Die Hard on jouluelokuva

Joulu on taas, joulu on taas. Ja upeaa, että on!

Aivan erityinen ajankohta, jossa sekoittuvat ainutlaatuisella tavalla kiire ja rauha, ruuhkasta toiseen sadatellen liikkuminen ja rentoutuminen lähimpien kanssa, kaupallisuus ja epäkaupallisuus, perinteet ja perinteistä luopuminen.

Lämmintä valoa keskelle vuodenkierron pimeintä vaihetta.

Mistä paitsi jo lokakuussa alkavasta kauppojen joulutuotteiden esillepanosta tämän tietää? No tietenkin Die Hard -elokuvaan (ohj. John McTiernan, 1988) viittaavien meemien tulvasta somesyötteessä.

Niissä on kaksi perusteemaa: 1. Die Hard on monille keskeinen osa joulun perinnettä (ks. kuva yllä) 2. On olemassa kahdenlaisia ihmisiä: niitä joiden mielestä Die Hard on jouluelokuva ja niitä, jotka ovat väärässä (ks. kuva alla).

***VAROITUS: Sisältää juonipaljastuksia!***

Tai no, yllä oleva meemi taisi olla jo sellainen.

On jouluaatto. Newyorkilainen poliisietsivä John McClane (Bruce Willis) menee tapaamaan vaimoaan Hollya (Bonnie Bedelia) Los Angelesiin. Tapaaminen tapahtuu Hollyn firman juhlissa Nakatomi Plaza -pilvenpiirtäjässä sijaitsevassa toimistossa. Firman menestyksen juhlinnan ja joulun tunnelman pilaa juhlijat panttivangeiksi ottava, terroristeina esiintyvä huippurikollisten joukko, jota johtaa Hans Gruber (Alan Rickman).

McClanen onnistuu piiloutua hampaisiin asti aseistetuilta konnilta. Hän alkaa yhden miehen sodan kidnappajia vastaan, seikkaillen pitkin ja poikin pilvenpiirtäjää, liikkuen ilmanvaihtokanavia pitkin. Joulukoristeita on siellä täällä, ja joulumusiikkiakin kuullaan. Lopulta McClane onnistuu päihittämään – tappamaan – kaikki roistot, joista yhdellä on joulupukin vaatteet päällä. Kaikki ovat turvassa, joulun vietto voi alkaa.

Mikäli poistat tuosta karkeasta synopsiksesta kaikki viittaukset jouluun, elokuvan tarina ei muuttuisi mitenkään.

Mutta elokuva muuttuisi. Itse asiassa näyttää siltä, että nimenomaan joulu-elementti on pitänyt Die Hardia, itsessään mainiota toimintaelokuvaa, kulttuurisesti relevanttina toistakymmentä vuotta.

Suomenkielisen Wikipedian Jouluelokuvat-sivulla elokuvia on 77. Kaksi niistä on Die Hard -elokuvia.

Mielenkiintoisin seikka Die Hardin tapauksessa on, että (pääosin leikkimieliset) debatit siitä, onko kyseessä jouluelokuva, ovat vain yleistyneet viime vuosina, vaikka elämme jo *tai* vasta vuotta ”33 ADH”, eli ”vuotta Die Hardin syntymän jälkeen”.

Kaksi painavinta perustelua sille, ettei Die Hard olisi jouluelokuva ovat, että sen ensi-ilta oli kesällä ja että Bruce Willis on julkisesti todennut, ettei kyseessä ole jouluelokuva vaan Bruce Willis -elokuva. Kirjaamme nämä väitteet tunnollisesti ylös ja unohdamme ne heti perään.

Tunnettu brittiläinen elokuvatutkija James Chapman listasi vuosi sitten yhdeksän syytä sille, miksi Die Hard ”todellakin on jouluelokuva”. Hän aloittaa toteamalla, että vaikka usein jouluelokuvalla tarkoitetaan elokuvaa, jonka aihe ja teemat liittyvät selvästi jouluun. Kuitenkin myös tapahtumiltaan sattumalta jouluun sijoittuvat elokuvat voi perustellusti mieltää jouluelokuviksi, ja juuri tällainen Die Hard Chapmanin mukaan on.

