Kategoria: Oppiaineet

Kenttätöitä ja kursseja liikenteen perinnön ja teollisen maiseman parissa

Tutkinto-ohjelmassamme tarjotaan käytännönläheistä opetusta, jonka yhteydessä opiskelijat pääsevät konkreettisesti tutustumaan ja tekemään tutkimusta ja kehittämistä niin kulttuuriperinnön kuin maisemankin parissa.

Lähiaikoina katse on kääntynyt asemiin. Asema filosofisena tilana on mielenkiintoinen. Siihen liittyy odottamista, aikatauluja, kohtaamisia, maailmojen välisiä yhteyksiä. Oli sitten kyse linja-autoasemasta tai radioasemasta on asema tällaisessa välittäjän tai välitilan roolissa.

Tässä blogikirjoituksessa esitellään kahta kurssia ja niiden kenttätöitä, jotka liittyvät porilaisiin asemiin. Toinen menneeltä keväältä ja toinen tulevalta syksyltä. Tämä blogipostaus on siis asema sekin: kevään kurssille osallistuneille kiittäen heitetään hyvästit ja syksyn kurssille houkutellaan tulijat.

Linja-autoasema näyttämönä kulttuurituotannon toimijat -kurssille

Keväällä opiskelijat pääsivät pohtimaan Porin vanhan linja-autoaseman käyttöä uudessa merkityksessä kulttuuritilana. Teimme yhteistyötä kaupungin kulttuuritoimen ja Asema 44 ry:n kanssa. Pyrimme lähtemään puhtaalta pöydältä ja pohdimme teemoja, joiden parissa asemalla voisi olla rooli kulttuurituotannon toteutuspaikkana. Teemoiksi valikoitu asema monilajisena kohtaamispaikkana, kriisitilanteen apupaikkana, fyysisenä kansalaistorina ikään kuin elävänä tekstaripalstana sekä asema elävän musiikin esityspaikkana. Näiden teemojen kautta opiskelijat pohtivat aseman mahdollisuuksia kokoavana tilana.

Seuraavassa kaksi tiivistä raporttia opiskelijoiden ideoimista uusiokäytön mahdollisuuksista sekä ehdotus muistitiedon keruuksi.

Toislajisten kanssa: Tarkastelimme kiinteistön käyttömahdollisuuksia ihmiskeskeisen näkökulman ohi laajentaen kulttuuriperinnön käsitettä toislajisten eläinten osallisuuden kautta. Pyrimme löytämään mahdollisuuksia empaattiseen ja eettiseen monilajiseen tulokulmaan, jossa ihminen nähdään osana luontoa. Tästä syntyi ajatus minimessuista, jossa korostuu eettinen lähestyminen eläintapahtumiin. Porin vanha linja-autoasema mahdollistaa sekä sisä- että ulkotilojen käytön, mikä edesauttaa mahdollisille osallistuville eläimille stressivapaan olemisen. Messuilla, jotka nimesimme Tassuasemaksi, erilaisilla paikallisilla yrityksillä olisi mahdollisuus esittäytyä. Mahdollisia yhteistyökumppaneita ja näytteilleasettajia voisivat olla trimmauspalvelut, käytöskoulutus, eläintarvikekaupat, yhdistykset ja harrastustoiminnan edustajat, lemmikkivalokuvaajat, rescue- ja eläinsuojelutoiminta sekä alan (some)vaikuttajat. Koemme, että tarve erilaisten työpajojen mahdollistamiseen myös ylisukupolvisesti ja monikulttuurisesti on toivottavaa: esimerkiksi lapsille mahdollisuus oppia, kuinka lähestyä vierasta eläintä huomioiden toislajisen suostumuksellisuus, vastuu ja jokaisen osapuolen turvallisuus. Eräs katsontakantamme oli myös avuntarpeen ja -tarjoamisen yhteen saattaminen. Tämä voisi tapahtua ottamalla muun muassa työttömät tai maahanmuuttajat aktiivisemmin mukaan yhteisöön lemmikkien hoito- ja ulkoilutuspalvelujen kautta. Tästä voisi olla merkittävää apua esimerkiksi yksineläville lemmikinomistajille, kuten ulkopaikkakuntalaisille opiskelijoille, joiden turvaverkko on saattanut jäädä vanhaan kotikaupunkiin sekä liikuntarajoitteisille tai iäkkäille henkilöille.

