Avainsana-arkisto: pelaaminen

Turun ensimmäinen tietokone ja tietokonepeli

Uutista tietokoneesta oli osattu odottaa, kun turkulainen sanomalehti helmikuussa 1960 otsikoi, että ”Turun yliopistoille lahjoitettu Wegematic 1000” saataisiin käyttöön saman vuoden syksyllä. Kaivattu tietokone, jota hiljattain oli kutsuttu matematiikkakoneeksi ja sähköaivoksi, oli useimmille ennennäkemätön ja tärkeä teknisen edistyksen askel. Koneisto myös täytti ison huoneen.

Vaikuttava tietokone oheislaitteineen esiteltiin lehdissä mieluusti valokuvin. Wegematicin kanssa vuonna 1961 kuvattu Kalervo V. Laurikainen oli nimitetty ydinfysiikan professoriksi Helsingin yliopistoon vuonna 1960. Kuva: Turun yliopiston digipalvelut / Wikipedia.

Opetus tietokoneen käyttöä varten oli aloitettu jo aiemmin. Sitä järjesti tietokoneen hankkimista varten perustettu Turun matematiikkakoneyhdistys. Ohjelmoinnin saloja selvensi erityisesti FM Olli Varho, parhaillaan Helsingissä ESKO-tietokonetta rakentaneen Matematiikkakonekomitean matemaatikko ja Turun yliopiston kasvatti, joka eteni sittemmin Suomen IBM:n toimitusjohtajaksi. Varhon opettajiin kuului fysiikan apulaisprofessori Kalervo V. Laurikainen. Hän vaikutti merkittävästi tietokonehankkeen taustalla.

Tietokoneen vastaanotto ja käyttö oli poikkeuksellinen ponnistus, joka sai aikaan monenlaista yhteistyötä. Siihen osallistuivat niin Turun kaksi yliopistoa kuin useita yrityksiä. Turun yliopisto ja Stiftelsen för Åbo Akademi perustavat yhteisen säätiön, jonka hoitoon otettiin ruotsalaisen Wenner-Grenin säätiön lahjoittama ”elektroninen tietojenkäsittelykone” oheislaitteineen.

Ehkä hieman yllättäen Turun ensimmäinen tietokone on säilytetty. Viime vuodesta (2025) alkaen Wegematic 1000 on esillä yliopistonmäellä. Sitä voi ihailla Turun yliopiston luonnontieteiden talo Naturan alakerrassa eli kellarikerroksessa rakennuksen Vesilinnantien suunnan portaikossa. Kuva: Petri Paju.

Turun alueen suuremmat yritykset olivat varsin kiinnostuneita tietokoneesta, jota pääsi opiskelemaan ilmaiseksi ja käyttämään suhteellisen halvalla konetta varten perustetussa Turun laskukeskuksessa. Yhden uutisjutun mukaan Wegematicilla oli pian ehditty tekemään laskelmia Crichton-Vulcanille eli myöhemmälle Wärtsilän Turun telakalle. Laskentakeskuksen kursseille puolestaan tulvi osanottajia. Syyskauden 1960 aloitusluennolle ilmaantui 200 henkeä. Seuraavana vuonna 1961 koulutettiin myös erikseen yritysten henkilöstöä.

Alusta alkaen tietokoneeseen saattoi ilmeisesti tutustua pelaamalla. Seikka on jäänyt huomaamatta aiemmassa tutkimuksessa, sillä pelikokemuksista säilyi niukasti tietoa. Professori Kalervo Laurikainen paljasti kuitenkin Åbo Underrättelserin toimittajalle, että hän oli pelannut Wegematicin kanssa tulitikkupeliä (tändsticksspelet) eli todennäköisesti jotakin Nim-pelin tapaista tikunvetoa. Mainitussa versiossa viimeisen tikun saaja voittaa. Hän oli kuulemma hävinnyt koneelle joka kerta. Todennäköisesti peli ei ollut turkulaista tekoa, vaan Turkuun tuotiin Wegematicin mukana ensimmäinen tietokonepeli tai useampi peli.

Petri Paju

Lähteet

Tietojenkäsittelykoneiden ohjelmoinnin opetusta Turussa. Turun Päivälehti, 27.1.1960, s. 2, https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/3191625?page=2

Turun yliopistoille lahjoitettu Wegematic 1000 syksyllä käyttöön. Turun Sanomat, 7.2.1960, s. 3, https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/3284271?page=3

Laskukeskuksen kurssit alkaneet Turussa. Turun Päivälehti, 23.11.1960, s. 5, https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/3192998?page=5

Oman: Matematikmaskinen i Åbo beräknar fartygs stabilitet. Åbo Underrättelser, 21.12.1960, s. 6, https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2678709?page=6

Liikkeenjohdon tietojenkäsittelykurssit Turussa. Turun Sanomat, 24.9.1961, s. 15, https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/3291694?page=15

Paju, Petri. ”Huvia hyödyn avuksi jo 1950-luvulla. Nim-pelin rakentaminen ja käyttö Suomessa.” Wider Screen. No 2–3/2003. (https://widerscreen.fi/2003/2-3/)

Suominen, Jaakko, Petri Paju & Aimo Törn. ”Varsinaissuomalainen linja Suomen tietoteknistymisen alkuvaiheissa 1959–1964.” Tekniikan Waiheita 18, 3/2000: 24–46. https://journal.fi/tekniikanwaiheita/article/view/154373.

Wegematic 1000 (ks. tekniset tiedot). Suomen tietokonemuseo. Haettu 23.9.2026. https://suomentietokonemuseo.fi/laitteet-esineet/#wegematic-1000