Avainsana-arkisto: Raunistula

Metsäkaartilaisia piileskelemässä Turussa

Kesäkuussa 1941 tuhannet suomalaismiehet välttelivät palvelukseen astumista, ja lopulta kaikkiaan 1500 jäi kokonaan ”metsäkaartiin” erilaisista syistä. Turun ympäristö oli erityisen aktiivista kaartilaisaluetta. Moni arveli sodan olevan lyhyen, ja kesällä selviytymiseen riittivät havumajat ja metsän annit tai kotoa saadut muonat. Sodan pitkittyessä ja syksyn kylmetessä monet antautuivat viranomaisille.

Jotkut karkurit pyrkivät selviytymään rakentamalla korsuja tai koteihinsa salahuoneita tai muita piileskelyyn sopivia tiloja. Suurkaupunkien ympäristössä moni hakeutui kaupunkiin, sillä väkimassaan oli helppo sulautua. Monin paikoin tarvittiin työvoimaa eikä esitetty tarkempia kysymyksiä, miksi mies ei ollut rintamalla. Jotkut saivat avustajiensa välityksellä kaupungista asunnon. Esimerkiksi tammikuussa 1942 Valtiollinen poliisi pidätti Turussa eräästä suurehkosta huoneistosta viisi sotilaskarkuria, jotka olivat asuneet siellä marraskuusta asti vuokralla.

Suorakaiteen muotoinen valokuvalla varustettu asiakirja, jossa henkilön kuvailutietoja sekä henkilötiedot ja leimoja.
Turkulaisen sotilaskarkurin väärennetty henkilöllisyystodistus. Kuva: Toveri-lehti N:o 2/1945. Kesäkuu. s. 6.

Eräs turkulainen valmisti vaimonsa vaatteista itselleen sopivat naistenvaatteet, ja esiintyi kaupungilla väärennetyin paperein Helvi Helteenä. Ensimmäisellä reissulla uskotut kehuivat hänen ulkomuotoaan, varsinkin sääret olivat kuulemma parhainta laatua. Räikeät korvarenkaat ja meikki saivat ilmeisesti aikaiseksi kevytmielisen vaikutelman, sillä pääsiäisenä 1942 kaupungilla hänelle esitettiin ”erinäisiä tarjouksia”. Förillä Aurajokea ylittäessä saksalaissotilas tuli jopa lähentelemään ”Helviä”.

Turun poliisille ratsiat varsinkin kaupunkia ympäröiviin, silloin Kaarinaan ja Maariaan kuuluneisiin esikaupunkialueisiin olivat arkea. Alueet olivat historiallisesti työväestön asuinaluetta, joille erilaiset tehtaat antoivat elannon. Esikaupungit olivat hehkuneet jo 1918 tulipunaisina. Ei siis ihme, että moni karkuri ja maanalainen kommunisti sai sieltä yhä sodan aikaan turvapaikan.

Aurinkoinen katu, jonka varrella värikkäitä punatiilikattoisia puutaloja. Kadun varrelle on pysäköity autoja, ja katu jatkuu pitkänä horisonttiin.
Turun esikaupungeista Raunistula oli pitkään hurjan alueen maineessa. Alue oli etenkin erilaisten tehdastyöläisten asuinaluetta, ja paikallisten tarjosivat jatkosodassa majapaikkoja sotilaskarkureille ja maanalaisille kommunisteille.  Kuva: Riku Kauhanen.

Kaksi liikkuvan poliisikomennuskunnan konstaapelia, Arvo Lindström ja Yrjö Hongisto, lähtivät 29.3.1942 Raunistulaan ja pistäytyivät asuntoon Kastu n:o 45, missä epäiltiin asuvan sotilaskarkureiden piilottelijan. Täällä poliisit tapasivat kaksi miestä, joista toinen oli etsitty puuseppä Taisto Aulio. Toisella taas ei ollut mitään papereita. Paperiton kertoi, että hän asui lähettyvillä olevassa talossa, missä asiakirjatkin olivat. Poliisien kuulustellessa Auliota mies piti koko ajan toisen kätensä taskussaan. Toinen konstaapeli, Lindström, lähti miehen kanssa kävelemään talon suuntaan. Mies käveli edellä ja päästyään kulman taakse hän kaivoi esiin pistoolin, jolla ampui Lindströmiä. Luoti osui päähän vasempaan poskeen. Hämmingissä mies pääsi pakenemaan.

Kuulusteluissa selvisi, että ampuja oli Väinö Ketonen (1915–1944), kiihkeästi etsitty metsäkaartilaisten päällikkö. Hän oli asunut kuuden viikon ajan Raunistulassa, minne hän oli tullut oman kertomansa mukaan Hirvensalosta. Ketonen onnistui välttämään pidätyksen vielä kerran Turun Nummenmäellä 24.11.1942, mutta tuuri loppui lopulta Kaarinan Kuralassa, missä hänet pidätettiin.

Riku Kauhanen

Lähteet:

Grönholm, Pertti et al. Elämää Sotavuosien Turussa 1939–1945. Turku: Turun Historiallinen Yhdistys, 2014. 

Kansallisarkisto, Helsinki. Valtiollisen poliisin I arkisto. 1421. Turun osaston tilannekatsaukset (1928–1942). Tilannekatsaus n:o 1. 9.2.1942. Laadittu tammikuulta 1942; Tilannekatsaus n:o 11. 10.12.1942. Laadittu marraskuulta 1942.

Kansallisarkisto, Turun toimipiste. Turun poliisilaitoksen rikososaston arkisto. Cb:19 Poliisitutkintapöytäkirjojen luonnokset, 1–450. N:o 25/43. 1943.