Halusimme säilyttää linja-autoaseman viitekehyksen niin ikään matkustamiseen, siirtymiseen ja kohtaamiseen. Tämä konkretisoituisi hienosti yhteistyössä rescue-eläintoiminnan kanssa. Paikallisella eläinsuojeluyhdistyksellä on myös lemmikeille uutta kotia etsivää kodittomat -toimintaa, minkä voidaan nähdä limittyvän osittain tietynlaiseen rescue-malliin. Asema toimisi tilana niin konkreettisesti kuin symbolisesti uuden perheenjäsenen ensikohtaamisen mahdollistamana tilana. Tällöin on kuitenkin huomioitava, että rescue-koirien vastaanottotilaisuus ei välttämättä sovellu yhteen esittämämme minimessujen kanssa, vaan tulisi ajoittaa omaksi tilaisuudekseen mahdollisimman stressittömän kotiintulon ja turvallisen tilan luomiseksi. Muutenkin tarkastelimme asemaa tilana niin, että mahdollisten lemmikkien (koirien) mukanaolo rajoitettaisiin esimerkiksi rajatulle ja aidatulle takapihalle sekä sisätiloissa aseman taka-/sivukäytävälle, josta on niin ikään oma sisäänkäynti. Omatoimista ja lemmikin ehdoilla tapahtuvaa kohtaamista voisi toteuttaa niin ikään aseman edustalla olevan keskuspuiston ympäristössä, mikä on yleistä kaupunkitilaa ja muutenkin koiranulkoiluttajien suosiossa.

Ella ja Sara

Tapahtumien kaikuja. Tavoitteenamme oli kartoittaa tilan uusia mahdollisuuksia, kehitysalueita ja muutoksia sekä selvittää tilan akustisia tarpeita. Apuna käytimme haastateltaviemme antamia vastauksia sekä itse tilan omaa vapaata havainnointia ja analyysiä. Tutkimme Porin vanhan linja-autoaseman uusiokäyttöä, sen haasteita ja “haittoja” sekä hyötyjä ja ratkaisuja. Tutkimustyön kuva keskittyi kenttätyöskentelyyn, havainnointiin sekä näin saadun aineiston analysointiin sekä niistä ideoimiseen.

Pohdimme, soveltuuko vanha asema konserttitilaksi ja vaatiiko tila suuria muutoksia ollakseen parempi musiikkitapahtumille. Kysyimme myös, onko suojellun rakennuksen pysyvä muokkaaminen riski vai onnistuuko tilapäinen akustiikan parantaminen. Lisäksi mietimme, millainen musiikki toimii tilassa parhaiten sen ollessa nykyisessä kunnossaan ja onko sille kysyntää muunlaisena. Haastattelujen sekä havainnoin myötä, asemassa on selkeää potentiaalia. Asemasta ei kannata muokata liikaa toisenlaista tilaa, vaan hyödyntää sen hallimaisuutta sekä ottaa kaikki irti sen erikoisuudesta. Akustisia paranteluja voi tehdä, mutta mihin asti ne ovat tarpeen, ja missä kohdassa hallista saattaa muodostua vain seuraava niin sanottu normaali musiikkihalli. Siispä tilan omaksuminen ja sen kanssa työskentely on luultavasti antoisinta sekä parhaaksi. Tilassa on jo järjestetty ja tullaan järjestämään tapahtumia. Se, kuinka tilaa kehitetään / halutaan kehittää / tullaan kehittämään, riippuu ihmisistä, jotka ovat tilan tapahtumantuotannossa mukana, sekä resursseista.

Ida & Iida

Kansalaisen ääni -teeman valinnut työpari Emma ja Päivi ideoivat matkalipun, jolle voidaan kerätä muistoja asemasta. Tämä lippu on käytössä ja muistitietokeräystä tehdään parhaillaan Satakunnan Museon Parvella olevassa näyttelyssä Ajan matkustajat – Passengers of time.

Kurssilla tilan uusiokäyttöä pohdittiin syvällisesti unohtamatta sen alkuperäistä käyttöä. Päämääränä oli suunnitella ja tuottaa tilan uusiokäyttöön esimerkkejä, jotka kunnioittaisivat rakennuksen alkuperää niin arkkitehtonisesti, historiallisesti kuin myös osana elettyä arkea. Kurssilaiset tutustuivat myös linja-autohistoriaan vierailemalla Lavialla yksityisessä linja-automuseossa sekä haastattelemalla vanhoja linja-autokuljettajia asemalla.

