Juhannus, keskikesän suloinen juhla, lähestyy kovaa vauhtia. Ainakin täällä länsirannikolla alkaneen kesän sää on ehdottomasti suosinut. Aurinko on paistanut ja helteet ovat hellineet. Juhannuksena suomalaiset vetäytyvät mökeilleen luonnon helmaan juhlimaan yötöntä yötä. Ja, ikävä kyllä, myös humaltumaan ja hukkumaan. Tai he viettävät sen kaupungissa nauttien katujen hiljaisuudesta ja rauhasta. 2020-luvun suomalaiset viettävät juhannusta yhä monipuolisemmin. Yhtenäiskulttuuri on tässä suhteessa kadonnut vuosikymmenien saatossa.
Jos pitäisi nimetä yksi asia, mikä liittyy yhä suomalaiseen juhannusjuhlintaan, se on ehdottomasti lavatanssit. Juhannuskoivut, tyyni järvenpinta, naiset kesämekoissaan, haitari soi vienosti kesäyössä. Mikä olisi suomalaisempi mielikuva juhannuksesta? Se on todellisuutta myös nykyajassa, vaikka moni ehkä ajattelee lavatanssien kuuluvan menneiden vuosikymmenien nostalgiaan.
Suomessa toimii yhä noin 250 tanssipaikkaa, joista osa järjestää tansseja ympäri vuoden, osa vain muutaman kerran kesässä. Pieninkin tanssipaikka järjestää vuoden ainoat tanssinsa nimenomaan juhannuksena. Tanssiharrastajien määrä on tasaisesti kasvanut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. He käyvät tansseissa useana kertana viikossa.
Juhannus on silti ajankohta, jolloin myös vähemmän aktiiviset tanssijat heräävät. Jos käy vain kerran kesässä tanssimassa, se tapahtuu yleensä juuri juhannuksena. Juhannustanssit kruunaavat keskikesän juhlan. Tämä näkyy myös naistenlehtien sivuilla. Juuri juhannuksen alla lehdissä ilmestyy juttuja tyylillä: Näin toimit lavatansseissa.
Ehkä juuri juhannustanssien perinteisyys ja siihen liitetyt vahvat mielikuvat värittävät myös lavatanssien ”brändiä”. Vahva nostalgiapainotus ja ehkä jopa vanhanaikaisuus leimaavat lavatansseja. On totta, että lavatanssien maailmassa on paljon vanhaa, esimerkiksi tanssietiketti on säilynyt hyvin samankaltaisena vuosikymmenestä toiseen. Sen sijaan tanssilajeja on tullut lisää. Perinteiseksi lavatanssien lajeiksi mielletyt valssi, humppa, jenkka, polkka ja tango ovat saaneet rinnalleen keinuvia latinalaisia rytmejä, kuten cha chaata, rumbaa, salsaa ja bachataa sekä vauhdikkaita rock ’n swing tansseja eli käden-ali-tansseja fuskua ja buggia. Silti myös aivan perinteisellä foksilla tanssilavoilla yhä pärjää.
Tanssityylien moninaistuminen näkyy myös orkesterien ohjelmistossa. Vaikka henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että hyvästä tanssibändistä löytyy aina haitari, se taipuu myös muuhunkin kuin Kesäillan valssiin. Suomalainen lavatanssikulttuuri elää ajassa, aivan kuten suomalaisuuskin.
Vuosi 2020 oli tietenkin monelle tanssipaikalle, ilmeisestä syystä, suuri koettelemus. Juhannustansseja ei juuri pidetty missään ja kesäkin meni vähän niin ja näin. Tätä kirjoittaessa tanssikesä 2021 alkaa näyttää jo lupaavalta. Monet tanssijärjestäjät uskaltavat, ainakin varovaisesti, ilmoitella järjestettävistä juhannustansseista sekä loppukesän riennoista. Toivottavasti nämä toiveet toteutuvat.
Viimeksi Suomessa nähtiin näin laaja tanssikielto viime sotien aikana. Kun tanssiminen lopulta vapautui, alkoi suoranainen tanssihurmos. Samanlaisia oireita on jo nähtävissä tässä 2020-luvun versiossa. Artistit, orkesterit ja tanssin ystävät ovat odottaneet puoli vuotta, vuoden ja ylikin, että pääsisivät jälleen lavojen ihanaan ilmapiiriin ja elävän musiikin vietäväksi.
Henna Karppinen-Kummunmäki
Kirjoittaja on filosofian tohtori, kulttuurihistorioitsija ja lavatanssien ystävä, joka on julkaissut tietokirjan Lavatanssien hurma. Keinu kanssani (SKS 2020).
Kuva: Henna Karppinen-Kummunmäki.
Viimeisimmät kommentit