Aplodit seisten – mahdollisuus tauottaa istumista seminaareissa

Taputtaminen on kämmenten lyömistä vastakkain siten, että syntyy ääni. Kun monta ihmistä taputtaa samaan aikaan, äänikin on kovempi.

Taputtamisella on tärkeä vuorovaikutuksellinen tehtävä. Tavallisesti aploodeerauksella osoitetaan suosiota, kunnioitusta tai kohteliaisuutta. Mitä pidempään taputukset kestävät, sitä suuremmasta arvostuksesta on kyse. Huomattavan suosionosoituksen merkki on myös se, että aplodit annetaan seisten. Joku saattaa muistaa, kuinka Saku Koivu sai pitkät seisaaltaan annetut aplodit, kun hän palasi NHL-jäille vuonna 2002 selvittyään syövästä.

Tekstin kirjoittaja Mika Hämäläinen työhuoneellaan Jyväskylässä. Kuva: Sini Eerola

Yliopiston seminaareissa on monesti kohteliaana tapana, että esitelmöitsijälle taputetaan hänen puheensa päätteeksi. Harvemmin nämä ovat silti raikuvat aplodit. Toisinaan harvalukuinen yleisö lätkäisee käsiään yhteen muutaman kerran.

Minua kiinnostaa, uskaltaisivatko yliopistolaiset kokeilla seminaareissa aplodien antamista seisten. Seisoma-aplodeja ei tarvitsisi kuitenkaan edeltää poikkeuksellisen ansiokas esitelmä, vaan suosionosoitukset seisten annettaisiin järjestäen kaikille seminaaripuhujille. Kuulostaako ihan pöhköltä?

Seminaariaplodit seisten palvelisivat istumisen vähentämistä. Ne toisivat katkon penkillä jököttämiseen – sellaisen kuin Sosiaali- ja terveysministeriö suosittelee.

Aion koetella ideaa ja rohkaista yleisöä taputtamaan seisten Turun yliopiston Pub 2 -luentosalissa tiistaina 24.4.2018. Olen tuolloin mukana järjestämässä klo 13.00 alkavaa seminaaria Eettiset kysymykset urheilussa ja liikunnassa – tutkimuksesta toimintaan.

Taputuskokeilulla on hankaluutensa. Publicumin luentosalien kalustus ei suosi satunnaisia seisomaannousuja: taittuvat kirjoitustasot ja ylösnousevat penkit haittaavat sulavaa suoritusta. Suomalainen luonne saattaa myös vaivaantua. Ehkäpä puhujatkin vain nolostuvat, kun heitä näin ylenpalttisesti kiitellään. Pahimmillaan seisaaltaan annettujen aplodien arvostus kärsisi inflaation. Riskien perusteella kuulostaa kuitenkin siltä, että kokeilu olisi yrittäjyysyliopistoa mehevimmillään!

Seminaarimme on avoin eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa siis rohkeasti taputtamaan seisaaltaan filosofian professori Juha Räikälle, SUEKin tutkimuspäällikkö Nina Laaksolle, filosofian opiskelija Miika Tuomiselle, tämän tekstin kirjoittajalle, systemaattisen teologian professori Mikael Lindfeltille sekä itse seminaariyleisölle! Sosiaalisen kokeilun lisäksi tarjolla mielenkiintoista asiaa urheilusta, liikunnasta ja etiikasta.

Mika Hämäläinen

Kirjoittaja on Turun yliopistosta vuonna 2015 väitellyt filosofian tutkija. Hän työskentelee parhaillaan Jyväskylässä LIKES-tutkimuskeskuksessa, jonka toiminnan tarkoituksena on liikunnan ja terveyden edistäminen sekä niiden tutkimuksen tukeminen.

Vuosittainen yhteiskuntafilosofian workshop yhdessä valtio-opin kanssa (27-28.10.2016)

Syksyinen politiikan teorian seminaari järjestettiin jo kuudennen kerran, tällä kertaa yhdessä valtio-opin oppiaineen kanssa. Otsikolla Justice and Epistemic Democracy kokoontunut tutkijajoukko oli tuttuun tapaan kansainvälinen. Puhujia oli mm. Italiasta, Irlannista, Englannista ja Hollannista. Professori Eerik Lagerspetz esitelmöi enemmistösäännön yksityiskohdista ja huomautti, että politiikassa päätöksiä ei voi lykätä loputtomasti, sillä päätösten tekeminen jättämättä on sekin yksi politiikkaratkaisu.

