
Klemettilä, Hannele (toim.). Suomalainen sotilas 3, Muinaisurhosta nihtiin. Karttakeskus, 2010.
Kuujo, Erkki. Turun kaupungin historia 1366–1521. Turun kaupunki, 1981.
Panu 13/1925.
Turun Sanomat 4.6.1925.