Louisianan veistospuisto on olennainen osa taidemuseota. Tekstin kaikki kuvat: Riitta Monto.

Louisianan taidemuseo Humlebækissa Tanskassa ja Italian kansallinen elokuvamuseo Mole Antonelliana Torinossa ovat kulttuurikohteiden aatelia. Molemmat ovat vuodesta toiseen huippusuosittuja.

Louisiana ja Mole ovat erilaisia ja omaperäisiä mutta yhteistäkin niillä on: arkkitehtuuri on erityistä ja toiminnan sisältö kansainvälisesti kiinnostavaa.

Kun historia yhdistyy oivaltavalla tavalla moderniin kulttuuriin, tuloksena on vierailukohde, joka tuntuu kävijästä inspiroivalla tavalla aina uudelta.

Louisianaan ja Moleen mennään viihtymään korkeatasoisen taiteen pariin. Kansainvälisinä kulttuurikohteina ne kelpaavat malliksi näyttämään muille suuntaa.

Louisiana mainittiin esimerkkinä 10. toukokuuta Kulttuuri näyttää suuntaa -webinaarissa, jonka järjesti Kulttuurikampus Turku. Kulttuurikampuksen monen toimijan verkostossa ovat mukana muun muassa Turun yliopisto, Åbo Akademi, Turun ammattikorkeakoulu ja Turun kaupunki. Tavoitteena on lisätä kulttuurialan vaikuttavuutta, alan työpaikkoja ja yrityksiä. Kampuksella pyritään kokeiluihin sekä sisällön, tutkimuksen ja liiketoiminnan uudistamiseen. Alvar Aallon upea Paimion parantola on kohde, jonka uusi elämä kannattaa ottaa seurantaan.  Siellä pyritään historiaa arvostaen luomaan jotakin uutta. Paimion parantola -säätiön toimitusjohtaja Henna Helander kertoi webinaarissa toivovansa Aallon arkkitehtonisesti vaikuttavasta kohteesta Tanskan Louisianan kaltaista paikkaa, johon halutaan tulla aina uudelleen.

Louisiana määritellään taidemuseoksi, johon liittyy veistospuisto ja toisinaan veistospuistoksi museon kera.

Helanderin mielestä on tärkeää löytää uusia tapoja käyttää vanhoja rakennuksia. Paimion suunnitelmat vaikuttavat kiinnostavilta, ja kesällä alkaa tapahtua. Avajaisia vietetään 18. kesäkuuta. Alueelle on luvassa arkkitehtuuri- ja luontopolkuja ja piknikpaikkoja. Parantolarakennukseen sisälle on tulossa näyttelyhuoneita ja kiertokävelyjä. Elävän vierailukohteen konseptiin kuuluu luonnollisesti kahvila.

Henna Helander lainasi Alvar Aallon osuvan kuvauksen kulttuurista: “Se ei ole erillinen elämästä irrotettava ilmiö, ei saa olla niin sanottuja kulttuuripiirejä ja elämän erillisiä koristeilmiöitä, vaan kulttuuri on se kudelanka, joka kulkee kaikkien ilmiöiden läpi.”

Toivottavasti uuden elämän myötä Aallon kansainvälisesti kiinnostava arkkitehtuuri houkuttelisi vierailijoita kotimaan ohella myös ulkomailta.

Turusta Paimioon on vajaa 30 kilometriä. Hieman vähemmän kuin Humlebækissa sijaitsevasta Louisianan museosta Kööpenhaminaan. Kunhan pandemia hellittää, Ruotsista pääsee kätevästi matkustamaan paitsi Louisianaan myös Paimioon.

Ilahduin Henna Helanderin Louisiana-esimerkistä, koska tanskalaismuseo on yksi suosikeistani.

Vuonna 1958 rakennettu Louisianan modernin taiteen museo on suunniteltu miljööseen sopivaksi.

Lukuisilla Louisianan-käynneilläni olen kerta toisensa jälkeen vaikuttunut siitä, miten monipuolinen ja elävä kulttuurikohde voi olla. Korkeatasoiset näyttelyt ovat usein yllätyksellisiä, ja paikan tunnelma erityinen.

Kaikenlaiset ihmiset kiertelevät hyväntuulisina näyttelysaleja tai viettävät leppoisaa kesäpäivää vehreässä veistospuistossa meren äärellä.

Laaja museoalue rajautuu mereen.

Taiteeseen tutustuminen onnistuu Louisianassa vaivattomasti. Nykyaikaisen taidemuseon toiminta on tehokasta ja sujuvaa, mikä näkyy kaikessa viestintää myöten. Halusin selvittää taidemuseon kävijäluvut, koronapandemian vaikutukset ja kysyä myös, mikä on museon oma arvio suosion salaisuudesta. Perusteellinen vastaus tuli sähköpostiin alle puolessa tunnissa.

Museon pohjoissiiven Giacometti-salia hallitsee Alberto Giacomettin “Walking Man”.

