Eurovision laulukilpailu eli kotoisammin Euroviisut on maailman toiseksi pitkäaikaisin laulukilpailu ja lajissaan ainutlaatuinen. Kilpailu perustettiin vuonna 1956 ajatuksena yhdistää toisen maailmansodan runtelemaa Eurooppaa.
Nykyään ajatus musiikin yhdistämästä Euroopasta saattaa olla monen mielestä vain kaunis muisto, jopa utopia, kun ottaa huomioon, miten hanakasti ajatus vahvoista kansallisvaltioista on viime vuosina nostanut päätään. Euroviisujen säännöissä on myös alusta asti kielletty poliittiset kannanotot. Niiltä ei silti ole vältytty ja konflikteja on riittänyt. Tämä on varmasti omiaan herättämään kritiikkiä laulukilpailun ympärillä ja jopa pohdintoja sen tarpeellisuudesta. Silti – ja jopa siitä syystä – uskon, että etenkin tänä vuonna tarvitsimme Euroviisujen mukanaan tuomaa yhteisöllisyyttä enemmän kuin pitkään aikaan.
Vuonna 2020 Eurovision laulukilpailu jäi järjestämättä ensimmäistä kertaa sen historiassa. Olemme kaikkien tietämästä syystä joutuneet eristyksiin toisistamme, ja mahdollisuudet pitää hauskaa ja iloita yhdessä muiden kanssa ovat olleet varsin vähissä. Ihmiset ovat viimeisen vuoden ajan kaivanneet elämäänsä yhteisöllisyyttä ja naurua. Siksi riemu Euroviisujen järjestämisestä on tänä keväänä ollut erityisen suuri, sillä viisut tarjoavat eskapistisen mahdollisuuden arjen huolien ja turhan vakavuuden unohtamiseen.
Yhteisöllisyydestä puheen ollen, olin viime kevääseen asti hieman yksin viisufaniuteni kanssa. En ennen sitä ollut juuri päässyt jakamaan kenenkään kanssa viisuihin liittyvää innostustani. Sen sijaan ystävälläni ja hänen perheellään on ollut jo pitkään tapana katsoa Euroviisut ja pisteyttää ne keskenään. Kun asia tuli taannoin puheeksi, niin minä ja lisäksi toinen yhteinen ystävämme liityimme mukaan porukkaan.
Viimekeväisten viisu-uusintojen jälkeen olemme yhdessä jatkaneet Euroviisujen katsomista läpi vuoden vaihtelevilla teemoilla. Samalla kommentoimme ja arvioimme esityksiä Teamsissa. Olemme katsoneet muun muassa kaikki voittajat, valinneet suosikkimme Suomen euroviisuedustuskappaleista sekä omien syntymävuosiemme viisuja.
Tuorein idea on ollut arpoa jokaiselle yksi maa, jonka edustuskappaleista valita omat suosikkinsa. Teemme YouTube-listoja, jotka yhdessä katsomme ja tietenkin pisteytämme. Uskon, että ilman poikkeuksellista kevättä tätä ryhmäytymistä ei ehkä olisi tapahtunut. Paitsi että etäyhteydet ovat tässä osoittaneet rajattomat mahdollisuutensa (asumme nimittäin eri puolilla Poria, Turussa ja Irlannissa), niin suuri tekijä on myös jo mainitsemani yhteisöllisyyden kaipuu. Tämän porukan kanssa on ollut virkistävää viettää aikaa, vaikkakin ”vain” virtuaalisesti.
Ihanaa on myös se, miten perheellisten ystävieni lapsetkin seuraavat viisuja innoissaan. He ovat osallistuneet raatiimme, jos vain ovat jaksaneet valvoa riittävän myöhään. Seuraavan viisusukupolven kasvatus on siis hyvässä vauhdissa. Ei varmaan ole kovin montaa muuta asiaa, joka yhdistäisi keskenään erilaisia ja eri ikäisiä ihmisiä yhtä hauskalla tavalla. Euroviisut kannattaakin nähdä laajemmin kuin vain kilpailuna tai erikoisten esitysten kavalkadina.
Vaikka Suomessa ja varmasti monessa muussakin maassa mietitään joka vuosi, mitä muu Eurooppa meistä ajattelee ja miksi menestystä ei tullut, niin tärkeintä ei pitäisi olla voitto tai oman edun tavoittelu. Nykyisessä epävarmassa maailmantilanteessa on ehdottomasti parempi nähdä naapurimaassa potentiaalinen ystävä, ei uhka.
Olkaa valmiina – matka laulavaan Eurooppaan on jälleen mahdollinen!
Maria Ojanen
Kirjoittaja on valmistunut filosofian maisteriksi kulttuuriperinnön tutkimuksen oppiaineesta vuonna 2016. Hän työskentelee koordinaattorina Porin yliopistokeskuksessa. Hänen on vaikea nimetä vain yhtä euroviisusuosikkia, mutta yksi lempikappaleista on Luxemburgin ”Poupée de sire, poupée de son” vuodelta 1965.
Viimeisimmät kommentit