Avainsana-arkisto: katuvalaistus

Turun varhaiset katuvalot

Julkinen valaistus on nykyajan vauraan maailmanosan kaupungeissa oletusarvoinen osa pimeän ajan arkea. Valaisematon kaupunkiympäristö ajatellaan helposti turvattomaksi, ja julkisen valaistuksen vähentäminen herättää tavallisesti vastustusta. Toisaalta valosaasteen aiheuttamat ongelmat ja valaistuksen energiankulutus ovat herättäneet keskustelua valon tarpeellisuudesta, merkityksestä ja rajoittamisesta. Tässä blogissa etsiydyn Suomen julkisen valon ja valosaasteen alkulähteille: Turun varhaiseen katuvalaistukseen.

Turku oli Suomen ensimmäinen kaupunki, jossa otettiin käyttöön katuvalot vuonna 1805. Tuolloin ne olivat öljy- ja kynttilälyhtyjä, joita oli ripustettuna rakennusten seiniin noin 300 kappaletta. Sanomalehdet kuvasivat marraskuussa 1805, miten turkulaiset olivat sankoin joukoin kerääntyneet iltaisille kaduille ihmettelemään uutta valoa. Nykyään pieni tuikkuvalo tuskin hetkauttaisi, ja se saattaisi tuntua ennemminkin pelottavalta voimakkaisiin sähkövaloihin tottuneille ihmisille.

Vuonna 1863 Turussa siirryttiin kaasuvaloon hieman Helsingin jälkeen. Kaasulaitos sijoitettiin Ursinin- ja Eerikinkatujen kulmaukseen, missä sen muinaisesta, jo sata vuotta sitten päättyneestä historiasta kertoo yhä tyhjillään oleva tontti. Kaasulaitostoiminnan aiheuttamat maaperän epäpuhtaudet tekevät tontin rakentamisesta kallista, ja siksi se on yhä tyhjänä.

Alkuvaiheessa, syksyllä 1863, kaupungin kaduille asennettiin 217 kaasulyhtyä. Vanhat kynttilälyhdyt jäivät yhä käyttöön valtaosassa kaupunkia, muun muassa Luostarinmäellä, sillä vain kaupungin keskeisimmät alueet ja väylät valaistiin kaasuvaloin.

Kartta 1: Turun kaasulyhdyt kaasuvalaistuksen alkaessa vuonna 1863 mustilla pisteillä. Pohjakartta: Turun kaupunginarkisto. Käsittely ja lyhtyjen sijoittelu: Panu Savolainen.

Kartassa 1 on kuvattu Turun ensimmäiset kaasulyhdyt vuonna 1863 mustin pistein. Kartta julkaistaan tässä blogissa ensi kertaa. Siitä näkyy, miten kaasuvalaistus oli paitsi käytännöllinen parannus myös kaupungin edustuksellisimpia alueita kaunistava ja korostava teknologia. Tiheimmn lyhtyjä oli Tuomiokirkon ympäristössä ja jokivarsissa. Akatemiatalon jokaisella kulmalla oli kaasulyhty. Lisäksi katulyhdyin oli valaistu suurimmat pääkadut, Kauppatorin ympäristö, Piispankatu sekä kaupungista ulos johtavat Uudenmaankatu ja Hämeenkatu.

Vuonna 1863 kaupungissa oli 217 kaasulyhtyä, joista 198 oli tolppalyhtyjä. 19 lyhtyä oli kiinnitettynä rakennusten seinissä oleviin pidikkeisiin. Kaasuvalaistus ei aluksi ollut ympärivuorokautinen, vaan lyhdyt paloivat täydellä liekillä kello 11 asti ja puolella liekillä klo 01 asti. Kuutamon aikaan kirkkaalla säällä lyhdyt olivat sammutettuina. 

1800-luvun lopulla osaa lyhdyistä alettiin käyttää läpi yön, ja kaupungissa oli vuoteen 1929 asti ”ilta- ja aamulyhtyjä”, joista ensin mainitut sammutettiin klo 12 ja jälkimmäiset paloivat aamun sarastukseen asti. 

Valaistusta ei laajennettu merkittävästi ennen 1890-lukua, jolloin lyhtyjen määrä kasvoi kaksinkertaiseksi viidessä vuodessa. Tässä vaiheessa katuvalaistus laajeni suureen osaan ruutukaava-aluetta. Kaasulyhtyjen määrä oli korkeimmillaan vuonna 1914, jolloin niitä oli 796 kappaletta. 1920-luvun puolivälin kaasulyhtyjen määrä väheni nopeasti sähkövalojen yleistyessä ja korvatessa kaasuvalon. Turun viimeinen kaasulyhty sammui vuonna 1929.

Panu Savolainen