Kävijämäärä oli jopa koronavuonna 2020 yli 400 000.  Se on huikea luku alle kuuden miljoonan asukkaan Tanskassa. Normaalivuonna Louisianassa yleisöä käy miltei tuplasti. Vuonna 2019 vierailijoita oli lähes 760 000. Kiinnostavaa on sekin, että lähes puolet kävijöistä on ulkomaalaisia.

Etualalla Sonja Ferlov Mancoban teos Lintu ja poikanen, joka tunnetaan myös nimellä Äiti ja lapsi.

Vuonna 1958 rakennetun taidemuseon konsepti on selvä. Alusta asti Louisianassa on kuvataiteen ohella tärkeää ollut myös muu kulttuuri: arkkitehtuuri, kirjallisuus, muotoilu ja musiikki. Lehdistöpäällikkö Jan Hybertz Gøricken mukaan Louisiana on saavuttanut aseman yhtenä Euroopan, ja jopa maailman arvostetuimmista näyttelypaikoista. Siksi se pystyy houkuttelemaan niin korkeatasoisia näyttelyitä ja taiteilijoita, että vain harvat museot pystyvät samaan.

Louisiana on harmoninen yhdistelmä rakennus- ja maisema-arkkitehtuuria.

Louisianassa erityistä on myös arkkitehtuuri. Jørgen Bo ja Wilhelm Wohlert suunnittelivat modernin taiteen museon maisemaan sopivaksi. Näyttelysaleista voi ihailla luontoa, ja veistospuistosta on  upea näkymä merelle. Louisiana on malliesimerkki toimivasta kulttuurikohteesta.

Veistospuistossa on lupa viihtyä.

Toinen suosikkini on Italian kansallinen elokuvamuseo Mole Antonelliana.

Torinoon on monta hyvää museosyytä tehdä vierailu sitten, kun matkustaminen on taas mahdollista: Upea egyptiläisen taiteen museo. Museo Egizion kokoelmissa on muinaisen Egyptin taide- ja kulttuuriaarteita, joita oli Torinosta vastikään lainassa Amos Rexin näyttelyssä Helsingissä. Tyylikäs automuseo tarjoaa monipuolisesti liikenteen mutta myös muotoilun kulttuurihistoriaa. Torinon käärinliina Pyhän Johannes Kastajan katedraalissa lienee syytä mainita Torinosta puhuttaessa.

Vuonna 1889 valmistunut Mole Antonelliana on Torinon maamerkki ja elokuvakeidas.

Vuodesta 2000 Italian kansallinen elokuvamuseo on sijainnut Torinon Mole Antonellianassa. Kaupungin korkea maamerkki valmistui 1889. Arkkitehti Alessandro Antonelli suunnitteli sen juutalaisten synagogaksi.

Elokuvamuseoksi rakennus soveltuu hienolla tavalla. Museon viisi eri tasoa tarjoavat elämyksiä, joihin voi uppoutua kuin elokuvaan. Olen vieraillut Molessa kaksi kertaa, ja molemmilla kerroilla huomio kiinnittyi samaan: kaikenikäiset ihmiset lapsista nuoriin ja keski-ikäisistä vanhuksiin viihtyivät kohteessa tuntikausia.

Molen kerroksia voi kiertää kuin valtaisaa laboratoriota, joka paljastaa kohteestaan aina vain uutta.

Filmimaailman glamour ja kiehtovuus pääsevät ainutlaatuisessa miljöössä loistamaan, ja elokuvien tärkeä äänimaisema tuodaan museotilaan onnistuneesti.

Alatasanteella voi lojua lepotuolissa ja katsella elokuvia jättinäytöiltä.
Museon sisällä on näköalahissi, joka vie 85 metrin korkeuteen Torinon kattojen ylle.

Vanhaan rakennukseen luotu museo on suosittu ja houkuttelee vuosittain satoja tuhansia kaikenikäisiä kävijöitä. Elokuvamuseo on myös Torinon kansainvälisten elokuvafestivaalien järjestäjä.

Fritz Langin Metropolis-elokuvasta (1927) museossa muistuttaa suuri kello.

Modernin museon toimintamahdollisuudet ovat rajattomat. Nämä eurooppalaiset huippumuseot osoittavat kulttuurin valtavan vetovoiman, kunhan toteutus on luova ja sisältö on omaperäinen.

Varsinais-Suomessa suuria odotuksia kohdistuu juuri nyt Paimioon, josta toivottavasti tulee entistä houkuttelevampi kulttuurikohde. Ulkomaiset arkkitehdit ovat tähänkin asti paikalle löytäneet Alvar Aallon innoittamina.

200 000 kävijää on tavoitteena Turkuun suunniteltavalla uudella museolla. Mielenkiintoista nähdä, millainen Historian ja tulevaisuuden museo Turkuun syntyy vuonna 2029.

Riitta Monto

Kirjoittaja on Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori, kulttuurin suurkuluttaja, joka on tehnyt pitkän työuran toimittajana, viimeksi Turun Sanomien päätoimittajana.