Tri Enzo Rossi (University of Amsterdam) luennoi realismin tarpeesta ja rajoista politiikan teoriassa
Tri Enzo Rossi (University of Amsterdam) luennoi realismin tarpeesta ja rajoista politiikan teoriassa

Maailman bioetiikkapäivää vietettiin 19.10.

Ensimmäisenä maailman bioetiikkapäivänä 19.10.2016 kaikissa UNESCO Chair in Bioethics -verkoston 130 maayksikössä järjestettiin seminaari aiheesta Human Dignity and Human Rights – Ihmisarvo ja ihmisoikeudet. Päivän tavoitteena oli muistuttaa bioeettisten kysymysten tärkeydestä ja edistää niiden ratkaisemista hyödyntävää toimintaa. Suomessa UNESCO Chair in Bioethics Suomen yksikkö järjesti Turun yliopistossa seminaarin Ihmisarvo ja ihmisoikeudet – me ja muut. Seminaarin pääesitelmässä KELAN johtava ylilääkäri Ilona Autti-Rämö puhui lasten suojelun etiikasta lastenneurologin näkökulmasta.

voikukkaSeminaarissa palkittiin bioetiikan saralla ansioitunut henkilö, ja tänä vuonna palkinto myönnettiin tutkija Heikki Saxénille. Seminaarin päätti monitieteinen paneelikeskustelu, jossa oikeustieteen professori Juha Lavapuro alusti oman puheenvuoronsa universaaleista ihmisoikeuksista kaikkia koskevina oikeuksina, hoitotieteen dosentti Lauri Kuosmanen käsitteli ihmisoikeuksia psykiatrisen pakkohoidon kontekstissa, terveystieteiden tohtori ja Syömishäiriöliiton SYLI ry:n toiminnanjohtaja Anne Heikkinen pohti toteutuuko syömishäiriöitä sairastavien oikeus saada hoitoa ja Kriminologian ja oikeustieteen instituutissa Helsingin yliopistossa tutkijatohtorina toimiva Matti Näsi pohti ihmisoikeuksia internetin vihapuheen yhteydessä.

voikukka-3

Maailman bioetiikkapäivää vietetään jälleen ensi vuonna 19.10. UNESCO Chair in Bioethics Suomen yksikkö perustettiin vuoden 2014 alussa. UNESCO Chair in Bioethicsin tavoitteena on edistää bioetiikan tutkimusta ja opetusta erilaisten tapahtumien ja hankkeiden kautta erityisesti lääketieteen etiikan alalla.

 

Four Philosophical Talks for Olli Koistinen

Professor of Theoretical Philosophy Olli Koistinen is going to be 60 years in 2016. To celebrate Professor Koistinen, an event of four talks was organised in the Philosophy Unit on 20th of April 2016. Lars Vinx, Kai Hauser, Jani Sinokki and Joseph Almog each gave a talk. Koistinen himself was among the audience and participated to the discussion.

Koistinen’s research interests include metaphysics and early modern philosophy. He has written about such philosophers as Spinoza and Immanuel Kant.

First workshop on the ethics & neuroscience of self-control

The first workshop of the Improving Ourselves as Moral Agents cluster group was held at the Philosophy unit on February 26th. Kickstarting the workshop, Professor Neil Levy (Oxford/Florey) talked about externalist self-control. He argued that the role of willpower in self-control is exaggerated, and that self-controlled behaviour relies more on structuring one’s environment than it does on sheer force of will.

Oisin Deery (University of Arizona), presenting via Skype, talked about compensating for impaired self-control. He argued that an account of free choices as a natural kind can help explain compensation. Sam Sims (Florida State University) argued that ego depletion can decrease the amount of blame deserved for self-control failures.

Tillmann Vierkant (University of Edinburgh) defended “the crazy view” that judgments and evaluations belong to system 1 thinking, instead of system 2, and that therefore there is no deliberative self-control. Finally, Tom Connor (University of Manchester) described the effects of priming on self-control, arguing that imitation and pretence, both intentional and unintentional, can be used to improve agents’ self-control.

Improving Ourselves as Moral Agents cluster group
In the spring of 2016, the philosophy unit at the University of Turku, Finland, hosts unique opportunities for researchers and postgraduate students in the ethics and science of self-control. Our cluster group, “Improving Ourselves as Moral Agents”, explores both the wider conceptual issues in the research of self-control, and questions concerning self-control implied in the current ethical debate on moral enhancement. In addition to a reading group, a series of three interdisciplinary workshops is organized. For more info, visit turkuselfcontrol.wordpress.com.

