Vankien olot kruunun linnoissa vaihtelivat rikoksen ja vangin sosiaalisen aseman mukaan. Turkulaista syntyperää ollut uskonnollinen separatisti Petrus Scheffer istui Turun linnassa vangittuna 1700-luvun alkuvuosina. Hän kuvaa päiväkirjassaan linnan oloja. Paraisten kappalainen Ericus Ketarenius, joka oli samaan aikaan vangittuna lapsenmurhasta, istui poikansa kanssa ns. Golawitzin kamarissa. Hän haukkui Schefferiä vankipaikastaan, jota tämä kuvaa eräässä yhteydessä rautahäkiksi.
Vänrikki Erik Johan Armfeltin toiminta vankeudessa antaa joitakin tietoja niistä oloista, jotka Turun linnan vankilassa vallitsivat vuonna 1688. Jalosyntyinen vänrikki oli päätynyt linnaan laittomasta kaksintaistelusta. Vankeusaikanaan Armfelt sai kolme poikaa komendantin tyttären Beata Lilljebrunnin kanssa. Kun vänrikki ei antanut hyvällä vihkiä itseään lastensa äidin kanssa, vietiin hänet kirkkoon vartijan saattamana. Yhtä kaikki vihkiminen jäi suorittamatta. Pojat kuitenkin julistettiin vänrikin aviolapsiksi.
Linnan vahtimestari Anders Korp syytti Armfeltia siitä, että tämä oli malttinsa menettäneenä käyttänyt sietämättömiä sanoja, aukaissut vouti Valentin Zanderin ruoka-arkun ja ottanut siitä ruokaa ja pullon etikkaa. Vartija Erik Jöranssonin kimppuun hän oli käynyt tämän vartiovuorolla solvauksin, iskuin ja lyönnein niin, että tämä oli ollut yltä päältä verinen. Johan Slottmanin todistuksen mukaan vänrikki Bröijer oli eräänä iltana lähettänyt tämän Erikin vahtimestarin luo mukanaan yhdeksän äyriä rahaa ostamaan kannun olutta. Kun vahtimestari tai hänen vaimonsa eivät olleet kotona, oli Bröijer käskenyt Erikin mennä vouti Zanderin luo ja pyytää kannullisen olutta siitä leilistä, minkä hän oli antanut tuoda itselleen. Tämän olutkannullisen vouti oli antanut rahatta, mutta tämä Erik ei ollut palauttanut rahoja Bröijerille, joka luuli voudin ne saaneen. Toisena päivänä oli Bröijer kertonut Slottmanille ostaneensa voudilta kannun olutta, jolloin oli selvinnyt, ettei vouti ollut ottanut mitään maksua oluesta. Kun asiasta otettiin selvää, oli vartija soittanut suutaan Armfeltille.
Pappismies Matthias Moisander kertoi kantelussaan, että hän oli vänrikki Bröijerin ja erään venäläisen kanssa, joka istui hänen kanssaan samassa kamarissa, eräänä iltana juonut viinaa, kun Armfelt oli tullut vouti Zanderin luota alas heidän kamariinsa. Kun he olivat keskenään haastelleet, oli Armfelt puhjennut sanomaan: Sinä koira et olisi päässyt papiksi, ellet olisi antanut superintendentille lahjoja! Moisander sanoi vastanneensa: Kenties sinä tahdot narrata minua, kuten sinun isäsi kävi kimppuuni yleisellä tiellä? Tämän jälkeen Armfelt oli antanut Moisanderille, joka makasi sängyssä ja nousi pystyyn, korvapuustin, niin että hän kaatui ja hänen silmänsä tuli siniseksi. Armfelt oli myös sanonut häntä vanhaksi kelmiksi. Moisander sanoi, ettei hänellä ollut todistajia, mutta yhtä kaikki oli totta se, mitä hän oli ilmoittanut. Hän oli myös nähnyt, kun Armfelt antoi linnannihti Erik Jöranssonille yhdeksän korvapuustia, jolloin hänkin sai yhden korvapuustin heidän erottamisvaivastaan.
