Avainsana-arkisto: tennis

Tennistä auringossa ja sateessa

Lokakuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1893 uteliasta yleisöä kerääntyi Turun uuteen urheilupuistoon, jota kutsuttiin tuolloin Samppalinnan kentäksi. Aikansa suosikkilajeille omistettu kenttä otettiin käyttöön Åbo Idrottsvänner/Turun urheiluystävät -seuran järjestämillä kilpailuilla. Ohjelmassa oli pyöräkisoja, ja niiden välillä pelattiin Suomen ensimmäinen tennisturnaus. Jokainen katsoja piti esillä pääsylippua mahdollisesti yleisön joukossa kulkevia tarkastajia varten. Jatkuva vesisade kastoi niin katsojat kuin pääsyliput, mutta tapahtuman järjestämistä se ei estänyt. 

Pyöräily ja tennis olivat 1890-luvulla trendikkäitä urheilulajeja, jotka herättivät varmasti katsojien kiinnostuksen. 1870-luvulla kehittynyt tennis oli rantautunut Suomeen jo seuraavalla vuosikymmenellä. Aluksi siitä käytettiin englanninkielistä nimeä lawn tennis.  David Berry selittää pelin merkitystä paitsi ajanvietteenä myös yhteiskuntaa muuttaneena toimintana. Tenniskentillä naisten merkitys oli lähes yhtä suuri kuin miesten, ja sekanelinpelissä he olivat jopa samaan aikaan kentällä. 

Elitistisestä maineestaan huolimatta tennis tarjosi porvaristolle mahdollisuuden harrastaa aatelisten ja jopa kuninkaallisten rinnalla. Tenniskentällä kohdattiin samanarvoisia lajin harrastajia, joita ei arvioitu vain heidän yhteiskunnallisen asemansa kannalta – kunhan pelaaja kuului vähintään ylempään keskiluokkaan. 1900-luvun puolella myös työväestö alkoi harrastaa lajia.

Moderni tennis oli syntynyt 1870-luvulla ja pian palloa lyötiin ympäri maailmaa mahdollisimman tarkasti ajetuilla ruohokentillä. Turussa lokakuun 1893 alussa kenttä oli ainakin märkä, mutta pelaamista se ei estänyt. Vaikeissa olosuhteissa miesten sarjan voitti varatuomari Rosenlew ja naisten puolella H. Stahl.

Pojat urheilupuiston tenniskentällä. Turun museokeskus / Jussi Ronkainen / Finna.
Reprokuva: Turun museokeskus/ Jussi Ronkainen

Rosenlewin perheessä harrastettiin tennistä jo 1800-luvun lopulla. Pojista (Fredrik) Walter oli suorittanut oikeustutkinnon vuonna 1892. Hän ei ollut vielä seuraavana vuonna varatuomari, joten uutinen saattoi hieman ennakoida kaivattua titteliä. Pikkuveli Conrad tunnettiin myös tenniksen ystävänä, mutta hän oli turnauksen aikana vasta 18-vuotias. Sahateollisuuden ja muun yrittämisen myötä syntyneet kiinteät yhteydet Englantiin vaikuttivat todennäköisesti Rosenlewien tennisinnostukseen.

Kuten niin usein urheilun historiassa, naisten aktiivisuudesta on jäänyt vähemmän lähteitä. Kuka oli H. Stahl? Ketkä muut osallistuivat naisten sarjaan? David Berryn mukaan tenniskentät olivat väyliä emansipaatioon ja yleensäkin yksi ensimmäisistä julkisista tiloista, joissa naiset saivat toimia muutenkin kuin miestensä puolisoina. Suomenkin osalta tätä ilmiötä voisi tutkia.

Urheilupuiston ensimmäiset kentät olivat lajin nimenkin mukaisesti ruohoa, vaikka lokakuun sateessa vuonna 1893 kenttien pinta saattoi jäädä arvailujen varaan. Englantilainen tennis oli nimenomaan nurmella pelattu laji. 1800-luvun lopussa Etelä-Ranskassa alettiin tehdä kenttiä, joiden pinta olikin tiilimurskeen, keraamien ja kivien sekoitusta. Rivieran hellettä tämä massakentäksi kutsuttu alusta kesti paremmin. Turun urheilupuiston kentätkin vaihtuivat melko pian punahehkuiseksi massaksi.

