Avainsana-arkisto: teknologia

Åbo Teknici – Turun Teknikot

Turku on ollut myös seurojen kaupunki, johon ovat jättäneet jälkensä monet jo toimintansa lopettaneet kaupungin asukkaiden yhteenliittymät. Marraskuussa 1892 täällä perustettiin yhdistys nimeltään Åbo Teknici, suomeksi Turun Teknikot. Sen vilkkainta aikaa tulivat olemaan 1800-luvun loppuvuodet ja 1900-luvun alkuvuosikymmenet.

Åbo Teknicin ensimmäinen puheenjohtaja Stigzelius kuvattiin Turun Teknillisen reaalikoulun opettajakollegoidensa kanssa mahdollisesti 1880-luvulla. Takana vasemmalta Johan Jakob Reinberg, Johan Simelius, Karl Johan Wahlström ja Theodor Uschanoff sekä edessä vasemmalta Karl Stenberg, Karl Emil Stigzelius ja Knut Ridderström. Kuva: Turun kaupunginmuseo.

Perustamisen taustalla olivat keskustelut kansallisen insinöörien ja arkkitehtien seuran, 12 vuotta aiemmin aloitetun Tekniska Föreningen i Finlandin paikallistoiminnan kehittämisestä. Åbo Teknicistä muodostettiin kuitenkin haaraosaston sijaan itsenäinen yhdistys, käytännössä toinen yleinen suomalainen insinöörijärjestö.

Monissa maissa insinööriyhdistykset toimivat kasvavien kaupunkien teknisinä neuvonantajina, ja näin tapahtui Turussakin. Varhaisvuosina seurassa käsiteltiin useimmiten kaupungin oleellisia teknisiä kysymyksiä, esimerkiksi palontorjunnan vaihtoehtoja höyryruiskulla ja siltarakenteen valintaa. Seuraa kiinnosti lähtökohtaisesti kaikki tekniikkaan liittyvä päätöksenteko.

Åbo Teknicin ensimmäinen puheenjohtaja oli insinööri K. E. Stigzelius eli Karl Emil Stigzelius (1837–1907). Hän teki kauaskantoisimman työuransa opettamalla tulevia tekniikan ammattilaisia. Monet varhaisten insinööriseurojen jäsenet toimivat kouluttajina aloillaan. Stigzelius kuului Turussa tunnettuun teollisuus- ja sittemmin insinöörisukuun. Insinööriksi hän opiskeli Tukholman teknillisessä korkeakoulussa. Valmistuttuaan hän työskenteli ensin isänsä, entisen apteekkarin ja Korppoon kartanon omistajan, ostaman John Barkerin puuvillatehtaan teknisenä johtajana. 

Turkulaiselle teollisuudelle suunnittelijoita ja johtajia tuottaneen Teollisuuskoulun ensimmäinen oma rakennus valmistui Turkuun vuonna 1903. Oppilaitoksen ensimmäinen rehtori Karl Emil Stigzelius jäi eläkkeelle samana vuonna. Kuva: Suomen Rautatiemuseon kuvakokoelma.

Paljon pidempään Stigzelius vaikutti 1860-luvun lopusta lähtien Turun Teknillisessä reaalikoulussa (per. 1849) ja sen seuraajassa, lopulta yli kolme vuosikymmentä. Aluksi hän opetti koneenrakennusoppia, kunnes jatkoi kasvatustyötä vuonna 1887 uudistetun Teollisuuskoulun ensimmäisenä rehtorina eläköitymiseensa saakka vuoteen 1903. Samana vuonna Teollisuuskoululle valmistui sen ensimmäinen oma rakennus Sepänkadun ja Luostarinkadun kulmaan.

Vuonna 1894 seura järjesti Teollisuuskoululla taideteollisuusnäyttelyn, jonka näki yli 2000 vierasta. Näytteilleasettajille julkaistiin sanomalehdissä avoin kutsu, ja siihen ilmoittautui miespuolisille järjestäjille ilmeisenä yllätyksenä runsaasti naisia taidokkaine käsitöineen. Naisista moni myös palkittiin, kuten ”neiti Wawa Armfelt, kuwanpiirroksista nahkaan”.

Yhteiskunnan muuttuessa vahvasti ruotsinkielinen Åbo Teknici kohtasi haasteita etenkin 1920-luvulta lähtien, ja kaupunkiin perustettiin muita tekniikan alan yhdistyksiä, jotka vastasivat paremmin kaksikielisen, mutta suomenkielistyvän insinöörikunnan tarpeisiin. Turun Teknikoiden toiminta hiljeni vuosikymmeniä ennen kuin yhdistys lakkautettiin vuonna 1975. Åbo Teknicin historiasta on kirjoitettu vain vähän. Ryhmä jätti konkreettiseksi perinnökseen joitakin julkaisuja ja arkiston, jota säilytetään Kansallisarkiston Turun toimipisteessä.