Seminar on Conspiracy Theorizing

Lee Basham Kuva: Mika Hämäläinen
Lee Basham. Kuva: Mika Hämäläinen

Philosophers had a workshop that concerned philosophical issues of conspiracy theories. After Juha Räikkä’s brief introduction, Lee Basham (Texas) presented a paper about “toxic stories”. Those stories (or news) are dangerous for the social stability and economy and many people feel that they should not be investigated. Often they are conspiracy theories.

Matthew Dentith (Auckland) pointed out that the question of the definition of “conspiracy theory” is crucial. Conspiracy theories are plausible if “conspiracy theory” refers to type of explation that is plausible. Talking about “types” may be misleading, however, as all conspiracy theories should be evaluated on a case by case basis.

Markku Oksaselle järjestettiin juhlaseminaari

Dosentti Markku Oksanen
Dosentti Markku Oksanen

Publicumissa järjestettiin 5.2.2016 juhlaseminaari Filosofia, ympäristö ja etiikka. Tapahtumassa juhlistettiin 50 vuotta täyttävää dosentti Markku Oksasta.

Tilaisuuden avasi Helena Siipi. Hän kehui Oksasta ympäristöfilosofiksi, joka elää oppiensa mukaisesti. Oksanen ei esimerkiksi nähnyt omaa väitöstilaisuuttaan  perustelluksi syyksi käytää henkilöautokyytiä vaan saapui puolustumaan väitöskirjaansa pyörän satulassa.

Puhuijina juhlaseminaarissa olivat Anne Kumpula, Rauli Mickelsson, Elisa Aaltola ja 50 vuotta täyttävä ympäristöfilosofi itse. Oksanen toimii tällä hetkellä filosofian yliopistonlehtorina Itä-Suomen yliopistossa.

Ethics and Neuroscience of Self-Control in 2016

In the spring of 2016, the philosophy unit will host unique opportunities for researchers and postgraduate students in the ethics and neuroscience of self-control. Our cluster group, entitled “Improving Ourselves as Moral Agents”, is made possible by a prize from The Philosophy and Science of Self-Control research project, which is based at the University of Florida and directed by Alfred R. Mele.

The cluster group, open to philosophers, neuroscientists and other scholars interested in issues of self-control, is coordinated by Susanne Uusitalo, with Polaris Koi as co-coordinator. Thematically, it also explores questions concerning self-control implied in the current ethical debate on moral enhancement. It will be comprised of a study group, which reads the latest philosophical and neuroethical research on self-control, and three workshops.

The workshops will be constituted of a keynote talk and a series of presentations, giving participants in the study group and other interested persons a chance to present their research on the topic. Confirmed keynote speakers include Neil Levy (Melbourne / Oxford) and Tom Douglas (Oxford). Undergraduates are welcome to attend the keynote lectures.

More information on the event and how to participate will soon be available.

Viides politiikan filosofian workshop

Dosentti Sirkku Hellsten Kuva: Polaris Koi
Dosentti Sirkku Hellsten
Kuva: Polaris Koi

Järjestyksessään viides politiikan filosofian workshop järjestettiin Turun yliopistossa 15. – 16. lokakuuta. Tänäkin vuonna kokouksessa esitelmöi joukko nimekkäitä vieraita, mm. Susan Mendus, Ian Carter, Jon Olafsson ja Lars Vinx, joka on suureksi iloksemme nimitetty vierailevaksi professoriksi filosofian oppiaineeseen lukuvuodeksi 2015 – 16. Kuvassa dosentti Sirkku Hellsten (Upsala) alustaa globaalin oikeudenmukaisuuden kysymyksistä.

Seminar on Philosophy of Sport

Two international researchers of philosophy of sport visit the Unit of Philosophy

Unit of Philosophy organised a seminar “Doping, Death, Danger, Sport and Philosophy” on 18th of February in 2015. The seminar had two speakers from the Charles University in Prague: Professor Jim Parry and Doctor Irena Martínková. Parry is, amongst others, Series editor in Routledge’s  Ethics and Sport book series and Martínková has, for instance, published  articles in the journal  Sport, Ethics and Philosophy.

Jim Parry
Jim Parry

Parry asked in his presentation “What’s wrong with doping?” and discussed various arguments which have been offered to show that doping is problematic. Martínková focused on talking about dangerous sports from the phenomenological viewpoint.

Irena Martínková
Irena Martínková