Janne Tunturi

Teksti on muokattu versio Turku/Åbo 1800-sivuston blogikirjoituksesta 11.7.2022. https://blogit.utu.fi/turku1800/2022/07/11/tennista-auringossa-ja-sateessa/

Kirjallisuutta

Berry, David. Tennis – radikaali historia. Tampere: Vastapaino 2021.
Kanerva, Juha ja Vesa Tikander. Urheilulajien synty. Helsinki: Teos, 2012.

Sandelin, Benedict. Ett borgerskapets projekt: Åbo Idrottsvänner och Idrottsparken 1890–1910. Historisk Tidskrift för Finland 4/1997, 493-536.

Kuninkaallista tennis-diplomatiaa Turussa

Urheilun sävyttämät valtiovierailut ovat nostaneet viime aikojen julkiseen keskusteluun golf-diplomatian käsitteen. Urheilu on kuitenkin kuulunut valtionjohtajien repertuaariin jo aiemmin, mistä käy esimerkkinä Ruotsin kuningas Kustaa V:n vierailu Turussa kesällä 1936.

Vierailunsa aikaan 78-vuotias Kustaa V oli luonut mainetta intohimoisena tenniksen harrastajana. Hän oli uppoutunut lajin saloihin asuessaan Englannissa 1800-luvun lopussa ja toi peliä innokkaasti myös kotimaahansa. Pelikentillä pseudonyymillä mr G. esiintynyt kuningas oli muun muassa perustamassa Tukholman kuninkaallista tennisklubia jo vuosisadan lopussa ollessaan vielä kruununprinssi.

Kesäkuun 4. päivänä vuonna 1936 risteilijä HMS Gotland toi kuninkaan seurueineen Naantalin Kultarantaan, jossa heidät otettiin vastaan juhlavin menoin. Lounaan jälkeen ensimmäisen vierailupäivän ohjelmaan kuului tennistä, jota ei epävakaiden sääolosuhteiden vuoksi voitu pelata Kultarannan ulkokentällä. Suunnitelmasta pidettiin kuitenkin kiinni ja pelipaikaksi valikoitui Turun Brahenkadulla sijainnut tennishalli.

Tennis näkyi vahvasti kuninkaan vierailusta kertoneissa lehtikirjoituksissa ja -kuvissa. Suomen Kuvalehti 13.6.1936.

Ohjelman nopeasta muutoksesta huolimatta huhut kuninkaan vierailusta kiirivät edeltä Turkuun. Kun Kustaa V:n autosaattue saapui tennishallille alkuiltapäivästä, oli sen edustalle kerääntynyt suuri joukko turkulaisia todistamaan tapahtumaa. Katsomopaikat jaettiin arvovieraille ja muiden muassa presidenttipari Svinhufvud todisti, kun kuningas mitteli hetkeä myöhemmin nelinpelissä yhdessä Suomen tunnetuimpien pelaajien kanssa. Kuninkaan parina pelasi tohtori Arne Grahn, ja kaksikko peittosi Johnny Hackmanin ja Torsten Nybergin muodostaman parin erälukemin 6-4, 5-7, 6-3. Turun Sanomat osasi kertoa, että ottelua seuranneet “asiantuntijat olivat erityisen ihastuneita Mr. G:n lobb-lyönneistä”.

Kuningas saapui Naantalista Turkuun myös vierailunsa toisen päivän aamuna, kun hän vieraili konsuli Hans von Rettigin luona. Vielä aamupäivän aikana Kustaa V suuntasi Urheilupuistoon, jossa pääsi jälleen lempilajinsa ääreen. Paikan päällä häntä vastaanotti muiden muassa Suomen Verkkopalloliiton (nyk. Suomen Tennisliitto) puheenjohtaja Ernst Schybergson, joka kutsui kuninkaan liiton kunniajäseneksi. Yleisölle avoimessa nelinpelissä kuningas ja hänen parinsa Grahn voittivat vastustajansa puhtain erälukemin 3-0. Myös uutta peliä ehdittiin aloittaa, mutta se piti keskeyttää varsin pian vierailun aikataulukiireiden vuoksi.

Seuraavana ohjelmassa oli Turun kaupungin tarjoama lounas kaupungintalolla, jonka jälkeen Kustaa V:lle esiteltiin kaupungin nähtävyyksiä. Sen jälkeen seurue siirtyi vierailun päättäneelle päivälliselle Naantaliin ja vielä saman päivän aikana kuningas suuntasi paluumatkalle.

Joonas Kananen

Lähteet:

Turun Sanomat, 4.6.1936, nro 148, s.1, 3.

Turun Sanomat, 5.6.1936, nro 149, s.1, 4.