Avainsana-arkisto: taideopetus

Taideopettajan vierailu Turussa vuonna 1842

Höyrylaiva Storfursten, joka saapui Tukholmasta Turkuun 8. lokakuuta 1842, toi mukanaan erikoisen vieraan, maalari ja taideopettaja Ferdinand Fürbringerin. Nykyisen Saksan itäosassa Geran kaupungissa vuonna 1790 syntynyt ja sieltä 1830-luvun puolimaissa matkaan lähtenyt Fürbringer oli kulkenut Turkuun pitkän matkan: matkareitti oli kulkenut muun muassa Kölnin, Amsterdamin, Hampurin ja Kööpenhaminan kautta. Ennen häntä Turussa oli vieraillut muutamia ulkomaisia taideopettajia, mutta he olivat olleet lähinnä läpikulkumatkalla.

Fürbringer opetti kiinalaiseksi tai itämaiseksi pikamaalaukseksi kutsuttua maalaustyyliä. Se oli noussut suosituksi Keski-Euroopassa 1830-luvulla ja lukuisat koulutetut tai itseoppineet opettajat ilmoittelivat sanomalehdissä järjestävänsä lyhyitä maalauskursseja pienryhmille ja yksityisoppilaille. Maalaus oli etenkin säätyläisnaisten suosiossa: kodin esineistön kaunistamista maalatuilla itämaistyylisillä kuva-aiheilla pidettiin heille sopivana harrasteena.

Aiemmissa vierailukaupungeissaan Fürbringer oli käynyt esittelemässä omia ja oppilaidensa maalauksia paikallisten sanomalehtien toimituksissa. Näin tapahtui myös Turussa: Åbo Tidningarin toimitus kehui lehden etusivulla Fürbringerin taitoja ja hänen opettamaansa helposti omaksuttavaa maalaustapaa – samalla taideopettaja sai ilmaista mainosta. Toimittajien jutut, lehdissä julkaistut matkustajaluettelot ja Fürbringerin omat ilmoitukset ovatkin mahdollistaneet hänen matkareittinsä seuraamisen maasta toiseen.

Åbo Tidningar kirjoitti Fürbringerin tarjoamasta taideopetuksesta 12.10.1842.

Turussa Fürbringer asettui asumaan matkalaisia majoittaneen kellarimestari Beckmarckin luo. Hän mainosti kurssejaan lehdissä ja kertoi vielä marraskuussa ottavansa lisää oppilaita. Fürbringer sai ilmeisen lämpimän vastaanoton, sillä lähtiessään vuoden 1843 alussa Helsinkiin hän julkaisi lehdissä jäähyväisviestin asiakkailleen ja ystävilleen. Tiettävästi vastaavia kiitoksia ei julkaistu muualla.

Fürbringer julkaisi kiitokset Åbo Tidningar- ja Åbo Underrättelser -lehdissä 4.1.1843. Kuva ensin mainitusta lehdestä.

Fürbringer aloitti taideopetuksen Helsingissä tammikuussa 1843, mutta joutui pian kaupungissa jo olleen taideopettajan kritisoimaksi. Hänen osaamisensa kyseenalaistettiin ja häntä epäiltiin onnenonkijaksi, sillä hänen kurssinsa olivat toisen opettajan kursseja lyhyempiä. Fürbringerin eurooppalaisissa suurkaupungeissa saama hyvä maine ei ollut kiirinyt Helsinkiin asti. Riita sai julkisuutta, kun Helsingfors Tidningarin toimittaja Zacharias Topelius mainitsi opettajien hintakilpailun lehtikirjoituksessaan.

Fürbringer ei enää palannut Turkuun vaan matkasi kesän koittaessa Viipuriin. Matka jatkui vielä Pietariin, jossa hän mainosti taideopetusta saksankielisissä lehdissä ainakin vuonna 1844. Viimeinen lehtitieto Fürbringeristä on vuodelta 1856, jolloin hän lähti Riiasta. Historian hämärään jää vielä se, miksi Geran kaupungin pormestarin poika kulki pitkän matkan aina Turkuun ja Helsinkiin asti.

Maare Paloheimo

Lähteet:

Helsingfors Tidningar 28.1.1843.

Livländische Gouvernements-Zeitung 9.7.1856.

Paloheimo, Maare 2023: Vaikutteiden ja värien välittäjä. Kiertelevän taideopettaja Ferdinand Fürbringerin matka Itämeren ympäri (n. 1837–1856). Ennen ja nyt – historian tietosanomat. https://doi.org/10.37449/ennenjanyt.137697

Stadtarchiv Gera, tiedonanto Ferdinand Fürbringerin taustasta 22.4.2024.

Åbo Tidningar 12.10. ja 19.11.1842, 4.1.1843.

Åbo Underrättelser 4.1.1843.