Hanna-Mari Salosen syntymäpäivä

Laitoksella juhlittiin 1.12. opintosihteerimme Hanna-Mari Salosen syntymäpäiviä kakkukahvien ja puheiden muodossa. Puheissa korostuivat Hannan suuri merkitys filosofian oppiaineen henkilökunnalle ja opiskelijoille. Hannan todettiin olevan se luottohenkilö, joka osaa aina auttaa ongelmissa, olivatpa ne pieniä tai suuria, työhön liittyviä tai henkilökohtaisia.

Hannan sosiaaliset ja organisointitaidot, joita hän käyttää opetus- ja tutkimushenkilökunnan ja opiskelijoiden hyödyksi; hänen kattavat tietonsa meidän ekologisen lokeromme, yliopiston, toiminnasta, jonka avulla hän auttaa meitä muita luovimaan tässä toisinaan käsittämättömässä maastossa; sekä Hannalle vuosien mittaan kertynyt hiljainen tieto tutkijoidemme temperamenteista aina professorien IT-osaamisen tasoon, jonka avulla hän tietää minkälaista apua kukin avunhakija todella tarvitsee – nämä ovat merkittävässä osin vastuussa työyhteisömme erinomaisesta toimintakyvystä.

Dekaani Juha Räikkä ojensi päivänsankarille Primus motor -pro gradun.

 

Hanna laski olleensa enemmän kuin puolet elämästään töissä filosofian oppiaineessa. Hänelle annettiinkin lahjaksi oppiaineessa valmisteltu Pro Gradu -työ, nimeltään Primus motor, joka kokosi yhteen kuvin ja sanoin monia muistoja Hannan monista vaiheista oppiaineessamme. Gradun yleisökappale säilytetään laitoksella, ja sitä lainataan luettavaksi paikanpäällä.

Filosofian oppiainevastaava Helena Siipi hoiti kukittamisen.

Seuraava Eerik Lagerspetzin kirjoittama runo Hannalle löytyy myös gradusta:

 

Hannalle

Hannalle, joka on jo täällä kun tulet.

Hannalle, joka on jo keittänyt kahvia.

Hannalle, joka muistaa kun unohdit.

Hannalle, joka kertoo kun et tiedä.

Hannalle, joka selvittää mitä mikin tarkoittaa.

Hannalle, joka on paikalla kun kukaan muu ei ole.

Hannalle, joka neuvoo eksynyttä.

Hannalle, joka tuo kukkaset.

Hannalle, jolle olet harvoin, aivan liian harvoin, muistanut sanoa:

Kiitos, 

kiitos siitä, että kaikki nämä vuodet olet ollut, olet, tulet olemaan

Sinä, Hanna.

 

Erinomaisen paljon onnea, Hanna, ja kiitos väsymättömästä työstäsi osana porukkaamme!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *