Pori, syyskuun ensimmäinen päivä sata vuotta sitten. Kaupunki on savun vallassa. Valtavat metsäpalot Venäjällä ovat tuottaneet niin paljon savua, että se tuntuu lähes kaikkialla Kokkolan eteläpuolella. Espanjantautitilanne on onneksi kohentunut keväästä. Koululaiset aloittavat tänään innokkaina kouluvuottaan: Porin kaupungin kansakouluissa on 1676 oppilasta. Lyseoon astelee keskipäivällä 36 uutta poikaa, tyttölyseoon 57 uutta tyttöä.
Pitkäkyntisetkin ovat liikkeellä. Kasvatuslautakunnan lasten kasvitarhamaalta on varasteltu ahkeran työn hedelmiä pienten viljelijöiden suureksi murheeksi. Elokuun pimenevät illat ovat tarjonneet varkaille houkuttelevan tilaisuuden poimia herkkuja matkaansa. Pomarkussa on puolestaan tuon tuostakin käyty kukkavarkaissa hautausmaalla, viimeksikin on viety kaikkein parhaimmat kukat juurineen. Luvialla on varastettu hevonen, ruunikimon värinen humma, jonka harja kaatuu oikealle ja jonka oikeassa lautasessa on arpi. Sitä kannattaa pitää silmällä, sillä varkaan kiinniottajalle tarjotaan peräti tuhatta markkaa palkkioksi.
Arkielämää, arjen murheita, riemua ja jännitystä, arkisia asioita hyvässä ja pahassa. Elämää.
Kun lukee Satakunnan Kansaa sadan vuoden takaa, historioitsijan mieleen nousee väistämättä ajatus tuttuudesta, jatkuvuudesta, murheidemme laadun pysyvyydestä, ilojemme yhtäläisyydestä. Taas on uusi lukuvuosi edessä! Sata vuotta sitten oli juuri koettu taas uusi espanjantaudin aalto keväällä 1920. Tauti oli tappanut etenkin nuoria ihmisiä, valtavia määriä, kysymättä heiltä lupaa. Mitään selitystä taudille ei osattu antaa, saatettiin vain toivoa, että se jättäisi ihmiset jo rauhaan.
Samaa tietysti toivomme mekin uuden lukuvuotemme alkaessa: että covid-19 jättäisi meidät jo rauhaan. Olisi mukava palata normaaliin, lähiopetukseen, kunnolliseen inhimilliseen kontaktiin. Mutta niin se vain on, että vaikka olemme menneet eteenpäin ajassa sata vuotta, joudumme yhä nostamaan kätemme pystyyn: uusi koronavirus on viedä meidät konkurssiin ja lamaan niin taloudellisesti kuin henkisestikin, saamme tartunnan tai emme. Vaikka aloitamme lukuvuoden voittopuolisesti kodeistamme etätyön ja etäopiskelun merkeissä, on tärkeä olla lannistumatta, luoda yhteyksiä ihmisiin. Suuren laitoksemme molemmissa osissa, niin Porissa kuin Turussa, on tärkeää ja järkevää ja monta hyvää syytä uskoa lukuvuoden tarjoavan valtavasti kaikkea hienoa, jännittävää ja palkitsevaa.
Homo sapiens on kekseliäs eläinlaji. Me kyllä löydämme keinot selvitä ja selvittää. Tuleva lukuvuosi tuottaa paljon oivalluksia ja ratkaisuja ongelmiin, niin tieteellisiin kuin käytännöllisiin, siitä olen varma. Vaikka meille tulevat tänä vuonna Zoomin breakout roomit tutummiksi kuin toivoisimmekaan, etäyhteyksien yksinäisyyttä voi liennyttää ajatuksella, että joskus tämä aivan varmasti loppuu. Joskus tämä helpottaa. Tähän voimme luottaa, koska historia toistaa itseään ja taudit menevät ja tulevat. Ja koska rokotteita kehitetään. Sadan vuoden kuluttua joku historioitsija ehkä kirjoittaa innostuneena siitä, kuinka 2020 porilainen yliopisto-opettaja opetti ekavuotisia visiiri kasvoilla mutta opetti kumminkin. Kaikessa kauheassakin on aina jotain, joka vie meitä eteenpäin. Pidetään kiinni siitä.
Lukuvuosi alkaa muutoinkin historiallisissa merkeissä. Yliopistomme on satavuotias arvokas ja ryhdikäs instituutio, joka on jo nähnyt kaikenlaista. Tuo yliopisto olemme me ja on meidän tehtävämme huolehtia siitä, että juhlavuosi on muistamisen arvoinen muutenkin kuin koronaviruksesta, myös siitä, että sisukkaasti selvisimme ehkä hurjimmasta haasteesta sitten sotavuosien, koronapandemian seurauksista yliopistossa ja sen ulkopuolella. Se on taatusti muistamisen arvoinen ennen kaikkea siitä hienosta ja pysyvästä, mitä tänä vuonna teemme, opimme, luemme, kirjoitamme, julkaisemme ja ideoimme.
Hyvää alkavaa lukuvuotta!
Marjo Kaartinen
Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen johtaja
Viimeisimmät kommentit