Ensinnäkin elokuvan tarinassa mies palaa perheensä luokse jouluksi. Toiseksi päähenkilön vaimon nimi on Holly (Chapman viittaa perinteiseen joulukappaleeseen ”A Holly Jolly Christmas”, 1964), ja elokuva nimenomaan sijoittuu jouluaattoon, ”ei itsenäisyyspäivään tai kiitospäivään”. Elokuvan pääkonna toteaa, että joulu on ihmeiden aikaa. Lisäksi hän on liikkeillä varastaakseen rahaa, aivan kuten ”kaikkien aikojen jouluelokuvan”, It’s a Wonderful Lifen (Frank Capra, 1946) pääkonna Henry F. Potter.

Elokuvan ääniraidalla kuullaan joululauluja muun muassa Frank Sinatralta ja Run DMC:lta. Elokuvassa esiintyy joulupukki, tosin tämä on kuollut terroristi. Viimeisenä argumenttina eräs elokuvan hahmoista kertoo odottavansa kaiken jälkeen, mitä uuden vuoden aattona tapahtuu.

Chapman kirjoittaa epäilemättä kieli poskessa, mutta samalla tosissaan. Sitä paitsi hänen kaikkien argumenttiensa kumoaminen olisi käytännössä mahdotonta.

Myös toinen elokuvatutkija, elokuvateollisuudelle data-analyyseja tekevä Stephen Follows on tutkinut aihetta hiljattain. Hän metodinsa on vakuuttava, sillä verrokkina ovat kaikki Yhdysvalloissa elokuvateatterissa viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana esitetyt elokuvat.

Followsin mukaan Die Hardissa on 21 visuaalista jouluelementtiä. Hän toteaa, että häneltä menisi vuoteen 2173 katsoa kaikki edellä mainitun rajauksen elokuvat, joten vertailu on tässä suhteessa epäpätevä. Sen sijaan elokuvissa soivien joululaulujen tapaus on selvempi. Jo yksi joululaulu on poikkeus vuosina 1988–2017 esitetyissä elokuvissa, vain reilussa 2,5 % on yksi joululaulu. Die Hard päihittää yli 99 % elokuvista joululaulujensa määrällä.

Sana ”joulu” esiintyy elokuvassa 18 kertaa, mikä on enemmän kuin vaikkapa ”kill” (13), ”die” (5), ”hard” (11), ”blood” (13), mutta vähemmän kuin ”gun” (73) tai ”terrorist” (51). Joka tapauksessa määrä on huomattava.

Elokuvan ensi-ilta (heinäkuu), juliste ja tagline ovat puolestaan täysin vailla viittauksia jouluun. Toisin sanoen on ilmiselvää, ettei elokuvaa markkinoitu jouluelokuvana.

Entä internetin käyttäjästatistiikka? Die Hard on Internet Movie Databasen (IMDb) 22. useimmin mainittu jouluelokuva. Wikipedian sivunäyttökerta-analyysissa tulos on vakuuttavampi: lähes neljäsosa Die Hardin Wikipedia-sivukäynneistä on joulukuulta tammikuun seuratessa perässä vain reilulla kymmenellä prosentillaan.

Pidempi Google Trends -aikajana-analyysi paljasti, että Die Hardin ja joulun välinen kulttuurinen yhteys on syntynyt 2010-luvun alussa. Fellowsin johtopäätös on, että elokuva saattoi olla tai saattoi olla olematta jouluelokuva alkujaan, mutta nyt se on ehdottomasti sitä.

Ilmiö on paitsi laajalle levinnyt niin saanut kaikenlaisia luovia muotoja. Pienessä minneapolilaisessa teatterissa on pyörinyt joulukuusta 2012 alkaen näytelmä ”A Very Die Hard Christmas”. Näytelmän tarinan alkuasetelma on retrospektiivisesti katsoen lähes itsestään selvä: pariskunta väittelee siitä, onko Die Hard jouluelokuva vai ei.