Petri Paju

Lähteet

Palmén, K. E.: ”Öfversikt av Tekniska föreningens verksamhet under år 1893.” Tekniska Föreningens i Finland förhandlingar 4/1893, 156–160.

Taideteollisuusnäyttelyn palkinnot. Aura, 21.09.1894, nro 218, s. 2. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/721456?page=2

Kirjallisuus

Granberg, Andreas. Ett välförrättat livsverk: Om kommunalrådet C.G. Sundell och en stiftelse. Libraria, 2025. 

Impivaara, Ilmo. Turun Teknillinen oppilaitos 1849–1949. Turku, 1949.

Lassenius, K. A.: ”Kortfattad översikt över föreningens Åbo teknici r. f. Turun teknikot r. y. verksamhet under de senast förflutna 50 åren.” Tekniska Föreningens i Finland förhandlingar 6/1943, 118–122.

Paju, Petri ja Katariina Mauranen. Tekniikkaa hyvässä Seurassa: Tampereen Teknillinen Seura 125 vuotta. Tampereen Teknillinen Seura ry, Tampere 2018.

Kultaajamestarin kidekone

Kultaajamestari Johan Anshelm Nurmen haastattelu sai yllättävän alun, kun ”eloisa ja iloinen vanhus” istui keinutuolissa luurit vieressä olevan sängyn peitteellä. Turun Sanomien toimittaja arveli hänen kuunnelleen uutisia kidekoneella ovikellon soidessa. Tammikuussa 1938 Nurmi oli 72-vuotias ja yksi viimeisistä Turun kultaajista, joka muisteli omia vaiheitaan hyvin mielellään. Kidekone ja sen kiireessä pois työnnetyt kuulokkeet unohtuivat, kun Nurmi kertoi 1800-luvun suurista vuosista.

ASA;n kidekone. Kuva: Turun kaupunginmuseo.

”Aristokraattisessa kultaajanverstaassa” ilman koneita työskennellyt Nurmi oli myös iäkäs teknofriikki, jota kiinnostivat erityisesti kidekoneet ja ikiliikkujat. Tämä ei ollut sattumaa, sillä ne molemmat toimivat ilman ulkopuolista virtalähdettä. Ikiliikkujien suhteen Nurmi joutui olemaan omavarainen huonoin tuloksin: hän kehitti laitteen, jonka pieni potkuri alkoi pyöriä siihen kiinnitettyyn putkeen puhallettaessa. Se ei kuitenkaan pyörinyt ikuisesti, minkä kaikki putkeen puhkuneet Nurmen vieraat käsittivät pian.

Kidekoneiden osalta omavaraisuus toteutui paremmin. Kidekone eli kidevastaanotin (engl. crystal radio) muunsi radioaallot kuultavaksi äänisignaaliksi ilman ulkoista virtalähdettä, sillä se sai kaiken tarvitsemansa energian suoraan radiosignaalista. Radiotoiminnan kehittyessä 1920-luvulla kidekoneet olivat hyvin suosittuja, mutta 1930-luvulla niiden käyttö alkoi vähentyä. Vielä vuonna 1930 radio-ohjelmien kuuntelijoista 37,7 % käytti kidekonetta, vaikka keskustelu niiden ongelmista lisääntyi koko ajan. Turussakin oli valiteltu sitä, miten niiden käyttäjät kärsivät jatkuvasti erilaisista häiriöistä.

Kidekoneita kuitenkin ostettiin edelleen. Turussa moni hankki ne Radioliike Arvo Sakreliukselta, joka vaihtoi vuonna 1930 nimekseen ASA-Radio. Se myi 1930-luvun alussa kidekoneita ja muuta audiotekniikkaa Eerikinkatu 20:ssä. On helppoa kuvitella J. A. Nurmen piipahtaneen Sakreliuksen liikkeessä uusimpia kidekoneita silmäilemässä, sillä hänen oma kauppansa oli Kristiinankadulla.

Janne Tunturi

Lähteet:

J. A. Nurmen laitekokoelma. Yksityisomistuksessa.
Turun Sanomat 25.4.1930, 16.1.1934, 23.1.1934, 21.1.1938.

Hirvikunnas, Teppo. ASA Radio Oy – Suomalaisen elektroniikkateollisuuden edelläkävijän tarina. AV Plus. https://avplus.fi/asa-radio-oy-suomalaisen-elektroniikkateollisuuden-edellakavijan-tarina/

Hoffman, Kai: Sakrelius, Arvo. Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu. Studia Biographica 8. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008– (viitattu 29.5.2026).