Rislakki, Jukka. Maan alla: vakoilua, vastarintaa ja urkintaa Suomessa 1941–1944. Love kirjat, 1985.

Toveri-lehti N:o 2/1945. Kesäkuu.

Kolme poliisikuolemaa vuonna 1930

Vuonna 1930 turkulaispoliisit menettivät riveistään kolme poliisia: Vanhemman konstaapeli Karl Jäspin, ylikonstaapeli Anton Lagerroosin ja ratsukonstaapeli Eino Tuomen. Lagerroosin ja Tuomen kohtaloksi tuli liikenneonnettomuus, kun taas Jäspi sai surmansa virantoimituksessa väärinkäsitysten sarjan vuoksi.

Talvinen, vähäluminen tienäkymä risteyksestä Turussa. Etualalla alamäkeen oikealta vasemmalle kulkeva sula asfalttitie, taustalla kauemmas loittoneva pienempi katu. Loittonevan kadun päässä vasemmalla puolella korkea kerrostalo vasemmalla puolella, samoin kadun oikealla puolella. Loittonevan kadun varrella kerrostaloja, pysäköityjä autoja ja kadun päässä savupiippuja.
Vähä-Hämeenkadun ja Uudenmaankadun risteys, missä johtaja Salomon Konsky törmäsi autollaan ylikonstaapeli Anton Lagerroosiin elokuussa 1929. Kuva: Riku Kauhanen.

Anton Lagerroos menehtyi sydänkohtaukseen 30. syyskuuta 1930, mutta siihen johtanut tapahtumasarja sai alkunsa jo vuotta aiemmin. Lagerroos oli 21. elokuuta 1929 Vähä-Hämeenkadun ja Uudenmaankadun kulmauksessa keskustelemassa toisen konstaapelin kanssa, kun yllättäen johtaja Salomon Konsky (1886–1940) törmäsi autollaan Lagerrosiin ja rakennuksen seinään. Toinen konstaapeli ehti väistää, mutta Lagerroos sai vammoja polveen, nilkkaan ja rintakehään. Hänet laskettiin sairaalasta hoidettavaksi kotiinsa. Kuulusteluissa Konsky selitti, että oli unohtanut jarruttaa, mutta asiaa tutkittaessa selvisi, että Turun poliisilaitos oli evännyt häneltä ajokortin huonon näkykyvyn vuoksi. Konsky olikin käynyt hankkimassa korttinsa Porista, missä Konskylla oli vaatetusliike. Lagerroos sai törmäyksen seurauksena sydänoireita, jotka koituivat hänen kohtalokseen syyskuussa 1930.

Samana päivänä 7. lokakuuta 1930, jona Lagerroos haudattiin, menehtyi ratsukonstaapeli Eino Tuomi. Hän oli ratsupartiossa Raunistulassa konstaapeli Suomisen kanssa, ja he yrittivät tavoittaa kahta polkupyöräilijää, jotka ajoivat ilman valoja. Ratsumiehiä vastaan tuli omnibussi, joka pysähtyi, mutta sen takaa tuli yllättäen pyöräilijä, jolloin bussia ohittavan Tuomen hevonen kompastui pyörään ja kaatui. Tuomi jäi jalastaan kiinni jalustimeen, ja kun hevonen pillastuneena nousi pystyyn ja laukkasi karkuun sai perässä laahautuva Tuomi päähänsä vaikean murtuman ja menehtyi tunnin kuluttua.

Vanhempi konstaapeli, etsivä Karl Jäspi oli lähetetty 1. toukokuuta 1930 yhdessä etsivä F. Lindströmin kanssa Porin Rykmentin kasarmeille, eli nykyisen yliopiston alueelle Yliopistonmäelle etsimään kommunisteja, joiden huhuttiin olevan liikkeellä laittomissa aikeissa. Täällä etsivät törmäsivät kahteen epäilyttävään mieheen, joiden kanssa he ryhtyivät juttusille. Poliisin tietämättä Porin Rykmentti oli asettanut kommunisteja jahtaamaan kaksi omaa tutkijaansa, reserviupseerikokelaita siviiliasussa. Heitä kasarmeille saapunut parivaljakko luonnollisesti epäilytti suuresti. Kun sotilaat kysyivät, olivatko nämä etsiviä, he luonnollisesti kielsivät tämän. Kun sotilaat edelleen utelivat etsiviltä, tiesivätkö nämä mitään kiellettyjen lentolehtisten salakuljetuksesta rykmenttiin, arvelivat etsivät saaneensa kommunistinsa kiinni ja ryhtyivät pidättämään näitä. Syntyneessä käsikähmässä toinen sotilas otti esille taskuaseensa ja ampui Jäspiä vatsaan. Toinen sotilas taas haavoittui jalkaan poliisien laukauksista. Haavoittuneet vietiin sairaalaan, missä Jäspi menehtyi haavoihinsa. Jäspi haudattiin 12.5.1930 Turun uudelle hautausmaalle. Hautajaiskulkueessa oli mukana Porin Rykmentin soittokunta soittamassa suruhymniä.

Riku Kauhanen

Lähteet:

Poliisisurmat-tietokanta. Poliisimuseo.fi, https://poliisisurmat.poliisimuseo.fi/?s=&orderby_field=sukunimi_asc
Poliisimies: poliisijärjestöjen äänenkannattaja 20/1930.
Satakunnan Kansa 3.5.1930.
Suomen poliisilehti 9/1930; 19/1930.
Turun Sanomat 22.8.1929; 13.5.1930.