Kulttuuritiloja ja tilallista kulttuuria

Yliopisto-opetuksen yhdistäminen alueelliseen kulttuuritoimintaan ja museotyöhön on hyvin hedelmällistä ja rakentaa suhteita, joista opiskelijat hyötyvät myös siirtyessään työelämään. Se antaa myös opetukseen mahdollisuuden tehdä hieman toisin. Kaiken ei tarvitse toteutua luentosalissa, vaan sisältöjä ja teoriaan virittäytymistä katsotaan hieman laajemmin ja erilaisista näkökulmista. Tällaista opetusta on tutkinto-ohjelmassamme usealla opintojen tasolla. Tässä blogi-kirjoituksessa esille nostettu kulttuurituotannon toimijat -kurssi viime keväältä, joka käsitteli Porin vanhaa linja-autoasemaa, kuuluu aineopintoihin ja Preiviikin asemaan liittyvä kurssi on puolestaan osa syventäviä opintoja.

Tällainen opetus vaatii tai suo opettajalleen myös erilaisia heittäytymisen tapoja. Itse keskityin linja-autoaseman yhteydessä ääniin ja akustiikkaan sillä aseman kauniin kaikuisa odotushalli on mitä parhain paikka vaikkapa barokkimusiikin esittämiseen. Opetuksen lomassa loin opiskelijoille esimerkkejä kulttuurituotannon käytänteistä, miten ideat ja ihmiset kohtaavat ja jalostuvat yhteistyössä toteutuksiksi. Konsertti, jossa soitettiin uutta taidemusiikkia ja barokkia toteutettiin asemalla samaan aikaan kurssin kanssa. Asemalla toimiva Asema 44 ry oli ideoinut asemalle viherkasvien väistötilaa ja ideallisena soluna oli ilmoille heitetty myös kasvien kuuntelu. Teimme tästä kurssin kenttäpäivien aikana ensimmäisen pistokokeen muusikko Kai Johanssonin kanssa; miten kasviorkesteri soi. Näihin soiviin kokeiluihin pääset seuraavista linkeistä:

Barokkiorkesteri asemalla (kuvaus Petri Haavisto)

Kasviorkesteri kurssin kenttäpäivän päätteeksi (kuvaus Niko Hakkarainen)

Porissa on käynnissä paljon tilojen uusjakoa ja moni tila saa uusia rooleja kulttuurin parissa. Tällaisissa tilanteissa kulttuurilla on uudenlainen asema tulla koetuksi erilaisissa kohderyhmissä. Hyvänä esimerkkinä tästä on vaikkapa Isokarhun kauppakeskuksessa oleva Ars Pori -näyttelytila, jossa myös tutkinto-ohjelmamme on ollut esillä hankkeineen sekä Väinölän vanha lyhytaaltoasema, jossa menneen lähiöhankkeen yhteydessä toteutettiin paljon tapahtumia ja työpajoja, joissa lähiseudun asukkaat pääsivät osallistumaan taide- ja kulttuuritapahtumiin.

Joskus kulttuurin tilallisuus voi olla abstraktimpaa kuin seinien sisällä tapahtuva toiminta. Paikka, joka etsii uusia muotojaan voi olla myös fyysistä paikkaa laajempi, se voi liittyä vaikkapa teknologian kehityksen pysähdyksiin ja hyppyihin. Tässä haluan nostaa katseen tulevaisuuteen ja tulevaan opetukseemme.

Mastojen maisemaa

Tänä vuonna Porin päiväkin muistuttaa, että Porissa on oltu radioaalloilla jo sadan vuoden ajan. Samalla vietetään myös Radio Porin 40-vuotista taivalta. Lyhytaaltoasema Porissa toimi ensin Väinölässä ja sittemmin 1980-luvulta Preiviikissä; paikallisemmin taidetaan puhua myös Makholman asemasta. Preiviikin lakkautettu asema on hieno kohde opettaa teollisen rakennusperinnön ja tekniikan perinnön dokumentointia ja havainnointia.

Preiviikin asema liittyy myös korkeiden rakennelmien maisemaan. Aikoinaan aseman mastot ovat hallinneet maisemaa ja herättäneet paljon keskustelua. Nykymaisemassa mastot eivät korkeudellaan enää hallitse maisemaa vaan mastojen korkeuden päihittävät alueen tuulivoimalat.

Oma ensikäyntini asemalla oli pysäyttävä. Työn teon ja työntekijöiden yhteisöllisyyden pystyi aistimaan jäljelle jääneistä tavaroista. Teknologian edistymisen taas nostalgiankin tunnetta herättäneistä laitteista. On hienoa saada opiskelijat työskentelemään nykydokumentoinnin parissa asemalla ja heidän työnsä kartuttaa sekä Satakunnan Museon että Tekniikan museon dokumentointityötä.

Laura Seesmeri FT

Kirjoittaja on kulttuuriperinnöntutkimuksen yliopistonlehtori Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelmassa Turun yliopiston Porin kampuksella