Avainsana-arkisto: taikalyhdyt

Taikalyhtyjä Turussa 1900-luvun alussa

Torstai-iltana 4. tammikuuta vuonna 1900 Turun Puutarhakatu 8:ssä järjestetyssä tilaisuudessa oli käytössä uusinta huipputeknologiaa. Yleisöä viihdytettiin esittämällä taikalyhdyllä kuvia eteläisen Afrikan Transvaalista.

Sähköllä toimiva taikalyhty 1900-luvun alusta. Kuvat lasilevyllä liu’utettiin objektiivin ja rungon välissä näkyvään rakoon. Kuva: CC BY-NC-ND 4.0: Tiedemuseo Liekki.

Kristillisen siveellisen raittiusseuran tiloissa järjestetty luentotilaisuus oli osa uutta Suomeen saapunutta trendiä, jossa niin sanotulla taikalyhdyllä, tai laterna magicalla, voitiin heijastaa kuvia. Seinälle parin metrin kokoisiksi heijastetut kuvat tarjosivat yleisölle uudenlaisen tavan omaksua erilaisissa iltamissa pidettyjen luentojen aiheita. Kyseessä oli siis varhainen diaprojektori. 1900-luvun taitteessa monissa sanomalehtiuutisissa kerrottiin, kuinka hyvin tällaiset seinälle ”kuin taiotut” kuvat viihdyttivät luentovieraita.

Taikalyhtyjen saapuminen Suomeen otti aikansa. Itse teknologiaa, jolla lasille maalattuja kuvia voitiin heijastaa lampun ja linssien avulla seinälle, kehitettiin Keski-Euroopassa jo 1600-luvulla. Taikalyhtyjen suosio spektaakkelina kasvoi keski-Euroopassa erityisesti 1800-luvun puolessa välissä, kun taikalyhtyihin käytettäville lasilevyille saatiin painettua valokuvia. Näin esimerkiksi eri maita, rakennuksia tai maisemia käsitteleviä luentoja voitiin kuvittaa aiempaa tarkemmilla ja hienommilla taikalyhtykuvilla. Heijastettujen kuvien esittämisestä muodostui oma viihdemuotonsa. Taikalyhtyluentojen kulta-aikana 1870-luvulta 1910-luvulle taikalyhtykuvien ja niitä varten kirjoitettujen valmiiden luentotekstien myymiseksi kehittyi laajoja verkostoja, jotka ulottuivat Euroopasta Amerikkaan ja aina Australiaan asti. Tuona aikana teknologia levisi myös Suomeen.

Varhaisia taikalyhtyjen omaksujia Suomessa 1800-luvun lopussa olivat suomalaisen sirkuksen pioneerit Westerlundin veljekset. Heidän esityksissään taikalyhdyillä kuvitettiin muun muassa satuja. Pian myös yhdistykset kuten Raittiuden ystävät ja Kansanvalistusseura rupesivat laatimaan omia taikalyhtyluentojaan osana raittiustyötänsä ja suomalaisen kansan sivistämistä.

Turun Puutarhakadulla järjestetyn Transvaal-aiheisen taikalyhtyluennon taustalla oli Uusi Aura -lehden päätoimittaja Juho Heikki Kala. Eräät ”länsisuomalaiset ylioppilaat” olivat löytäneet Kansanvalistusseuran ilmaiseksi lainaamista taikalyhtyluennoista kyseisen kuvasarjan ja ilmeisesti englanninkielisen kuvasarjaan kuuluneen luentovihon. Ylioppilaat olivat pyytäneet J. H. Kalaa kääntämään luennon suomeksi, minkä jälkeen Kala itse esitti luentoa Kristillisen raittiusseuran tilaisuuksissa. Luento sai turkulaisissa sanomalehdissä kiitosta siitä, että se ”kuwaa sikäläisiä kaupunkeja, näköaloja ja kansantyyppejä. Tällaisten kuwain awulla selwenee esitys, josta siten myöskin paljoa kauemmin säilyy muistissa”. Tämän tarkempaa tietoa luennon varsinaisesta sisällöstä ei ole säilynyt.

Vaikka niin Turussa kuin ympäri Eurooppaa esitetyistä taikalyhtyluennoista usein korostettiin niiden viihdyttävyyttä, aina yleisö ei kuitenkaan jaksanut kuvista kiinnostua. Tammikuussa 1900 Heinolassa pidetyissä iltamissa esitetystä taikalyhtyluennosta uutisoitiin, että yleisöstä oli kuulunut kommentti: ”Kuwista me wiisi; joka tanssii, niin se tanssii ja joka ei tanssi se lähtee kotiaan.”

Mikko Myllyntausta

Lähteet:

Kansanvalistusseuran arkisto, Kansallisarkisto, Ca:3 Pöytäkirjat 1892–1901.

Jyränkö, nro 4, 11.1.1900, Heinola, s. 3.

”Mikä on taikalyhty?”, Satakunta, nro 5, 12.1.1901, Pori, s. 2.

Sanomia Turusta, nro 3, 4.1.1900, Turku, s. 2–3.

Uusi Aura, nro 12, 17.1.1900, Turku, s. 2.

”Wiipurista. Kirje Uudeltakirkolta”, Ilmarinen, nro 136, 19.11.1885, Viipuri, s. 1.