Näytelmän inspiraationa oli – nyt toteamme ”totta kai!” – havainto lisääntyvistä nettikeskusteluista aiheesta. Tuottajat päättivät tehdä näytelmästään toimintaelokuvien fyysisyyttä mukailevan, tarinan edetessä kaikkiin mahdollisiin joulunäytelmiin ja -perinteisiin viittailevan mashupin. Päähenkilö on lopulta kokonaan tekoveren peitossa, viitaten McClanen saamiin haavoihin ja kolhuihin rikollisia vastaan taistellessaan.

Kuriositeetilta kuulostavan farssin suosio on vain kasvanut.

***

Mistä – yllä esitellyn ohella – Die Hardin ja joulun yhdistelmässä voisi lisäksi olla kyse? Die Hardista on halutessaan mahdollista löytää kristillistä symboliikkaa. John McClane on ammatistaan huolimatta aluksi pitkälti ”tavis”, joka kavahtaa, kun häntä kohti ammutaan. Hän ei ole tappamisen ammattilainen vaan kansalaisten suojelija. Hän kävelee lasinsirujen yli paljain jaloin, ”kärsien kuten Kristus”, kuten yksi elokuvien käsikirjoittajista on todennut. Mutta hän tekee sen pelastaakseen panttivangit ja sitä kautta vaimonsa ohella rauhassa elävän yhteiskunnan. McClane lunastaa joulurauhamme.

Sitten ovat henkilökohtaiset muistot, joita ihmiset jakavat elokuva-aiheisilla sivustoilla ja sosiaalisessa mediassa, niin tuttujen kuin tuntemattomien kesken. Sosiaalinen media on mahdollistanut kansainvälisen – teoriassa globaalin – Die Hard -jouluilmiön synnyn.

Lopuksi tunnustan, että niin paljon kuin elokuvasta pidänkin, jatko-osa Die Hard 2 (1990) on minulle läheisempi. En tiedä tarkkaan miksi, sillä näin elokuvat ilmestymisjärjestyksessä tuoreeltaan, eli ”ensin nähty” voidaan sulkea pois selityksenä.

Voi olla, että alitajuntainen syy on, että sen ohjasi Renny Harlin (jonka ohjaama Ford Fairlane, niin ikään vuodelta 1990, on mestariteos ja ehkä maailman aliarvostetuin elokuva – aivan turha väittää vastaan!). Tästä kaikki suomalaiset leffadiggarit olivat hyvissä ajoin ennen elokuvan näkemistä tietoisia. Mutta en usko tähänkään selitykseen.

Pikainen käynti ”Suomen IMDb:sssa”, eli Elonetissä auttoi hieman. On selvää, etten ole ensimmäistä Die Hardia televisiosta joulunaikaan nähnyt (esitetty joulukuussa kaksi kertaa, eli vuosina 2009 ja 2014, liian myöhään ikäkaarella). Sen sijaan niin ikään kahdesti joulukuussa esitetty Die Hard 2 osui paremmin: en katsonut elokuvaa 2019, mutta sen sijaan taatusti 20.12.1997. Ehkä tässä on osasyy.

Ai niin, unohdin mainita, että myös Die Hard 2 sijoittuu jouluaattoon, mikä tukee niin meemintekijöiden, yllä esiteltyjen kirjoittajien ja kaikkien oikeassa olevien väitettä, että Die Hard on jouluelokuva. Ja elokuvassa on luonnollisesti jatkuvia jouluviittauksia.

Ehkä Die Hard 2:n lumiset maisemat ovat minulle suomalaisena se juttu, tai sen hieman esikoiselokuvaa mutkikkaampi juoni. En tiedä. Tiedän vain, että Die Hard 2 on vielä enemmän jouluelokuva kuin Die Hard. Tästäkin on debatoitu ja kaltaiseni oikeassa olevien järkiargumenttia on [turhaan –  kirjoittaja-toimittaja R.M. huom.] yritetty kaataa.

Yippee ki–yay ja rauhallista joulua kaikille!

Rami Mähkä

Kirjoittaja on Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin yliopisto-opettaja ja Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelman varajohtaja.