Väitös: Daryl de Bruyn, ”Spinoza’s Concept of Emending the Intellect”

Daryl de Bruyn (MA) puolusti väitöstutkimustaan ”Spinoza’s Concept of Emending the Intellect” 18.10.2014. Vastaväittäjäksi oli kutsuttu professori Julie Klein (Villanova University), ja kustoksena toimi oppiaineen professori Olli Koistinen (Turku).

Proponent Daryl de Bruyn. Photograph: Mika Hämäläinen
Väittelijä/proponent Daryl de Bruyn. Photograph: Mika Hämäläinen

Väitöstutkimuksen eräs tavoite oli osoittaa, että Spinozan nuoruudessaan aloittama hanke ”älyn parantamisesta” jatkui kantavana teemana myös hänen myöhemmässä filosofisessa tuotannossaan.

Vastaväittäjä toivoi avauspuheenvuorossaan, että itse väitteleminen etenisi Spinozan hengessä. Että väittelijän ja vastaväittäjän yhteisenä ystävänä olisi totuus, että tilaisuuden päämääränä olisi vuoropuhelu keskustelukumppanin selättämisen sijaan, että myös erimielisyydelle löytyisi lopulta sijaa. Pitkään kestänyt väitöstilaisuus saavutti nämä päämäärät erinomaisesti, mutta tästä lämminhenkisyyden ideaalista huolimatta vastaväittäjä ei päästänyt väittelijää helpolla.

Erityisesti erimielisyyden aiheeksi nousi väitöstutkimuksen sivuama käsitys synnynnäisistä ideoista: vastaväittäjä ei täysin hyväksynyt de Bruynin Spinozalle lukemaa karteesiolaista käsitystä synnynnäisistä ideoista. Lopulta päädyttiin toteamaan – professori Kleinin alkupuheenvuorossaan ehdottamaa ideaalia kunnioitten – että vaikka evidenssi tälle tulkinnalle saattaa olla vähäistä, ei sen vastainen todistusaineisto myöskään ole vakuuttavaa.

Väitöstiedote yliopiston sivuilla.

Filosofian oppiaineen henkilökunta onnittelee Daryliä lämpimästi!

****

Dissertation: Daryl de Bruyn, ”Spinoza’s Concept of Emending the Intellect”

Daryl de Bruyn (MA) defended his thesis ”Spinoza’s Concept of Emending the Intellect” 18.10.2014. Invited to act as the opponent was professor Julie Klein from Villanova University. As the esteemed custodian functioned professor Olli Koistinen from the phil unit.

One of the claims of the dissertation was that the task Spinoza embarked upon in his youth about “emending the intellect” was a theme that continued to play significant a role through out his later works.

In her opening address, the opponent wished to proceed with the event in the spirit of Spinoza: that opponent and proponent would be united by a mutual friend, the truth; that the goal of the defense would be dialogue instead of one’s defeating another; that in the end there would be room from disagreement also. Rather long defense achieved these goals in the end rather well; though despite of the cordial maxim proposed in the opening address, the opponent didn’t let the proponent of the hook easily.

Professor Julie Klein (Villanova University) functioned as the opponent. Photograph: Mika Hämäläinen.
Professor Julie Klein (Villanova University) functioned as the opponent. Photograph: Mika Hämäläinen.

A crucial point of disagreement was found the concept of innate ideas that was only touched upon the dissertation. The opponent couldn’t quite come to accept the rather Cartesian conception of innateness de Bruyn attributed to Spinoza. In the end it was agreed – in the spirit of the ideal professor Klein proposed to follow – that while the evidence in favor of the conception proposed by the proponent might be insufficient, the evidence to the contrary is hardly compelling either.

The announcement of the defense can be found on the UTU webpage (in Finnish).

The staff of the phil unit warmly congratulates Daryl on his defense!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *