Helmikuussa 1932 Turun Sanomat julkaisi artikkelin otsikolla ”Turun maakunta-arkiston valmistuminen ja käyttö”. Toimintansa aloittavaa maakunta-arkistoa varten suunniteltu rakennus oli siinä vaiheessa jo saanut vesikaton päällensä ja sisärappaukset olivat valmistumassa. Rakennuksen oli tarkoitus valmistua heinäkuussa.
Uudessa arkistorakennuksessa oli neljä kerrosta, joista alimmassa olivat henkilökunnan ja tutkijoiden tilat ja yläkerroksissa arkistomakasiinit. Kuumana kesäpäivänä ylimmässä makasiinissa työskennellyt tietää, että arkistokelpoisen tilan vaatimus ei siellä lämpötilan suhteen täyty, mutta on huomattavaa, että taloudellisesti niukkoina aikoina maakunta-arkistolle voitiin rakentaa arkkitehtonisesti näyttävä, juuri arkistotilaksi suunniteltu rakennus. Arkiston piti jo pelkällä arkkitehtuurillaan ilmentää kansallista kulttuuria ja historian merkitystä.

Taloudellinen niukkuus näkyi sen sijaan henkilökunnan mitoituksessa. Artikkeliin haastateltu valtionarkistonhoitaja Kaarlo Blomstedt kertoi, että rakennukseen oli tulossa ensimmäiseksi puoleksi vuodeksi vain väliaikainen arkistonhoitaja ja vahtimestari. Riippui tulevista valtion budjeteista, minkä verran saataisiin varoja tuleviin rekrytointeihin: ”Joka tapauksessa pyritään tulemaan toimeen niin vähäisellä henkilökunnalla ja niin vähäisin kustannuksin kuin vain on mahdollista.”
Tutkijoita varten rakennukseen tuli iso tutkijasali ja pienempi huone, jossa ”tunnettu tutkija” saattoi päästä tutkimaan aineistoja ilman valvontaa. Arkistoissahan kävijöitä valvotaan ainutkertaisten aineistojen suojelemiseksi, mutta Blomstedt kertoi olevansa ”melko suvaitsevainen”, kun kyseessä oli hänen hyvin tuntemansa, tunnettu tutkija. Tällaisen henkilökohtaisen kontaktin avulla saattoi saada oikeuden käyttää aineistoja ilman valvontaa. Blomstedt viittasi tässä käytäntöihin Helsingissä. Turussa tällaisen suosionosoituksen sai luultavasti läpäisemällä ensimmäiseksi arkistonhoitajaksi valitun Kaarlo Österbladhin seulan.
Turun Sanomien artikkeli päättyi valtionarkistonhoitaja Blomstedtin optimistiseen arvioon: ”Arvatakseni tulee Turun maakunta-arkistosta hyvä tutkimuslaitos.”
Liisa Vuonokari-Bomström
Lähteet:
Turun Sanomat 3.2.1932.