Vankilaa modernisoidaan
1700-luvun loppupuolella vankeus alkoi muuttua myös keinoksi kasvattaa rikoksen tehneitä. Enää ei pyritty ainoastaan rankaisemaan. Tämä johti vankeinhoidon hitaaseen kehittymiseen kohti meidän tuntemaamme laitosta. Esimerkiksi vankilapaot eivät olleet tavattomia aikana, jolloin vartijat seurustelivat vielä vankiensa kanssa hyvinkin tuttavallisissa merkeissä. Maaherran lähettämän kirjeen mukaan raati määräsi keskuudestaan vuonna 1763 Turun raatimiehet Gahmbergin ja Lexellin suorittamaan katselmuksen linnan vankihuoneiden kunnosta ja hankkimaan paikalle tarvittavat käsityöläiset mahdollisia korjauksia varten. Joulukuussa 1770 ilmoitettiin, että kolme elinkautisvankia oli äskettäin karannut muurin läpi siitä linnan vankihuoneesta, jossa heitä pidettiin. Maaherra pyysi kaupungin raatia tarkastamaan aukon ja esittämään laskelman sen korjaamisesta. Heinäkuussa 1771 oltiinkin linnan vankilaan hankkimassa lisää poijuja ja jalkarautoja vankien kahlitsemiseen. Linnan sepälle luvattiin antaa tähän tarkoitukseen rautaa. Jo vuonna 1612 laaditussa Turun linnan inventaariossa mainitaan kolme arvoituksellista vangin kannusta, ilmeisesti jalkarautaa. Vuonna 1635 mainitaan puolestaan vankitornin yläosaan sisustettu kirkko. Vankitornin sisustuksena mainitaan kolme rautaovea ja kahdet lattiaraudat avaimineen sekä neljä sinkilää ja kaksi haapatukkia, ilmeisesti vankien kahlitsemiseen.
Linnan lukuisat eri tiloissa sijainneet vankihuoneet eivät ilmeisesti tyydyttäneet vankeinhoidon tarpeita, sillä syyskuussa 1777 voitiin suorittaa loppukatselmus siinä Turun linnan vankilarakennuksessa, jonka sukelluskomissaari Robert Fithie oli ottanut rakentaakseen. Paikalla oli myös Turun kaupunginarkkitehti Christian Friedrich Schröder, joka oli suunnitellut kyseisen rakennuksen. Vankilassa, joka sijaitsi linnan rundelissa eli pyöreässä tykkitornissa, oli neljä lämmintä huonetta sekä ensimmäisessä että toisessa kerroksessa. Ikkunat oli varustettu kaksinkertaisilla kaltereilla ja alakerrassa niitä suojasivat puiset luukut. Ovet oli rautapellitetty molemmin puolin ja niissä oli vahvat saranat, poikkirauta sekä riippulukot. Tiiliuuneissa oli rautaluukut ja pellit. Lattiat ja välikatot olivat kunnolliset ja vinttikerroksen katto oli suojattu palokatolla.
Vankien polttopuille oli varattu ovettomat komerot. Lisäksi rakennuksessa oli kahteen osastoon jaettu vessa. Lavitsat, joilla vangit voisivat maata, puuttuivat. Niitä tuli valmistaa kahdeksan kappaletta. Myös niiden päänaluset valmistettiin puutukeista. Muuten valitettiin, että tila teki meren puoleiselta sivultaan epämiellyttävän vaikutuksen. Heinäkuussa 1785 olivat maistraatin edustajat, myös arkkitehti Schröder, maaherran kutsumina tarkastamassa linnan vankihuoneiden kuntoa. Molemmissa kerroksissa lattiat olivat niin huonot, että ne tuli korvata osin tiilillä ja osin lankuilla. Samoin vankien polttopuille varatut komerot todettiin puutteellisiksi. Heinäkuussa 1818 Turun lääninkonttori kuulutti sanomalehdessä, että se järjesti uuden huutokaupan Turun linnan vankihuoneiden seinien lautavuorauksesta ja ikkunoihin asennettavien venttiilien teosta, sillä edellisessä huutokaupassa kukaan ei ollut halukas ottamaan sitä tehtäväkseen tarkoitukseen määrätyllä summalla.
Myös vankien hygieniasta ja terveydestä pyrittiin huolehtimaan. Helmikuussa 1830 maaherra ilmoitti, että hän oli valinnut sairaiden vankien latriinin eli käymälän paikaksi huoneen, joka sijaitsi Turun linnassa keittiön ja ruoanjakeluhuoneen välissä. Hän pyysi maistraatilta kustannusarviota muurin murtamisesta ja sopivasta ovesta. Heinäkuussa 1835 lääninkonttori kuulutti linnan vankihuoneissa tehtävistä korjauksista. Vankilalle tuli pystyttää uusi sauna ja käymälä, vankihuoneita, kirkkoa ja vankien halkoliiteriä tuli korjata. Korjaukset tuli suorittaa valmiiden piirustusten ja kustannuslaskelmien mukaan, joiden summa oli 5 255 ruplaa. Joulukuussa 1835 ilmoitettiin, että Turun linnaan pystytetty sauna ja käymälä vankien tarpeisiin olivat valmistuneet. Keisarillinen senaatti antoi Lars Gabriel von Haartmanin eli Hänen hirmuisuutensa kautta Turun maistraatille tiedoksi 6. lokakuuta 1835, että vastaisuudessa Suomen vankiloiden pöydät ja sängyt tulisi maalata niin kutsutulla setrivärillä entisen vaaleanvihreän maalin sijaan. Tätä oli suositellut Lääkintälautakunta. Ilmeisesti aiemmin käytetty vihreä väri sisälsi myrkyllisiä ainesosia, mahdollisesti arsenikkia.
