Turun Kuurojen koululla järjestettiin kesäkuun alussa 1911 harvinaislaatuinen näyttely, joka lehtitietojen mukaan oli ”ensimmäinen laatuaan meillä Suomessa”. Koulun tiloihin oli koottu käsityönäyttely, joka esitteli laajasti kuurojen tekemää taidetta ja käsityötä. Paikka oli merkityksellinen, sillä Turku oli kuurojen opetuksen pioneerikaupunkeja Suomessa. Nuori Carl Oscar Malm oli perustanut yksityisen kuurojen koulun Porvooseen jo vuonna 1846, mutta Malmin Turkuun vuonna 1860 perustamasta koulusta tuli ensimmäinen valtiollinen kuurojen oppilaitos. Se toimi aluksi vaatimattomassa puurakennuksessa nykyisen Yliopistonmäen kupeessa. Vuonna 1899 arkkitehti Theodor Granstedt suunnitteli sille näyttävän kivirakennuksen, joka nykyään tunnetaan Turun yliopiston Signum-talona.
Vuoden 1911 näyttelyyn saapui kaikkialta Suomesta paitsi teoksia myös tekijöitä. Eniten huomiota sai osakseen kuurosokea sorvari Frans Leijon (1878–1947), joka oli saanut oppinsa Pietarsaaren kuurojenkoulussa ja joka oli alun perin kotoisin Yläneeltä. Lapsena näkönsä ja kuulonsa menettänyt poika oli elänyt villilapsena, kunnes hänet kymmenvuotiaana oli lähetetty Pietarsaareen oppia saamaan. Kouluvuosiensa aikana Frans oppi taitavaksi puun käsittelijäksi, ja ennen pitkää hän opetteli myös sorvaamaan, opettajien vastustuksesta huolimatta.
Sanomalehti Uuden Auran toimittaja tutustui näyttelyyn ja kiinnitti erityistä huomiota Fransiin. Hän kirjoitti: ”Ihmeellistä oli katsella hänen töitänsä. Ihmiseltä puuttuu näkö ja kuulo ja kuitenkin voi tehdä jotain kunnollista! Hän oli valmistanut raudasta rikkaruoholapion, hopeasta sormuksen, puusta parsinsienen ja neulatyynyt sekä messingistä lautasrenkaan ja avainlaatan ynnä nikkelistä nimilaatan. Oli siinä jo sokeakuuromykän töiksi. Ammatiltaan on Frans Leijon sorvari.”
Fransilla oli erityisen herkkä tuntoaisti, ja hän käytti paljon aikaa siihen, että puuesineiden liitokset tulivat saumattomiksi ja pinnat tasaisiksi. Hänen kädenjälkensä teki vaikutuksen paitsi toimittajaan myös muihin näyttelyvieraisiin. Toimittaja ei voinut olla ihmettelemättä sitä, miten tämä nuori mies kommunikoi. ”Suurella uteliaisuudella seuraa hänen liikkeitään ja eleitään. Tuntoaistin avulla muodostaa hän sangen näppärästi itselleen käsityksen asioista. Toinen voi ilmoittaa hänelle ajatuksensa sormiaakkosilla, jotka puhutaan tai oikeammin merkitään hänen käteensä. Samoin tekee hän vilkkaasti kysymyksiä sormien avulla. Toisella keinollakin hän saa selvän toisten ajatuksista. Hänellä nimittäin on mukanansa aina kuution muotoinen messinkilevy, jossa on sokeain pistekirjaimet. Kulettamalla Leijonin sormia kirjaimilla, voi näin pian muodostaa samoja ja lauseita.”
Turun-vierailunsa aikaan Frans Leijon oli 32-vuotias. Hän ei voinut silloin vielä aavistaa, että hän tulisi muutamaa vuosikymmentä myöhemmin asettumaan lähelle Turkua, Satavan saarelle. Vasta vuosikymmenien jälkeen Frans löysi perheensä, josta hän oli eronnut sen jälkeen, kun hänet oli lähetetty Pietarsaareen opintielle. Tulevina vuosina Frans nähtäisiin Kuurojen koululla vielä monet kerrat.
Hannu Salmi
Lähteet:
”Kuuromykkä Frans Leijon”, Uusi Aura 4.6.1911.
Salmi, Hannu: Frans Leijon. Kuurosokean ihmeellinen elämä. Otava, Helsinki 2025.