Leipää ja viinaa
Vankilassa ruoka koostui lähinnä kuivatusta ja suolatusta kalasta, eri viljalajikkeista valmistetuista velleistä ja puuroista, papusopasta ja kotikaljasta. Vankien oli mahdollista saada ylimääräisiä ruoka-annoksia, mikäli joku niitä toimitti heille tai maksoi vartijoille niiden hankkimisesta. Toisinaan katsottiin, että se, joka oli vaatinut vangitsemista, oli vastuussa vastapuolensa ruokkimisesta. Vuonna 1648 Turun velkavankilassa istunut Matti Josefinpoika Kellare valitti, että hänen velkojansa olivat antaneet vangita hänet, mutta eivät toimittaneet hänelle ruokaa. Kaiken lisäksi nämä olivat matkustaneet Ruotsiin, joten hänen vankeutensa tulisi jatkumaan. Raastuvanoikeus määräsikin velkojat ruokkimaan vankinsa.
Turun raati oli saanut maaliskuussa 1698 kuninkaan kirjeen, jossa sitä kehotettiin määräämään kuluvalle vuodelle taksa, joka maksettaisiin kullekin elinkautisvangille hänen elannokseen. Raati katsoi, että vaikeiden aikojen vuoksi summa tuli pitää kahdessa hopeaäyrissä päivältä. Sama summa oli maksettu jo edellisenä vuonna. Vuonna 1722 tämän ruokarahan ilmoitettiin olevan kolme hopeaäyriä päivältä. Myös ulkopuoliset henkilöt myivät Turun linnan vangeille ruokatarvikkeita. Linnan vahtimestari Petter Qvidja esitti joulukuussa 1722 raadille maaherran kirjeen, jossa kiellettiin porvaristoa myymästä leipää linnan vangeille miehitysvuosien myötä maahan tullutta venäläistä rahaa vastaan.
Viinan myyminen vangeille oli ehdottomasti kiellettyä. Tätä kieltoa ei aina kyetty valvomaan. Esimerkiksi huhtikuussa 1779 valitettiin, että kun linnasta tuotiin vankeja Turkuun kärsimään julkista raipparangaistustaan, olivat nämä yleensä aivan humalassa. Linnan vahtimestari von Hausen ilmoitti, että linnassa he eivät saaneet viinaa, mutta kaupunginvahti, joka toi heidät kaupunkiin, antoi heidän käydä matkalla ryyppäämässä kapakoissa. Raati ilmoitti, että tällaista ei saisi vastaisuudessa tapahtua.
Veli Pekka Toropainen
Lähteet:
Kansallisarkisto, Helsinki (KA):
KA 1749, Turun linnan tilikirja 1612, 6; KA 7119, Turun linnan tilikirja 1635, 8v, 22─23.
Turun kaupunginarkisto (TKA):
Turun maistraatin arkisto K 7, Syne- och mätnings instrument 1776─1785, 5.9.1777, 126─129; 11.7.1785, 545─546v.
Turun maistraatin pöytäkirjat (TMP) AIa 1, 27.8.1763, § 2, 678; TMP AIa 9, 2.1.1771, § 1, 1─2; 20.7.1771, § 5, 606v─607; TMP AIa 17, 24.4.1779, § 6, 369; TMP AIa 48, 20.2.1830, § 2, 156─157; TMP AIa 53b, 14.12.1835, § 7, 1234v; 16.11.1835, § 8, liite, 1154.
Turun raastuvanoikeuden pöytäkirjat (TRO) BIa 20, 29.5.1648, 143; BIa 62, 23.3.1698, 81v; BIa 81, 16.3.1722, 93; 8.12.1722, 480a.
Pihlajamaa, Lauri 2000: Tukholman suomalaisen seurakunnan papisto 1533─1999. Viro.
Teräsvuori, Kaarlo 1956: Muutamia tietoja vänrikki Erik Johan Armfeltista. Genos 27. Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja. Helsinki.
Toropainen, Veli Pekka 2011: Vankikistu, varaskellari ja karsseri. Linnasta linnaan. Turkulaista vankielämää 1500-luvulta 2000-luvulle. Matti Kohonen & al (työryhmä). Turun Seudun Sukututkijat ry. Turku.
Åbo Allmänna Tidning no 75, 2.7.1818, 3.
Åbo Tidningar no 53, 11.7.1835, 3.